Neljän ottelun vierastaipaleelta Jets-haaviin tarttui mukavat 6 pistettä. Peliesitykset eivät vieläkään täysin vakuuta, mutta pisteitä irtoaa siitä huolimatta, mikä on pääasia. Jos tarkastelee laukausmääriä tai luotuja paikkoja, Vancouver oli molemmissa otteluissa Jetsiä parempi. Erityisesti tuo jälkimmäisen pelin ensimmäinen erä oli semmoista puuroa, että pahaa teki katsoa. Vancouver träppäsi keskialueen aivan tukkoon, eikä Jets päässyt rakentelemaan kunnolla hyökkäyksiä. Ottelu ratkesi lopulta maalivahtipeliin ja Jetsin hyökkäyksen tehokkuuteen: Hellebuyck oli Holtbyä parempi, ja Winnipegin ykkösketjun käytti paikkansa.
Ykkösketju oli viime ottelussa tosiaan hyvä. Pitihän sitä perinteitä kunnioittaen sadatella, kun Maurice jälleen yhdisti Scheifelen ja Wheelerin muutama ottelu sitten, mutta Dubois’n istuttaminen kaksikon kylkeen toimi kyllä kuin unelma. Wheeler alkaa selkeästi heräillä horroksestaan ja muistuttaa taas vanhaa itseään; Scheifele oli kiekon kanssa tavallista lepsumpi, mutta silti kolme pistettä ja jatkaa putkeaan – viimeisessä 10 ottelussa jokaisessa vähintään piste ja yhteensä 7 + 9. Dubois oli selkeästi ruosteinen ja jahtasi aika-ajoin peliä, mutta mitä muuta voi tosiaan olettaa? Ei hän missään nimessä huono ollut ja väläytteli kyllä lähes jokaisessa vaihdossa osaamistaan, mistä osoituksena tuo 2+1. Varsinkin tuo voittomaali oli osoitus siitä voimahyökkääjästä, jota joukkue on kovasti kaivannut – muistutti hieman muutaman vuoden takaista Wheeleriä, jolla oli nopeutta, kokoa ja taitoa painaa röyhkeästi maalille. Myös omassa päässä homma toimi paljon paremmin, joten jospa Connor ja Wheeler pysyisivät tästä eteenpäin eri ketjuissa.
Ykkösketjun onnistujien ja maalivahtien lisäksi pakko nostaa hattua Pionkille, josta on tullut tällä kaudella joukkueen selkeä ykköspakki. Ei ollut viime yönä yhtä hyvä kuin Edmonton-otteluissa, joissa hän pelasi erityisesti McDavidia vastaan hienosti ja tarjoili kovia pommeja, vaikkei olekaan se kookkain puolustaja. Myös hyökkäyspäässä tulee tulosta: kauden 18 otteluun 3 + 12.
Paljon muuta kehuttavaa ei sitten löydykään. Eihän joukkue päästä enää niin paljon maaleja kuin alkukaudesta, joten on siellä kai eteenpäin menty, mutta vastustaja saa siitä huolimatta liikaa hyviä maalipaikkoja ja hyökkäyksiin lähdöt ovat vaikeita. Myös Connor ja Ehlers ovat olleet hieman hakoteillä viime matseissa – yritystä löytyy kyllä, välillä liiaksikin, kun hyökkäykset kuihtuvat kokoon turhan kynäilyn takia. Myös Copp on palannut tasolleen ja hänet tiputettiin ansaitusti kolmosketjuun. Nelosketju on puolestaan pelannut vain muutamia minuutteja viime peleissä, joten melkein se ja sama, kuka siellä käy kääntymässä.
Poolman loukkasi itseään viime ottelussa, mikä voisi tarjota näytönpaikan jollekin nuorista puolustajista. AHL:ssä Samberg on pelannut Heinolan sijasta oikeana pakkina, mikä voisi viestiä siitä, että häntä valmistellaan Morrisseyn rinnalle. Uskon kuitenkin, että Stanley on vielä nokkimisjärjestyksessä häntä edellä, minkä myötä DeMelo siirtyisi ykköspakkipariin ja Beaulieu-Stanley-kaksikko muodostaisi kolmosparin.
Seuraavaksi vastassa sitten viime aikoina vaisusti pelannut Montreal. Mielenkiintoista nähdä, oliko heidän alkukautensa vire vain suonenveto vai onko nyt menossa vain pieni notkahdus. Oli miten oli, pohjoisen divisioonan pudotuspelipaikat alkavat selkeytyä: Toronto on selkeästi paras joukkue, minkä jälkeen Edmonton, Winnipeg ja Montreal ovat kaikki niin voitettujen otteluiden kuin maalieronkin puolesta plussalla. Vancouver, Calgary ja Ottawa ovat puolestaan kaikki pahasti pakkasella ja otteet ovat huonoja. Paljon kerkeää totta kai vielä tapahtua, mutta tässä vaiheessa kautta erot ovat melko selkeitä.
