Yhdysvaltain (n)ex(t)-presidentti Donald J. Trump

  • 3 673 671
  • 23 798
Suosikkijoukkue
1992-1993 JyP HT, no smoking team
Ukko tuntuu olevan vain entistä enemmän sekaisin, vaikka jo edellisellä presidenttikaudella tuntui, että voiko noin sekaisin olla. Pitää saada Grönlantia, Panaman kanavaa, Kanada osaksi Yhdysvaltoja jne.. Ja kaikki nämä jo ennen kuin on edes virkavalaa vannonut. Mielenkiintoista nähdä milloin hallinnosta ensimmäinen saa joko kenkää tai lähtee itse. Jo edelliskerralla ensiksi esim John Bolton oli täysin herran talutusnuorassa, mutta niin vain on nyt äänekkäimpiä Trumpin amerikkalaiskriitikkoja.
Ei pidä unohtaa, että Meksikonlahti on jatkossa Amerikanlahti.

Monet interwebissä mainitsee myös sen seikan, että eilen oli Carterin hautajaiset ja paviaani piti ihan vaan sen vuoksi sen lehdistötilaisuuden jotta saa valokeilan itseensä. Haukkuipa myös Carterin ohimennen höpistessään hulluja.
 
ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Erinoomainen juttu miksi Grönlanti kiinnostaa Trumpia ja USA:ta sekä Eurooppaa. Suosittelen lukemaan! Arktinen alue | Miksi Trump haluaa Grönlannin? Kartat ja satelliittikuvat kertovat
USA on ollut kiinnostunut Grönlannista jo heti niihin aikoihin kun Alaskan kauppa tehtiin, 1867 tehtiin ostotarjous Tanskalle . Sittemmin USA teki kauppaa Tanskan kanssa ja osti Karibialta Neitsytsaaret itselleen, vuonna 1917, syynä turvallisuus. Asevoimia käytettiin vuonna 1940 kun Saksa miehitti Tanskan ja USA otti haltuunsa Grönlannin ja Islannin, taas turvallisuus kyseessä.

JOL
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei pidä unohtaa, että Meksikonlahti on jatkossa Amerikanlahti.

Monet interwebissä mainitsee myös sen seikan, että eilen oli Carterin hautajaiset ja paviaani piti ihan vaan sen vuoksi sen lehdistötilaisuuden jotta saa valokeilan itseensä. Haukkuipa myös Carterin ohimennen höpistessään hulluja.
Jimmyn hautajaiset ovat huomenna...eli ehtii vielä haukkua muutaman kerran
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Erinoomainen juttu miksi Grönlanti kiinnostaa Trumpia ja USA:ta sekä Eurooppaa. Suosittelen lukemaan! Arktinen alue | Miksi Trump haluaa Grönlannin? Kartat ja satelliittikuvat kertovat

Tosiaan Trumpin ulostulo taitaa olla sidottu nimenomaan Kiinaa ja Venäjää kohtaan. Grönlannin itsenäisyys on noussut tapetille viime aikoina, ja on aivan aiheellinen huoli, että Venäjä ja/tai Kiina tekisi omia peliliikkeitään tämän myötä. Kiina ulottaa lonkeronsa taloudellisin keinoin, ja Venäjä hyvin todennäköisesti haluaisi suoraan vallata Grönlannin sotilaallisesti. Ei ole hyväksyttävää Yhdysvalloille, että Venäjä tai Kiina saisi jalansijan Grönlannissa.

Tämän lisäksi Kiina on pitkään ja hartaasti pyrkinyt saamaan hallintavaltaa Panaman kanavasta, jonka Yhdysvallat näkee strategisesti kriittisenä. Panaman kanavan ajautuminen Kiinalaisille ei ole myöskään hyväksyttävää Yhdysvalloille.
 
Viimeksi muokattu:

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

No ehkä kuitenkin aivoilla varustetulla ihmisellä löytyisi jokin muu lähestymistapa, kun ja jos turvallisuus on huolena. Ehkä ei silloin palvota puttea, tueta seinähulluja puolueita Euroopan maissa, ja uhkailla jättää Ukrainaa puten handuihin sekä bonuksena eroilla Natosta.

Mikään noista ei tue ajatusta järkevästä, yhteistyöhaluisesta henkilöstä, joka ajattelisi maansa turvallisuutta.

Sitä vaan vituttaa, jos joku muu hyötyy jostakin, mihin ei saa omia paskaisia handujaan kiinni.

Eli ahneudesta tässä(kin) taas on kysymys. Logiikkaa ei ole edes piirua näissä touhuissaan, koska ovat niin ristiriitaisia mainitsemiaan motiiveista huomioiden. Seinähullu siis.
 
Viimeksi muokattu:

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Ehkä kahdeksan vuotta sitten tarvittiin niitä portinvartijoita, jotka antoivat tietoa Trumpin todellisista aikomuksista ja pyrkivät luomaan hänen toiminnastaan rationaalisesti selitettävän.

Nyt on kuitenkin vain odotettavissa taas sitä samaa loppumatonta sirkusta neljä todella pitkää vuotta. Ensin piti odotella, että tajuaako Biden jättää kautensa yhteen. No ei tajunnut, kunnes oli pakko.

Trumpsirkus on jo alkanut ja lehdistöä viedään kuin pässiä narussa. Trump antaa lehdistölle sitä mitä ne haluavat, puheenaihetta, loppumatonta älämölöä. Näistä puheista vain murto-osa sisältää järkevää sisältöä, loput on trumptalkia. Luulisi melkein, että kaveri on kuin lavakoomikkojen Buster Keaton, heittää kivikasvoisena mitä suurempia typeryyksiä ja sitten hihittelee jälkeenpäin, miten sopulit keräytyvät yhteen analysoimaan hänen sanomisiaan.

Esteettiseltä kannalta katsoen Trump pilaa ja trivialisoi suomalaisenkin uutiskokemuksen, vaikka ei nykyisin koko perhe enää keräännykään katsomaan puoli yhdeksän uutisia. Mutta lähes joka uutisessa tämä heikko pelle kuitenkin putkahtaa esiin. Ei uskalla uhmata Putinia tai Xi:tä, valitsee sitten kiusaamisensa kohteeksi Tanskan, Panaman tai Kanadan. Tällainen koulukiusaaja oranssi oranki Trump on ollut ja tämä piirre orastavan vanhuuden myötä käy yhä kiusallisemmaksi.

Joo, on totta että Grönland sitä ja tätä ja Yhdysvaltain intressit sitä ja tätä. Mutta asian voisi hoitaa myös monenkeskisellä yhteistyöllä, kuten vaikkapa Naton. Trump pyrkii vain ja ainoastaan USA:n hyötyyn, tämä puolestaan aika lailla latistaa muiden liittolaismaiden tunnelmia. Pian USA on, mikäli tuo ääliö jatkaa huuteluaan, aivan yksin kansainvälisellä kentällä. Tai ei aivan, Trumpille tulee kiire hankkia ystäviä epädemokratioiden joukosta.

Trumpilla olisi tilaisuus todellisiin ulkopoliittisiin voittoihin. Länsimaat ovat valmiit kuuntelemaan häntä, pakon edessä. Mutta rajansa kuitenkin kaikella, kuten vihjailla sotilaallisista toimenpiteistä Grönlannin saamiseksi. Todennäköisesti kyseessä on vain uhkailua, mutta tämän tyyppinen uhkailu pelaa kuitenkin Kiinan pussiin. Kiina näyttäytyy monelle maalle maltillisena toimijana, kun taas Yhdysvaltain johto on kuin mielipuolen ohjaksissa.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Jos Suomi luovuttaisi Trumpille Ahvenanmaan (Lago de Perch), ja Suomi saisi Froridan, Ukraina Krimin. Venäjälle palautettaisiin Alaska ja USA saisi Grönlannin Ja Tanska Hawaijin. A Great Win Win Win Win, right?
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

PS kaupunginvaltuutettu Espoossa. Länsi-Uudenmaan aluevaltuutettu, kauppatieteiden maisteri, oikeistokonservatiivi, twiittaileekin jo että:

"Ahvenanmaa voidaan antaa ilmaiseksi Yhdysvalloille, jos lupaavat perustaa Naton laivastotukikohdan saarelle."
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Trump ei näköjään pelkää samaa kohtaloa hätätilan julistamisella kuin hiljattain tätä kokeillut Etelä-Korean presidentti.
Onko tutkittu kuinka nöyrästi USA:n armeija ja poliisivoimat tottelisivat presidenttinsä päähänpistoja ja kummallisia toimeksiantoja?
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tanskan hallitus hätäkokoukseen Trumpin lausuntojen vuoksi:

Ei savua ilman tulta. Trump taitaa kohdistaa tulleja pian mm. Tanskalle. Sotilaallisiin toimiin tuskin heti kuitenkaan lähdetään, mutta pelkät tullit voivat olla kova paine monelle maalle mm. Suomelle. Jotenkin Trumpin toimista tulee etäisesti mieleen Raamatun ilmestyskirjan puheet pedosta ja pedonmerkistä, jota ilman ei saa ostaa eikä myydä. En kuitenkaan itse uskalla tehdä vielä tällaisia johtopäätöksiä, mutta oh kyllä hämmentävää miten aikamme tapahtumat etenevät.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS

Tulleja ei voi kohdistaa pelkästään Tanskaan vaan ne tulee EU:lle, tätä samaa asiaa ei Trump tajunnut kun aiemmin yritti Merkeliä ja Saksaa häiritä.

Tottakai Tanskan täytyy noihin puheisiin valmistautua.
 
Näinhän tämä taitaa tosiaan olla ja aika kovaa peliä aletaan pelata, jos merkittävät tullit lankeavat koko EU:lle. EU taitaa toki viedä paljon enemmän USA:n suuntaan kuin tuoda, mutta tilanne ei ole mitenkään simppeli myöskään USA:lle, jos Kiinallekin laitetaan tulleja. Käyköhän tässä vielä niin, että EU lähtee nojaamaan Kiinan kaupan suuntaan, jos Trump laittaa tulleja kaikille? Todella kimurantiksi tilanne voi mennä. EU:n ytimessä ei Saksankaan talous taida oikein olla enää iskussa ja riskit uusille talouskriiseille voivat kasvaa paljonkin.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Edelleen on mahdotonta ottaa Trumpista selvää. Hän kuitenkin pelaa 100% Putinin pussiin. Jo nämä puheet heikentävät NAtoa, puhumattakaan siitä jos edes puolitosissaan ryhtyy puheitaan lunastamaan.
En siis tiedä onko hän todella näin hölmö vai onko mennyt sopimaan Vladimirin kanssa jotakin. Niin tai näin, niin riskit ovat järjettömän suuret joko hölmöyttä tai harkittua.
 
Jumalpaita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Ei pidä unohtaa, että Meksikonlahti on jatkossa Amerikanlahti.

Monet interwebissä mainitsee myös sen seikan, että eilen oli Carterin hautajaiset ja paviaani piti ihan vaan sen vuoksi sen lehdistötilaisuuden jotta saa valokeilan itseensä. Haukkuipa myös Carterin ohimennen höpistessään hulluja.
Eipä ole ensimmäinen kerta, kun tölvii korkean profiilin jenkkipoliitikoista. John McCainin perheen suututti niin, että kielsivät hautajaisiin tulon. Ja McCainhan oli ihan ookoo, olisi aivan hyvin voinut Obaman päihittää, mutta varapresidenttivalinta Sarah Palinin muodossa uskoakseni vesitti homman. Tai ainakin muuten vain myötävaikutti.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Ilta-Sanomilta varsin pessimistinen pääkirjoitus:

Niin, mehän emme tiedä millaisia salaisia sopimuksia on tehty. Ota sinä Ukraina, minä otan Panaman ja Grönlannin. Kuulostaa menneen vuosituhannen politiikalta, jollaisella spekuloinnillekin vielä kymmenen vuotta sitten ei olisi vaivautunut edes tuhahtamaan. No, tässä nyt ollaan, eikä tiedä mikä on totta.
 
Viimeksi muokattu:

Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Ilta-Sanomilta varsin pessimistinen pääkirjoitus:

Realistinen viimeaikaisiin tapahtumiin peilaten. NATO, jossa USA, Unkari ja Slovakia (kohta Saksa?) rikkoo sisältäpäin maailmanjärjestystä on aika kaukana siitä, mihin Suomi 2 vuotta sitten liittyi. Olemme tuoneet omalle maaperälle ison määrän aseistusta maalta, jonka tuleva johtaja uhkailee toisen pohjoismaan alueen haltuunotolla mahdollisesti aseellista voimaa käyttäen.

Toivottavasti etupiirien jako ei ole jo käynnissä.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Näinhän tämä taitaa tosiaan olla ja aika kovaa peliä aletaan pelata, jos merkittävät tullit lankeavat koko EU:lle. EU taitaa toki viedä paljon enemmän USA:n suuntaan kuin tuoda, mutta tilanne ei ole mitenkään simppeli myöskään USA:lle, jos Kiinallekin laitetaan tulleja. Käyköhän tässä vielä niin, että EU lähtee nojaamaan Kiinan kaupan suuntaan, jos Trump laittaa tulleja kaikille? Todella kimurantiksi tilanne voi mennä. EU:n ytimessä ei Saksankaan talous taida oikein olla enää iskussa ja riskit uusille talouskriiseille voivat kasvaa paljonkin.
Jos palataan vielä siihen hätäkokoukseen, niin uskoisin että tuolla halutaan

1. käydään läpi toimintasuunnitelma erilaisten skenaarioiden varalta, ja päivitetään nopeasti ne mitkä uupuu
2. käydään läpi miten tuohon asiaan reagoidaan ja miten siitä kommunikoidaan kansalle, lehdistölle ja muille
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös