Yhden hitin ihmeitä

  • 107 553
  • 752

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Miten Blind Melon? No on niillä toki muitakin biisejä, joita kukaan ei enää muista.





Sama pätee myös Bow Wow Wow -yhtyeeseen:





Myös Sugarhill Gang muistetaan hyvin pitkälti ekasta listoille nousseesta hipohop-singlestään.





Suomestahan löytyy myös aika paljon jonkun pienimuotoisen hitin julkaisseita ja sittemmin unholaan jääneitä artisteja / yhtyeitä. Esim. Claudia.





Ja tietenkin Tavaramarkkinat.





Keba? Toki Kokoajan Go-Go oli hyvä levy, mutta suuri yleisö muistaa siitä vain sen yhden kappaleen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tea - Tytöt tykkää
Valitettavasti Tea ei jäänyt yhden hitin ihmeeksi... Lastenohjelmien juontaja nimittäin levytti biisin Sormista sakset. (Youtube) Iso hitti kohderyhmässään.

Teasta on kuitenkin lämpimät muistot, hän kuitenkin oli MTV3 Juniorin juontajana tärkeä osa lapsuuttani ja perehdyttipä hän lapsia listamusiikin saloihin. Kanaa aka Marianna Alasta taas inhosin jo lapsena. Tea sentään on oikeasti ylipirteä, Kana tekopirteä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Mainitsin Soft Cellin puhtaasti sen vuoksi, koska olen varma, että ylivoimainen enemmistö ihmisistä, jotka yhtyeen tietävät, tietävät sen Tainted Love -biisin vuoksi ja yhtälailla varma olen myöskin siitä, ettei valtaosa heistä osaa nimetä yhtyeeltä muita kappaleita.

Eagles ja Hotel California?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Who can it be now oli lähes yhtä klassikko heiltä. Siinäköhän ne sitten olikin.

Ekalta albumilta, joka oli US Bilboard Hot100 1, vielä "Be Good Johnny" UABH 3. Seuraava albumi (heitin paras imo) USBH3 ja UK8, sinkut "Overkill" USBH3, "It's a Mistake" USBH6. Aussilistoilla nämä toki oli viä kovemmin esillä

Kolmas albumi TwoHearts tehtiin jo hajoneen bändin voimin, eikä se oikein menestynyt edes Asusseissa


Yhdein hitin ihmeestä ei voi puha, yhden klassikon ihmeestä kyllä..
 

Hexa

Jäsen
En jaksa tarkistaa mutta Anouk ja Nobodys wife haiskahtaa tämän ketjun kamalta.
Taisi olla jo mainittu, mutta eihän se haittaa. Hyvä biisi kuitenkin kyseessä. Löytyy myös albumi Together Alone.
En välttämättä laittaisi Nenaa yhden hitin ihmeeksi, mamma on myynyt kuitenkin saksankielisessä Euroopassa useampia hittilevyjä. Feuer und Flamme levyltä löytyy esim iki-ihana "Irgendwie, irgendwo, irgendwann" jonka englannin kielisestä Duetosta Kim Wilden kanssa, on pikku päästäinen saanut useammankin bonerin..


Kaksi kuumaa milffiä ja kappalekin on tosi hyvä. Nenahan taitaa muuten olla nykyään jo moninkertainen isoäiti. 99 Luftballoonsin aikana oli vielä molemmat Saksat voimissaan ja Nena edusti myös monelle Itä-Berliinin puolella olevalle länsimaista vapautta ja elämäntyyliä. Jostakin aparaatista taisi näkyä ja kuulua silläkin puolella länsimainen populaarikulttuuri, ainakin hieman paremmassa asemassa olevissa kodeissa, ja osittain myös salaa.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Eagles ja Hotel California?

Todellako vertaat Eaglesia ja Soft Celliä? Melkoista. Eagles on myynyt niin perkeleesti levyjä ympäri maailman ja kappaleita soitettu sen verran joka tuutissa, että suuri yleisö muistaa yhtyeeltä kyllä ihan taatusti muitakin biisejä kuin Hotel Californian vaikka kuinka yrität muuta väittää.

Jotenkin absurdilta tuntuu edes vääntää tällaisesta.
 
Viimeksi muokattu:

Hexa

Jäsen
Onhan tämäkin oikeastaan. Muut hänen kappaleensa eivät ole lähellekään yhtä tunnettuja, tai nousseet yhtä korkealle listoilla.
Sinéad O’Connor - Nothing Compares to You
 

Larionov #8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onhan tämäkin oikeastaan. Muut hänen kappaleensa eivät ole lähellekään yhtä tunnettuja, tai nousseet yhtä korkealle listoilla.
Sinéad O’Connor - Nothing Compares to You

Ja tämäkin on Princen kirjoittama biisi.
Ei siis edes yhden hitin ihme.
 

Larionov #8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Todellako vertaat Eaglesia ja Soft Celliä? Melkoista. Eagles on myynyt niin perkeleesti levyjä ympäri maailman ja kappaleita soitettu sen verran joka tuutissa, että suuri yleisö muistaa yhtyeeltä kyllä ihan taatusti muitakin biisejä kuin Hotel Californian vaikka kuinka yrität muuta väittää.

Jotenkin absurdilta tuntuu edes vääntää tällaisesta.
Eaglesin jäsenet on sentään soolonakin tehneet hittejä.



 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mua on ahdistanut tänään julmetusti pienen darran lisäksi joku luultavasti kasarisävel. Aika eteerinen kappale ja luultavasti tähän ketjuun liittyvä. Joku äijä laulaa hempeästi kertsiä koko ajan, mut en saa sanoista selvää, ehkä radio mainitaan jossain kohtaa. Ja liittyiskö jollain tavalla safariin?
Ei varmaankaan ole tämä, mutta tuli mieleen ja sopinee ketjuun:


 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eaglesin jäsenet on sentään soolonakin tehneet hittejä.



En lähde vertaamaan Soft Celliä Eaglesiin, mutta toki Marc Almond on tehnyt varsin menestyksekkään soolouran Soft Cellin jälkeen. Varsinaiset hitit ovat kuitenkin vähissä, olisiko lähinnä muiden kanssa levytetyt coverbiisit Something's Gotten Hold of My Heart (Gene Pitneyn kanssa) ja I Feel Love (Bronski Beatin kanssa).

Hemmo on varmaan kirjoittanut valtaosan materiaalistaan itse tai yhdessä muiden kanssa, mutta eipä ole hirveästi saanut omia sävellyksiään hiteiksi. Varmaan Soft Cellin Say Hello, Wave Goodbye voisi olla lähimpänä. Ainakin sen uusioversio pyöri 90-luvun alussa MTV:llä aika paljon. Tuo Tainted Love on siis myös cover, alunperin Gloria "Marc Bolanin vaimo" Jonesin biisi.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miten Blind Melon? No on niillä toki muitakin biisejä, joita kukaan ei enää muista.
Johtuisko siitä, että bändin ura jäi aika lyhyeksi? Julkaisivat Shannon Hoonin kanssa vain kaksi albumia, ennen kuin äijä hölmöili itsensä hengiltä. Hoonin aikana tehty tavara oli kuitenkin laadukasta, molemmat levyt hyviä. Ovat yrittäneet kitkutella tuonkin jälkeen, mutta kyllähän se homma loppui Shannon Hoonin kuolemaan. Eli sinänsä vähän niin ja näin, kannattaako mainita yhtyettä täällä.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Psy ja Gangnam Style vuonna 2012. Virallisella musiikkivideolla on muistaakseni lähes neljä miljardia katselukertaa. Todellinen yhden hitin mies.

9 Korean listaykköstä. 15 top 10 sinkkua. Jos nyt yksi lyö vahingossa läpi muualla niin kai se sitten siellä on yhden hitin ihme. Mutta ei siellä missä miehen markkinat ovat.

Tuo Korea harvoin toimii esim Suomessa laulukielenä
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
9 Korean listaykköstä. 15 top 10 sinkkua. Jos nyt yksi lyö vahingossa läpi muualla niin kai se sitten siellä on yhden hitin ihme. Mutta ei siellä missä miehen markkinat ovat.
Mullekin tuli heti mieleen Ganjam Style, kun topikin aiheen näin, mutta tässä se taas osoitetaan, että yksi universaali hitti ei välttämättä kerro artistin urasta juuri mitään, jos siis oikeasti jollain yhden hitin ihmeellä tarkoitetaan jotain Tiputanssia ja muuta.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Jotenkin absurdilta tuntuu edes vääntää tällaisesta.
Samaa mieltä, mutta yhtenä syynä on vuosikausia Suomessa jatkunut Hotel California-biisin tunkeminen kaiken maailman soittolistoille. Muutakin yhtä hyvää ja parempaa materiaalia kun olisi vaikka kuinka paljon.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU

Hexa

Jäsen
Barbi Benton, joka esiintyi myös Sheriffi McCloudissa jossain osassa. Tuo video juuri siitä.
Barbi Benton - Ain’t That Just the Way
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Barbi Benton, joka esiintyi myös Sheriffi McCloudissa jossain osassa. Tuo video juuri siitä.
Barbi Benton - Ain’t That Just the Way

Oli se 70-luku hienoa aikaa. Hämyistä pehmopornoa ja tällaista lällyä easy listening-poppia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös