Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 422 367
  • 22 739

Hexa

Jäsen
Eli Pence käyttää tätä ikään kuin kiristyskeinona pitää Trump loppuajan aisoissa. Toivoisin, että Pence näkisi mieluummin asian niin, että Trumpin on kannettava kaikin mahdollisin keinoin vastuu teoistaan.
Ihmeen pitkämielinen ja lojaali Pence on ollut tässä tilanteessa, kun ottaa huomioon että Trump asetti hänet puun ja kuoren väliin sekä täysin kestämättömään asemaan ja jopa hengenvaaraan sanoillaan ja vastuuttomalla sekä taitavasti muotoillulla retoriikallaan kannattajilleen. Kulissien takana on tietysti selvää, että Pencen ja Trumpin välit ovat menneet iäksi. Joka tapauksessa Pencen roolia ei voi ylikorostaa siinä, että hyökkäys demokratiaa vastaan päättyi niinkin vähin vaurioin. Todella suuri merkitys oli Pencen rohkealla ja itsenäisellä toiminnalla tapahtumien aikana.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Neljä viidestä rebusta edelleen kannattaa Trumpia ja 27% prosenttia kannattaa vahvasti Trumpia eli hyväksyy täysin Trumpin toimet. Tätä tuskin voidaan pitää merkityksettömänä porukkana.
Jos haluavat jatkaa demokraattisena maana, niin USA:lla on vakava ongelma. Vahvan miehen eli diktaattorin kaipuu on niin suurta, että sitä on vaikea ymmärtää. Ja rebujen puolelta tämä on täysin tahallista, sillä heidän mediakuplansa suoltaa valeita aamusta iltaan. Muistetaan, että demokratian elinehto on jonkin tasoinen faktoista kiinni pitäminen... ylväät "konservatiivien" edustajat on siitä lipsuneet. Pahasti.
 
Tuamas

Jäsen
Parlerkin osoittautumassa liberaalien voimien vallassa olevaksi, lähtien sensuroimaan tolkun konservatiivisia mielipiteitä.

Seuraavana Trumpistit Vkontakteen?
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Vilkaisin tämän perusteella foxnews.comin, ja siellä jokaisessa jutussa todettiin hyökkääjien olevan pro- Trumppeja, jotka toimivat Trumpin rohkaisemina. Hyvin oli selvitetty esim tämän Ilmavoimien evp everstiluutnantin taustoja, tämä jolla oli nippusiteet ja taktinen varustus päällä. Antifaa ei ollut mainittu sanallakaan.
Googlaa tuo: Right-Wing Media Is Desperate To Blame Antifa For The Pro-Trump Capitol Riots

Tiivistäen: "All three of Fox News’ primetime hosts ― Tucker Carlson, Sean Hannity and Laura Ingraham ― featured baseless suggestions on Wednesday that “antifa” or outside forces could have been involved in the chaos. Carlson hosted a right-wing YouTuber who brought up the claim, which he did not question. "

Foxissa on myös niitä toimittajia, Chris Wallace esimerkiksi, jotka ovat hyvin todellisuudentajuisia. Mutta sieltä löytyy trumpisteja joka lähtöön.

Progressiivisten analyysiä löytyy tästä:

Ei kannata pelästyä Cenk Yugurin varsin kiihkeää monologia, puhe perustuu kuitenkin faktoihin.

Jos haluavat jatkaa demokraattisena maana, niin USA:lla on vakava ongelma. Vahvan miehen eli diktaattorin kaipuu on niin suurta, että sitä on vaikea ymmärtää. Ja rebujen puolelta tämä on täysin tahallista, sillä heidän mediakuplansa suoltaa valeita aamusta iltaan. Muistetaan, että demokratian elinehto on jonkin tasoinen faktoista kiinni pitäminen... ylväät "konservatiivien" edustajat on siitä lipsuneet. Pahasti.
Koko presidenttijohtoinen järjestelmä pitäisi purkaa ja siirtyä parlamentarismiin, monipuoluejärjestelmään monen Euroopan maan malliin. Eiköhän tallä tavoin saataisi rajattua ja vähennettyä kuplassa olijoiden määrää. Viisi puoluettakin syntyisi helposti: trumpistit, konservatiivit, demokraatit, progressivistit ja vihreät. Yhteisten faktojen tunnustaminen olisi tällöin suurimmalla osalla helpompaa. Valloissa havaittaisiin, että asioista voidaan olla eri mieltä ja silti seurata samoja tiedotusvälineitä ja jollakin tasolla tunnustaa samat faktat.

Nyt on vallalla niin voimakas kahtiajako, että on pakko joko kuulua jompaankumpaan heimoon tai olla kokonaan sivussa politiikasta. Rebuissa yhdenmukaisuuden paine on niin voimakas, että puolue-eliitinkin on hyvin vaikea poiketa konsensuksesta. Trumpin tukija on merkitty henkilö: jos et enää tue Trumpia, olet petturi. Joku joka ei koskaan ole tukenut häntä, sentään voi hengittää vähän vapaammin. tyyliin Romney.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Lin Wood on toitottanut Penceä petturiksi jo jonkin aikaa. Haiskahtaa vähän, että sanoja salaliitoista syötetään näille oikeisto kulttitiedonlähteille hallinnon sisäpiiristä ja niillä vahvistetaan samalla heidän asemaa tiedonlähteenä ja Trumpin ajamaa agendaa demokratian murentamisesta.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eli Pence käyttää tätä ikään kuin kiristyskeinona pitää Trump loppuajan aisoissa. Toivoisin, että Pence näkisi mieluummin asian niin, että Trumpin on kannettava kaikin mahdollisin keinoin vastuu teoistaan.

Viraltapano 25th amendmentin perusteella ei ole ihan helppo juttu, jos presidentti vastustaa sitä (niin kuin Trump tietysti tekisi). Tuo henkilöityisi täysin Penceen, koska ilman varapresidentin mukanaoloa homma ei etene mihinkään. Pence taitaa jo nyt olla Trumpisti-äärioikeiston tappolistan kärjessä, mutta ehkä se siitä 5-10 vuodessa vähän asettuisi ja voisi elää suht normaalisti loppuelämän.

Mutta jos henkilökohtaisesti suorittaisi kovan poiston valkoisesta talosta... Hänestähän varmaan luvattaisiin tapporahaa huomattava summa, ja läheisiä saatettaisiin ottaa pankkivangeiksi ym. paskaa. Kyllä tavallaan ymmärrän, jos Pence ei tuohon lähde, varsinkin kun Trumpin virkakausi on muutenkin lopuillaan, ja on muita keinoja miten hän voi joutua vastaamaan teoistaan kautensa jälkeen.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ja on kyl hämmentävää, miten Pence on näin nopeasti joutunut tuonne vihattavien henkilöiden ykköseksi. Alkuviikosta vielä presidentti ylisti häntä, ja Trumpin kannattajatkin pitivät varapressaa ihan mainiona miehenä. Sitten tekee työnsä kongressin seremoniallisen ääntenlaskennan johdossa, mutta riittää kun Trump vähän valehtelee, että siinä olisi ollut Pencellä mahdollisuus muuttaa vaalitulos, niin fanit on heti aivan raivona petoksesta.

Vaarallista sakkia, oli puolesta tai vastaan. Kuin eläinten vallankumous mutta tyhmempänä.
 
Hexa

Jäsen
Mutta jos henkilökohtaisesti suorittaisi kovan poiston valkoisesta talosta... Hänestähän varmaan luvattaisiin tapporahaa huomattava summa, ja läheisiä saatettaisiin ottaa pankkivangeiksi ym. paskaa. Kyllä tavallaan ymmärrän, jos Pence ei tuohon lähde, varsinkin kun Trumpin virkakausi on muutenkin lopuillaan, ja on muita keinoja miten hän voi joutua vastaamaan teoistaan kautensa jälkeen.
Tuossa ovat varmaan ne suurimmat syyt, että Pence ei siihen olisi lähdössä ihan helposti. Todella puun ja kuoren väliin Trump siis asetti Pencen ja täysin tarkoitushakuisesti ja etukäteen suunnitellen.

Trump oli kyllä laskenut paljon sen varaan, että Pence tekee likaisen työn hänen puolestaan ja jos ei suostu tekemään, niin joutuu kannattajien silmissä syntipukiksi. Ja jos taas epäonnistuu, niin joutuu itse vastuuseen laittomasta ja perustuslain vastaisesta toiminnasta. Nämä ovat kuin suoraan Diilistä tuttuja temppuja, joita Trump soveltaa tosielämään. Ei Trump siis tyhmä ole, mutta erittäin vaarallinen kylläkin.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nämä ovat kuin suoraan Diilistä tuttuja temppuja, joita Trump soveltaa tosielämään. Ei Trump siis tyhmä ole, mutta erittäin vaarallinen kylläkin.

Joo, tuollaiset temput Trump osaa kyllä kylmän viileästi. Oli sitten vaistomaista toimintaa tai laskelmointia. Se ehkä on enempi tuo viestintäpuoli, jossa Trump ottaa ihan kummallisia asioita esiin, ja muotoilee lauseet oudosti "omia sanoja" käyttäen, joka luo vain vaikutelmaa vajaaälyisyydestä. Samoin kuin eittämättä huonot yleistiedot. Tietysti on myös hallinnon yleinen tempoilu ja tohelointi, joka luo kuvaa ettei asioita paljon suunnitella.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Edustajainhuone saattaa odottaa, että Bidenin kautta on 100 päivää takana ennenkuin lähettää Trumpin virkasyytteen senaattiin. Silloin lähinnä pidettäisiin huoli siitä, ettei Trump enää ikinä pääse pyrkimään ehdolle presidentiksi tai mihinkään muuhunkaan julkiseen virkaan. Virkasyytteellä estetään Trump armahtamasta itseään tai lähipiiriään ennen kauden loppumista. Pelosi kuitenkin loppukädessä päättää asiasta. Tänään olivat keskustelleet asiasta, kun tiedossa on ettei McConnell käynnistä oikeudenkäyntiä ennen Trumpin kauden loppumista.

Yksi vaihtoehto, mistä demokraatit ovat keskustelleet on se, että Trumpille annettaisiin epäluottamuslause. Joe Manchin piti mahdollisena myös sitä, että virkasyyteoikeudenkäynti käytäisiin senaatin ulkopuolella tavallisissa oikeussaleissa. Hänen mielestään se olisi paras vaihtoehto.

Saa nyt nähdä mihin vaihtoehtoon noista ylläolevista päätyvät. Tärkeintä on että Trump joutuu vastuuseen teoistaan. Onko se sitten nyt vai 100 päivän päästä, se jää nähtäväksi. Biden ja hänen avustajansa ovat myös olleet mukana näissä keskusteluissa, joten pitävät myös hänet ajan tasalla.

Clyburn: House may wait until after Biden's first 100 days to send impeachment articles to Senate
 
Viimeksi muokattu:

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Nämä ovat kuin suoraan Diilistä tuttuja temppuja, joita Trump soveltaa tosielämään. Ei Trump siis tyhmä ole, mutta erittäin vaarallinen kylläkin.

Trump(kuten kätyrinsä Rudykin) on varmasti luoviessaan Nykin kiinteistöbisneksessä joutunut tekemisiin järjestäytyneen rikollisuuden kanssa ja on taitavasti kyllä imenyt näiltä noita vaikuttamis- ja yllytyskeinoja joissa puheessa taitavasti yllytetään rikokseen, kuitenkin niin että tuon yllytyksen pystyy tarvittaessa kiistämään jos viranomaiset kyselevät.
 
Taitolaji se on tuokin ja tuossa retoriikassa ja manipuloinnissa Trump on juuri omimmillaan kuten vaikka Diilissä. Oikeastaanhan tuo retoriikka ja puheenparret ovat kuin suoraan peräisin jostain Kummisedästä tai vastaavasta elokuvasta. Tuo sanoilla vaikuttaminen ja yllyttäminen on kuin sekoitus Diilin käsikirjoituksesta ja rikollisten oppikirjasta. Kuitenkin niin ovelasti toteutettuna, että syytekynnys ei välttämättä ylity. Tuo on vähän kuin savolaisten puhuessa, vastuu on aina kuulijalla.
 
Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Valkoinen talohan on ollut varsin hyvä ponnahduslauta virkamiehille kohti parempia hillotolppia, jos bisnesmaailma ja raha on alkanut houkutella. Nyt sitten suuri ja mahtava talouslehti Forbes antaa vakavan varoituksen yrityksille siitä, että ei kannata palkata ainakaan Trumpin viestintäihmisiä:
"Let it be known to the business world: Hire any of Trump’s fellow fabulists above, and Forbes will assume that everything your company or firm talks about is a lie."

koko juttu: A Truth Reckoning: Why We’re Holding Those Who Lied For Trump Accountable

En usko että monikaan noista pressan lähipiiriläisistä on ihan vahingossa lähtenyt mukaan tuohon touhuun ja kyllä heillä töitä riittää jatkossakin, mutta ikuisen leiman tuollainen kilpimiehenä toimiminen jättää.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
@aalto tuosta on ollut aiemminkin juttuja kun tässä alkaa olla jo reiluhkoa toditusaineistoa DT:n henkilökunnan jatkotyöllistymisestä kun talossahan on ovet käyneet melkoisen tiuhaan koko 4 vuoden ajan. Tosiaan aiemmin automaattinen uran raketoituminen Valkoisesta talosta ei pidä paikkaansa Trumpin ex-palvelijoiden tapauksessa, sillä bisnesmaailman silmissä heiltä ei löydy uskottavuutta, näyttöjä tai osaamista mitä liike-elämässä (tai edes lobbausfirmoissa) kaivataan. Mielenkiintoinen nähdä miten pitkäikäinen stigma DT:stä on näihin ihmisiin jäänyt, haihtuuko palkkaajia karkoittava katku esimerkiksi vielä Bidenin pressakaudella vai odotellaanko tomun laskeutumista vuosikymmen.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tällaisia repbulikaaneja tarvittas just ny.

Niinkuin Adam Kinzinger tossa sanoo niin osa republikaani poliitikoista pelkää sekä henkensä että uudelleen valintansa puolesta just nyt.

Jännä nähdä mitä tänään sitten USA:ssa tapahtuu. On aika pitkälti kiinni siitä mitä Pence, McConnoll ja kumppanit päättää tehdä. Oikeasti jos se ei herätä että siellä nyt oltiin tulossa lynkkaamaan heitä Trumpin kannustamana niin ei sitten kyllä mikään. Toki, varmasti siellä on osalla niin paskat housussa että eivät uskalla tehdä mitään. Ja sitten tietenkin näitä jotka nyt oli juonessa mukana, ja joiden pitää nyt selitellä/vähätellä tätä asiaa loppuun saakka.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Pelosin mukaan edustajainhuoneen suunnitelmana on yrittää ensin saada Pence erottamaan Trump 25. lisäyksellä. Jos se ei onnistu, seuraa virkasyyte. Edustajainhuone esittelee tänään resoluution, jossa Pencelle annetaan 24 tuntia aikaa vastata, poistaako hän Trumpin virasta 25. lisäyksellä. Jos tiistaihin mennessä ei ole vastausta kuulunut tai jos se ei ole saanut tarvittavaa kannatusta kabinetissa, edustajainhuone äänestää resoluutiosta. Sen jälkeen virkasyyte otetaan käsittelyyn. Pelosi says House will proceed with efforts to remove Trump 'with urgency'
 
Viimeksi muokattu:

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy

Ja bonuksena, oikeudenkäynti siirtyy myöhempään ajankohtaan.
 
Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tällaisia repbulikaaneja tarvittas just ny.

Niinkuin Adam Kinzinger tossa sanoo niin osa republikaani poliitikoista pelkää sekä henkensä että uudelleen valintansa puolesta just nyt.

Jännä nähdä mitä tänään sitten USA:ssa tapahtuu. On aika pitkälti kiinni siitä mitä Pence, McConnoll ja kumppanit päättää tehdä. Oikeasti jos se ei herätä että siellä nyt oltiin tulossa lynkkaamaan heitä Trumpin kannustamana niin ei sitten kyllä mikään. Toki, varmasti siellä on osalla niin paskat housussa että eivät uskalla tehdä mitään. Ja sitten tietenkin näitä jotka nyt oli juonessa mukana, ja joiden pitää nyt selitellä/vähätellä tätä asiaa loppuun saakka.

Rebuilla ei tule olemaan helppoa kun niin moni ei trumppilainen ei omista vielä selkärankaa. Nuori naissenaattori ei näe 25§ ja virkasyytteen olevan kannattavaa nyt kun hänen sanojensa mukaan presidentin kannattajia ei ärsyttää enempää. Vähän tuntuu siltä, että vältellään vastuuta ja ulkoistetaan prosessi sitten demokraateille. Ei taida tajuta sitä, että äänestämällä Biden valinnan puolesta he tekivät itsestään vihollisia trumpetisteille.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
^^ kyllähän noissa pohdinnoissa on pointtinsa...

Jos Rebut käyttää 25A-prosessia tulee heistä ”pettureita” syvässä päässä.

Jos taas virkasyyte tulee Demuilta niin tRUmp on ”radikaalin vasemmiston uhri”.

Paras olisi jos itse lähtisi lätkimään, mutta ei taida tapahtua...

Tod.näk. mennään virkasyytteeseen, jonka Demut jyrää läpi ennätysajassa Edustajainhuoneessa, mutta Pelosi istuu syytteen päällä min. tuon Bidenin ekan 100 päivää ennen kuin vie sen Senaattiin => tällä saadaan pidettyä Donny nk. löysässä hirressä ja samalla aikaa tsekata mitä seuraavien 3kk aikana tapahtuu? Ja jos en ole täysin väärin ymmärtänyt niin virkasyytteen ollessa päällä/käynnissä ei POTUS voi armahtaa ketään (correct me if I’m wrong).
 
Näin juuri. Jos virkasyyteoikeudenkäynti käynnistettäisiin heti Bidenin virkaanastujaispäivänä, ei silloin senaatissa voitaisi käsitellä Bidenin kauden aloituksen kannalta tärkeitä asioita kuten talouspaketteja ja lakiesityksiä. Yksi syy tuon oikeudenkäynnin lykkäämisen taustalla on se, etteivät demokraatit halua pilata Bidenin kauden alkua.
 
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Koko presidenttijohtoinen järjestelmä pitäisi purkaa ja siirtyä parlamentarismiin, monipuoluejärjestelmään monen Euroopan maan malliin. Eiköhän tallä tavoin saataisi rajattua ja vähennettyä kuplassa olijoiden määrää. Viisi puoluettakin syntyisi helposti: trumpistit, konservatiivit, demokraatit, progressivistit ja vihreät. Yhteisten faktojen tunnustaminen olisi tällöin suurimmalla osalla helpompaa. Valloissa havaittaisiin, että asioista voidaan olla eri mieltä ja silti seurata samoja tiedotusvälineitä ja jollakin tasolla tunnustaa samat faktat.

Nyt on vallalla niin voimakas kahtiajako, että on pakko joko kuulua jompaankumpaan heimoon tai olla kokonaan sivussa politiikasta. Rebuissa yhdenmukaisuuden paine on niin voimakas, että puolue-eliitinkin on hyvin vaikea poiketa konsensuksesta. Trumpin tukija on merkitty henkilö: jos et enää tue Trumpia, olet petturi. Joku joka ei koskaan ole tukenut häntä, sentään voi hengittää vähän vapaammin. tyyliin Romney.
Aika vaikea tästä on olla erimieltä.

Vahvalla pressalla haetaan tavallaan kuningasta. Hyvin ymmärrettävää, kun miettii milloin noiden perustuslaki on kirjoitettu. Samahan se oli Suomessa, kun itsenäistyttiin. Meillä se vaati Kekkosen, että tajuttiin karsia pressan valtaa. (Nyt pitäisi pääministerin vuodet rajoittaa 8.)

Luultavasti jenkit ei halua muuttaa pyhää perustuslakiaan ja sitä kautta heidän demokratiakokeilunsa on aidosti vaarassa, vaikka nyt näyttävät välttävän käärmeöljy karikon. Mut tuo perusvirhe on se, että perustuslain laatijat kuvittelivat selvittävän ilman puolueita eli siinä on paha ja iso valuvika...

Nyt rebuista pitäisi löytyä johtajuutta. Vaan ei tule löytymään. Tärkein asia eli vallansäilyttäminen on paljon isompi juttu heille kuin kannattajakunta, joka elää vaihtoehtoista todellisuutta. Niiden pitäisi tajuta, että jos tuo ryhmä lähtee liikkeelle, niin hekään ei ole turvassa...
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Tod.näk. mennään virkasyytteeseen, jonka Demut jyrää läpi ennätysajassa Edustajainhuoneessa, mutta Pelosi istuu syytteen päällä min. tuon Bidenin ekan 100 päivää ennen kuin vie sen Senaattiin => tällä saadaan pidettyä Donny nk. löysässä hirressä ja samalla aikaa tsekata mitä seuraavien 3kk aikana tapahtuu? Ja jos en ole täysin väärin ymmärtänyt niin virkasyytteen ollessa päällä/käynnissä ei POTUS voi armahtaa ketään (correct me if I’m wrong).
Entisellä presidentillä on myös lakisääteisiä etuja kuten mm. turvamiehet ja osittainen pääsy salaiseen turvallisuustietoon ja suoria rahallisia etuja. Mahtaako virkarikossyyte läpi mennessään riittää näiden etujen menettämiseen? Erottaminen olisi riittänyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös