Wade on epäonnistunut

  • 4 576
  • 34

conti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hold your horses!

Eihän tässä enää tiedä mihin ketjuun pitäisi kirjoittaa, mutta kokeillaan nyt vaikka tätä.

Kuluvalla viikolla on tapahtunut melkoisesti. Kakkoskoutsi katsomoon ja Surenkin tilalle. Isokokoinen "ryminälaituri" Kanadasta, vai pitäisikö sanoa Brittein saarilta. Sokerina pohjalla "omapoikasantalavarmaankinhalvallajasuurinpiirteinvaanhyvästäsydämmestä". Kaiken huipuksi jotkut jaksaa vielä huhuilla "kaikenmaailmanridoistajafilppuloistajathomaseistajametropoliteista", joten kaikki tuntuu nyt taas olevan hyvin. Me taistellaan taas mestaruudesta. Kukaan ei enää tunnu muistavan kuinka me pelattiin ennen tätä, vaikkapa suurta ja mahtavaa Kuopion ylpeyttä vastaan. Kyllä jo sillä jengillä olisi pitänyt viedä kavereita ihan toiseen malliin jos kaikki olisi kohdallaan, ja muillekin jengeille olisi pitänyt pistää hieman paremmin kampoihin.

Sorry vaan, mutta minä en ole vieläkään kovin vakuuttunut ...
 

ennustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
conti kirjoitti:
Kukaan ei enää tunnu muistavan kuinka me pelattiin ennen tätä, vaikkapa suurta ja mahtavaa Kuopion ylpeyttä vastaan.

Itseasiassa ollaan tällä hetkellä sarjajumbo. Kuusi pistettä säälipleijareista. Millään mittapuulla katottuna siis sarjan alku ole mennyt suunnitelmien mukaan. Nyt kuitenkin yritetään tehdä kaikki, jotta ikijokeri Immonen saisi pitää paikkansa. Tulevat viikot näyttävät onnistuuko tämä vai ei. Mielenkiintoisia aikoja kuitenkin eletään ja kävi miten tahansa ei tätä kautta voi ainakaan tylsäksi sanoa.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
conti kirjoitti:
Sorry vaan, mutta minä en ole vieläkään kovin vakuuttunut ...

Aivan. Nyt ollaan tulossa vaiheeseen, jossa Wadella tosiaan ei ole enää mitään selityksiä, jos peli ei vieläkään lähde kulkemaan. Viisikkopeli on ollut todella pahasti hukassa koko alkukauden eikä se löydy sormia napsauttamalla tai Santalan hankkimalla. Jos ongelma oli Lukkarilassa, pitäisi pientä parannusta ruveta tapahtumaan Surenkinin myötä.

Kaikki on edelleen täysin auki. Nyt ollaan hurmoksessa uusien huhujen kanssa, mutta vaikka noista osa toteutuisi, täytyy peruspelaaminen saada kuntoon valmentajien toimesta. Nimilistalla ei ole mitään väliä, jos ei osata pelata joukkueena.

Wade, nyt on sun näytön paikka.
 
Kyllä mullakin simmonen pieni kylmä rinki on persiissä Waden suhteen, niin kaikinpuolin surkeaa tämä alkukauden matelu on ollut. Siihen päälle vielä Immosen ei-niin-vakuuttavat näkemykset otteluiden jälkeen niin en oikein tiedä mitä pitäisi ajatella. Mutta jos H & M ovat tosissaan päättäneet vaihtaa paskasta jengistä kaiken muun paitsi valkun sellaiseen joukkueeseen joka osaisi pelata vaikka siellä olisi Hjalliksen pahvikuva aitiossa päävalmentajana niin mikäs siinä. Kohtalonhetket Wadella edessä joka tapauksessa. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Näillä kovilla hankinnoilla Virmanen ja Hjallis pesevät kätensä siitä että jos peli ei lähde kulkemaan voidaan Immonen laittaa sivuun.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
mixu kirjoitti:
Näillä kovilla hankinnoilla Virmanen ja Hjallis pesevät kätensä siitä että jos peli ei lähde kulkemaan voidaan Immonen laittaa sivuun.

Juuri näin. Tosin niitä kovia hankintoja vielä odotellaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vakio kirjoitti:
Tosin niitä kovia hankintoja vielä odotellaan.

Minun arvion mukaan Santala on yksinkertaisesti paras vapaana oleva sentteri, joka on saatavissa Jokereihin. Sen kovempaa hankintaa ei siis oikeastaan voi kauden tässä vaiheessa tehdä NHL:n pyöriessä. Muut jatkossa tulevat ovat sitten plussaa, mutta Santala on ehdottomasti avainpelaaja.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
cobol kirjoitti:
Minun arvion mukaan Santala on yksinkertaisesti paras vapaana oleva sentteri, joka on saatavissa Jokereihin. Sen kovempaa hankintaa ei siis oikeastaan voi kauden tässä vaiheessa tehdä NHL:n pyöriessä. Muut jatkossa tulevat ovat sitten plussaa, mutta Santala on ehdottomasti avainpelaaja.

Täysin samaa mieltä. Eilen kun tuon kirjoitin, asia ei ollut vielä virallisesti varma. Huono heitto silti.
 

Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Waden harjoittelupaikka Jortikan parina ei varmaan ollut paras ja vastuullisin asema harjoitella valmentamista. Varmaan A-junnujen ykkösvalmentajan posti olis ollut parempi paikka.

Nyt kun (mullekin-olis-meille-ifkoohon-kelvannut) Vepu on parina ja ihan oikeita vahvistuksiakin saitte, en näe mitään syytä miksei narrit nousisi sinne minne kuuluukin.

Wade, Varis, Ströba ja Otto oli mulle sellaisia vihollis-ikoneja, toivoisin kovasti että Wade onnistuis niin hyvin että sais jatkaa kuvioissa. (Mestaruutta kukaan tuskin odottaakaan tänä vuonna!) Ja oikeasti toivoisin että ens tiistain matsi olis tasainen ja jännittävä. Molemmat Stadin joukkueet on kyllä ihan väärässä päässä sarjataulukkoa.

*Nyt on sit kiintiö täys myötämielisissä lausunnoissa tältä kaudelta! ;) *
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
niin

tässä on piakkoin 10 peliä mennyt ja Jokerien pelillinen anti on ollut surkeaa.
Toki kestää oman aikansa että joukkue hitsaantuu mutta kun perusasiatkin ovat olleet sekaisin.
Mielestäni kun tätä pelitahtia mennään on 5-6 pelin kuluttua pakko tehdä ratkaisuja jos peli ei olennaisesti parane mitä epäilen.
Nyt onkin mielenkiintoista seurata muuttuuko Jokerien tyyli enemmän Surenkinin näköiseksi jolloin voidaan taas kysyä mikä virka Wadella ylipäätänsä on?
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös