Voittajan vaunuun hyppääminen olisi suotavaa, mutta harvemmin missään vaaleissa menee omat ehdokkaat läpi ja jatkan samalla linjalla. Kolme ääntä annoin alkukierroksella, mutta saatoin jo unohtaa kenelle ne meni. Melkoisella varmuudella voisin todeta kuitenkin finaalin ääneni menneen täysin uudelle ehdokkaalle, jota en aiemmin ole äänestänyt. Nyt annoin ääneni oikeastaan vain yhden viestin perusteella tuntematta
@Gostisbehere :n viestihistoriaa sen suuremmin. Pitkällisen pohdinnan jälkeen oli hänen viestissään paljon enemmän asiaa, kun yhdessäkään omassa viestissäni. Niinpä onnea äänestä sekä samalla pahoittelut, sillä antamani ääni sinetöi samalla voiton luisuvan jonnekin muualle. Näin nää aina menee.
Samalla tahdon kiittää kaikkia äänestäjiä jo tässä kohtaa. Olin valmistellut kiitospuheeni yksikkömuotoon, mutta ehkä tässä joutuukin kirjoittaa sen vielä uudelleen, kun annettuja ei varmaan näissä oikeissa vaaleissa enää oteta pois.. On tää toisaalta ollut sellaista menoa, että ota tästä selvää.