Tällaisen kun löysin niin en viitsinyt uuttakaan ketjua avata.
Elieli, eilen ilokseni luin idoleihini kuuluvan Sonic Smithin bändin MC5:n tulevan Suomen Joensuuhun Ilosaarirockiin Heinäkuun puolessa välissä.
Tämä äärimmäisen suuren vaikutuksen rockin historiaan ja minuun tehneestä bändistä liikkuu kaiken maailman tarinoita vallankumouksista törkeisiin huumebileisiin.
Kyseessä on ehkä kuuskyt ja seiskytluvun alun likaisin, äänekkäin, törkein, sekavin ja älyttömin bändi.
MC5 on kuitenkin erittäin arvostettu ja pidetty muusikkopiireissä, esimerkiksi meille suomalaisille hyvinkin tutut Hellacopters ja Flaming Sideburns pitävät "valkoisia panttereita" lähes jumalina.
Bändiä pidetään myös eräänlaisena punkin esi-isänä yhdessä Velvet Undergroundin kanssa, sen yhdistellessä Detroitin omaa Motown suondia ja räkäistä Chuck Berryn rock 'n rollia.
Hienointa Motor City Fivessä on se että bändi tiesi kokoajan että heistä ei tule supertähtiä eivätkä he ole kaupallisesti läheskään yhtä lahjakkaita kuin joku Beatles. Oli vaan siistiä olla sekaisin ja tehdä mitä huvittaa.
Bändi keräsikin mainetta lähinnä infernaalisilla live-esiintymisillään ja tekikin ns. läpimurtonsa legendaarisella "Kick out the Jams"-pitkäsoitolla, joka sisältää lähinnä konserttitaltiointeja kuten sen kuuluisan spiikin Ramblin' Rosen alussa...brothers and sisters, are u ready to testify! Kick out the Jams, motherfuckers etc.
Bänidin johtohahmon, kitaristi Wayne Kramer mukaan bändi pyöri Rob Tynerin älistyttävän laulun sekä Kramerin ja Fred "Sonic" Smithin "atomeita murskaavien kitaroiden" ympärillä.
Tämän jälkeen bändin sanotaan "löytäneen" raa'an punk soundin albumillaan Back In The USA, vahingossa tietenkin. Nykyisin levy toki kuullostaa ihan basic rock n roll levyltä.
Levy ei kuitenkaan menestynyt edeltäjänsä tavoin kaupallisesti, mutta Brittein saareilla se teki suuren vaikutuksen kuulijoihinsa. Esimerkiksi Clash, Elvis Costello sekä Nick Lowe ovat sanoneet levyn vaikuttaneen heidän musiikkiinsa.
Albumi oli eräänlainen tribuutti Chuck Berrylle, ja sen huomaa helposti molempien kitaristien soitosta. "Quite simply, Berrys guitar was the reason I played the guitar" on Kramer sanonut.
Seuraava albumi High Time osoittaa bändin ja erityisesti Smithin kehittyneen valtavasti. Ällistyttävän hienoista ja oivaltavista biiseistä huolimatta levy ei päässyt Billboardin listalle lainkaan ja MC5:n levytyssopimus Atlanticin kanssa sai nopean lopun.
MC5 oli liian leikillinen ja sekava yhtye jotta se olisi voinut toimia pidempään menestyksekkäästi, Kramerin itsensä mukaan ainoa ongelma oli että MC5 oli bändi jolla ei ollut lainkaan tulevaisuutta. "On a Great night we were cosmic. But on a bad night we were lika a train wreck. We were a mercurial kind of band." Mutta juuri tunnelman, taidon, omituisuuden ja odottomattomuuden yhdistelmä teki MC5:n musiikista niin elävää ja ajatonta.
Niinpä.
Ja jos en ihan väärässä ole bändin tunnelma ja taito eli Tyner ja Sonic Smith ovat potkaisseet tyhjää. Bändin sielu ja omituisuus Kramer on vielä voimissaan, en sitten tiedä ovatko kesällä mukana myös basisti Davis ja rumpali Thompson. Mukana sanotaan olevan myös ehkä turhimman jätkän ikinä eli Gilby "GnR" Clark.
Saa nähdä pysyykö mukana, ainakin muistan kuinka joskus Kramerin ja kumpp. mukana pyörinyt Lemonhead Evan Dando sai potkut MC5:sta liiallisen pöllyttelyn takia. Sinänsä erikoista että rock-historian ehkä valkonenäisimmästä yhtyeestä voi saada fudut huumeiden käytön takia.
Mutta kai totakin sitten on mentävä katsomaan, jos vaikka saisi olla mukana huutamassa KICK OUT THE JAMS, MOTHERFUCKHERS ja silleen.
Mites muut onko muita friikkejä? Vai olenko yksin mieltymyksieni kanssa.