Mutta saa nähdä mitä tuon jälkeen tapahtuu. Myydäänkö meidät venäläisille meidän omalla maaperällämme? Trumpista ei koskaan tiedä. Liekö tämä oikeasti merkittävä kokous Helsingissä pitkään aikaan? Nyt ollaan tilanteessa, jossa molemmin puolin on kaksi kovaa. Viime kerralla (1990) Neukkula oli kumminkin jo hajoamispisteessä, tietty silloinkin vahva ja aina uhka Suomelle, mutta hajoamassa. Tämä Venäjä on toista maata siihen nähden.
Viime kerralla kokous oli täällä 1997. Clinton nostolavalla lentokoneesta nevöföget.
Mitä tulee spekulaatioihin, niin veikkaan, että Trump menee tavattuaan Mayn sinne golfklubilleen Skotlantiin pelaamaan viikonlopuksi. Hän nukkuu vain 4 tuntia yössä, joten on ihan mahdollista, että lentää tänne vasta aamulla. Tosin onhan se mahdollista, että tulee jo edellisenä iltana, mutta samalla lailla se on mahdollista, ettei hän yövy täällä lainkaan. Saapumisaikataulu voi riippua siitäkin, koska Putin saapuu. MM-finaali on Venäjän aikaa klo 19 eli loppuu klo 21, joten on hyvin epätodennäköistä, että Vladimir silloin enää mihinkään lähtisi, mikä tietysti tarkoittaa sitä, ettei seuraavana aamuna täällä neuvottelut ala aamuvarhaisella. Näin ollen voisi kuvitella, että kumpikin saapuu vasta aamulla ellei ole niin, että Trump keskustelisikin Niinistön kanssa jo ennen tapaamistaan Putinin kanssa, jolloin hän voisi saapua jo vaikkapa edellisenä päivänä.
Itse uskon, että Trump oikeasti arvostaa Niinistöä ja Suomea. Niinistö on onnistunut hankkimaan kaikkien osapuolten kanssa yhteyttä pitäessään sellaisen ns. hyvän jätkän maineen, eikä hän ole ihan joka asiasta nipottanut, eikä vittuillut Trumpista medialle. Silti presidentillämme on jonkinlainen rooli ollut esim. Itämeren asioissa. Näin ollen en ihmettele yhtään, että nimen omaan Washingtonista oli toivottu Helsinkiä kokouksen pitopaikaksi. Toki virkamiehet ovat sitä paikkaa olleet valitsemassa muillakin kriteerein kuin vain sen mukaan, mitä Trump pitää jostain maasta tai sen päämiehestä.
Suomi on nykyään kuitenkin osa länttä eli tilanne on eri kuin ennen. Olisin paljon enemmän huolissani seuraamuksista jossain Ukrainassa, Valko-Venäjällä tai Baltiassa kuin Suomessa. Itselläni on pitkästä aikaa kyllä sellainen tunne, että Suomen nauttima luottamus kaikilla suunnilla on noussut selvästi viime vuosina. Nato-ovi voi olla kiinni, mutta ei tänne kukaan ole ihan huomenna hyökkäämässäkään, koska muut paikat ovat enemmän räjähdysherkkiä. En usko, että kokousta olisi Halosen aikana tänne tuotu. Häntä ei kiinnostanut kuin pitää palopuheita YK:ssa ja huolehtia ainoastaan jostain pakolaisista, muista kansalaisjärjestöistä ja homoista. Silti hän esiintyi Putinin hyvänä ystävänä. Trump olisi kyllä nauranut Halosen pihalle. Miljardöörit ja Kallion kommarit eivät oikein ole hyviä parivaljakoita yhdessä.