Tervehdys,
Teki mieli kirjoitella "läskipainista" muutama sananen sen jälkeen, kun sain hankittua tuon WWE:n tarjoaman erinomaisen Network-palvelun. Nyky-WWE (siitä hetken kuluttua lisää) ei juurikaan koveta ja koko PG Era on itselleni ollut pitkälti naulojen syömistä. Networkin kautta olen kuitenkin päässyt virittelemään muistoja Suomen kulta-ajoista 2000-luvun alusta, ja sen myötä palasivat nuo vanhat muistot siinä määrin mieleen, että oli pakko päästä purkamaan sitä näppäimistölle.
Oma historiani amerikkalaisen showpainin osalta alkoi jo 80-luvun puolella. Varhaisimmat muistot vievät minut Eurosport-kanavan äärelle ja taisipa olla jonkinlainen koostelähetys joko Wrestlemaniasta tai muusta vastaavasta show'sta. Itkuhan siinä pienellä pojalla tuli, kun oma suosikki Ultimate Warrior sai tuolista selkään ja Hoganin Hulkki korjasi potin kotiin. Mieleen jäivät myös Road Warriorit, Jake The Snake Roberts, Randy Savage, Ted DiBiase ja se kakkosnelosen kanssa heilunut partajätkä (Duggan).
Seuraava kosketus lajiin tuli kuitenkin maalle muuton ja muiden intressien esiinnousun myötä vasta armeija-aikoina 2000-luvun alussa. TV-tuvassa tuli katseltua tylsinä illan hetkinä koostelähetyksiä Smackdownista ja sen myötä nousi into etsiä tietoa sotkun tietokoneella WWF:n silloisesta nykytilasta. Stone Cold Austin, The Rock, Kane, Undertaker... Suhteellisen viileitä hahmoja jo pelkän nuhaisen nettiyhteyden kautta tutustuttuani.
Säännöllisen seuraamisen aloin Invaasio-tarinan aikoihin, WCW:n (minulle täysi tuntemattomuus, vain Sting oli jäänyt mieleen sarjakuvalehtien mainossivuilta) jo oltua käytännössä kuopattu. Armeijasta vapauduttuani ryhdyin seuraamaan TV:n kautta Smackdownia ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Chris Jericho nousi omaksi ykkössuosikikseni välittömästi ylimielisellä asenteellaan ja viihdyttävällä kehätyöskentelyllään. Harmillisesti hänet "draftattiin" WWE:n lippulaiva RAW'hon, joten jouduin jatkossa latailemaan jaksoja ja otteluita nuhaisen DC++:n kautta.
Aika nopeasti kävi ilmi, että RAW oli ns. täyttä paskaa. Triple H omi ohjelma-ajasta noin puolet, haudaten paljon kiinnostavampia painijoita yksi toisensa jälkeen. RVD sai tuta vihan ensin, heti perään Kanen suoli huuhdeltiin huolella Katie Vick peräruiskeella ja tämän jälkeen kummallekaan WCW-tähdelle, Steinerille tai Goldbergille ei annettu mahdollisuutta. Toki näin jälkikäteen ajateltuna molemmat olivat erittäin yksipuolisia jönssejä, joista ei varmasti olisi laatumestareiksi ollutkaan.
Samaan aikaan rosterin muu taso oli sanalla sanoen ohut ja talenttia käytettiin väärin (mm. Jericho haista vittu roolissa, RVD samoin ja päihdeongelmista kärsinyttä Jeff Hardya ei haluista huolimatta kyetty pitkään aikaan työntämään main eventiin), jonka lisäksi Eric Bischoffin ympärille rakennetut juonikuviot olivat sensaatiohakuisuudessaan surkuhupaisan ja myötähäpeän välimaastossa. Kaiken kaikkiaan RAW ei missään vaiheessa saa minua innostumaan "vähää alusta". Sinällään oiva stable Evoluutio ei tuota kokonaisuutta pelastanut, vaikka Randy Ortonin pushia Main Event tasolle seurasinkin mielenkiinnolla. Ja olihan se Ric Flair parhaimmillaan aivan helvetin viihdyttävä vielä vanhana pappanakin.
Smackdown sen sijaan kukoisti ja sen myötä kukoisti myös fanitukseni showpainia kohtaan, vaikka Smackdownissakin tehtiin virheitä, kuten esimerkiksi Big Shown push mestariksi (miksi heelmestareille tungetaan suorat housut ja pikkutakki vaikka väkisin päälle, vaikka se generoi vain huonoa hiittiä? [Lue: HHH, Big Show, JBL, Del Rio, Batistakin taisi olla), Great Khali Main Eventissä, JBL, Del Rio ja Batistan siirto Smackdowniin.
SD!:ssä tehtiin hommia kuitenkin painituote edellä, ja erinomaiset painijat kuten Angle, Benoit ja Eddie muodostivat rosterin selkärangan. Lisäksi Edge, Rey Mysterio muiden muassa pystyivät 4+ tähden matseihin oikeiden parien kanssa JA Smackdownissa oli juuri 2002-2003 loistava story line Tag Team Mestaruuksista. Katsoin juuri No Mercyn, jossa Angle/Benoit kaksikko otti mittaa Rey/Edge tuplasta, ja olipa muuten huikea matsi! 5 tähtiä heittämällä.
Jerichon lisäksi omat suosikkini olivat nimenomaan Angle ja Eddie, jotka painitaitojensa ja kehäpsykologiansa lisäksi olivat erinomaisia mikissä. Molemmat olivat myös todella hauskoja halutessaan, samoin kuin äärimmäisen intensiivisiä pahalla tuulella ollessaan.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja Benoitin sekä Eddien kuolemien jälkeen WWE lähti huonoon suuntaan. Myös Angle lähti toiseen firmaan hommiin, ja kun talenttipooli kapeni, lähti Vince viemään tuotetta toiseen suuntaan. Monet pitävät Attitude Eraa parhaimpana aikakautena, mutta omassa mielessäni Ruthless Aggression ja erityisesti Smackdown brändi painipainotuksineen edusti sitä parasta showpainia kautta aikojen.
Henkilökohtaisesti minulla ei ole ollut esim. John Cenaa vastaan mitään ja pidän häntä aivan huippuluokan esiintyjänä. Ongelma on ollut enemmänkin siinä, ettei Vince ole halunnut kuunnella vuosiin sitä mitä yleisö tahtoo, vaan on jääräpäisesti toteuttanut omaa visiotaan. Se on johtanut mm. Cenan pakkosyöttämiseen, yleisönsuosikkien pitämiseen ME-tason alapuolella tai vain ajoittain johtavassa asemassa, sekä viimeisempänä PG Eran myötä tuotteen vesittäminen.
Ymmärrän jopa tarpeen siirtyä kohti lapsi- ja naisystävällisempää linjaa katsojakunnan laajentamiseksi. Muutenkin ajat ovat erilaiset ja poliittinen korrektius on saavuttanut jo myös WWE:n (vrt. 2000-luvun alun Hot Lesbian Action yms. tarinat). Silti Vince voisi saada homman toimimaan, jos hän vaan kunnioittaisi enemmän niitä periaatteita, joita yleisö jatkuvasti signaloi hänelle. Mutta ei, Roman Reigns kekkuloi pakkosyötöllä mestaruuskuvioissa, Triple H työskentelee 2 matsia vuodessa, mutta on silti mestari tasaisin väliajoin, painitaidoiltaan erinomaisia painijoita syrjitään ulkonäöltään sopivaan muottiin kuuluvien kustannuksella. Tästä hyvä esimerkki CM Punk, joka sai paiskia perse ruvella saadakseen edes sen mitä hänelle annettiin. Ja lopulta mies kyllästyi bisnekseen.
CM Punkin lähdön ja Bryan Danielssonin uran loppumisen myötä WWE:n tarjonnassa on jäätävä aukko. Vanhat pierut eivät yksinkertaisesti enää jaksa, ja megatähtien tilalle ei ole osattu rakentaa uusia tähtiä. Muutama potentiaalinen nimi lafkasta edelleen löytyy, näistä itselleni ehkä suurimpana nyt loukkaantuneena oleva Seth Rollins. NXT on myös hyvä brändi, ja sieltä voisi toivoa Finn Balorin ja Sami Zaynin saavan pushia tulevan Wrestemanian jälkeen. Hyviä midcardin äijiä WWE:stä löytyy todella paljon, mutta löytyykö riittävästi potentiaalia tai toisaalta luovalta osastolta taitoa nostaa näitä jätkiä Main Event tasolle? Ja antaako Vince siihen vihreää valoa? Dean Ambrose, Kevin Owens (paremmin brändättynä), AJ Styles (muutama hyvä vuosi jäljellä) ja edellä mainitut NXT:n kaverit ovat omalla listallani potentiaalisia supertähtiä. Mahdollisesti myös Reigns oikein myytynä ja Bray Wyatt voivat jonkinlaista melua aiheuttaa, mutta molemmilla on rajoituksensa. Zigglerin voi vielä nostaa jonkinlaiseksi nimeksi, mutta muuten roster ei koveta. Lesnarin ja paluuta tekevän Cenan varaan voi pari vuotta rakentaa, mutta aika pian näiden kavereiden pitäisi toden teolla alkaa tekemään nuoremmista jätkistä tähtiä.
Yksi suuri ongelma WWE:llä on RAW'n 3-tuntinen kesto, joka on aivan liian pitkä pätkä. Ohjelma on aika lailla filleriä fillerin perään ja tuota pitkää aikaa ei edes käytetä kovinkaan usein hyväksi esim. pitkien, laadukkaiden matsien tarjoamiseksi yleisölle. Rosterissa ei myöskään ole tarpeeksi leveyttä tällaiseen kestoon, 2 tuntia sen sijaan tarjoaisi paremmat edellytykset kompaktimpaan tarinankuljetukseen. Ok, useampi naama saa tällä hetkellä ruutuaikaa kuin aiemmin, mutta jos sitä ruutuaikaa ei osata lainkaan käyttää hyväksi jää hyöty saamatta.
Mainittakoon kuitenkin erikseen ehkä WWE:n toimivin tuote, naisten showpaini, joka on varsinkin NXT:n puolella käytännössä kiinnostavinta kamaa tällä hetkellä. WWE:n puolellakin muutama hyvä tyyppi jo on ja NXT:stä tulee monta tyttöä lisää piakkoin. Ennen näille tuli vain naurettua ja kelailtua alta pois, mutta tätä nykyä nämä tytöt kertovat miltei parhaat tarinat kehässä toistensa kanssa!
Wrestlemania tulee varmasti taas seurattua, mutta näihin spekulaatioihin voi palata tarkemmin parin viikon kuluttua.
Toivon mukaan paremmat ajat ovat edessä. Vieläkin muistelen kaiholla niitä aikoja, kun Smackdown Tour täytti Jaffa-areenan miltei täyteen. Ja tunnelmaa riitti omia suosikkeja katsellessa. Oli Lesnaria, Undertakeria, Cenaa, Edgeä, Mysteriota, Eddietä ja Anglea... Internetsin puolella oli forumsodat eri palstojen välillä ja WWE tarjosi erinomaista WWE Fantasy formaattiaan, josta itsekin tuli parit palkinnot kotitettua.
Palaillaan!