Mainos

World Cup 2016: Kanada

  • 72 722
  • 226
Tila
Viestiketju on suljettu.

BigHitFan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, Leijonat
Eiköhän Giroux tule lopullisesta joukkueesta löytymään. Lisäksi uskon Hallin ja O'Reillyn olevan vahvoilla joukkueeseen ja tietysti Perryn.

Oli ihan viisasta lyödä jo nyt lukkoon tuo maalivahtikolmikko. Ei tarvitse sitä enää miettiä. Uskon kyllä siihen, että Price ei tule olemaan selvä ykkönen vaan päivän kunto ratkaisee. Holtby on pelannut tällä kaudella niin jumalattoman hyvin.

Vlasic mielestäni selvä valinta, koska pelannut Doughtyn kanssa aiemminkin. On lisäksi puolustusorientoitunut pelaaja, joten roolituskin puhuu puolestaan. Uskon Kanadan valitsevan puolustajat siten, että kätisyyset sopivat. Oma veikkaukseni on, että joukkueeseen valitaan vielä Giordano sekä kaksi seuraavasta kolmikosta: Subban, Pietrangelo ja Seabrook.
 

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Näin Sharks-fanina kyllä ihmetytti, että Vlasic sieltä löytyy mutta pistepörssissä korkealla oleva Burns ei. Toivottavasti Burns sieltä lopulta löytyisi Vlasicin pariksi. Muzzin voisi mielestäni olla myös mukana ja taas Doughtylle tuttu pari. Subban tai Pietrangelo sitten seitsemänneksi varalle.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Eiköhän Giroux tule lopullisesta joukkueesta löytymään. Lisäksi uskon Hallin ja O'Reillyn olevan vahvoilla joukkueeseen ja tietysti Perryn.
Emmä kyllä usko oikein Giroux'n valintaan, Perry lienee vahvoilla ja päässee kaljupään viereen. Sitten voi myös miettiä Marchandia Bergeronin viereen, hänelläkin aika vahva kausi menossa.
En sano että hän olisi ollut paska kisoissa, mutta pointtini on ettei hän erottunut kentällä positiivisessa eikä negatiivisessa mielessä, kun hänen olisi pitänyt olla Sidin ja Seguinin kanssa joukkueen johtava hyökkääjä. ROR on monipuolinen ja siksi hänkin olisi ihan hyvä valinta.
Kyllä se mun mielestä yhtä lailla oli johtava hyökkääjä jengissä, kuin vaikkapa Sid. Kenttätapahtumissa sekä statistiikoissa. Giroux palkittiin tuon MM-finaalin parhaana pelaajana, joten kai se jotain oikein teki ja täten luulisi erottuneen. Taisimme katsella eri pelejä.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara
Kyllä se mun mielestä yhtä lailla oli johtava hyökkääjä jengissä, kuin vaikkapa Sid. Kenttätapahtumissa sekä statistiikoissa. Giroux palkittiin tuon MM-finaalin parhaana pelaajana, joten kai se jotain oikein teki ja täten luulisi erottuneen. Taisimme katsella eri pelejä.
Tätä en muistanutkaan. Muistin vain että erottui minun silmääni erityisesti edukseen finaalissa.

Jos lukee aiemmin viestini, niin enpä missään vaiheessa väittänytkään että Carter ja Giroux samasta paikasta ja roolista olisivat kilpailleet. Tai että Giroux olisi pitänyt valita Carterin sijaan. Olin vain ajatusta vastaan, että joku voisi selvästi väittää Carteria Girouxia paremmaksi pelaajaksi. Aika selvästi nähtiin 2011, kumpaa Flyers pitää suuremmassa arvossa, kun Carter treidattiin Columbukseen. Siellä tämän piti olla joukkueen ykköstähti ja voimavara, mutta osoittautui flopiksi. Samaan aikaan Giroux nousi kenties kauden valovoimaisimmaksi pelaajaksi ja alisti Crosbya keskinäisissä otteluissa kevään playoffsarjassa. Carter toki pääsi nostelemaan sitten kesällä Cuppia sivuroolissa joukkueessaan. Kyseessä on kuitenkin melko yksiulotteinen voimahyökkääjä joka katoaa monesti varjoihin, kun Giroux on yksi niitä harvoja käänteentekeviä pelaajia, joka pystyy parhaimmillaan dominoimaan otteluita NHL-tasolla. Sinänsä en vastusta Carterin paikkaa, koska tuohon voimahyökkääjän rooliin ei juuri parempia pelaajia löydy (Perry lähinnä, tämän poisjättö kummastutti). Girouxin paikan vei tällä kertaa Seguin, enkö voi sanoa että se väärin olisi mennyt. Uskon kuitenkin että G lopullisesta rosterista löytyy.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tosiaan hurja on senttereiden määrä tuossa joukkueessa, mutta eiköhän keskellä pelaa Crosby, Getzlaf, Toews ja Bergeron. Mulla on joitain näkemyksiä siitä, minkälaisia ketjukoostumuksia tekisin, mutta oikeasti niillä ei ole mahdollisuutta peliä huonontaa. On vain hyviä ja parempia ratkaisuja.

Mitä tulee vielä valittaviin pelaajiin, niin Perryn pitäisi olla aivan selviö. Pelaa jälleen hyvää kautta ja on sellainen pelaajatyyppi, jonka luulisin valmentajakolmikon haluavan mukaan. Lisäksi O'Reilly, Hall ja varauksin Giroux. Pakistoon Pietrangelo ja Subban.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Oli ihan viisasta lyödä jo nyt lukkoon tuo maalivahtikolmikko. Ei tarvitse sitä enää miettiä. Uskon kyllä siihen, että Price ei tule olemaan selvä ykkönen vaan päivän kunto ratkaisee. Holtby on pelannut tällä kaudella niin jumalattoman hyvin.

Vlasic mielestäni selvä valinta, koska pelannut Doughtyn kanssa aiemminkin. On lisäksi puolustusorientoitunut pelaaja, joten roolituskin puhuu puolestaan.
Sen jälkeen mitä Price on tehnyt viimeiset kaksi vuotta ei ole kysymystäkään että mies on ykkönen jos on kunnossa, PISTE. Holtby on itsekin haastatteluissa sanonut, että Price on selvä ykkönen.

Kyllä edelleen olisin ottanut Muzzinin Vlasicin sijaan. Joo Vlasic pelasi Doughtyn parina olympialaisissa, mutta Muzzin pelaa SAMASSA SEURAJOUKKUEESSA Doughtyn kanssa, joten tuntevat toisensa huomattavasti paremmin.

Olin vain ajatusta vastaan, että joku voisi selvästi väittää Carteria Girouxia paremmaksi pelaajaksi. Aika selvästi nähtiin 2011, kumpaa Flyers pitää suuremmassa arvossa, kun Carter treidattiin Columbukseen. Siellä tämän piti olla joukkueen ykköstähti ja voimavara, mutta osoittautui flopiksi. Samaan aikaan Giroux nousi kenties kauden valovoimaisimmaksi pelaajaksi ja alisti Crosbya keskinäisissä otteluissa kevään playoffsarjassa. Carter toki pääsi nostelemaan sitten kesällä Cuppia sivuroolissa joukkueessaan. Kyseessä on kuitenkin melko yksiulotteinen voimahyökkääjä joka katoaa monesti varjoihin, kun Giroux on yksi niitä harvoja käänteentekeviä pelaajia, joka pystyy parhaimmillaan dominoimaan otteluita NHL-tasolla.
Nyt puhutaankin Losin aikaisesta Carterista, ei Phillyn ja Columbuksen aikaisesta. Nuorempana tuli sekoiltua kentän ulkopuolella, mutta Losissa mies on ottanut itseään niskasta kiinni ja pelannut loistavaa kiekkoa.

Sivuroolissa? Carter ei todellakaan ole ollut missään sivuroolissa pyttyjä nostelemassa, vaan Kopitarin jälkeen ollut tärkein hyökkääjä ja tehnyt isoja maaleja rannelaukauksellaan. Ja tätä yhtä kevättä lukuunottamatta Giroux ei ole isoissa peleissä dominoinut.
 
Viimeksi muokattu:
Sen jälkeen mitä Price on tehnyt viimeiset kaksi vuotta ei ole kysymystäkään että mies on ykkönen jos on kunnossa, PISTE. Holtby on itsekin haastatteluissa sanonut, että Price on selvä ykkönen.

Onneksi Holtbyn ei sitä itse tarvitse päättää.

Price on pitkästä loukkaantumisestaan johtuen kysymysmerkki ja siksi tässä kohtaa onkin turha lukita mitään ykkösmolarin paikkaa kenellekään.

edit: Niin jos on kunnossa. Jos ja jos.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Sivuroolissa? Carter ei todellakaan ole ollut missään sivuroolissa pyttyjä nostelemassa, vaan Kopitarin jälkeen ollut tärkein hyökkääjä ja tehnyt isoja maaleja rannelaukauksellaan. Ja tätä yhtä kevättä lukuunottamatta Giroux ei ole isoissa peleissä dominoinut.

Giroux oli myös Sochissa kotisohvalla ja Carter isossa roolissa ratkomassa olympiakultaa Kanadalle. Oli ihan helvetin hyvä niissä kisoissa. 3+2 parhaat tehot hyökkääjistä.
 
Viimeksi muokattu:

Hänski

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Päivitetäämpäs ketjukoostumuksia hiukan.

Hall - Crosby - Stamkos
Benn - Seguin - Sharp
Tavares - Getzlaf - Perry
Marchand - Toews - Bergeron
Carter

Keith - Weber
Vlasic - Doughty
Giordano - Subban
Pietrangelo

Eli siis itse lähtisin liikenteeseen sillä, että Seguin pelaisi keskellä, jotta saataisiin Stars ketju kasaan. Seurajoukkuekemioita ei voi yliarvioida näissä karkeloissa ja Sharp on myös hyvä alivoimapelaaja. Tuskin kuitenkaan tapahtuu ja Seguin pelaa laidalla.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Kyseessä on kuitenkin melko yksiulotteinen voimahyökkääjä joka katoaa monesti varjoihin, kun Giroux on yksi niitä harvoja käänteentekeviä pelaajia, joka pystyy parhaimmillaan dominoimaan otteluita NHL-tasolla. Sinänsä en vastusta Carterin paikkaa, koska tuohon voimahyökkääjän rooliin ei juuri parempia pelaajia löydy (Perry lähinnä, tämän poisjättö kummastutti). Girouxin paikan vei tällä kertaa Seguin, enkö voi sanoa että se väärin olisi mennyt. Uskon kuitenkin että G lopullisesta rosterista löytyy.
Samaa mieltä.

HFBoardsilla Giroux oli merkittynä varmaan 75%:iin kanukkien omissa hahmotelmissa, joten siellä ainakin uskovat vahvasti herran olevan mukana. Monessa hahmotelmassa oli merkittynä 2. tai jopa ykkössentteriksi, mutta noillahan ei sinänsä ole väliä. On kyllä miltei viimeisiä paikkoja Giroux'lle pelata huipputasolla ns. isommissa kisoissa, joten toivon ihan herran itsensäkin kannalta että klaaraa tiensä jengiin. On kuitenkin vielä melko aliarvostettu eliittipelaaja monelle kiekonseuraajalle.

E. lainausta lyhennetty.
 
Viimeksi muokattu:

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Benn - Seguin - Sharp
Marchand - Toews - Bergeron

Eli siis itse lähtisin liikenteeseen sillä, että Seguin pelaisi keskellä, jotta saataisiin Stars ketju kasaan. Seurajoukkuekemioita ei voi yliarvioida näissä karkeloissa ja Sharp on myös hyvä alivoimapelaaja. Tuskin kuitenkaan tapahtuu ja Seguin pelaa laidalla.
Ei todellakaan ole tapahtumassa, sentterinpaikat on löyty lukkoon ajat sitten(Sid, Toews, Getzlaf, Bergeron). Babcock haluaa keskelle pelaajat, jotka ovat luotettavia omaanpäähän, jota Seguin ei missään nimessä ole. Seguin on pelannut kauden aikana Dallasissa myös laidalla, joten se ei ole mikään ongelma. Sharpin taso ei myöskään riitä kisajoukkueeseen. Lisäksi Toewsia ei tulla uhraamaan jarrukenttään, vaan hänet tullaan näkemään johtamassa Sidin kanssa kahta kärkikenttää. Eikä Bergeronin puolustus- ja aloitustaitoja hukata pelaamiseen Toewsin laidalla, vaan hänelle annetaan neloskentän sentterin rooli.

Yksi paikka on enää vapaana pelaavissa kentissä, kun Perryn ja Marchandin valinnat tutkapariensa rinnalle ovat selviö:
Benn - Sid/Toews - Seguin
Tavares- Sid/Toews - Stamkos
x - Getzlaf - Perry
Marchand - Bergeron - Carter
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Yksi paikka on enää vapaana pelaavissa kentissä,
Hall

Tosi hyvä viesti! Olen melkein kaikesta samaa mieltä, mutta sen verran huomautan, että Kanadalla tuskin tulee olemaan jarrukenttää, vaan tuo sinunkin hahmottelemasi Marchand - Bergeron - Carterkin olisi selkeästi hyökkäysorientoitunut vitja. Sharpilla ei todella ole mahdollisuuksia kisakoneeseen ellei jotain aivan kummallista tapahdu, ja tuo sentterinelikko on kyllä totaalisen sementoitu. Itse ottaisi Marchandin tilalle Giroux'n tai O'Reillyn, mutta myönnän että se johtuu kokonaan siitä, etten voi sietää Marchandia.
 

Webb

Jäsen
Miten ei vuodesta toiseen pistepörssissä ylhäällä keikkuvaa Joseph "Joe" Thorntonia valittu taaskaan Kanadan nippuun? Tälläkin hetkellä mies on toisena Crosbyn jälkeen kanadalaisten senttereiden pistevertailussa ja loistavalla plusmiinuksella.

Itse olisin ottanut Brent Burnsin Drew Doughtyn tilalle. Burns pelannut maajoukkoeessakin hyvin ja kaikenlisäksi tämä Doughty taisi olla juuri se, joka mussutti ettei maajoukkoepelaamiset MM-kisoissa kiinnosta pätkääkään. Ei tarvitse sitten kiinnostaa tuollakaan.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Miten ei vuodesta toiseen pistepörssissä ylhäällä keikkuvaa Joseph "Joe" Thorntonia valittu taaskaan Kanadan nippuun? Tälläkin hetkellä mies on toisena Crosbyn jälkeen kanadalaisten senttereiden pistevertailussa ja loistavalla plusmiinuksella.

Itse olisin ottanut Brent Burnsin Drew Doughtyn tilalle. Burns pelannut maajoukkoeessakin hyvin ja kaikenlisäksi tämä Doughty taisi olla juuri se, joka mussutti ettei maajoukkoepelaamiset MM-kisoissa kiinnosta pätkääkään. Ei tarvitse sitten kiinnostaa tuollakaan.
Kyllä nyt on todella vahvat Sharks-värilasit Webb:llä, kun tällaista sontaa suoltaa.
Yksinkertaisesti sentterinelikko(Sid, Toews, Getzlaf, Bergeron) on Big Joeta parempi. Tätä tuskin kukaan kiistää. Ja laidassa Big Joe ei pysty pelaamaan, joten ulosjäämisessä ei ole mitään ihmeellistä, varsinkin kun ikää on kesällä jo 37-vuotta ja liike on hidasta. 2006-kisoissahan Kanada kaatui juuri siihen, että valittiin näitä vanhoja ja hitaita pelaajia. Noista kisoista on onneksi otettu opiksi. "Valittu taaskaan"? Big Joe on pelannut uransa huippuvaiheessa sekä 2006 että 2010 olympialaisissa, joten ihmettelen kommettiasi suuresti. 2014 kisojen aikaan ikä oli alkanut jo näkymään ja nykyinen sukupolvi ajanut ohi.
Burns>Doughty, oletko tosissasi? Doughty on Keithin kanssa maailman paras pakki, ja menee heittämällä joukkueeseen ennen Burnsia, jolle sattuu välillä nukahduksia omissa. Ja jos haluat nostaa esiin Burnsin maajoukkue-esitykset, niin sitten voidaan katsoa Doughtyn dominointia kaksissa kultaan päättyneissä olympialaisissa. Burns on hyvä pelaaja ja hänellä on mahiksia seiskapakiksi, jos jatkaa samaan tahtiin loppukauden, mutta pelaavat rightin-pakit ovat selvät(Doughty, Weber, Subban).
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Värilaseja tai ei, tällä hetkellä nostaisin Kris Letangin kisoihin Subbanin ohi.
Letang on nyt niin karmeassa vireessä, ettei edes Erik Karlsson pysty vastaamaan. 2016 vuoden puolella 28 pelissä tehot 9+23 ja heikosta alkukaudesta huolimatta koko kauden tehot 56 ottelussa 12+39. Eli Letang on juuri nyt Kanadan (ja siis koko NHL:n) kirkkaasti tehokkain puolustaja.

Sillä ei pitäisi olla Kanadan pakkikalustossa mitään merkitystä, ettei Letang olekkaan oman joukkueensa suurin AV:n tappaja, koska tälläistä roolia noille viimeisille jaettaville pakin tonteille ei ole kuitenkaan tarjolla. Ja ettei kukaan ymmärrä väärin: vaikka Letang onkin enemmän hyökkäyspään spesialisti, hän on silti Penguinsin paras pakki molemmissa päissä kenttää, ja nykyisellä vireellä minusta ansaitsisi paikan World Cup-joukkueeseen.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Vähän myöhässä kommentoin valintoja:

Stamkos ainut yllätys hyökkäyksessä vaikka sinne kuuluukin, mutta silti.

Puolustuksessa jompi kumpi Calgaryn äijistä mukana vasemmalla (veikkaan edelleen Brodieta) ja oikealle Pietrangelo. Seitsemänneksi puolustajaksi Letang, Burns tai Subban, veikkaan Letangia.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Vähän tähän liittyen niin Babcockhan voisi valmentaa kevään MM-kisoissa ja ottaa sinne näitä epävarmoja tapauksia sikäli kun sinne pääsevät.

Mutta käyköhän Giroux'lle Spezzat. Molemmat vuosien ajan liigan tehokkaimpia pelaajia, mutta eivät ikinä mahdu kovimpiin turnauksiin.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.

Todella aliarvostettu nimi mainittu. Pidän itse aikalailla samantasoisena pelaajana mitä Getzlaf, mutta on huomattavasti luisteluvoimaisempi pelaaja. Dallasin tärkein sentteri kun Seguin ei ole mikään sentteri oikeasti, joka viimeaikoina on rajusti tullut ilmi.

Spezzan perinnöksi jääkiekolle taitaa jäädä vain tämä hänen nauru videonsa Youtbessa, ja linkki perään(EI TOSIKOILLE).

Jason Spezza Laughing Remix - YouTube
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Burns>Doughty, oletko tosissasi? Doughty on Keithin kanssa maailman paras pakki, ja menee heittämällä joukkueeseen ennen Burnsia, jolle sattuu välillä nukahduksia omissa. Ja jos haluat nostaa esiin Burnsin maajoukkue-esitykset, niin sitten voidaan katsoa Doughtyn dominointia kaksissa kultaan päättyneissä olympialaisissa.

Kanada ehdottomasti tarvii Brunsin maalintekovoimaa tuohon pakistoon, kun sitä ei hyökkäyksessä ole tarpeeksi.
 

~POSEIDON~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, HIFK, Panthers,
Itse en ihmettele yhtään ettei ensimmäisessä listauksessa ollut Girouxia ja Perryä. Itse ainakin ottaisin työmoraaliltaan parempia pelaajia ja maajoukkueessakin hyvin pelanneita ennemmin kuten Spezza.

Benn - Toews - Seguin
Tavares - Crosby - Stamkos
Hall - Spezza - Carter
Marchand - Bergeron - O'Reilly
 

Breathe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers & Eric Lindros 88
Itse ainakin ottaisin työmoraaliltaan parempia pelaajia ja maajoukkueessakin hyvin pelanneita ennemmin kuten Spezza.
Giroux on pelannut pisteper/peli jokaisissa mm kisoissa joissa on pelannut .Ja että ei Giroux työmoraali riitä? Pelaa seurajoukkueessa alivoimaa ja todella tunnollinen omanpään pelissä. Toki jos on heittää jotain näyttöä Giroux huonosta työmoraalista niin pistä tulemaan.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Hyökkäys:
Benn - Crosby - Seguin
Tavares
- Toews - Stamkos
Hall - Getzlaf - Carter
O'Reilly - Bergeron - Duchene
Couture
Hall ja Duchene pelasivat hyvän skoda-cupin ja lunastivat paikkansa joukkueeseen. Marchand puolestaan otti paljon typeriä jäähyjä, ja nostaisin täten O'Reillyn hänen tilalleen. 13. hyökkääjäksi ottaisin hyvät pleijarit pelanneen Couturen.

Jännä nähdä kuinka paljon Perryn heikko skoda-cup painaa valinnoissa. Kisat toki pelataan kapeassa kaukalossa mikä sopii paljon paremmin Perryn pelityylille ja tutkapari Getzlaf on joukkueeseen jo valittu. Jos Perryä ei valita, voi olla vaikea löytää Getzlafille hyvää koostumusta näistä vikkelistä taitureista, koska hänen ja Perryn pelityyli nojaa niin paljon tuohon fyysiseen kulmapyörittämiseen. Kun olympialaisissa tuohon kenttään yritettiin istuttaa Duchenea, niin hommasta ei tullut mitään, koska pelityylit erosivat niin paljon. Lopulta sitten homma alkoi skulaamaan, kun kolmanneksi lenkiksi löytyi vahva vääntäjä Benn.

Puolustus:
Keith - Weber
Vlasic
- Doughty
Bouwmeester - Pietrangelo
Letang
Pietrangelo ja Letang ovat antaneet niin kovat näytöt pleijareissa, että ottavat nuo jäljellä olevat paikat ennen Burnsia ja Subbania. Bouwmeester sitten mukaan Pietrangelolle tuttuna parina.
 

Abdel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pietrangelo ja Letang ovat antaneet niin kovat näytöt pleijareissa, että ottavat nuo jäljellä olevat paikat ennen Burnsia ja Subbania. Bouwmeester sitten mukaan Pietrangelolle tuttuna parina.

Kyllä Burns on noista kolmesta lyönyt selkeästi kovimmat näytöt pöytään, Ja Brodien veikkaan olevan hierarkiassa edellä Bouwmeesteriä taisteltaessa tuosta kolmannesta leftin paikasta.
 

Ralph

Jäsen
Ja Brodien veikkaan olevan hierarkiassa edellä Bouwmeesteriä taisteltaessa tuosta kolmannesta leftin paikasta.
Tuskin Jay Bouwmeester oli leftin pakkien hierarkiassa kolmen pahaan joukossa myöskään alkuvuodesta 2014, mutta hänet valittiin kisoihin nimenomaan Alex Pietrangelon pakkipariksi. Siis olympialaisiin. Bouwmeester ei ole yksinään kisapaikan arvoinen ja Pietrangelollakin tekee tiukkaa, mutta yhdessä ovat kisapaikan arvoinen pakkipari.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös