No niin, niinhän siinä sitten kävi, että Tampa kaatoi Penguinsit heille perinteisillä 1-0 lukemilla ja näin ollen joutui vastustajaksi huippukuntoisille ja levänneille Capseille.
Caps tiputti Rangersit jo viidennessä pelissä, joten kun perjantaina pyöräytetään tämä sarja käyntiin, niin Caps -pelaajat ovat levänneet melkein viikon. Tampa sen sijaan pelasi Penguinsin kanssa varmasti väsyttävän seitsemän pelin sarjan, joka päättyi vasta viime yönä. Uskoisin, että tämä alkaa väkisin näkymään jossain vaiheessa pelaajien liikkeessä. Varsinkin mahdolliset jatkoerät ovat varmaan myrkkyä Bolts -pelaajille.
Joukkueet kohtasivat runkosarjassa yhteensä kuusi kertaa ja recordi näyttää Capitalsin osalta tältä: 4-1-1, eli Caps voitti neljä, hävisi yhden varsinaisella peliajalla ja yhden jatkoajalla. Noissa hävityissä otteluissa lukemat olivat yllättäen 3-0 ja 1-0, eli näkisin melko tärkeänä, että saadaan mahdollisimman aikaisin ensimmäinen maali, ettei pääse syntymään samanlaista peikkoa siitä maalinteosta, kuin noissa peleissä.
Capitalsilla on pienenä kysymysmerkkinä muutamien pelaajien pelaaminen. Green sai kiekosta päähänsä viidennessä pelissä Rangersia vastaan, eikä hän pelannut enää siinä pelissä. Tosin Boudreau sanoi, että Greeniä pidettiin poissa kaukalosta vain varotoimenpiteenä, kun siellä ei suurempaa hätää ollut. Mikä tilanne sitten on nyt, niin siitä voi joku kertoa, joka tietää? Widemanista oli joskus runkosarjan lopussa juttua, että hän on sivussa ainakin playoffien ensimmäisen kierroksen. Nyt on eka kierros takana, joten mikähän on tilanne hänen kohdallaan?
Tässä vaiheessa ei varmaan enää kannata heitellä mitään runkosarjan parhaita pistemiehiä/maalivahteja, koska nämä playoffit ovat aivan oma pelinsä. Laitetaan siis molemmilta joukkueilta playoffien parhaat pistemiehet ja maalivahdit:
Washington:
(kaikilla 5 peliä)
1. Ovechkin 3+3=6
2. Green 1+4=5
3. Semin 3+1=4
Tampa Bay:
1. St. Louis 4+4=8
2. Gagne 2+5=7
3. Downie 1+6=7 (6 peliä, kahdella ylemmällä 7)
Ja maalivahdit:
Washington:
Michal Neuvirth 5 peliä, 4 voittoa, 94,6% 1,38 GAA ja 1 nollapeli.
Tampa Bay:
Dwayne Roloson 7 peliä, 4 voittoa, 94,9% 1,77 GAA ja 1 nollapeli.
Tilastoista voi tyhmempikin päätellä sen, että molemmat maalivahdit ovat olleet huikeita. Molemmat ovat aloittaneet joukkueensa kaikki playoff -pelit, eikä kumpaakaan ole vaihdettu pois maalilta kertaakaan.
Vielä aikataulut:
29.4. Pe @ WSH 7 PM
1.5. Su @ WSH 7 PM
3.5 Ti @ TB (ei aikaa)
4.5 Ke @ TB 7 PM
*7.5 Su @ WSH 12.30 PM
*9.5 Ma @ TB (ei aikaa)
*11.5 Ke @ WSH (ei aikaa)
*jos tarvitaan.
Kertokaa toki myös omia näkemyksiänne tulevasta sarjasta. Rock the red!
EDIT: Itse asiassahan nämä taitaa olla idän välierät, mutta kopioin noista muista otsikoista.

Viimeksi muokattu: