Itse en olisi pystynyt katsomaan esim pit-ott tai nj-nyr sarjaa, koska 3/4 jengeistä täysin hajuttomia ja mauttomia (vaikka yhdessä Avery onkin).
Olen hiukan jäävi kommentoimaan NYR-NJ sarjaa, sillä onhan NYR salainen suosikkini ja Jaromir sekä Shanny vanhoja menneisyyden idoleita (Jaromit tosin edelleenkin), mutta omaan makuun tällä kaudella on nähty poikkeuksellisen hyviä sarjoja.
Myönnän, että Phi-Was on ollut parasta jääkiekkoa ja Ott-Pit tylsintä Ottawan odotetunlaisen huonouden vuoksi. Mutta juuri NYR-NJ sarjasta teki huikean New Yorkin alueen (ehkä koko NHL:n) maalivahtikuninkuuden kaksintaistelu ja Jaromirin jatko siitä mihin runkosarjan viimeisen kahden viikon aikana jäi. Rangersilta jäätävää hyökkäyspelaamista.
Prkle! Tajuan vasta nyt skumppa huuruissani, että tämä kuuluisi Yleistä NHL -keskustelua osioon, mutta antaa palaa nyt, kun nousu on päällä ja sain hetken rauhan paskan jauhannalle.
Mielenkiintoisin pelillinen sarja on ollut SJ-Cal. Omat taidot ei riitä mihinkään sihvoslaiseen analyysiin, mutta vaikka molemmat joukkueet ovat fyysisiä, niin ero pelitavassa on ollut valtaisa ja toivoisin mm. Sihvosen perehtyvän tähän sarjaan. SJ (minun silmääni) pelaa jonkinasteista modernia syöttöpeliä, kun taas Calgary vetää Iron Miken johdolla kiekon punaiselta päätyyn ja pistää isot ukot perään. Calgaryn peli on hiukan tylsää kiekollisesti, mutta ne päätyjuoksut ovat viihdyttäviä ja tuottavat myös kohtuullisesti tulosta voitettujen kiekkojen muodossa, jos päädyssä on painimassa joku Campbellin kokoinen kääpiö. Toki molemmat joukkueet lähtevät lyhyillä syötöillä liikkeelle omista, mutta keskialueella tapahtuu muutos. Sihvoselle vain sellaista känniviestiä, että näin silmämääräisesti väittäisin, että SJ ja Cal menettävät suunnilleen samalla suhteella kiekkoja hyökkäyssinisen ylityksessä. Calgary menettää hyökkäyspäädyn "ensimmäisen kiekon" päätypainin kautta, SJ kiekonriistoon sinisen päällä. Kumpikin tapa toimii.
Washington Philadelphia sarjasta nyt ei oikein voi sanoa mitään pelillisiä hienouksia. Jotenkin tuntuu, että molemmat joukkeet pelaavat aika sekavaa lätkää, jossa painetaan menemään tunteella ja yksilöllisten vahvuuksien kautta. Washingtonin venäläisillä menee välillä kikkailuksi (erityisesti Seminillä) ja Philadelphian lihaosasto painaa robottimaisen kanadalaisesti kohti maalia. Värittömiä porukat ei ole ja jo pelkkä Ovechkinin pyöriminen kaukalossa antaa aihetta seurata peliä vaikka seitsemän ottelun verran. Silti Daniel Brieren pelaamisen v*tutus latistaa hieman omaa tunnelmaa. Kaveri on kuin samasta sapluunasta ylihypetetyn isopää-Crosbyn kanssa. En vaan tykkää kummastakaan whineristä, jos en nyt vihaakaan, mutta Briere, Crosby Alfredson... Kummelia mukaillen: "ootte turhia!".