Mainos

Yhdysvaltain (n)ex(t)-presidentti Donald J. Trump

  • 3 633 637
  • 23 576

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Ei millään uskoisi että kolmanteen hulinaan on intressejä niin Kiinalla kuin Venäjälläkään (joka toki retoriikan puolesta tuollaista jopa toivoo mitä suurimmin, mutta tosiasiallisesti mafiavaltion pomoporras tiedostaa kyllä realiteetit ja sen että jos isot hulinat tulee niin ainakaan nykyinen silovikkieliitti ei ole hengissä nauttimassa sotasaaliista). Toki P-Korea pystyy tuottamaan itsekin aivan tolkutonta humanitaarista kärsimystä lähialueilla ja mahdollisesti pystyvät raketeilla hivuttelemaan Japaniakin jos ovat onnistuneet keskimatkan (ydin)ohjuksen askartelemaan toimintavalmiiksi. P-K ei kuitenkaan pysty USA:n sotilaallista koneistoa horjuttamaan edes vähää alusta, etenkään jos avoimeen sodankäyntiin lähtevät.

Toki saisivat tuhottua positiivisen talouskehityksen todennäköisesti hyvin tehokkaasti kun pistäisivät niemimaansa tuhannen paskaksi, mikä tarkoittaisi kymmeniä miljoonia avuntarvitsijoita nykyisten lähi-itäisten lisäksi ja toki koko alueen uudelleenrakentamisen alusta. Toisaalta jos rakennettaisiin samaan tyyliin P-K uusiksi kuin mitä Japani toisen maailmansodan jälkeen, pitkällä tähtäimellä hyötyjiä olisivat kaikki (mikä ei luonnollisestikaan tarkoita etteikö Kiinalla ole intressit pitää japaninkaltaista valtiota helvetin kaukana maarajaltaan ja heillehän tosiaan nykyinen "väliaikainen" tilanne sopii mainiosti vaikken usko Kiinankaan siihen luottavan että kestäisi ikuisuuteen. P-K:n johtajaväki on ollut todella kaukana todellisuudesta jo pitkään ja ainoa mikä on pitänyt kauhun tasapainon päällä. on se että vastapuoli on viimeiseen asti vältellyt sen keikauttamista).

Jos Trump katsoo Kimin kortit niin kukaan ei pysty ennakoimaan miten käy. Kimillä ei ole siinä kohtaa mitään menetettävää mutta Etelä-Korealla ja Japanilla on. Kiinakaan tuskin hissukseen siinä kohtaa katselee jenkkien mellastusta omalla takapihallaan vaikka ovatkin olleet kohtuu maltillisia toistaiseksi. Trump tulee nöyrtymään tässä kohtaa on oma arvio.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jos Trump katsoo Kimin kortit niin kukaan ei pysty ennakoimaan miten käy. Kimillä ei ole siinä kohtaa mitään menetettävää mutta Etelä-Korealla ja Japanilla on. Kiinakaan tuskin hissukseen siinä kohtaa katselee jenkkien mellastusta omalla takapihallaan vaikka ovatkin olleet kohtuu maltillisia toistaiseksi. Trump tulee nöyrtymään tässä kohtaa on oma arvio.
USA on Kiinalle velkaa BKT:nsa ja osia päälle (vai oliko jo muutamaan otteeseen, no joka tapauksessa siis ovat velkaa aivan tolkuttomasti) ja vaikka äkkiseltään kuvittelisi että tämä antaa Kiinalle etulyöntiaseman maiden välisessä kanssakäymisessä (ja toki osin antaakin), niin se tarkoittaa myös sitä että Kiinalla on intressit pitää USA maksukykyisenä jotteivat menetä sijoituksiaan. Kiina voi myös lupailla painostusta (tai vähintään tuen antamattomuutta) P-K:n suuntaan vastineeksi muutamasta tekosaaresta Kiinanmerellä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Eihän USA ole Kiinalle velkaa kuin reilun yhden biljoonan, Japanillekin ovat vähän enemmän velkaa. Saattaa kuulostaa isolta, mutta kun BKT on 18,5 biljoonaa niin ei se olekaan kovin paljoa.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Eihän USA ole Kiinalle velkaa kuin reilun yhden biljoonan, Japanillekin ovat vähän enemmän velkaa. Saattaa kuulostaa isolta, mutta kun BKT on 18,5 biljoonaa niin ei se olekaan kovin paljoa.

Jep, velkasuhde ei ole sellaisella tasolla, että Trumpin porukan kannattaisi raikulimeiningillä ajaa idän talousmahdit sekasortoon.
Aika jännää, että minulle pari päivää sitten juolahti hetkellisesti mieleeni tällainenkin vaihtoehto: paskat etelä-korealaisista, paskat japanilaisista, minä olen Donald J. America First Trump: örinää pönttöön ja rautaa lentämään. Suhtaudun edelleen ilmeisen vainoharhaisesti, edes Bush junior ei tällaista mietintää olisi saanut syttymään.
 
Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
USA on Kiinalle velkaa BKT:nsa ja osia päälle (vai oliko jo muutamaan otteeseen, no joka tapauksessa siis ovat velkaa aivan tolkuttomasti) ja vaikka äkkiseltään kuvittelisi että tämä antaa Kiinalle etulyöntiaseman maiden välisessä kanssakäymisessä (ja toki osin antaakin), niin se tarkoittaa myös sitä että Kiinalla on intressit pitää USA maksukykyisenä jotteivat menetä sijoituksiaan. Kiina voi myös lupailla painostusta (tai vähintään tuen antamattomuutta) P-K:n suuntaan vastineeksi muutamasta tekosaaresta Kiinanmerellä.

Se että kaikki ajatellaan vaan rahan kannalta on meidän juttuja. Tuolla suunalla on kaikenlaisia kunnioita ja muita hömpötyksiä joita ei passaa menettää. Aika puudeli Trump oli Xi:n kanssa kun kasvotusten pääsi. Kiinalaisilla on nykyään kyllä rahkeet nöyryyttää ketä tahansa sen koki Obamakin G20 reissulla. Saaristakin ottavat mitkä haluavat eivätkä paljoa välitä mitä muut on mieltä.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kun miettii että Israelilaiset ovat jo vuosia sitten rakentaneet Iron Domen raketti-iskujen varalle, niin voiko oikeasti olla totta ettei Souliin olisi vastaavaa tai jotain vastaavaa rakennettu? Ei kai Etelä-Korealaiset ihan urpoja ole, etteivät varautuisi mahdolliseen eskaloituvaan tilanteeseen.
No googlen mukaan en ole ainoa joka on asiaa miettinyt:
Why doesn’t Seoul have Iron Dome? | Foreign Policy
 
Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Eiks P-Koreaa voi nukettaa sillei et ei "saastuta" tai altista niitä lähimaita sille iskulle? Ei kait sit todellisuudessa, harmi :/
 
Morgoth

Jäsen
Jos Trump katsoo Kimin kortit niin kukaan ei pysty ennakoimaan miten käy. Kimillä ei ole siinä kohtaa mitään menetettävää mutta Etelä-Korealla ja Japanilla on. Kiinakaan tuskin hissukseen siinä kohtaa katselee jenkkien mellastusta omalla takapihallaan vaikka ovatkin olleet kohtuu maltillisia toistaiseksi. Trump tulee nöyrtymään tässä kohtaa on oma arvio.

Periksi antaminen käytännössä tarkoittaisi sitä, että USA antaa jatkossa kaikkien diktaattoreiden saada ydinohjelmansa valmiiksi? Trumpin ongelma on, että hän ei voi oikeastaan enää vain odottaa vaan hänen on tehtävä jotakin. Yhtäkään hyvää vaihtoehtoa ei vain taida olla tarjolla. Kimi taas varmaan haluaa edelleen nauttia maallisesta yltäkylläisyydestä ja panna naisia reaalimaailmassa eikä jihdastien tavoin jossakin mielikuvitusmaailmassa.
 
Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Yksi asia mietintämyssyyn: onko Trumpster ennustajaeukko? Muistanette kaikki sen, kuinka hän kertoi terrori-iskusta Ruotsissa ja suhteellisen pian sen jälkeen Tukholmassa harrastettiin rekkahippaa.

Heti tuon Ruotsin iskun tapahtuessa kävi mielessä, että olikohan kyseessä järjestetty propagandaisku, jonka piti tapahtua jo aikaisemmin, mutta tieto tapahtumattomuudesta ei ollut silloin ehtinyt kiiriä Trumpin korviin.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Helvetti tuo on masentava ajatus jos sota on ihmisen perustarve,
Oikeasti ihminen on melko rauhallinen laumaeläin. Muutama prosentti populaatiosta on kuitenkin viallisia. (Yksi arvio on 5%.) Näistä löytyy vivahde-eroja aina poliitikosta sarjamurhaajaan. Sillä kyllä, pomoksi tahtominen ei ole laumakäytöstä, se vaatii viallisen yksilön. Eikä kaikki niistäkään halua sotaa, on myös Niinistön kaltaisia lampaita.

Sanoisin, että sota ei ole perustarve vaan ainoastaan lajiominaista käytöstä, joka johtuu viallisen aineksen johtamisvietistä.

(Joku voisi sanoa, että nyt yksinkertaistetaan.)
 
Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Periksi antaminen käytännössä tarkoittaisi sitä, että USA antaa jatkossa kaikkien diktaattoreiden saada ydinohjelmansa valmiiksi? Trumpin ongelma on, että hän ei voi oikeastaan enää vain odottaa vaan hänen on tehtävä jotakin. Yhtäkään hyvää vaihtoehtoa ei vain taida olla tarjolla. Kimi taas varmaan haluaa edelleen nauttia maallisesta yltäkylläisyydestä ja panna naisia reaalimaailmassa eikä jihdastien tavoin jossakin mielikuvitusmaailmassa.

Ei tullut ydinkoetta eikä tule Trumpin iskua, mutta saihan kaikki osapuolet pullistella koko rahan edestä.
 
pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Heti tuon Ruotsin iskun tapahtuessa kävi mielessä, että olikohan kyseessä järjestetty propagandaisku, jonka piti tapahtua jo aikaisemmin, mutta tieto tapahtumattomuudesta ei ollut silloin ehtinyt kiiriä Trumpin korviin.

Vittu että osaa olla tämä Rasmus väki ihan helvetin sekaisin. Kannattaisi katsella heti pääsiäisen jälkeen jotain auttavaa puhelinta tms..
 
Morgoth

Jäsen
Ei tullut ydinkoetta eikä tule Trumpin iskua, mutta saihan kaikki osapuolet pullistella koko rahan edestä.

Ei tilanne tähän mitenkään ratkennut, vaikka Pohjois-Korea ei vuosipäivän kunniaksi tällä kertaa uskaltanut järjestää kuin sotilasparaatin. Mikäli Pohjois-Korea ei tee ydinkoetta lähiaikoina niin se on jo merkki pelosta ja jonkinlainen saavutus jopa Trumpille. Ei Pohjois-Korea ole aikoihin (koskaan?) tälläistä painostusta kokenut, jossa Kiinakin on ainakin jollakin tavalla aktiivisesti mukana. Kimiä tuskin naurattaa tällä hetkellä ihan hirveästi.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Oikeasti ihminen on melko rauhallinen laumaeläin. Muutama prosentti populaatiosta on kuitenkin viallisia. (Yksi arvio on 5%.) Näistä löytyy vivahde-eroja aina poliitikosta sarjamurhaajaan. Sillä kyllä, pomoksi tahtominen ei ole laumakäytöstä, se vaatii viallisen yksilön.
Aika viallinen on lauma jolla ei ole pomoa. Jos jumala tahtoisi että kaikki yksilöt on identtisiä, niin se ei varmaan olisi keksinyt evoluutiota. Ei tässä varmasti sen kummemmasta asiasta ole kyse kuin että suuren perheen nuoremmista yksilöistä tulee todennäköisemmin homoseksuaaleja. "Luonto" osaa ohjata kehitystä tarkoituksenmukaisesti (erehdyksen ja oppimisen myötä)
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Vittu että osaa olla tämä Rasmus väki ihan helvetin sekaisin. Kannattaisi katsella heti pääsiäisen jälkeen jotain auttavaa puhelinta tms..

No on se nyt erikoista, että Trump kehoittaa katsomaan mitä Ruotsissa tapahtuu (jossa ei siis mitään tällaista ollut tapahtunut), mutta vähän ajan päästä tapahtuu. Oletko kuullut koskaan Mainilan laukauksista?
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aika viallinen on lauma jolla ei ole pomoa.
Kyllä. Silti se pomon paikan haluaminen vaatii vikaantumista.
Jos jumala tahtoisi että kaikki yksilöt on identtisiä, niin se ei varmaan olisi keksinyt evoluutiota.
Jumalaa ei ole olemassa, joten se ei myöskään ole keksinyt tai luonut mitään. Koskee myös muslumaanien jumalaa.
"Luonto" osaa ohjata kehitystä tarkoituksenmukaisesti (erehdyksen ja oppimisen myötä)
Sitten on odotettavissa ihmisten joukkotuho, kun ihminen on ylikansoittanut planeetan ja on uhka ekosysteemeille. Siis jos se luonto "osaa". Lintuflunssa oli jo aika hyvä yritys...
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miten Tukholmassa tapahtunut Uzbekistanilaisen ISIS-terroristin suorittama rekkaisku liittyy Mainilan laukauksiin, tai mitä näillä on yhteistä ?
Mainilan laukauksilla NL aloitti valloitussodan, mitäs Trump on tehnyt Ruotsin tapahtumien johdosta? Niin tyhjä teoria, että älkää viitsikö.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Miten Tukholmassa tapahtunut Uzbekistanilaisen ISIS-terroristin suorittama rekkaisku liittyy Mainilan laukauksiin, tai mitä näillä on yhteistä ?

Esitin vaan yhden tunnetun ja todistetun esimerkin siitä, miten häikäilemättömät ihmiset saattavat pyrkiä oikeuttamaan omia tekojaan. Ja tämä siis oli vain vastauksena jäsenelle pakki3000, jonka mielestä tällaista ei ilmeisesti koskaan missään voi tapahtua.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Esitin vaan yhden tunnetun ja todistetun esimerkin siitä, miten häikäilemättömät ihmiset saattavat pyrkiä oikeuttamaan omia tekojaan. Ja tämä siis oli vain vastauksena jäsenelle pakki3000, jonka mielestä tällaista ei ilmeisesti koskaan missään voi tapahtua.
Jos neukkujen johtajat olisivat syyttäneet Suomea Mainilan laukauksista vahingossa pari viikkoa etukäteen, niin esimerkki olisi hyvä. Nyt se on idioottimainen.
 
Tuamas

Jäsen
Yksinkertaisin selitys on lähes aina se oikea, tässä tapauksessa Trump oli katsonut edellisiltana Foxilta klippiä Ruotsista ja lisäsi sitten hiukan värikynää Foxin jo valmiiksi väritettyyn juttuun.

Trump, energiseksi ja työhönsä täysillä panostavaksi presidentiksi, ehtii katsomaan hänmentävän paljon Foxia sekä golfaamaan.
 
Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toivottavasti Trump vapauttaa P-Korean kansan. Suomeenkin mahtuu kymmeniä tuhansia pakolaisia tuolta. Voi sitä riemun päivää, kun muslimien kullin perässä juoksevat suvaitsevaiset helsinkiläiset ämmät vaativat rajoja kiinni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös