W.A.S.P.:n paras levy?

  • 4 404
  • 39

W.A.S.P.:n paras levy?

  • W.A.S.P.

    Ääniä: 57 45,2%
  • The Last Command

    Ääniä: 22 17,5%
  • Inside The Electric Circus

    Ääniä: 2 1,6%
  • The Headless Children

    Ääniä: 6 4,8%
  • The Crimson Idol

    Ääniä: 20 15,9%
  • Still Not Black Enough

    Ääniä: 5 4,0%
  • K.F.D.

    Ääniä: 2 1,6%
  • Helldorado

    Ääniä: 7 5,6%
  • Unholy Terror

    Ääniä: 1 0,8%
  • Dying For The World

    Ääniä: 1 0,8%
  • Neon God -levyt

    Ääniä: 3 2,4%

  • Äänestäjiä
    126

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tästä tuskin muodostuu Jatkoajan pisintä ketjua, mutta tähän saa vastata vaikka ei omistaisikaan kun kaksi levyä. Itse olen sitä mieltä, että Headless Children on paras. Mielestäni levyllä ei ole yhtään täytebiisiä ja ennen kaikkea pidän siitä sen takia, koska levy vaatii monta kuuntelukertaa, jotta siihen pääsee sisälle. Toinen suosikkini on Crimson Idol, joka on loistava Rock-ooppera ja se tarina on ihan uskomattoman hieno. Kaksi muuta mestariteosta ovat mun mielestä debyytti ja K.F.D. Harmi vaan, että viimeksi mainitulla levyllä saundit on aivan kauheet jopa W.A.S.P.-levylle. Ei tee mielestäni yhtään oikeutta niille kappaleille. K.F.D. vaatii jopa vielä enemmän kuuntelua kuin Headless Children.

Edit: Ei tarvitse omistaa välttämättä yhtään levyä, mutta jos on kuullut edes yhden levyn niin ei muuta kun ilmaisemaan mielipide.
 
Viimeksi muokattu:

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
kyllä se eka levy kolahtaa edelleen kaikkein parhaiten. Monta klassikkobiisiä täynnä. The last command ja Crimson idol tulevat seuraavina.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Eka on paras ja muutenkin kolme ekaa levyä ovat ylitse muiden. K.F.D on viimeisin ostamani W.A.S.P. levy ja on mainettaan parempi, tuon levyn kun ostin niin ajattelin vittu mitä paskaa. Ajan myöta mieli on muuttunut..Headless on myös hyvä, etenkin biisi Forever Free on yksi W.A.S.P. klassikoista. Nyt muuten taustalla soi K.F.D...
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti jesse72
K.F.D on viimeisin ostamani W.A.S.P. levy ja on mainettaan parempi, tuon levyn kun ostin niin ajattelin vittu mitä paskaa. Ajan myöta mieli on muuttunut..Headless on myös hyvä, etenkin biisi Forever Free on yksi W.A.S.P. klassikoista. Nyt muuten taustalla soi K.F.D...

Ajattelin K.F.D.:stä ihan samalla tavalla kun sinä ensimmäisen kerran kuultuani. Nykyään olen sitä mieltä, että se on mahtava mestariteos! Vaatii kuuntelua, kuuntelua ja vielä kerran kuuntelua. Headless Children on levyhyllyni helmiä. Lyriikat sopii biiseihin täydellisesti. Eka levy on ainoastaan pinnallista Hardrockia. Hyvä levy, mutta biiseissä ei ole syvyyttä.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä hieman listaa W.A.S.P.:n parhaista biiseistä sivuunkirjoittaneen mielestä:

1. Chainsaw Charlie (Murders In The New Morgue): 8 minuuttinen spektaakkeli ja missään vaiheessa ei ole tylsää.

2. Sunset & Babylon: Löytyy ainoastaan ensimmäiseltä kokoelmalevyltä. Erittäin hyvä rokkilaulu.

3. Wild Child: Tästä biisistä lähti W.A.S.P. -fanittaminen liikkeelle. Hienosti kirjoitettu kappale.

4. L.O.V.E. Machine: Tuplalivelevyllä Double Live Assassins on loistava veto tästä rallista.

5. The Heretic (The Lost Child): "Soldiers keep coming like warriors they die". Jos on kuullut W.A.S.P.:ilta ainoastaan kolme ekaa levyä niin on varmasti vaikea uskoa tätä kappaletta saman bändin tekeleeksi.

6. Sleeping (In The Fire): Loistava hempeilybiisi debyytiltä. Kaunista kuunneltavaa.

7. Headless Children: Yksi parhaiten kirjoitettuja lauluja koskaan. "This monster that we call the earth is bleeding, cause the children have been left alone too long".

8. The Idol: Tämä voisi olla korkeammallakin tällä listalla. "If I could only stand and stare in the mirror could I see
one fallen hero with a face like me". Hieno, kaunis ja mahtava kappale.

9. Restless Gypsy: Yksi bändin aliarvostetuimmista biiseistä. "Holding me is like taming the seven seas".

10. Loco-Motive Man: Sukulaisbiisi lyyrikoiltaan Headless Childrenille. Kertsi muistuttaa vähän Chainsaw Charlien vastaavaa. Hyvä ralli!
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Itse omistan ko. yhtyeeltä ainoastaan yhden levyn, se on W.A.S.P. Tämän vuoksi myös tuota levyä äänestin. Omasta mielestäni levyn kokonaisuus on mahtava, jossa ei heikkoja kappaleita juurikaan ole.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Omistan kaksi ensimmäistä levyä. Uudempaankin tuotantoon pitäisi tutustua, kun sitäkin on kehuttu.

Ensimmäinen on kyllä se parempi, ja siihen sisältyy myös tunnearvoa, koska ostin sen aikoinaan kasettina Rhodokselta kesällä 1985. Jossain vaiheessa myin sen pois kun ei kiinnostanut, mutta ostin myöhemmin cd-muodossa. Siitä ei tosiaan heikkoa biisiä löydy. Kaksi on kuitenkin yli muiden: L.O.V.E. Machine ja Tormentor.
 

dee_snyder

Jäsen
Suosikkijoukkue
JJK
Viestin lähetti Blackie
1. Chainsaw Charlie (Murders In The New Morgue): 8 minuuttinen spektaakkeli ja missään vaiheessa ei ole tylsää.

Kyllä. Tämä on ehdottomasti sivuunkirjoittaneenkin mielestä W.A.S.P.in paras kappale. Tiukka veto säilyy koko kappaleen ajan eikä missään ole todellakaan kohtaa, että pitäisi kelata yli.

Paras levyhän on tietenkin ensimmäinen, klassikkoteos ja parhaita rock-levyjä, kolisee v*tun kovaa meikäläiseen.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti teemu73
Omistan kaksi ensimmäistä levyä. Uudempaankin tuotantoon pitäisi tutustua, kun sitäkin on kehuttu.

Ihan uuteen tuotantoon en kehoita tutustumaan ellei ole tosifani, mutta viisi ekaa ja K.F.D. ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia ja ehkäpä myös Unholy Terror. Neon Godit ei kovin kummoisia tekeleitä ole, tosin kakkososa ykköstä parempi. Helldorado on epäonnistunut yritys palata juurille, vaikka lyriikat aika lystejä joissain biiseissä onkin.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Vaikea kysymys!

Sanotaan näin, että minä ajattelen W.A.S.P.:n levyt seuraavasti:

Hyvät:
Crimson Idol
W.A.S.P.
Last Command
Still Not Black Enough
Dying for the world
Headless Children
KFD
Unholy Terror (varauksella)

En siedä ollenkaan:
Helldorado
Inside the electric circus
Neon God 1 & 2

Vaikea laittaa levyjä mihinkään järjestykseen, mutta ehkä minulle tärkein on kuitenkin Crimson Idol, jonka ostin sen 1992 9-vuotiaana. Ensimmäinen levy on myös loistava! Sillä levyllä(kin) on paljon aliarvostettuja biisejä, kuten The Flame ja Tormentor. Moni taas ei pidä Still Not Black Enough:sta, mutta minun mielestäni siinä on vain jotain ihmeen kiehtovaa, varsinkin sanoitukset ovat huippuluokkaa!
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Last Command oli aikanaan niin kova että vedin 8-vuotiaana naisten sukkahousut, tiikeriuikkarit ja mustan peruukin ylleni, ja esitin iltapäiväkerhotovereideni kanssa lip-synccinä WASPia vanhemmille...pistäkää paremmaksi.

Uudempia levyjä en ole intoutunut isommin ostamaan, mutta muutaman vuoden takainen tupla-live on kyllä tiukka.

Ai niin ja kämppikseni on mulkku.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti teroz
Vaikea kysymys!

Moni taas ei pidä Still Not Black Enough:sta...

Olen yksi heistä. Musiikillisesti olen tullut johtopäätökseen, että siinä on Blackie (siis se oikea) yrittänyt tehdä uutta Headless Childreniä, mutta kas kummaa: toisin kun Headless Children, niin Still Not Black Enough huononee kuuntelu kuuntelulta. Lyyrisesti albumi on ihan OK (muistuttaa Crimson Idolia), mutta ei kyllä silti kuuluu missään nimessä suosikkilevyihini.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Lainasin kaverilta pitkästä aikaa Helldoradon ja Dying for the worldin ja etenkin Helldorado kuullostaa paljon paljon paremmalta kuin muistin. Saatana taitaa joutua se ostamaan itsellenikin..Mutta kolme ekaa ovat edelleen omaa luokkansa!
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti goldenawe
Last Command oli aikanaan niin kova että vedin 8-vuotiaana naisten sukkahousut, tiikeriuikkarit ja mustan peruukin ylleni, ja esitin iltapäiväkerhotovereideni kanssa lip-synccinä WASPia vanhemmille...pistäkää paremmaksi.

Ei kai ne tiikeriuikkarit vaan tullut siitä, että Blackie Lawlessilla oli tiikerikuvioiset pallisuojat, joissa oli sirkkeli?

Hallowed Ground ja Shadow Man on hienoja biisejä Dying For The World -levyllä.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Äänestin sitten The Crimson Idolia, todella hyvä levy, etenkin nämä hitaammat biisit. Headless Children on myös todella huippu. Alkuaikojen biiseissä on ehkä enemmän tempoa, ja ne ovat sikäli mahtavia, mutta myöhemmässä tuotannosta biisit ovat ehkä vahvempia sanoituksiltaan/rakenteeltaan. Itse asiassa W.A.S.P.:n 7 ensimmäistä studioalbumia ovat sen verran kovaa kamaa, ettei huonoja levyjä ole yhtään.

Tässä hiukan omia suosikkejani biiseistä:

Animal (Fuck Like a Beast)
Wild Child
Restless Gypsy
The Heretic (The Lost Child)
Forever Free
The Idol
Hold on to My Heart
Still Not Black Enough
Charisma
Hallowed Ground (Acoustic)
What I'll Never Find
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Lawless
Äänestin sitten The Crimson Idolia, todella hyvä levy, etenkin nämä hitaammat biisit. Headless Children on myös todella huippu. Alkuaikojen biiseissä on ehkä enemmän tempoa, ja ne ovat sikäli mahtavia, mutta myöhemmässä tuotannosta biisit ovat ehkä vahvempia sanoituksiltaan/rakenteeltaan.

Hallowed Ground (Acoustic)
What I'll Never Find

Noi kaksi yllä olevaa slovaria ovat todella hyviä. Hallowed Groundin akustinen versio kolahtaa myös muhun paremmin kun varsinainen versio. What I'll Never Find on hieno biisi, mutta en uskaltanut pistää listalle :). Animal (fuck like a beast) on taas mielestäni ihan yhdentekevä renkutus, parempiakin biletysbiisejä bändiltä löytyy. Still Not Black Enough ei putoo. K.F.D.:lta pitää mainita biisit My Tortured Eyes, Take The Addiction, U ja Wicked Love. Loistava lätty mielestäni.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Blackie
Animal (fuck like a beast) on taas mielestäni ihan yhdentekevä renkutus, parempiakin biletysbiisejä bändiltä löytyy. Still Not Black Enough ei putoo. K.F.D.:lta pitää mainita biisit My Tortured Eyes, Take The Addiction, U ja Wicked Love. Loistava lätty mielestäni.
Animalin arvoa nostavat mielestäni nuo aika kivat sanoitukset ja biisin "paha" maine. Eikös tuo jotenkin niin mennyt, että W.A.S.P.:n silloinen levy-yhtiö ei suostunut tuota biisiä julkaisemaan ja biisi julkaistiin sitten EP:llä eri levy-yhtiön nimissä (vaikka biisi oli tarkoitettu ekalle levylle, onneksi uusintajulkaisussa näin onkin). Melodisesti debyyttilevyllä on varmasti parempiakin biisejä, kuten L.O.V.E. Machine ja I Wanna Be Somebody, joka tosin on ehkä hiukan ylihypetetty. Mielestäni taas esim. kova yleisön suosikki Blind in Texas on aika yhdentekevä. 9.5.-N.A.S.T.Y. on ehkä kaikkien aikojen rääkymisbiisi ja sinänsä ihan hyvä :). Siis muutenkin Inside the Electric Circus on ehkä hieman aliarvostettu levy.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Lawless
Animalin arvoa nostavat mielestäni nuo aika kivat sanoitukset ja biisin "paha" maine. Eikös tuo jotenkin niin mennyt, että W.A.S.P.:n silloinen levy-yhtiö ei suostunut tuota biisiä julkaisemaan ja biisi julkaistiin sitten EP:llä eri levy-yhtiön nimissä (vaikka biisi oli tarkoitettu ekalle levylle, onneksi uusintajulkaisussa näin onkin). Melodisesti debyyttilevyllä on varmasti parempiakin biisejä, kuten L.O.V.E. Machine ja I Wanna Be Somebody, joka tosin on ehkä hiukan ylihypetetty. Mielestäni taas esim. kova yleisön suosikki Blind in Texas on aika yhdentekevä. 9.5.-N.A.S.T.Y. on ehkä kaikkien aikojen rääkymisbiisi ja sinänsä ihan hyvä :). Siis muutenkin Inside the Electric Circus on ehkä hieman aliarvostettu levy.

Itse tunnustaudun Blind In Texas -faniksi. Samaa mieltä Inside The Electric Circus -levystä. Blackie (tässäkin tapauksessa se oikea) itse on todennut sen olevan bändin heikoin tuotos, mutta pitää hieman ihmetellä tätä kommenttia. W.A.S.P. ei ole koskaan vetänyt Restless Gypsya tai I'm Alivea livenä, mikä on kyllä todella sääli. I Wanna Be Somebody on todellakin ylihypetetty tyyliin Paranoid. Hyvä biisi se on silti, sitä ei käy kieltäminen. Paikkailen sen verran, että onhan Animal hyvä biisi, mutta parempiakin löytyy. Sanat on varsin hauskat. Haluan nähdä ne ihmiset, jotka ottaa ne lyyrikat tosissaan :).
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Blackie
Paikkailen sen verran, että onhan Animal hyvä biisi, mutta parempiakin löytyy. Sanat on varsin hauskat. Haluan nähdä ne ihmiset, jotka ottaa ne lyyrikat tosissaan :).
Minulle on jäänyt jotenkin sellainen kuva, että Blackie itse olisi aika huumorimiehiä, niin kuin tietysti pitää ollakin. W.A.S.P. tai hevi ylipäänsä on parasta silloin kun on hieman pilkettä silmäkulmassa. Tosissaan sitä musaa varmasti tehdään, mutta homma ei ole turhan vakavaa. Ainakin noissa levyjen uusintajulkaisuissa Blackiella on ollut mukavia ja humoristisiakin kommentteja biiseistä ja levyjen tekemisestä. Oikea asenne! :)
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Scream Until You Like It

Ostin viime viikonloppuna Live...In The Raw'n ja haluaisin tietää, että keitä nämä Scream Until You Like -biisin tekijät ovat? Sain sen verran selvää, että kysymyksessä ei ole cover, mutta myöskään Blackie ei ole näköjään laulua tehnyt. Kuka tietää, keitä ovat miehiään Esposito ja kumppanit? Nimim. Lawless?

Harder Faster on muuten aika tiukka ralli.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Scream Until You Like It

Viestin lähetti Blackie
Ostin viime viikonloppuna Live...In The Raw'n ja haluaisin tietää, että keitä nämä Scream Until You Like -biisin tekijät ovat? Sain sen verran selvää, että kysymyksessä ei ole cover, mutta myöskään Blackie ei ole näköjään laulua tehnyt. Kuka tietää, keitä ovat miehiään Esposito ja kumppanit? Nimim. Lawless?
Paul Sabu, Charles Esposito ja Neil Citron.

Tuo "Scream Until You Like It":hän tehtiin Ghoulies II-elokuvaan ja on sen soundtrackilla.

Ei minulla noista sen kummempaa tietoa ole, eivät ole kovin tunnettuja artisteja (minulle ainakaan). Paul Sabulla tosin on pitkä ura muusikkona, lauluntekijänä ja tuottajana, onpa hänellä ollut oma yhtyeensäkin. Itse asiassa Sabu on kirjoittanut musiikkia muihinkin vastaavan tyylisiin elokuviin.
 
Viimeksi muokattu:

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Re: Scream Until You Like It

Viestin lähetti Lawless
Paul Sabu, Charles Esposito ja Neil Citron.

Tuo "Scream Until You Like It":hän tehtiin Ghoulies II-elokuvaan ja on sen soundtrackilla.

Ei minulla noista sen kummempaa tietoa ole, eivät ole kovin tunnettuja artisteja (minulle ainakaan). Paul Sabulla tosin on pitkä ura muusikkona, lauluntekijänä ja tuottajana, onpa hänellä ollut oma yhtyeensäkin. Itse asiassa Sabu on kirjoittanut musiikkia muihinkin vastaavan tyylisiin elokuviin.

Kiitos informaatiosta. Sen kyllä tiesin, että biisi on leffaan tehty. Olen kuitenkin yllättynyt, että ulkopuoliset muusikot tekee W.A.S.P.:ia varten biisin. Tai ei nyt W.A.S.P.:ia varten, vaan ilmeisestikin ajattelivat biisin valmistuttua sen sopivan W.A.S.P.:n esitettäväksi. Ihan kiva ralli, ei siinä mitään.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Huonosta kielipäästäni johtuen, voisiko joku valoittaa tarkasti tuon CRIMSON IDOLIN tarinan..?

Ja oliko tuo levy alkunperin tupla-cd. Itse tilasin version jossa on kakkoslevyllä Livevetoja ja sinkkujen b-puolia.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti jesse72
Huonosta kielipäästäni johtuen, voisiko joku valoittaa tarkasti tuon CRIMSON IDOLIN tarinan..?.
Laitetaanpas sitten hieman tarinaa:

The Crimson Idol on siis tarina Jonathanista, teinipojasta, josta tulee rocktähti.

Jonathan Aaron Steel on William ja Elizabeth Steelin toinen poika. Hänellä on yksi veli, viisi vuotta häntä vanhempi Michael. Jo nuorena Jonathan huomaa, että hänen veljensä on vanhempien suosikkipoika, joka ei tee mitään väärää ja on täydellinen heidän silmissään. Jonathan taas oli heille epäonnistunut yksilö, lapsi jota he eivät olisi halunneet. Hän ei muistuttanut ollenkaan veljeään, vaan oli ulkonäöltään ja käytökseltään täysin erilainen. Silti Jonathan ihaili veljeään ja piti häntä sankarina.

Kun Jonathan oli 14-vuotias, Michael kuoli rattijuopon aiheuttamassa auto-onnettomuudessa. Jonathan oli niin murtunut, ettei pystynyt edes tulemaan veljensä hautajaisiin. Tämä suututti hänen vanhempiaan entistä enemmän, ja siitä hetkestä lähtien Jonathania ei olisi tilanne voinut vähempää kiinnostaa. Hän kuljeskeli kaduilla ja löysi huumeiden, alkoholin ja naisten maailman. Maailman, joka oli hänelle uusi, täynnä jännitystä ja vaaraa. Eräänä päivänä kulkiessaan pienen musiikkikaupan ohi, hän näki jotain, jonka hän tunsi tarvitsevansa: kitaran.

Kitaran avulla hän löysi uuden intohimon: musiikin tekemisen. Ainoa asia, mitä hän halusi, oli saavuttaa jotain elämässään pääsemällä rocktähdeksi. Hän karkasi kotoa suureen kaupunkiin, jolle hän antoi nimeksi "Arena of pleasure" (Mielihyvän näyttämö). Kahden vuoden kovan työn jälkeen, soitettuaan kitaraa niin usein kuin vain mahdollista saadakseen rahaa levyn tekemistä varten, hän tapasi Charlie-nimisen miehen. Hän oli yhden suurimman levy-yhtiön johtaja ja hän aikoi tehdä Jonathanista tähden. Jonathan ei tiennyt, että Charlielle vain raha oli kaikki kaikessa; hän ei välittänyt muusikoista. Charlie palkkasi Jonathanille nuoren managerin, Alex Rodmanin. Tämä kaksikko alkoi tehdä Jonathanin ensimmäistä albumia.

Juuri ennen debyyttialbuminsa julkaisua Jonathan tapasi vanhan mustalaisnaisen, joka tarjoutui ennustamaan hänen kohtalonsa, joka ei tulisi olemaan kovin miellyttävä.

Jonathanista tuli pian tähti. Hän myi useita albumeita ja sai enemmän rahaa, autoja, naisia ja kavereita kuin olisi ikinä kuvitellut. Hän eli elämäänsä täysillä, nupit kaakossa. Tämä oli juuri sitä, mitä hän oli aina halunnutkin. Hän oli idoli. Ainoa puuttuva palanen oli hänen vanhempiensa hyväksyntä.

Eräänä aamuna Jonathanin ollessa kaveriensa kanssa juhlimassa hänen managerinsa Alex tuli paikalle ja uhkasi jättää Jonathanin, jos tämä ei ryhdistäytyisi. Managerin mielestä Jonathanin taidot menivät hukkaan, ja Jonathan ei näin ollen pystyisi vaikuttamaan myönteisesti managerin omaa uraa ajatellen. Silloin Jonathan tajusi, etteivät he oikeasti rakastaneet häntä. He rakastivat hänen rahojaan, menestystään ja kaiken tämän merkitystä heidän omille uraputkilleen. Jonathan soitti vanhemmilleen kysyäkseen, mitä he ajattelivat hänestä. Hän halusi vain, että vanhemmat olisivat ylpeitä hänestä. Mutta vanhemmat vastasivat sen sijaan: "Meillä ei ole poikaa".

Tämä hylätyksi tuleminen oli liikaa Jonathanille. Hän ei ollut onnellinen siitä, miksi oli tullut ja oli kyllästynyt tekemään muut iloisiksi. Hänen viimeiseksi näytöksekseen jäi itsemurha, jonka hän teki kaiken tämän jälkeen.

Tuossa tarina pääpiirteissään lyhennetyssä muodossa, tuon tarkemmin en nyt ainakaan tähän hätään jaksanut valottaa.

Ja oliko tuo levy alkunperin tupla-cd. Itse tilasin version jossa on kakkoslevyllä Livevetoja ja sinkkujen b-puolia.
Alun perin tuo on ihan normaali yhden CD:n albumi. Uudelleenjulkaisussa on tuo bonuslevy. Itse asiassa alkuperäisessä "The Crimson Idol":ssa ei ole tuota raitaa 11, "The Story of Jonathan", jossa Blackie siis kertoo tarinan.

Tässä vielä linkki tuon kappaleen sanoihin.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Lawlesille todella iso kiitos, nyt helpotti..

Mainio levy jäi tulloin ilmestyessään vähälle huomiolle ja meni ohi.
Nyt ollut "voimasoitossa"..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös