Voittosauna!

  • 19 442
  • 103

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Hämppä ens kesänä täynnä atleetteja kun kerta saunominen käy tutkimuksien mukaan liikunnasta:) Muistakaa käyttää tummelia ettei nahka liikaa kiristele!
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kyllä kelpaa saunoa, sehän on voittoputki!
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Mun mielestä ne kaikki ”rakkaan Kerhonsa” vastoinkäymisten aikana hylänneet takinkääntäjät, joista moni vielä kertoi lopettavansa pelien seuraamisen tällä kaudella, voisivat nyt rassailla WC-harjalla kovalla kädellä toistensa persläpejä siellä voitonsaunoissa...

Jos se sakki olisi ollut asioista päättämässä, kausi olisi luovutettu jo viimeistään marraskuussa, puolet joukkueesta olisi heitetty Pennasen kanssa ulos ja Arvonen olisi takaisin valmentamassa, katsomossa olisi noin 2500 uskollisinta ja seura olisi kohta konkurssissa.

Ne jotka eivät ole luovuttaneet vaikka usko on horjunut, nauttikaa mieleisistänne löylyistä. Olette ne ansainneet.

Jos lento katkeaa, se katkeaa. Joukkue on kuitenkin yrittänyt ja uskonut tekemiseensä sekä saanut kurssin kääntymään. Katsotaan, miten käy.

Ei mulla muuta.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Mun mielestä ne kaikki ”rakkaan Kerhonsa” vastoinkäymisten aikana hylänneet takinkääntäjät, joista moni vielä kertoi lopettavansa pelien seuraamisen tällä kaudella, voisivat nyt rassailla WC-harjalla kovalla kädellä toistensa persläpejä siellä voitonsaunoissa...

Tuli uhottua, mutta silti tullut seurattua peliä. Vähän kuin aina sanon emännälleni, etten enää lyö, mutta taas se valas röhmöttää tuolla sohvan ja patterin välissä taika poissa. On se kumma kun nykyajan naiset eivät enää edes lyöntiä kestä.

Mitä tulee perserassailuihin sun muihin telakoitumis rientoihin, niin nehän kuuluvat muutenkin automaattisesti kerholaiseen viikonloppuiseen löylynlyönti skeneen.

Tule Tolppa sinäkin! Kyllä täällä on tilaa! Ps. Toivottavasti nimimerkkisi pitää paikkansa "monilta" osin.

http://www.tuhoatylsyys.com/wp-content/uploads/2016/09/saunailta-miehet-vs-naiset-1.jpg
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Tuli uhottua, mutta silti tullut seurattua peliä. Vähän kuin aina sanon emännälleni, etten enää lyö, mutta taas se valas röhmöttää tuolla sohvan ja patterin välissä taika poissa. On se kumma kun nykyajan naiset eivät enää edes lyöntiä kestä.

Mitä tulee perserassailuihin sun muihin telakoitumis rientoihin, niin nehän kuuluvat muutenkin automaattisesti kerholaiseen viikonloppuiseen löylynlyönti skeneen.

Tule Tolppa sinäkin! Kyllä täällä on tilaa! Ps. Toivottavasti nimimerkkisi pitää paikkansa "monilta" osin.

Kyllä hyvä avioliitto paljon kestää - tosin väkivallan ja pettämisen suhteen kannatan nollatoleranssia. Nykyään kaikki vain on niin hektistä. Avioliitot ja muut pitkät suhteet päättyy tosta vaan. Enemmän pitäisi saunoa. Huonona päivänä parin tunnin setti alle ennen nettikirjoittelua niin ei ole enää niin kovaa avautumistarvettakaan. Kritiikkiä toki saa esittää, mutta tavassa olisi meillä monella hiomista.

Itse haluaisin niin kovin nähdä kannattajakunnan sellaisena joukkona, joka ei hylkää rakastaan, vaikka välillä menisi huonomminkin. Onhan siitäkin olemassa hienoja esimerkkejä, kuinka vaikeudet ovat yhdistäneet kannattajat. Mainittakoon lätkän puolelta vaikka Ässien takavuosien divarivisiitti.

Olkoon kukin Raamatusta ja vakaumukseltaan mitä mieltä hyvänsä, niin kyllä isoa kirjaa tässä yhteydessä voi kai hiukan lainatakin: ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa.”

Kiitos kutsusta. Eipä kai nimi miestä pahenna ja kyllä minä saunomisesta hyvässä porukassa tykkään.
 
HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Löytyisköhän Sinituotteelta kotimaista kestävää röörirassia iloisin löylyhetkiin? Tämä vanha on jo kulunutikin käyttökelvottomaksi. Kai siinä meinaan pitää olla jokunen niitä harjaksiakin? Täytyypi katsoa netistä. Tähän vuoroon sitä uutta ei enää saa, mutta josko noita voittoja vielä tulisi jatkossakin. Tosin mä oon kyllä saunonut yksin, mutta samapa kai tuo. Kah, Arvosen Boja! Just sopivasti!
 
Gustaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei tätä jatkuvaa voittosaunomista kestä, iho kesii, kuivat koivut loppuu ja happi.

Julkisena jinxauksena: meillä saunotaan seuraavan kerran vasta, kun Mikko Lehtonen tekee maalin.

Tilastoja: 3 maalia, 106 laukausta prosentilla 2,8. Maalit ovat syntyneet: edellinen marraskuun 28. Pelicansia vastaan, jonka jälkeen 28 kutia (logoon) tuloksetta ja 1.11. KooKoo:ta ja syyskuun 19. SaiPaa vastaan. Lokakuussa ja joulukuussa oli siis vähän hiljaisempaa tällä sektorilla. Koko liigauralta prosentti on muuten 4,8.

Kaikki mukaan kansanliikkeeseen, joukossa on voimaa!
 
Ei tässä enää uskalla olla saunomatta, kun sitten ne voi hävitä. Sitten jos alkaa saunoa Lehtosen maaleistakin, niin sehän vain lisää saunomisen määrää.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Lämpiämässä on! Ei tätä uskalla lopettaa, mutta ei haittaa ja sydän kiittää.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Sama täällä. Käänsin päälle tosin vasta loppusummerin jälkeen. Myöhäiseksi menee, mutta huominen aamupäivä kotikonttorilla.
 
Rijkaard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Helppoa se teillä muilla on. Mun pitäisi vaihtaa täällä Jyväskylässä hotellihuone saunalliseen (=Sviitti). Liian kallista lystiä edes työnantajan piikkiin...kun eivät raukat ymmärrä Kerhon ja alati venyvän voittoputken päälle....
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Helppoa se teillä muilla on. Mun pitäisi vaihtaa täällä Jyväskylässä hotellihuone saunalliseen (=Sviitti). Liian kallista lystiä edes työnantajan piikkiin...kun eivät raukat ymmärrä Kerhon ja alati venyvän voittoputken päälle....
Noh noh. Kyllähän nyt jokaisesta hotellista yleinen sauna löytyy, jos ei niin sit voi jo vaihtaa työnantajaa, kun noin paskoja hotelleita käyttää.
 
XO-konu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Alan ymmärtämään Sauna-Timoa..Siinä venäläisiä vierellä lakoaa kun Kerhon putki jatkuu vaan.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Helppoa se teillä muilla on. Mun pitäisi vaihtaa täällä Jyväskylässä hotellihuone saunalliseen (=Sviitti). Liian kallista lystiä edes työnantajan piikkiin...kun eivät raukat ymmärrä Kerhon ja alati venyvän voittoputken päälle....
Olisit suihkusta valuttanut niin kuumaa kun tulee niin olis edes höyrysauna ollut
 
Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sähkömies kävi tänään, ja vihdoin saatiin sauna kuntoon. Perhana, tässä onkin joutunut monta kertaa saunomaan mökillä tai vieraissa.

Nyt toisiin löylyihin. Kyllä maistuu!
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Nasulia tekee, minä löin rohkeasti toisella erätauolla jo saunan lämpiämään, kun olin niin varma voitosta.
Lisäksi joutui kaupassa perustelemaan emännälle voittosaunan, tipattoman ja saunakaljojen hienonhienoa kudelmaa, mutta totesin hetken yritettyäni, että otan ennemmin alkoholitonta kuin yritän tästä rakentaa kestävää selitystä minkä nainenkin ymmärtäisi.
 
AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.

Tipat on vai tipaton?
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On tämä kausi yksi tunteiden vuoristorata. Välillä ei ole voinut enempää vituttaa koko Kerhon brändi, nyt ollaan taas ihan toisessa ääripäässä. No voidaan ainakin heittää HMV-Kerho helvetin kuuseen. Tämän hetken Kerho herättää tunteita. On Karjalaisen Miroa murjomassa. On Larmia vetämässä välillä ihan godmodella- ja sitten hörppäämässä jonkun lörpyn. On Palvea ja Vesalaista ja Tuulolaa ja Lehtivuorta. On Pendon aikalisiä.

Toivotaan, että tämä homma kantaa loppuun asti.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kilpailutin sähkösopimuksen. Suosittelen muille samaa jos joutuu tyytymään sähkösaunaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös