Sunnuntaina kiekko putosi jäähän Plymouthissa Michiganissa USA Hockey:n kehdossa USA HOCKEY Arena (vrt. Vierumäki)
Suomi valitsi pelaajat turnaukseen Vierumäeltä, jossa U-20 maajoukkue leireili kahdella porukalla viikon verran.
Huomion arvoisia pelaajia, joita ei valittu turnaukseen:
Aron Kiviharju
Kasper Halttunen
Benjamin Rautiainen
Emil Järventie
Turnauksessa pelaavat Suomen lisäksi, Jenkkien kaksi joukkuetta, Ruotsi sekä Kanada. Kanada liittyy mukaan turnauksen loppuvaiheessa, jolloin Jenkit ovat muodostaneet yhden joukkueen.
Suomella takana pari matsia Jenkkejä vastaan, ensimmäinen hävittiin maalilla ja jenkit tulivat lopussa ohi 3-2. Eilinen ottelu päättyi 5-3 jenkeillä, mutta peli oli reilun erän jälkeen 4-0 jenkeille ja he alkoivat "leikittelemään". Suomen maalit syntyivät hieman onnekkaasti mutta perus taisteluilme on säilynyt hyvänä. Viimeisen pelin jälkimmäinen erä oli hyvin sekava, kun jäähyjä tuli runsaasti molemmille. Suomelle tarjottiin YV- mahdollisuuksia, mutta erikoistilanteiden osalta Jenkit olivat valovuoden edellä.
Parin pelin perusteella erot yksilötaidossa tuntuvat jatkavan kasvuaan suhteessa Pohjois- Amerikan pelaajiin ( sama Ruotsilla ja he hävisivät ensimmäisen pelin jenkeille 7-2) ja tämä trendi huolettaa itseäni suuresti. Luistelu, kiekonkäsittely ja syöttötaito nousee päällimmäisenä esiin. Hyökkäysalueen pelaamisessa ero tuntuu olevan valtava, jos jenkit saavat "klinikan" pystyyn, niin he pysyvät kiekossa pitkään ja onnistuvat löytämään toisensa erittäin hyvin sekä luomaan erittäin vaarallisia maalipaikkoja sivuttaissyötöillä jne. Tässä Suomella loppuvat eväät ja joudutaan pelaamaan hyvin simppeliä esim. viivan kautta. Myös puolustajien viivapelaaminen on erittäin aktiivista jenkkijoukkueissa ja he ovat isossa roolissa hyökkäyspään pelissä. Esim. sunnuntain pelissä Hutsonin henkilökohtaisen taidon ansiosta jenkit voittivat ottelun. Pelin rytmittäminen sekä riistojen jälkeiset hyökkäykset ovat jenkeillä "verissä". Jos heille tulee 2 vs. 1 tai 3 vs. 2 hyökkäys niin lähes poikkeuksetta heidän taitotasollaan saadaan aikaan laadukas maalipaikka, Suomen joukkueen osalta näiden laadussa on isoin ero. Se mikä tässä on harmillista, niin hyvällä taistelulla pysytään pelissä mukana mutta nämä yksittäiset tilanteet kääntävät pelin vastustajalle. Suomen kärkipelaajilta odotetaan enemmän tehoja, jotta näistä saadaan kairettuja voittoja. Joona Saarelainen on yllättänyt positiivista tuloksen valossa ja mm. Tom Lepälle pitää antaa kehuja aloituksista.
Katsotaan miten viikko etenee.
2024 World Junior Summer Showcase
teamusa.usahockey.com
Suomi valitsi pelaajat turnaukseen Vierumäeltä, jossa U-20 maajoukkue leireili kahdella porukalla viikon verran.
Leijonat - U20 Nuoret Leijonat tällä joukkueella World Junior Summer Showcase -turnaukseen
Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue pelaa 26.7.–3.8.2024 kansainvälisessä World Junior Summer Showcase -turnauksessa USA:n Plymouthissa. Turnaukseen matkustavaan joukkueeseen on nimetty 26 pelaajaa – kolme maalivahtia, yhdeksän puolustajaa ja neljätoista hyökk&a...
www.leijonat.fi