Mainos

xBox vs Playstation 2 kumpi voittaa kisan?

  • 8 887
  • 104
Eipä tuo XBox niitä ihan hiljaisimpia olkkarikumppaneita ole. Oman siipan mukaan myös ohjaimesta kuuluu ärsyttävää naksutusta, jos konsoli on käytössä nukkumaanmenoajan jälkeen.

---

Onko kenelläkään tietoa siitä, loppuukko pelituotanto XBoxin osalta kokonaan 360:n lanseerauksen myötä, vai vieläkö vanhalle masiinalle tehdään uusia pelejä. Eipä silti, kaappiin on parin vuoden aikana kertynyt vajaat kymmenen peliä, joten on noissa jo markkinoilla olevissakin hetkeksi aikaa pureskelemista.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nännimäinen kirjoitti:
Eipä tuo XBox niitä ihan hiljaisimpia olkkarikumppaneita ole. Oman siipan mukaan myös ohjaimesta kuuluu ärsyttävää naksutusta, jos konsoli on käytössä nukkumaanmenoajan jälkeen.
Kannattaa silti tutkia, että onko se ääntely normaalia. Joskus voi olla vikakin, etenkin jos pelit nykii, niin aseman lukijassa voi olla häikkää. Kannattaa aina alussa tiedostaa asia, niin välttyy enemmiltä murheilta.

Ja kannattaa hankkia siippa, joka myös tykkää pelailla, niin nakutus ja hurina ei raivostuta sillä tapaa. =)
 

Casey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puoliorganisoitu flow-jääkiekko
Nännimäinen kirjoitti:
Onko kenelläkään tietoa siitä, loppuukko pelituotanto XBoxin osalta kokonaan 360:n lanseerauksen myötä, vai vieläkö vanhalle masiinalle tehdään uusia pelejä.

Kyllähän niitä vielä tehdään O:n julkaisun jälkeenkin, julkaisutahti tulee varmaankin olemaan sama kuin PS1:lla PS2:sen julkaisun jälkeen, melkoisen väljä siis.
 

Remppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayer04
Ted Raikas kirjoitti:
Kannattaa silti tutkia, että onko se ääntely normaalia. Joskus voi olla vikakin, etenkin jos pelit nykii, niin aseman lukijassa voi olla häikkää. Kannattaa aina alussa tiedostaa asia, niin välttyy enemmiltä murheilta.

Ja kannattaa hankkia siippa, joka myös tykkää pelailla, niin nakutus ja hurina ei raivostuta sillä tapaa. =)

Kiitos ja kiitoksia muillekin vastanneille. Lienee parasta käydä testaamassa jotain toistakin yksilöä. (Siis konsolia, ei siippaa).
 
Ted Raikas kirjoitti:
Ja kannattaa hankkia siippa, joka myös tykkää pelailla, niin nakutus ja hurina ei raivostuta sillä tapaa.

Vai pitäisikö sittenkin katsoa peiliin ja oppia elämään niinkuin aikuiset joskus ennenvanhaan...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös