Mainos

Vitutusketju

  • 1 258 483
  • 9 616

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En nyt ymmärrä, miksi otat Viitasen tikunnokkaan? Eiköhän Veke ole tehnyt ison päivätyön sen eteen, että JYPillä on tulevaisuutta. Omien hommiensa lisäksi hoiti pakkoraossa vielä valmennuspuoltakin.

En minäkään. Viitanen repi koneestaan varmasti enemmän irti kuin kukaan voi vaatia. Tuskin oli kauden aikana paljon vapaa-aikaa tai aikaa edes oman perheensä kanssa.

Minulta Viitanen saa kiitoksen, antoi varmasti kaikkensa hyvin poikkeuksellisella kaudella. Matka uudistumiseen on vasta alussa.
 
Viimeksi muokattu:

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Korkki Korhosen sanailua pelin jälkeen oli mielenkiintoista kuunnella.

Maalivahdit ei onnistuneet, puolustus oli ongelma koko kauden, muistaen että oli paljon nuoria pelaajia ja nuoruutta oli myös muilla pelipaikoilla. Hyökkäys jäi myös ohueksi. Valmennus epäilytti myös, että uskoiko pelaajat oikeasti näihin valmentajiin jotka aitiossa seisoivat. Korosti, että ei epäile ettei Varmanen ja Tupamäki osaisi valmentaa, mutta kyllä päävalmentajan pitää luoda johtajuus joukkueeseen.
 
Viimeksi muokattu:

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Tuo jumbo sija taitaa harmittaa faneja eniten, Joukkuetta tuskin hetkautti mitenkään, tai kiinnostiko pätkääkään, tänään oli aistittavissa että eniten kiinnosti jatkot ja läksiäiset ottelun jälkeen. Ottelu piti vain läpsytellä alta pois. Kyllähän noi otteluiden lähdöt on ollut sellaisia että kyllä ajatukset on olleet täysin muualla kuin siinä oleellisessa
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Pakko tulla huutelemaan tänne sen verran, että vituttaa kun enää edes vihaa Jypiä. Liigaa on paljon tylsempi seurata, kun oikein kenenkään tappiosta ei nauti eikä mitään peliä odota kauhunsekaisella innostuksella.

Vaihtakaa vielä logo hienoksi niin mikään ei vituta.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Mitenkä tähän nyt sit suhtautuisi... Koko seurahistorian pohjanoteeraus. Luokkakokouksen päätös. Vähän sellanen Jankon Betoni -fiilis, mutta ehkä se on vain hyväksyttävä, kun muutakaan ei voi, ja osuihan korona kovaa JYPiin, niin ei se useiden palkkaleikkausten ja päävalmentajalomautusten jälkeen ole suuri ihme, että kaudesta muodostui poikkeuksellinen mahalasku.

Noh, ehkä se on vain loppujen lopuksi koitettava ajatella ratkaisukeskeisesti ja eipä tuo ainakaan sarjataulukon mukaan huonomminkaan voi ensi kaudella mennä.
 
Oliko joukkue rakennettu liikaa potentiaalin ja talenttien varaan? Itseä se ainakin jo syksyllä mietitytti? Nuoria tarvitaan, mutta myös kokemusta/todistettua liiga tasoa. Ja oliko joukkueen rakenne Viitasen visio? Kohtuus kaikessa.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sen mitä eilen kuuntelin Viitasen puhetta radiosta pelin jälkeen, niin keskenhän tuo joukkueen rakentaminen kesällä jäi. Taisi myös todeta, että ensi kauden joukkue on melkein valmis. Sanoiko peräti jotain siihen suuntaan, että nyt tulee asiansa osaava valmennus. Studiossa pohtivat, että oliko myös kuittia aiemmille.
 
Corvus corax

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LA Kuninkaat, John Tortorella
Oliko joukkue rakennettu liikaa potentiaalin ja talenttien varaan? Itseä se ainakin jo syksyllä mietitytti? Nuoria tarvitaan, mutta myös kokemusta/todistettua liiga tasoa. Ja oliko joukkueen rakenne Viitasen visio? Kohtuus kaikessa.

Vastaus ensimmäiseen kysymykseen = Oli.
Ei se ongelma ollut muutama kokeneempi pelaaja, vaan se valtaosa joukkueesta jolla ei sitä kokemusta ollut, eikä ole riittävästi vielä ensi kaudellakaan.
Turhan moni siltikin osoittaa sormellaan joukkueen kokenutta kaartia, vaikka syyt pohjanoteeraukselle löytyvät ihan jostain
muualta kuin herroista Immonen, Tuppurainen jne.
Liiga on kuitenkin ammattilaissarja jossa ei junnuilla pärjää, fakta joka ei muuksi muutu vaikka miten sitä pyörittelisi.
 
Hexa

Jäsen
Sen mitä eilen kuuntelin Viitasen puhetta radiosta pelin jälkeen, niin keskenhän tuo joukkueen rakentaminen kesällä jäi. Taisi myös todeta, että ensi kauden joukkue on melkein valmis. Sanoiko peräti jotain siihen suuntaan, että nyt tulee asiansa osaava valmennus.
Tarkoittaisiko tuo kuitenkin sitä, että ensi kaudelle satsataan odotettua suuremmalla rahallisella panostuksella valmennukseen. Joku Tuomainen kakkosvalmentajaksi ei silti kuulosta ihan siltä. Kyllä sieltä kuitenkin edelleen myöskin 3-5 valmista pelimiestä puuttuu vielä.
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Sen mitä eilen kuuntelin Viitasen puhetta radiosta pelin jälkeen, niin keskenhän tuo joukkueen rakentaminen kesällä jäi. Taisi myös todeta, että ensi kauden joukkue on melkein valmis. Sanoiko peräti jotain siihen suuntaan, että nyt tulee asiansa osaava valmennus. Studiossa pohtivat, että oliko myös kuittia aiemmille.

Se jää nyt nähtäväksi mikä on todellisuus vrt. Viitasen puheet, kun oletettavasti hän on nyt saanut valita UTJ:nä mieleisensä valmennuksen (ja pelaajia). Joku Marko Tuomainen ei kyllä mullakaan sovi tähän muottiin "asiansa osaavasta valmennuksesta".

Tuomaisen rooli on vissiin KalPassa ollut lähinnä huutaa vittusaatanaa penkillä kun Miettinen on se joka osaa valmentaa. Ainakin ulospäin on näyttänyt tältä. En tiedä kuuluuko se sitten olennaisena osana Viitasen valmennusfilosofiaa kun itse meni JYPin penkin taakse tekemään samaa.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Alle minardivuosien, JYP. Kivasti alkanut uusi vuosikymmen.

Ja Viitasen höpinöille onkin sitten syytä tulla katetta. Tirkkoselle vittuilu täysin tarpeetonta kun herra itse Tupamäen esittävän teatterin kanssa hoiti joukkueen liigan paskimmaksi.

Se asiansa osaava valmennus on näin alkuun jotain muuta kun viitaset, tupamäet ja varmaset.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.

Tirkkoselle? Itselleenhän tuo vittuili! Viittasi loppukauteen, että nyt tulee ammattivalkku.
Nykyään täällä käännetään kaikki kivet että löytyisi ongelma.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tirkkoselle? Itselleenhän tuo vittuili! Viittasi loppukauteen, että nyt tulee ammattivalkku.
Nykyään täällä käännetään kaikki kivet että löytyisi ongelma.

My bad, jos tosiaan heitti itsensä bussin alle. Kuitenkin tuo case Tirkkonen loppui kaikkea muuta kuin hyvin ja enpä olisi ihmetellyt kuittia sinnekään suuntaan.

Ja JYPissä ei tarvitse kiviä käännellä ongelmia löytääkseen. Sen sijaan yksi Kivi voisi olla ratkaisu.
 
Hexa

Jäsen
Se asiansa osaava valmennus on näin alkuun jotain muuta kun viitaset, tupamäet ja varmaset.
Mitäs vikaa Tupamäessä ja Varmasessa on, vaikka eivät niminä olekaan vielä liiemmälti meritoituneita. Tupamäen kuuluminen myös ensi kauden valmennusryhmään on saattanut olla yksi ehto Rooban jatkamiselle JyPissä. Rooban jatkosopimusta tehdessä on myös todennäköisesti ollut selvillä ensi kauden valmennus suurimmalta osin.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Mitäs vikaa Tupamäessä ja Varmasessa on, vaikka eivät niminä olekaan vielä liiemmälti meritoituneita. Tupamäen kuuluminen myös ensi kauden valmennusryhmään on saattanut olla yksi ehto Rooban jatkamiselle JyPissä. Rooban jatkosopimusta tehdessä on myös todennäköisesti ollut selvillä ensi kauden valmennus suurimmalta osin.

Se vika ettei JYPin kannata ottaa tyhjiä arpoja isompaan rooliin. Tuo koko valmennussekoilu oli jäätävää ja olisikin hyvä kysyä että miksi Viitanen tarvittiin mukaan. Miksei Varmanen ja Tupamäki riittäneet. Miksi Viitasen piti tulla keskiöön.

Jos Rooban elinehto on Tupamäki, voi häntä roikuttaa kolmantena valmennuksessa.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitäs vikaa Tupamäessä ja Varmasessa on, vaikka eivät niminä olekaan vielä liiemmälti meritoituneita. Tupamäen kuuluminen myös ensi kauden valmennusryhmään on saattanut olla yksi ehto Rooban jatkamiselle JyPissä. Rooban jatkosopimusta tehdessä on myös todennäköisesti ollut selvillä ensi kauden valmennus suurimmalta osin.

Eikös tämän pitäisi mennä niin että pelaajat pelaa ja keskittyy pelaamiseen eikä sanele tai puutu muihin asioihin. Koskee niin pelaajaomistajia kuin yksittäisiä pelaajia.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Ansaittiin kyllä, mutta ei seurahistorian ensimmäinen jumbosija todellakaan tunnu hyvältä. Sillä on ihan valtava ero, että ollaanko toiseksi viimeisiä vai viimeisiä tässä tilanteessa.

Omalla kohdalla vitutus vasta alkoi. Syksystä lähtien tavoite oli, että JYP selviää kaudesta hengissä ja välttää viimeisen sijan. Onneksi sentään tärkeämpi näistä kahdesta toteutui.
Mulle ei sillä niinkään ole väliä, ollaanko toka vikoja vai viimeisiä, enkä usko sponsoreiden taholta myöskään olevan, perustan väitteeni siihen , että tilanteen toivottomuus oli jo nähtävissä talvella. Palkanleikkaukset ja valmentajan puuttuminen johtivat ainakin osaltaan tähän tilanteeseen. Viimeisestä lauseestasi olen samaa mieltä kanssasi.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Eikös tämän pitäisi mennä niin että pelaajat pelaa ja keskityy pelaamiseen eikä sanele tai puutu muihin asioihin. Koskee niin pelaajaomistajia kuin yksittäisiä pelaajia.

Niin tuohan taisi olla enemmän veli @Hexa n mutuilua että Tupamäki olisi Rooballe ehto. Vaikuttanut Robben uraan, mutta oliko lopulta vain vääjäämätöntä että Robben tyyppinen kaveri linkoaa tulostakin taululle. Kova asennepelaaja jolla on selkeästi tietyt erityisvahvuudet.

Tällä kaudella tuli isoa roolia ja oli kypsä vastaamaan huutoon.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei oikein itselle uppoa tuo jatkuva "ikärasismi" tai naljailu koskien kokeneempia pelureita. Jos on ansainnu peliajan ynnä yv-ajan valmennuksen mielestä niin kuinka paskoja ne nuoremmat pelaajat sitten on kun ei pärjää noin 40v ukoille. Ehkä tämä on vaan tätä nykyaikaa. Vaikka katsoohan isojoukko noita aivan jäätävän paskoja tositv-ohjelmiakin että kai nämä(kin) kommentit voisi jättää omaan arvoon.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mulle ei sillä niinkään ole väliä, ollaanko toka vikoja vai viimeisiä, enkä usko sponsoreiden taholta myöskään olevan, perustan väitteeni siihen , että tilanteen toivottomuus oli jo nähtävissä talvella. Palkanleikkaukset ja valmentajan puuttuminen johtivat ainakin osaltaan tähän tilanteeseen. Viimeisestä lauseestasi olen samaa mieltä kanssasi.
Se nyt on ihan selvää mitkä asiat tähän lopputulokseen johtivat, enkä minäkään usko, että sponsoreita kiinnostaa.

Kun puhun siitä, että viimeiseksi päätyminen vituttaa, niin kyse on periaatteesta. Ei ole kiva kohdata sitä kautta, kun JYP on ensimmäistä kertaa historiassaan viimeinen. Periaatekysymykset ovat juuri sellaisia, että joillekin tietty asia merkitsee paljon ja toisille sama asia ei merkitse mitään.
 
Eihän tämä tietenkään mukavaa ole, mutta en siitä liikaa vittuunnu, kun lähtökohdat oli tiedossa.
Minun periaatteet ei tähän asiaan voi vaikuttaa mitenkään, vihaan kyllä häviämistä, mutta ei se periaate tällä kaudella ole ollut niin isossa roolissa, koska odotus arvot eivät olleet suuret.
Kysymys kuuluu myös että pystyykö periaatteistaan joustamaan, minä ainakin, jos syy on hyvä.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itselleni on merkitystä ollaanko taulukossa viimeinen, verrattuna siihen ollaanko toiseksi tai kolmanneksi viimeisiä, mutta sen merkitys on kuitenkin niin vähäinen, että sitä merkitystä on vähän vaikea kuvailla. Koko kausi oli niin omituinen ja sisälsi niin paljon negatiivista fibaa, että en muutaman viikon päästä enää muista tai muistele mille sijalle lopulta jäätiin, kun olimme joka tapauksessa niin heikkoja ja pudotuspelit eivät jääneet parin pisteen päähän.

Toki eilen harmitti pelin jälkeen, kun ennen peliä taidettiin olla kolmanneksi viimeisiä ja pelin jälkeen oltiinkin jumboja, kiitos sen kun SaiPa tasoitti viimeisellä sekunnilla oman ottelunsa. Tuohan oikeastaan kuvasi koko kauden vaikeutta ja omituisuutta. Tänään tuo sijoitus ei ole enää tullut edes mieleen, pikemmin olen muistellut koko kautta isossa kuvassa ja tehden oman tilinpäätöksen tästä kaudesta. Ehkä niitä pettymyksiä oli kauden aikana niin paljon, että niihin ehti vähän turtua.

Nyt aikaa ladata akkuja kohti ensi kautta ja mukava odotella sopimusuutisia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös