Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 422 033
  • 22 739

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Netflix osti tämän sarjan ja jatkokausia ei ole enää luvassa. Näiden tapahtumien myötä olisi kyllä varsin helppo kirjoittaa toiset kolme tuotantokautta lisää tuohon sarjaan, joka ei kyllä ole rehellisesti sanottuna ihan sitä parasta A-luokkaa. Mutta ihan ok viihdettä kuitenkin ja ehkä enemmän ajanvietettä.

Nimenomaan hyvää viihdettä, sopivan kevyttä sellaista.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Trumpin ulos potkimisen taustalla on muutakin kuin eläkkeet, matkarahat ja turvamiehet. USA:ssa ex-presidentit ovat oikeutettuja saamaan haltuunsa samaa tiedustelutietoa kuin istuva presidentti saa (älkää helkkarissa kysykö, mitä järkeä tässä on). Uskoisin, että Bidenin hallinnossa ei pidetä hyvänä ajatuksena, että Putinin taskussa olevalla seinähullulla on jatkossa avoin access CIA:n tuottamaan dataan....
 
kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Bidenillä on kyllä kaikki mahdollisuudet nousta todella merkittäväksi presidentiksi. Trumpin jälkeen näyttäytyy joka tapauksessa fiksuna ja kaksi vuotta aikaa tehdä uudistuksia ja päätöksiä senaatin tuella ilman suurempaa vastustelua.

Hyökkäys senaattiin saattaa yhdistää kansaa ja avata silmiä Trumpin toiminnan vaarallisuuteen. Trumpin hörhöpiiri on tullut jäädäkseen, mutta kutistunee nyt sensuurin ja näkyvyyden menettämisen myötä suhteellisen pieneksi vastarintaliikkeeksi. Oma puolue näyttää todennäköiseltä, perheelle halutaan valtaa jatkossakin.
 
Viimeksi muokattu:

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Idea on ollut viivyttää Bidenin voiton vahvistamista mahdollisimman pitkään. Mutta miksi, mikä on ollut kuningasidea viivyttämisen taustalla? Oliko tarkoitus järjestää levottomuuksia myös muualla maassa, julistaa sotatila ja estää kongressia enää pitämästä istuntoa jossa Bidenin voitto voitaisiin vahvistaa? Perimmäinen tarkoitus on kuitenkin ollut Trumpin toinen kausi, ja miten siihen sitten Trumpin harhaisessa mielessä päästäisiinkään, niin Bidenin voiton vahvistaminen ei ollut suunnitelmassa.
"No Rudy sen siin iha loppumetreillä keksi, että pistetää hyrskyn myrskyn ja koko maa sekasin. Sitte hätätilat päälle ja minä johdan sitte kansaa edestä ja takaa"

Kyllä siel aikamoiset sopat on ollu ja satavarmasti jotain suunnitelmia miten asioita hankaloitetaan.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Valkoinen talo julkisti tiedotteen, jossa se tuomitsi Trumpin viraltapanon 12 päivää ennen kauden päättymistä poliittisena peliliikkeenä ja sanoi sen lisäävän maan kahtiajakoa.

Kaiken tämän yli neljän vuoden vihan lietsonnan, ihmisten haukkumisen ja valehtelun jälkeen vielä kritisoivat viraltapanon lisäävän maan kahtiajakoa ja olevan poliittinen peliliike. On ne vekkuleita. Ei tähän voi enää muuta sanoa.
 
Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Trumpille annettiin alusta lähtien liikaa siimaa, hymisteltiin ja kauhisteltiin taustalla, että miten se kehtaa. Trump huomasi, ettei hänelle ollut näköjään rajojen asettajaa ja tuuma tuumalta venytti sietorajaa.

Nyt viimein tuli raja vastaan mutta aikaslailla myöhään, vahinko on ehtinyt jo tapahtua. Jos alusta lähtien Trumpin sanomisiin (räikeisiin valheisiin) ja tekoihin olisi puututtu jämäkästi, luulen, että koko hänen kautensa olisi muodostunut ihan erilaiseksi.

Kaikki luulivat, että Trump on sen verran "terve" mieleltään, että hän ymmärtää mm. moraalin ja etiikan lait, kuten suurin osa muista eikä nyt ihan pokalla väitä koko ajan mustaa valkoiseksi. Tätä sitten joukolla hämmästeltiin julkisesti ja yksityisesti neljä vuotta ja nyt kakki housussa ihmetellään, miten se sinne lurahti.

Vaikka Trump on eittämättä pipipää, on osavastuu myös heillä (vähintäänkin moraalinen), joilla olisi ollut mahdollisuus vaikuttaa herran tekemisiin ja sanomisiin jo usean vuoden ajan.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Bidenillä on kyllä kaikki mahdollisuudet nousta todella merkittäväksi presidentiksi. Trumpin jälkeen näyttäytyy joka tapauksessa fiksuna ja kaksi vuotta aikaa tehdä uudistuksia ja päätöksiä senaatin tuella ilman suurempaa vastustelua.

On siellä se filibusteri kuitenkin, eli kovin merkittävää uutta lainsäädäntöä tuskin saa läpi senaatin republikaanipuoliskon vastustaessa.

Suurin osa lainsäädännöstä vaatii taakseen 60 ääntä senaatissa.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Hauska kun tuolla ukon viimeisten tweettien joukossa oli joku lupaus että ukko värkkää ihan oman some/viestialustan, että "STAY TUNED!". Hauska mielikuva siis kun kultakalan pitkäjänteisyydellä varustettu ukko koodailisi kännyappia johon vielä rakentaisi sisään jonkun botin mikä luukuttaa jonkun geneerisen "FAKE NEWS!" tai "LOCK HIM UP!" -viestin, jos itse pääkäyttäjä ei ole mitään viestittänyt edellisen vartin aikana.

Tässä olisi mahtava paikka saada Suomea maailmankartalle. Sakeasta sakeampi Suomi Ensin -poppoo ja Marco De Witt kärsi samoista ongelmista, joten siellä ainakin alkoi oman sosiaalisen median alustan rakentaminen, olikohan työnimenä OmaSome. Trump voisi hoidella tämän proggiksen loppuun. Make OmaSome great again!
 
Hexa

Jäsen
Kaiken tämän yli neljän vuoden vihan lietsonnan, ihmisten haukkumisen ja valehtelun jälkeen vielä kritisoivat viraltapanon lisäävän maan kahtiajakoa ja olevan poliittinen peliliike. On ne vekkuleita. Ei tähän voi enää muuta sanoa.
Siellä on kuitenkin olemassa se Trumpin noin 10% ydinkannattajajoukko, joille viraltapano olisi kuin bensaa liekkeihin.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Tässä olisi mahtava paikka saada Suomea maailmankartalle. Sakeasta sakeampi Suomi Ensin -poppoo ja Marco De Witt kärsi samoista ongelmista, joten siellä ainakin alkoi oman sosiaalisen median alustan rakentaminen, olikohan työnimenä OmaSome. Trump voisi hoidella tämän proggiksen loppuun. Make OmaSome great again!
Purskahti kahvit pöydälle. Marco De Wit. Hän muuten twiittaili loppiaisena.

Pelottais kyl jos Trumpin kannattajat ottais äkkilähdöt Suomeen ja painelis eduskuntaan. Koronatartuntojen määrä ainakin kasvais.
 
Fordél

Jäsen
Siellä on kuitenkin olemassa se Trumpin noin 10% ydinkannattajajoukko, joille viraltapano olisi kuin bensaa liekkeihin.

Niin sekö sitten lisäisi kahtiajakoa, jos vain 10 % suuttuu? Ennen tämä kahtiajako on olut luokkaa 50/50.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
^^ tyhmä kysymys, mutta kai Poliisi on jo käynyt tsekkaamassa Marcon aikeet? Ei näitä helewatan sekopäitä saa päästää tällaisia laukomaan pelkällä olankohautuksella...
 
Fordél

Jäsen
10 prosenttiakin on henkilömääränä melko paljon Amerikassa ja levottomuudet voisivat kuitenkin levitä helposti. Tällä hetkellä ei haluta varmaan ottaa pienintäkään riskiä.

Viime vuosina on otettu aika paljon riskiä sillä, että ei ole puututtu riittävän voimakkaasti Trumpin poppoon touhuihin. Tämän kuun 6. päivä tuo riski realisoitui. Jos nyt tämän viimeisimmän, viisi kuolonuhria vaatineen kapinan, annetaan myös mennä ilman vahvaa reagointia, minkä viestin se antaa? Itse asiassa riskit vain kasvavat tulevaisuutta ajatellen, kun se seuraava hörhö menee vielä pidemmälle. Lisäksi mikä tärkeintä, tuo 10 % ei määritä sitä, miten oikeuden pitää toteutua maassa.
 
Tuon 10% äänet eivät kuitenkaan riitä demokratiassa ja ehkä tämä Trumpin kausi ja varsinkin sen loppuhuipentuma on avannut monen perinteisen republikaanikannattajan silmät ja siten toimii myös kansakuntaa yhdistävänä tekijänä. Kyllähän Trump joka tapauksessa omilla toimillaan virkakautensa aikana ansaitsisi virkasyytteen ja viraltapanon.
 
Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Trumpille annettiin alusta lähtien liikaa siimaa, hymisteltiin ja kauhisteltiin taustalla, että miten se kehtaa. Trump huomasi, ettei hänelle ollut näköjään rajojen asettajaa ja tuuma tuumalta venytti sietorajaa.

Tässä varmasti vaikuttaa herran titteli. Erittäin vaikutusvaltaiselle presidentille on hiukka hankala alkaa rajoja asettamaan.

Eipä Kiinan keskitysleirit tai Erdoganin puhdistuksetkaan yms. paljon banneja kerää.
 
BaronFIN

Jäsen
Jännä tämä ulina sananvapauden rajoittamisesta nyt kun Trump sai yksisuuntaisen matkan banaanisaarille. En tiedä olenko itse kasvanut näiden erilaisten julkaisualustojen mukana viime vuosituhannen lopulta alkaen, mutta moderointi ja yhteiset pelisäännöt ovat selviö alusta alkaen.

Ilmeisesti tämä vanhempi väki luulee, että nämä alustat ovat kaikille kuuluva vapaa jokamiehenoikeus (hieman kuin ilma ja vesi) missä jokainen kyllähullu voi mouhottaa menemään miten haluaa, mutta ovatko koskaan lukeneet käyttöehtoja mitkä tulee hyväksyä käyttäjätunnusta tehtäessä? Sitä saa mitä tilaa, näin yliluutnantti Kankkunen aikanaan RUKssa opetti.

Sananvapauteen kuuluu vastuu ja Trumpin bannit olisi pitänyt antaa varmaan jo 2012 kun birther -liikkeen rääkyminen alkoi.
 
Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nämä eivät tapahdukkaan demokratissa ja oikeusvaltiossa.
Juu ei. Mutta esim. Erdogan on twitterissä, riippumatta epädemokraattisesta ja kiihkouskovaisesta politiikasta.
Ulosanti varmasti Donny T:tä fiksumpaa, mutta ei tuo Turkki oikein luista niin ei osaa varmasti sanoa.

Mutta alkuperäinen kysymys/pohdinta oli siis, miksi Trumppia ei jo aiemmin potkittu pihalle ja vastaus, ettei ole helppoa bannia vaikutusvaltaisia tyyppejä.
 
Hexa

Jäsen
Jännä tämä ulina sananvapauden rajoittamisesta nyt kun Trump sai yksisuuntaisen matkan banaanisaarille. En tiedä olenko itse kasvanut näiden erilaisten julkaisualustojen mukana viime vuosituhannen lopulta alkaen, mutta moderointi ja yhteiset pelisäännöt ovat selviö alusta alkaen.
Tarkasti ottaen, jos Trump on lähetellyt kyseenalaisia twiittejään vaikkapa Applen laitteelta, niin taitaa syyllistyä myöskin sen käyttöehtojen rikkomiseen. Saattaa löytyä lauseke myöskin laitteen käyttöehdoista, minkälaista materiaalia saa julkaista ja levittää eteenpäin.

Lisäys. Tai ehkä nimike olisi ennemmin laittoman ja sopimattoman sisällön levittäminen laitteella.
 
Viimeksi muokattu:

Peppuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks
Heil Twitler... Don the Con menetti sitten megafoninsa, which is nice. Pahasti addiktoituvalle narsisti-sekopäälle tuollainen voi olla se viimeinen asia joka tuuppaa yli järjellisen toiminnan rajan, joten ihan hyvä, että Pelosi oli proaktiivinen ydinase-koodien suhteen.
- Ikuiset bannit istuvana Presidenttinä Twitteriin ja pakkotauko naamakirjasta ja Instagramista. Ihan oikeasti ei helvetti. Miettikää nyt itsekin.
Ilmeisesti tämä vanhempi väki luulee, että nämä alustat ovat kaikille kuuluva vapaa jokamiehenoikeus (hieman kuin ilma ja vesi) missä jokainen kyllähullu voi mouhottaa menemään miten haluaa, mutta ovatko koskaan lukeneet käyttöehtoja mitkä tulee hyväksyä käyttäjätunnusta tehtäessä? Sitä saa mitä tilaa, näin yliluutnantti Kankkunen aikanaan RUKssa opetti.

Tuossa tuli vastaan Trumpin entisen asianajajan ja "luottomiehen" sanat, missä kerto että Trump tarvii Twitteriä samoin kuin me happea hengittääkseen. ( !?!? ) Ja että Trump sekoaa nyt. Ja näköjään muuallakin noita lukee että mennyt ihan sekaisin ja räjähtänyt. Kannattaiskohan noiden ihan hirveänä ylipäätään huudella koko asiasta? Ei anna kovin hyvää kuvaa, mistään.

Trump on ollut ( ja on edelleen ) maailman yhden mahtimaan presidentti, ja se sekoaa kun ei pääse Twitteriin. Mitenköhän tässä olis käynyt jos olisi tullut 3 maailmansota, tai no jotain isompaa missä tarvitaan oikeaa johtajaa johtamaan kansaa? Siinä olis Putinilla helppo homma kunhan sais vain Trumpin pois Twitteristä. Miettikääpä joku kylmä sota ja Trumppi Twitterissä.

@BaronFIN Trump saman ikäinen kuin minun isä. Isäni ei tiedä edes mikä Twitter on, hyvä että osaa laskut maksaa tietokoneella ja no vähän se käyttää tablettia kun ottaa kuvia tai pelaa jotain sanaristikko peliä. Itellä ainakin on sellainen käsitys että tämmöinen +70v normaali vanhempi väki käyttää aika vähän mitään Twittereitä yms. Ymmärrän toki että ihmisillä, jotka on isoissa rooleissa esimerkiksi juuri politiikassa niin sitä on ollut pakko opetella käyttämään. Nämä ei kuitenkaan ole eläneet nuoruutta, tai keski-ikääkään somen kanssa ja kun se on tullut niin eivät oikein sitten ymmärrä miten sielä toimitaan.

59000 twiittiä 4 vuodessa, noin 40 päivässä. Sillä ollaan varmaan jo aika kärki kahinoissa ihan koko maailmasta tuolla ajalla.

Edit: Miten tuo muuten voi pittää paikkaansa, tuohon päälle vielä Instagram ( 6000 kuvaa tällä hetkellä ) ja Facebook. Luulis nyt olevan kuitenkin ainakin jonkun verran jotain velvoitteitakin. On varmaan tällä hetkellä vähän luppo aikaa.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Juu ei. Mutta esim. Erdogan on twitterissä, riippumatta epädemokraattisesta ja kiihkouskovaisesta politiikasta.
Ulosanti varmasti Donny T:tä fiksumpaa, mutta ei tuo Turkki oikein luista niin ei osaa varmasti sanoa.

Mutta alkuperäinen kysymys/pohdinta oli siis, miksi Trumppia ei jo aiemmin potkittu pihalle ja vastaus, ettei ole helppoa bannia vaikutusvaltaisia tyyppejä.

Puhuin kylläkin ihan yleisestä rajojen asettamisesta, en vain koskien somea. Tähänhän sen alkuperäinen @Pulle Nah viestikin liittyi. "Ymmärrän" siis, että Kiinan tai Turkin epäkohdille on hieman vaikeampi laittaa rajoja, kun kyseisissä maissa ei ole mm. toimivaa demokratiaa, kansalaisyhteiskuntaa ja oikeusvaltiota.

Sen sijaan Yhdysvalloissa olisi voitu laittaa rajoja Trumpille, mutta esim. rebuissa valta sokaisi ja ajateltiin lyhytnäköisesti lähinnä omaa napaa sekä omaa poliittista tulevaisuutta. No, tässä sitä nyt sitten ollaan. Viimeisimpänä saavutuksena viisi kuollutta ja banaanivaltion leima.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös