Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

  • 4 241 086
  • 28 909

Stigu

Jäsen
Neljäkymmentäneljä (!!) prosenttia USAlaisista on sitä mieltä että Helppoheikki on hoitanut COVID-casen hyvin. Ei perkele vaan voi käsittää. Ymmärätäisin jonkun luvun alle 20%, mutta neljäkymmentäneljä jättää kyllä hiljaiseksi.

Pierce Morganilta hyvä näkemys, että näillä kahdella populistilla Trump ja B. Johnosn on helvetinmoisia vaikeuksia toimia kriisitilanteessa, kun pitäisi tehdä jotain, eikä vain kehua itseään ja lytätä vastustajia. Itse olen sitä mieltä, että Trump ei moiseen kykene. Rehellisyys, suoraselkäisyys, päämäärätietoisuus, johtajuus ja kansan yhdistäminen ovat luonteenpiirteitä, joita Trump ei omaa.

Tällä hetkellä ihmettelen ehkä eniten sitä, miten USA.n ns. normaali media jaksaa tunti-päivä-, viikko- ja kuukausitolkulla analysoida Trumpin tekemisiä, ihan kuin niiden taustalla olisi joku älyllinen plani. Narsistin toimintaa ohjaa ainoastaan Minä Itse, joka tällä hetkellä haluaa keinolla millä hyvänsä presidentiksi myös toiselle kaudelle. Siinä ei yli 40 000 kuollutta paljon paina.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Juntit lähteneet sitten oikein rynnäkkökiväärien kanssa protestoimaan. Meinasko ne, että puolisotilaallisten joukkojen liikekannallepano jotakin (niin ketä?) vastaan on jo tarpeellista? Siltä ainakin joiden kuvien perusteella vaikuttaa.
Hyvää harjootusta tulevaa sisällisotaa varten.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Neljäkymmentäneljä (!!) prosenttia USAlaisista on sitä mieltä että Helppoheikki on hoitanut COVID-casen hyvin. Ei perkele vaan voi käsittää. Ymmärätäisin jonkun luvun alle 20%, mutta neljäkymmentäneljä jättää kyllä hiljaiseksi.

Pierce Morganilta hyvä näkemys, että näillä kahdella populistilla Trump ja B. Johnosn on helvetinmoisia vaikeuksia toimia kriisitilanteessa, kun pitäisi tehdä jotain, eikä vain kehua itseään ja lytätä vastustajia.
...
Ihmetyttää muuten paradoksi kun Trumpin kannattajat oletettavasti luulevat että DT on Suuri ja Vahva Johtaja, mutta DT:n toimet ovat ainoastaan itkeä sitä miten demokraatit sitä ja liberaalimediat tätä ja kiinalaisetkin huijaa ja kaikki kampittaa. Että muuten olisi jo kaikki ihan vitun Great mutta kun nuo toiset. Itse odottaisin Suurelta Johtajalta muutakin käytöstä kuin pelkästään vinkumista siitä miten on epistä ja vastapuoli liian vahva tai ovela tai jotakin on joka käänteessä pystynyt Suuren Johtajan Suuret Toimet estämään tai vähintään niiden lopputuleman pilaamaan.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikea kuvitella, että USA selviäisi koronakriisistä täysin ilman väkivaltaisuuksia. Täysin käsittämätöntä, että suurvallan presidentti vieläpä lietsoo ihmisiä kaduille, kun jokaisen pitäisi pysyä himassa ja solidaarisuuden ja yhteistyön pitäisi olla korkeimmillaan. Eniten käy sääliksi niitä kunnollisia ihmisiä, jotka toimivat oikein, ajattelevat omilla aivoillaan, ottavat asioista selvää ja seuraavat myös muun maailman tilannetta sekä ymmärtävät koko tilanteen absurdiuden. Kun mullekin tulee toivoton olo, voin vain kuvitella, millaista näillä järkevillä kansalaisilla on elää tuolla joka päivä. On kuin katsoisi autokolaria hidastettuna ja sen sijaan, että jengi pyrkisi auttamaan loukkaantuneita, kaikilla on kamerat kuumina kuvaamisesta.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Neljäkymmentäneljä (!!) prosenttia USAlaisista on sitä mieltä että Helppoheikki on hoitanut COVID-casen hyvin. Ei perkele vaan voi käsittää. Ymmärätäisin jonkun luvun alle 20%, mutta neljäkymmentäneljä jättää kyllä hiljaiseksi.
No toi 45% Jenkkilästä tuntuu tukevan Trumppia tekipä se mitä vaan. Eli sikäli luku ei yllätä. Ilmeisesti korona ei ole tehnyt vielä tarpeeksi tuhoa noissa punaisissa osavaltioissa että rupeisivat kyseenalaistamaan Trumpin ja Fox Newsin sanomisia. Ei tosta kuplassa eläviä taida herätä mikään muu kuin että saavat itse koronan tai joku tuttu kuolee siihen. Tosin vähän pelkään että suurin osa on kyllä jo niin aivopestyä sakkia että varmaan uskoo loppuun asti kaikki Trumpin selitykset.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
CNN:n artikkelissa esitellään, miltä Trumpin nimellä varustettu elvytysshekki voisi näyttää. Kyseessä ei kuitenkaan ole vielä lopullinen ulkoasu, vaan vasta prototyyppi. Liitteeksi tähän viestiin laitoin myös sen pohjalta pikaisesti photoshoppaamani hahmotelman siitä, miltä shekki voisi näyttää, mikäli siinä tuotaisiin vielä vähän enemmän Trumpia esille.

 

Liitteet

  • Check.jpg
    Check.jpg
    376,9 KB · kertaa luettu: 363
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Tässä tarinaa siitä, miten noiden demokraatti-vetoisten osavaltioiden "vapautusliikkeiden" taustat näyttävät kovin tutuilta. Tää nyt on some-huhu, joten suhtaudutaan siihen sellaisena. Näinä aikoina olen kuitenkin ihan valmis ostamaan selityksen...


Aiheesta lisää. Ei nuo protestit ihan itsekseen ole syntyneet. Yllättäen ainakin osa jäljistä johtaa T:n lähipiiriin. Wp:n artikkeli
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
CNN:n artikkelissa esitellään, miltä Trumpin nimellä varustettu elvytysshekki voisi näyttää. Kyseessä ei kuitenkaan ole vielä lopullinen ulkoasu, vaan vasta prototyyppi. Liitteeksi tähän viestiin laitoin myös sen pohjalta pikaisesti photoshoppaamani hahmotelman siitä, miltä shekki voisi näyttää, mikäli siinä tuotaisiin vielä vähän enemmän Trumpia esille.

Juu, ei lainkaan yritetä antaa tuosta kuvaa että kansan suuri ystävä, pelastaja ja Johtaja Donald J. Trump on suuressa armeliaisuudessaan ja viisaudessaan omista mittaamattomista (etenkin verottajan) varoistaan lahjoittanut rahaa kansalaisille hädän hetkellä.

Muokkasin hieman edelleen tuota jo sinänsä liki ok:ta olevaa shekkidraftiasi.
 

Liitteet

  • shekki.jpg
    shekki.jpg
    118,9 KB · kertaa luettu: 329

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Georgian kuvernööri Brian Kemp on sitten avaamassa osittain omaa osavaltiotaan perjantaihin menessä. Kyseessä on siis se sama kuvernööri joka pari viikkoa sitten ei vielä tiennyt että oireettomat koronaviruksen saaneet voi levittää tautia ja Georgia oli niiden viimesten joukossa jotka sitten implementoi noita rajotteita. Ja sen takia tuolla Georgian osavaltiossa onkin noi koronatapausten määrä kasvussa just nyt.

Myö pari muuta punaistaosavaltiota on tekemässä samaa. Noh, ei tää kai mikään yllätys ole kun Trump ja Fox News ton asian puolesta rummuttaa ja jenkkilän öljy-yhtiöt on tällä hetkellä hätää kärsimässä.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Georgian kuvernööri Brian Kemp on sitten avaamassa osittain omaa osavaltiotaan perjantaihin menessä. Kyseessä on siis se sama kuvernööri joka pari viikkoa sitten ei vielä tiennyt että oireettomat koronaviruksen saaneet voi levittää tautia ja Georgia oli niiden viimesten joukossa jotka sitten implementoi noita rajotteita. Ja sen takia tuolla Georgian osavaltiossa onkin noi koronatapausten määrä kasvussa just nyt.
Nyt ei välttämättä ole hyvä hetki sijoittaa banjo-firmojen osakkeisiin. Kouluissahan tuo ei tuolla suunnalla välttämättä niin räjähdysmäisesti leviä, mutta kirkoissa sitäkin enemmän. Toivottavasti serkkuja ei vihittäisi ihan normaalia tahtia epidemia-aikana.

pahoittelut kaikille lievästä turhautumisen purkautumista, mutta uutisena tuo on vähän kun Italiassa olisi keksitty, että lapset voivat tulla piristämään heikkokuntoisia vanhuksia joukolla.
 
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyseessä on siis se sama kuvernööri joka pari viikkoa sitten ei vielä tiennyt että oireettomat koronaviruksen saaneet voi levittää tautia ja Georgia oli niiden viimesten joukossa jotka sitten implementoi noita rajotteita. Ja sen takia tuolla Georgian osavaltiossa onkin noi koronatapausten määrä kasvussa just nyt.
Piti oikein googlata ja käppyrä on vasta saavuttamassa huippua nykyisten rajoitusten kanssa. Hivenen vaikea sanoa, kun ei oo kovin isoja noiden kuvat.

Riippuu miten avaavat rajoitteita, mut helppo ennustaa, että tapaukset alkaa lisääntymään ja 2 vko avauksesta tiedetään missä menevät. Taitaapi tästä pressan peesailusta jäädä käteen musta trump. (pekka) Ja koska dt pelaa tavan mukaan 2 korteilla, niin vastuu on vain ja ainoastaan kuvernöörin.

2 kortit: Voimassa on edelleen valkoisen talon suositus sosiaalisesta etäisyydesta ja samaan aikaan somessa idiootti promoaa osavaltioiden "vapautusta". DT ei taida ymmärtää koko käsitettä johtaminen lainkaan...
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Riippuu miten avaavat rajoitteita, mut helppo ennustaa, että tapaukset alkaa lisääntymään ja 2 vko avauksesta tiedetään missä menevät.
Siellä kai avataan kuntosalit, parturit, tatuointiliikeet ja keilahallit ekana.



Mutta näyttäs siltä että noissa etelän punaisissaosavaltioissa ollaan valmiita menemään johonkin Ruotsin malliin, eli altistetaan sitten jengi koronalle ja korjataan raadot pois. Pohjosen osavaltioihin verratuna niillähän on ihan hyvä tilanne, mutta ehkä just siksi sieltä ei sitten löydy sitä malttia kun kakki ei ole vielä kunnolla siinä tuulettimessa.

Tällä menolla Jenkkilä saa just ja just sen 60 000 uhria 1.5. menessä joka vastaa sitä määrää mikä kaatui jenkkejä Vietnamin sodassa.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta näyttäs siltä että noissa etelän punaisissaosavaltioissa ollaan valmiita menemään johonkin Ruotsin malliin, eli altistetaan sitten jengi koronalle ja korjataan raadot pois.
Tai sit ne ajattelee, että laskeva käyrä-> homma hoidettu. Tän kriisin myötä on mun luottamus laskenut jenkkien yleiseen älykkyyteen todella paljon.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Ässät, KPL, Kiovan Dynamo
Nyt meni sitten tukkoon Jesse Puljujärven tie takaisin NHL:ään. Ainakin siihen asti, kun Trump on presidenttinä.

IS: "Donald Trump ilmoittaa keskeyttävänsä maahanmuuton Yhdysvaltoihin"
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, LA Kings, , Newcastle United
Nyt meni sitten tukkoon Jesse Puljujärven tie takaisin NHL:ään. Ainakin siihen asti, kun Trump on presidenttinä.

IS: "Donald Trump ilmoittaa keskeyttävänsä maahanmuuton Yhdysvaltoihin"

Eipä Tinyhands taida Kanadan rajoja kiinni laittaa.

Ja muu maailma lipoo huuliaan, sillä nyt olisi mahdollista rekrytä esim sitä IT-alan porukkaa jota esim Silicon Valley yleensä imee itselleen ympäri maailman.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Höpöhöpöjuttusuoltajista eli keltaista väriä kannattavista lehdyköistämme poimin vaihteeksi nimettömän pääkirjoittajan pääkirjoituksen: Pääkirjoitus: Trump lietsoo kaaosta – hänen jälkiään korjataan pitkään

Setämies tykkäsi jutun näkemyksestä, mielikuvassaan päätoimittajana allekirjoittaen eli käskyttäen:
Painetaan Tämä, fiksua suomalaisen paperin käyttöä.
 

Logan

Jäsen
Miten määritellään, että on saanut jotain aikaan? Ne kaikki kansanedustajat ovat siellä tekemässä päätöksiä. Toki osa tekee paljon enemmän kuin toiset, mutta edes niistä kaikista aktiivisimmista ei kovin usein voi sanoa, että "no Herra X sai aikaan uuden avioliittolain". Ei se ole yhden ihmisen aikaansaannosta. Ihan vain ne normaalit kohtuullisen aktiiviset riviedustajat kuitenkin istuvat valiokunnissa vaikuttamassa asioiden etenemiseen. Tai omissa ryhmissään. Ja oikeastaan jo ihan se, että he ovat omaa puoluetta edustamassa muuttaa tilannetta siitä, että siellä olisi toisen puolueen edustaja.

Jos sitten puhutaan siitä, että sanoo "mielipiteensä", niin se menee vain vaan asioiden yksinkertaistamiseksi, vastakkainasetteluksi ja muiden ihmisten haukkumiseksi. Tämän palstan nimikkoherran osalta kovin pahasti vielä. Mitä arvoa on sillä, että uskaltaa sanoa asioita, jotka eivät kestä totuuden valoa. Tai jotka luovat ihmisten välille riitaa. Ja jos sen tekee vielä tahallaan? Ei tuolla herralla kuitenkaan munaa ole sanoa, että mitä oikeasti tekee ja ajattelee. Eli omaa etuaan. Miten saada itselleen mahdollisimman paljon rahaa ja valtaa. Miten välttää vankila. Miten saada uusi kausi presidenttinä välttääkseen vankila. Eikä näyttää rehellisesti, että miten sitä rahaa on tehty tai mitä oikeasti tekee.

Mutta jos pitää hienoina niitä 5-vuotiaita, jotka huutaa puskasta ohikulkeville ihmisille "läskiperse", "äitis on huora" tai "Pillu-pena" sekä hakkaavat 3-vuotiaita, niin miksei sitten Trumpin kyvystä sanoa, mitä uskaltaa.
Monta hyvää pointtia enkä varsinaisesti vastaan ole. Keskusteluhan saadaan heti siitä kuka on oikeassa ja väärässä. Mielipiteitä saa sanoa. En siellä työskentele joten kommentit ihan omia.

Riitaa saa helposti, Donaldin juttuja seuranneet varmaan on huomannu että äijä on ihan sekasi. Kaikki kyseiset tyypit hakee omaa etua ja mielestäni on väärin että republikaaneja haukutaan kun on nyt muotia. Itse olen Suomessa vähemmistössä vaikka en muiden "vähemmistöjen" kanssa ole missään tekemisissä ja Trumpista sanoo moni että on että on rasisti on naurettavaa.

Asiasta pitää puhua ja oman 9kk stadin asumisen jälkeen hankala olla erimieltä. Tietysti muutkin kun somalit vetelee omia polkuja. Siinä vaiheessa kun itseä epäiltiiin somaliksi piti erottautua kokonaan siitä hommasta.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jo pitempään on ärsyttänyt kuunnella kun Pussygrabber lukee tiedotustilaisuudesta suoraan paperista, takeltelee siinäkin ja hitaalla ruotsalaisella nousevalla nuotilla tuottaa etenevää unista melkein päättymättömältä tuntuvaa tajunnanvirtaa. Kuin nukahtamaisillaan olevan humalaisen ihmisen tunnustus, jossa on asiaa hieman nimeksi ja loppu on alistunutta itsesäälin, arrogantin ylimielisyyden ja loukkaantuneisuuden kypsymätöntä kudelmaa.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Jo pitempään on ärsyttänyt kuunnella kun Pussygrabber lukee tiedotustilaisuudesta suoraan paperista, takeltelee siinäkin ja hitaalla ruotsalaisella nousevalla nuotilla tuottaa etenevää unista melkein päättymättömältä tuntuvaa tajunnanvirtaa. Kuin nukahtamaisillaan olevan humalaisen ihmisen tunnustus, jossa on asiaa hieman nimeksi ja loppu on alistunutta itsesäälin, arrogantin ylimielisyyden ja loukkaantuneisuuden kypsymätöntä kudelmaa.
Jos nuo lauseet olisi jossain kirjassa, olisit Finlandia-palkinnossa kiinni kynsin hampain.

En noita oranssin miehen tiedotustilaisuuksia seuraile, mutta sen vähän mitä olen nähnyt niin hämmennystä on herättänyt, tajunnanvirta on oikein sopiva luonnehdinta.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Se Trumpin promoa lääke sitten ilmeisesti vaan pahentaa koronaviruspotilaan tilanetta.




Ja eilen sitten uusi päivittäinen enkka kuolleiden määrässä USA:ssa eli jotain 2800 luokkaa. Ihan järkyttäviä lukuja.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä sit tykkään tästä uudesta taktiikasta, jolla dt todistaa olevansa pätevä. Otetaan se suurin arvio, joka olisi saavutettu tekemättä mitään ja verrataan sitä nykyiseen ennustukseen. Kun vertaa 1-2 miljoonaa 60.000, niin voittajan on helppo hymyillä. Myynnin tuo osaa.

Siellä on muutama osavaltio availemassa vaikka käppyrät on edelleen nousussa. Valkoisen talon ohje on, että 14 päivä laskevaa tilastoa ja avaamista voidaan kokeilla. DT viesti nyt avaaville että tietävät mitä tekee, hyviä tyyppejä. Jos tuo pistettäisiin soutamaan, niin tuloksena olisi paikallaan pyörivä paatti..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös