Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

  • 4 368 700
  • 29 624

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Tämäkin todennäköisesti ainoastaan siitä syystä, että haluavat Ukrainan iskut myös tauolle, koska heidän oma energiainfra ottaa enemmän osumaa tällä hetkellä kuin Ukrainan.
Tämähän se on ja Ukraina kun ei voi olla tottelematta tai ovat kiittämättömiä paskoja jotka eivät osaa edes pukeutua.

Kaikki menee ihan Bunkkeritontun käsikirjan mukaan.
 
Kelpie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Ruotsilan pitkä vierailu puheenaihe-podcastissa. Kuunneltavan arvoista settiä. Tässä hieman lieventelee näitä ajatuksia, että Trump tekee USA:sta autokratiaa.

Asia on varmasti noin kuten hän toteaa, että USA on pohjimmiltaan aika konservatiivinen maa, ja vasemmistolaisella politiikalla ei vaan siellä isossa kuvassa ole tarpeeksi tilausta.

80-luvulla USA:ssa republikaanit ottivat Reaganin vetämänä presidentinvaaleissa täysin murskaavia landslide-voittoja. Jos Trumpin aikana USA:n talous vaan nousee tästä kuopasta, jossa se nyt on, niin mahdollisuudet lähes vastaaville murskavoitoille on taas olemassa.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Ei kun kyllä se oli Zelenskyin oma vika. Kuulemma.
Kyse oli lopultakin tosi-tv:stä, kuten Trump jo vihjasikin. Zelenskyj ei olisi voinut tehdä mitään paremmin. Mutta löytyihän täälläkin niitä analyytikkoja, jotka syyttivät Zelenskyjtä mokaamisesta. Ja USA:ssa urpot uskoivat, että Z. oli rikkonut jotakin pukukoodia ja ollut epäkohtelias isännilleen. Musk ei mitään pukua varmaan ole omistanutkaan. Saatiin aikaan tilanne, jossa tie "rauhansopimukseen" silattiin kullalla. Mutta sekään ei kelpaa roskavaltiolle.

Jos nyt haluaa jotakin positiivista Trumpista sanoa, niin hän on kuin avoin kirja. Ja aina löytyy käyttistä päivän uutisten tarpeisiin. Todellinen toimittajien unelma. Ristiriita Putiniin on äärimmäisen koominen. Toinen pelaa erittäin monimutkaista tiedotusshakkia, toinen taas ristinollaa kameroiden edessä. Silti monilla on edelleen luotto siihen, että Trump muka on joku kyvykäs diilintekijä.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Jos Trumpin aikana USA:n talous vaan nousee tästä kuopasta, jossa se nyt on, niin mahdollisuudet lähes vastaaville murskavoitoille on taas olemassa.
Siis kuopasta, jonne Trump on sen ajanut. Taloudella meni varsin hyvin vielä ennen virkaanastujaisia. Ja kyllä, myös Bidenin ollessa vallassa (loppua kohden, olihan siinä pandemiaa sunmuuta kauden alkuun).
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Siis kuopasta, jonne Trump on sen ajanut. Taloudella meni varsin hyvin vielä ennen virkaanastujaisia. Ja kyllä, myös Bidenin ollessa vallassa (loppua kohden, olihan siinä pandemiaa sunmuuta kauden alkuun).
Näin on, että talous on mennyt huonompaan tässä Trumpin aikana. Ainakaan sen perusteella, miten kalliiksi Yhdysvaltojen kansalaiset kokivat elämisensä, niin missään mahtivedossa se ei äänestäjien mielestä ollut Bidenin aikanakaan.

Osakemarkkinoilla meni kovaa, mutta tavalliset kansalaiset eivät sitä elämässään ja lompakoissaan nähneet.

Seuraaviin vaaleihin on 3,5 vuotta aikaa. Jos talous on siihen mennessä jo hyvän aikaa kukoistanut, ja tavalliset kansalaiset alkavat huomaamaan, että palkasta jää enemmän käteen ja eläminen alkaa muuttumaan halvemmaksi, niin sen merkitystä ihmisten äänestyskäyttäytymiseen ei missään nimessä tule aliarvioida. Sillä on valtavan suuri vaikutus.
 
Viimeksi muokattu:

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu

USAn talouskasvu suuntautuu niin vahvasti yrityksille ja omistajille, että tavallinen kansa ei paljoa siitä huvista kostu. Ylempi keskiluokka on ehtinyt eläkesijoituksillaan siihen kylkeen kiinni roikkumaan kynsillään. Enemmänkin kansa joutuu joustamaan aina työasioissa kun yritysten pitää optimoiden höylätä joku prosentti pois kustannuksistaan. Kustannukset ovat karanneet yhä kauemmaksi siitä "kulta-ajasta" jota republikaanit niin kovasti kaipailevat. Harmi vain, että Trumpin ratkaisukeino on enemmänkin tyyliä turbovaihteella lisää rikkaimmille.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä ja Liiga
Näin on, että talous on mennyt huonompaan tässä Trumpin aikana. Ainakaan sen perusteella, miten kalliiksi Yhdysvaltojen kansalaiset kokivat elämisensä, niin missään mahtivedossa se ei äänestäjien mielestä ollut Bidenin aikanakaan.

Osakemarkkinoilla meni kovaa, mutta tavalliset kansalaiset eivät sitä elämässään ja lompakoissaan nähneet.

Seuraaviin vaaleihin on 3,5 vuotta aikaa. Jos talous on siihen mennessä jo hyvän aikaa kukoistanut, ja tavalliset kansalaiset alkavat huomaamaan, että palkasta jää enemmän käteen ja eläminen alkaa muuttumaan halvemmaksi, niin sen merkitystä ihmisten äänestyskäyttäytymiseen ei missään nimessä tule aliarvioida. Sillä on valtavan suuri vaikutus.
Elon on potkinut nyt niin paljon verotarkastajia (20% työvoimasta) että superrikkaille ei voi tehdä auditointeja kohta. Tämä palvelee suoraan sitä rikasta 1% väestöä

Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Näin on, että talous on mennyt huonompaan tässä Trumpin aikana. Ainakaan sen perusteella, miten kalliiksi Yhdysvaltojen kansalaiset kokivat elämisensä, niin missään mahtivedossa se ei äänestäjien mielestä ollut Bidenin aikanakaan.

Osakemarkkinoilla meni kovaa, mutta tavalliset kansalaiset eivät sitä elämässään ja lompakoissaan nähneet.

Seuraaviin vaaleihin on 3,5 vuotta aikaa. Jos talous on siihen mennessä jo hyvän aikaa kukoistanut, ja tavalliset kansalaiset alkavat huomaamaan, että palkasta jää enemmän käteen ja eläminen alkaa muuttumaan halvemmaksi, niin sen merkitystä ihmisten äänestyskäyttäytymiseen ei missään nimessä tule aliarvioida. Sillä on valtavan suuri vaikutus.
Siellähän tuntuu olevan sama tilanne kuin suomessakin. Meilläkin on the paperi, ja toivotaan toivotaan asennetta löytyy runsain mitoin siihen uskovilta.
 
mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Näin on, että talous on mennyt huonompaan tässä Trumpin aikana. Ainakaan sen perusteella, miten kalliiksi Yhdysvaltojen kansalaiset kokivat elämisensä, niin missään mahtivedossa se ei äänestäjien mielestä ollut Bidenin aikanakaan.

Osakemarkkinoilla meni kovaa, mutta tavalliset kansalaiset eivät sitä elämässään ja lompakoissaan nähneet.

Seuraaviin vaaleihin on 3,5 vuotta aikaa. Jos talous on siihen mennessä jo hyvän aikaa kukoistanut, ja tavalliset kansalaiset alkavat huomaamaan, että palkasta jää enemmän käteen ja eläminen alkaa muuttumaan halvemmaksi, niin sen merkitystä ihmisten äänestyskäyttäytymiseen ei missään nimessä tule aliarvioida. Sillä on valtavan suuri vaikutus.
Aika kovaa sitten pitäis mennä kun siellä on lähes täystyöllisyys ja pörssikin on viime laskuista huolimatta todella korkealla. Elinkustannukset on nousseet toki inflaation myötä. Sitä siivua ei vaan enää liikene tavalliselle duunarille yhtään ja keskiluokalle murusia. Noh, murican dream ja silleen. Jaksavat kuitenkin uskoa miljardöörien puheisiin yhteisestä hyvästä ja että duunarien asioita ajetaan.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Näin siis käytännössä liittovaltiota puolustetaan: MSN

Muskin asema on nyt kyseenalaistettu. Kuten Trumpin kausilla on ollut tapana, oikeuslaitos on se, joka asettaa rajoja Trumpin erinäisille ideoille. Amerikkalaiset voivat tähän luottaa jatkossakin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Juurihan siellä jätettiin noudattamatta oikeuslaitoksen ratkaisua liittyen karkoituksiin. En ihmettelisi jos jätetään tässäkin tapauksessa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kuten Trumpin kausilla on ollut tapana, oikeuslaitos on se, joka asettaa rajoja Trumpin erinäisille ideoille. Amerikkalaiset voivat tähän luottaa jatkossakin.

Jo etukäteen nykyisen hallinnon tavoitteena oli lukuisat oikeuskäsittelyt eri päätöksistä. Osassa Trumpin kannalta kielteisiä päätöksiä toimitaan entiseen tapaan. Tämä on jo toteutunut yksittäisissä asioissa kuten maasta poistamisissa. Päätöstä ei siis noudateta. Jos asian luonteen vuoksi on syytä ja mahdollista, päätös viedään liittovaltion korkeimpaan. Jos sieltä tulee kielteinen päätös, tehdään muutoksia ja sama prosessi käydään uudestaan läpi.

Nyt on menossa vaihe, jossa oikeuslaitosta pilkataan, mitätöidään ja haastetaan. En pysty olemaan niin positiivinen, että oikeuslaitos kestää sen jatkossakin.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt on menossa vaihe, jossa oikeuslaitosta pilkataan, mitätöidään ja haastetaan. En pysty olemaan niin positiivinen, että oikeuslaitos kestää sen jatkossakin.
Listasta puuttuu uhkailu. Kun muistetaan maga-liikkeen varautuminen väkivaltaan -siellä on ne militanttiryhmät- niin väkivallan käyttöä ei voida sulkea pois. Oikeuslaitoksen muuttaminen kumileimasimeksi on sinetti vallankaappaukselle, elämme mielenkintoisia aikoja.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tätä tietä ei ole vielä käyty loppuun - monet jutut tulevat etenemään korkeimpaan oikeuteen ja siellä sitten ensinnäkin mitataan sen lujuutta ja halua puolustaa vallan kolmijakoa, ja jos reagoi todella pitkäaikaisen oikeusperinteen sekä perustuslain kirjaimen ja hengen mukaisesti niin sitten sen jälkeen sitä, että noudattaako hallinto näitä päätöksiä. Siinä kohtaa sitten olisikin pelissä USA:n status liberaalidemokraattisena oikeusvaltiona.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuon lisäksi trump jatkaa aktiivisesti uusien tuomareiden nimeämistä kuten viime kaudella. Erona se, että viimeksi piti olla konservatiivi, joka ajaa ”oikeita” arvoja, nyt tärkeimpänä ominaisuutena on lojaliteetti maga-liikettä kohtaan.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Systeemi toimi niin kauan kun kaikki osapuolet halusivat käyttäytyä sivistyneesti.
Tämähän se on koko länsimaisen sivistyksen, demokratian ja vapauden perustana. Ei tarvita kuin tarpeeksi kannatusta eli valtaa kahmiva rikkuri niin se perusta natisee liitoksistaan: koska sitä ei ole rakennettu pakottamalla, voimalla ja väkivallalla, se ei myöskään ole moiselle täysin immuuni.

Vähän off-topic, mutta kun mietitään vaikkapa suomalaista yhteiskuntaa - joka lienee hyvin lähelle maailman vähiten epäonnistunutta järjestelmää - ja miten paljon yhteiskunnan toimivuus perustuu "kirjoittamattomiin sääntöihin" sekä niiden kirjoitettujen sääntöjen noudattamiseen, niin voi huomata kuinka veitsenterällä taiteillaan, jos ihmiset laajoin joukoin päättävät käyttäytyä esimerkiksi Trumpin viitoittamalla tavalla. Siinä on yksi Capitolin valtaus tai Elokapina aika pientä.

Eipä tuota vertailua tarvitse kaukaa hakea, kun tietää miten vaikkapa venäläiset käyttäytyvät turistikohteissa - no rules!
 
Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers

"Very good", odotellaanpa vain että kenen näkökulmasta.
 
"Very good", odotellaanpa vain että kenen näkökulmasta.
Niinpä. Mutta ainakin tuo oli vähän kunnioittavampi postaus.. ehkä sieltä voisi olla jotain vähemmän negatiivista kerrottavaa.. tai sitten ei?
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Joko tämä maastopukuinen mies on oppinut mielistelemään narsistia tai sitten on oikeasti sitä mieltä, että keskustelu Trumpin kanssa tänään oli positiivinen.

I had a positive, very substantive, and frank conversation with President of the United States Donald Trump
@POTUS
. I thanked him for a good and productive start to the work of the Ukrainian and American teams in Jeddah on March 11—this meeting of the teams significantly helped in moving toward ending the war. We agreed that Ukraine and the United States should continue working together to achieve a real end to the war and lasting peace. We believe that together with America, with President Trump, and under American leadership, lasting peace can be achieved this year. President Trump shared details of his conversation with Putin and the key issues discussed. One of the first steps toward fully ending the war could be ending strikes on energy and other civilian infrastructure. I supported this step, and Ukraine confirmed that we are ready to implement it. Our teams discussed this step in Jeddah. The American side also proposed an unconditional ceasefire on the frontline, and Ukraine accepted this proposal as well. We will continue working to make this happen. We believe that such steps are necessary to create the possibility for a comprehensive peace agreement to be prepared during the ceasefire. I also provided an update on the battlefield situation and the consequences of Russian strikes. We spoke about the situation in the Kursk region, touched on the issue of the release of POWs, and the return of Ukrainian children who were taken by Russian forces. We also discussed the state of Ukraine’s air defense and the possibility of strengthening it to protect lives. We instructed our teams to resolve technical issues related to implementing and expanding the partial ceasefire. Ukrainian and American teams are ready to meet in Saudi Arabia in the coming days to continue coordinating steps toward peace. We instructed our advisors and representatives to carry out this work as quickly as possible. We noted the positive work of our advisors and representatives—Rubio, Waltz, Kellogg, Yermak, Sybiha, Umerov, and Palisa. In further meetings, the teams can agree on all necessary aspects of advancing toward lasting peace and security guarantees. I thanked President Trump and the American people for their support. I stressed that Ukrainians want peace, which is why Ukraine accepted the proposal for an unconditional ceasefire. I highlighted the importance of President Trump’s concept of peace through strength. We agreed to maintain constant contact, including at the highest level and through our teams.
 
Esgo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit pre KHL
Näin on, että talous on mennyt huonompaan tässä Trumpin aikana. Ainakaan sen perusteella, miten kalliiksi Yhdysvaltojen kansalaiset kokivat elämisensä, niin missään mahtivedossa se ei äänestäjien mielestä ollut Bidenin aikanakaan.

Osakemarkkinoilla meni kovaa, mutta tavalliset kansalaiset eivät sitä elämässään ja lompakoissaan nähneet.

Seuraaviin vaaleihin on 3,5 vuotta aikaa. Jos talous on siihen mennessä jo hyvän aikaa kukoistanut, ja tavalliset kansalaiset alkavat huomaamaan, että palkasta jää enemmän käteen ja eläminen alkaa muuttumaan halvemmaksi, niin sen merkitystä ihmisten äänestyskäyttäytymiseen ei missään nimessä tule aliarvioida. Sillä on valtavan suuri vaikutus.

Miksi Yhdysvaltain talous alkaisi nyt yllättäen kukoistaa, kun miettii mitä ne syyt Trumpin kauden laskussa ovat olleet? Eli hänen täysin tempoileva politiikkaansa joka suuntaan, liittolaisten hylkääminen ja kiristäminen, Yhdysvaltain maailmanlaajuisen valta-aseman alasajo, sisäisen yhtenäisyyden horjuttaminen ja kaikenlaisen epävarmuuden jatkuva ylläpitäminen.

Näkisin että ukko on tehnyt aika pahaa tuhoa kun Euroopassa käännytään jopa Kiinan suuntaan mieluummin, ja tietysti puolustusteollisuuden hankintojen karkaaminen epäluottamuksen noustessa on katastrofi. Paras toivo jenkeillä on että seniiliys etenee ja ukko muuttuu hiljaisemmaksi, ja luotto alkaisi palailemaan eikä peruuttamatonta tuhoa olisi päässyt tapahtumaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös