Mainos

Vitutusketju

  • 1 258 434
  • 9 616

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jaaha, koitos kolme ja luultavasti tällä kaudella pysytään pysyvästi nimenomaan tämän topikin alla.

JYP oli kiekolla osaamaton, lähinnä selviämässä kentällä, huolimaton, kuriton ja taktisesti nolla, minkä pistesarakekin todistaa. JYPissä ei toiminut mikään muu kuin Ruusu. Tulemaa paskan veskan kanssa on koomista edes pohtia.

Silti, Koko pelin otannalla Honka oli paras seilaavassa amatöörinipussa. Saloselle myös plussa ja vaikka mikään kantava voima ei ollutkaan, Allen oli parempi kuin yhdessäkään viime kaudella näkemässäni pelissä, kehitystä siis, vaikka välillä vietiinkin kuin mätää kukkoa.

taktisella puolella JYPin keskialue aukeaa kuin nymfolorton sakset jatkuvasti ja pyytämättä ja hyökkäyspäähän lienee impotentti osuvin määre, näin perjantain kunniaksi.

Kookoo oli odotuksiin (omiini) nähden varsin keskinkertainen ja junnaavasti pelaava nippu ja jossei paranna ja paljon, tuskin on paikalla, jos päästään jyviä akanoista tälle kaudelle erottelemaan, jos päästään, toki valovuoden edellä JYPpiä taitotasoltaan, tässä kohtaa Ruusu hämärtää todellista tasoeroa.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Suurin työ tällä kaudella on todennäköisesti välttää jollain ihmeellä liigan jumbo paikka. KooKoota vastaan ei yhtään maalipaikkaa, tosin 2 min jälellä... jaa ja nyt KooKoon veskari sit imuutti yhden... varmaan säälistä

Huolestuttavalle vaikuttaa, tätä menoo Jukureitten kaa jumbosijasta taistelu edessä. Tosin ei tarvi montaa kierrosta pelata enää, kun tää kausi on taputeltu.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3

Adam89

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Turhasta provosta on annettu rikepiste
Myykää tuo tuppurainen nyt jo vaikka norjan Liigaan. Joka ikisessä tilanteessa filmaa jäähyä siten, että nää pelit aina alkaa hänen toimestaan muistuttaa Jalkapalloa enemmän kuin kiekkoa. Jokainen tilanne on hänelle mahdollisuus Filmata.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
MITEN maalinteko voi olla noin vaikeeta?
 
JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
MITEN maalinteko voi olla noin vaikeeta?
Ei kannata liikaa stressata, tätä on lähivuodet tarjolla. Kyllä ne parhaansa yrittää, mutta kun ei vaan taidot riitä. Toki, erityismainintana sanottakaan että Kalapudas on harvinaisen huono, Pubiliigassakin herättäs hymistelyä noi sen ripulit
 
Santtu76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ollaan täällä kun tulos on tänään tämä, mutta olen minä kyllä tykännyt JYP:n pelistä tänään muuten. Ensimmäinen erä oli murheellinen, mutta toinen ja kolmas hyviä. Kilpeläinen onn ollut tänään liian kova lenkki rikottavaksi. Veini oli hyvä tänään.
Ja nyt varsinkin ärsyttää kun Kantola väänsi vielä kolmannen.

Edit: ja nollapeliin vielä mahdollisesti...
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Mikään ei onnistunut... Ei yhtään mikään.
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Joukkue on täynnä junnuja ja loput on eläkeläisiä ja kolmosketjun jyriä niin mitäpä muuta voi odottaa.

Mun puolesta korona saa peruuttaa koko kauden on tätä niin vitun tuskasta katsoa.
 
Nelfor

Tämän tyylisistä kommenteista tulee lähinnä mieleen, että ei ole katsottu peliä, tai ei ainakaan ole kiinnostanut mitä siinä tapahtuu, jos ei voittoa tule.

Vituttaa kyllä, kun palkintoa hyvästä tekemisestä ei tänään tullut, mutta joskus se vain menee näin. Ei tämä toivottomalta onneksi näytä.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Nolla tehtyä maalia vaikka paikkoja oli helvetisti... Säälittävää.
 
-Junnu-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat
Peli näytti suurelta osin ihan hyvältä ja oli kokonaisuudessaan viihdyttävä, mutta melkoista tervanjuontia tuntuu maalinteko olevan. Vaikka Kilpeläinen oli vakuuttava niin kyllä JYPin pelaajat itse asetteli sankarinviitan Eeron harteille. Nyt sitten odotellaan jos se ketsuppipullo jossain kohtaa pamahtaisi auki.
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Tämän tyylisistä kommenteista tulee lähinnä mieleen, että ei ole katsottu peliä, tai ei ainakaan ole kiinnostanut mitä siinä tapahtuu, jos ei voittoa tule.

Vituttaa kyllä, kun palkintoa hyvästä tekemisestä ei tänään tullut, mutta joskus se vain menee näin. Ei tämä toivottomalta onneksi näytä.

Joo kyllähän tämä kärsimysnäytelmä tuli katsottua. Ei Jypissä ole yhtään ukkoa kuka mahtuisi kenenkään muun joukkueen ykköseen...Jukurit voi tehdä poikkeuksen.

Ykkösen muodostaa Pari eläkeläistä ja just yläasteelta päässy junnu. Nelos kenttä täynnä koohottavia takatukkia ja loput on mitä on.

Tulos on mitä on ja en ole paljoa tämän enempää tältä jengiltä odottanutkaan. Eiköhän se suonenveto joskus vielä tule, että saadaan voitosta nauttia. Saipahan on aika lähellä samaan tasoa, joten ehkä ensi viikonloppuna.
 
Ja tämä viesti vain vahvistaa sitä, että ei tainnut ottelun tapahtumat juurikaan kiinnostaa, kun ei voittoa (tai edes maaleja) tullut.

Ymmärrän, että vituttaa, ei siinä mitään.
 
Santtu76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Hyviä kommentteja paljon. Itseäni harmittaa tuo nolla, koska tuolla työmäärällä pitäisi niin joukkueen kuin kannustajien saada palkinto.
Koska olen masokisti, toistan viikon takaisen lupaukseni ja katson joka ikisen ottelun mitä tämä kausi tarjoaa ja nautin niistä. Viikon päästä myös ensimmäistä kertaa livenä.
Kyllä se tästä..

Edit: saaminen kohdistettu paremmin.
 
Suosikkijoukkue
Hupeli HC, Vaajakosken Pelikaanit, JYP
No ensinpäätin olla kommentoimatta mitään, ettei kukaan loukkaannut. Mutta kyllä täytyy sanoa, että Lambert menee hukkaan tuossa Tuppuraisen ja Immosen kentässä. Tirkkonen on kiveen hakannut tuon kentän ja muuta ei edes yritä. Suoraansanottuna valmennus ei tuosta rosterista saa tehoja irti saa. Vahva veikkaus on että joukkueen ja valmennuksen kemia on kaukana.

Tirkkosen saavutukset valmentajana? Kertokaa se. Te viisaat.

Olin itse paikanpäällä ja kyllä vaihtoaition valmennuksen toiminta oli silminpistävän lammastelua. Ei mitään vaihtelua kun peli ei kulje. Ei aikalisää silloin kun se tarvitaan.

JYP kiekko on nyt kaukana siitä mitä se on ollut.

Rooba ja Turkulainen iso plus. Ja Veini.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Tämän tyylisistä kommenteista tulee lähinnä mieleen, että ei ole katsottu peliä, tai ei ainakaan ole kiinnostanut mitä siinä tapahtuu, jos ei voittoa tule.

Vituttaa kyllä, kun palkintoa hyvästä tekemisestä ei tänään tullut, mutta joskus se vain menee näin. Ei tämä toivottomalta onneksi näytä.
Niin.. kun positiivisin silmin asiaa katsoo niin jopa paska housussa voi lämmittää. Tämä rosteri ei vaan riitä..mihinkään. 50€ vetoa?
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin.. kun positiivisin silmin asiaa katsoo niin jopa paska housussa voi lämmittää. Tämä rosteri ei vaan riitä..mihinkään. 50€ vetoa?
Miksi oletat, että näkisin tämän joukkueen menestyvän erityisen hyvin? En ole tietääkseni siihen malliin puhunut missään kohtaa. Tottakai toivon menestystä, mutta ymmärrän myös realiteetit.

Kuten sanoin aiemmin, en odota joukkueelta mitään erityisiä sijoituksia, enkä ole asettanut sille tavoitteita. Toivon vain, että joukkue menee eteenpäin ja pelaaminen kehittyy kauden mittaan. On toki täysin mahdollista, että sarjataulukon pohjilla taistellaan, mutta sitten taistellaan. Pääasia on, että JYP ja kaikki muutkin joukkueet selviävät taloudellisesti tästä kaudesta.
 
king k

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kuten sanoin aiemmin, en odota joukkueelta mitään erityisiä sijoituksia, enkä ole asettanut sille tavoitteita.
Eikös tämä ole se sama kaveri, joka kesällä puhui JYPin kohdalla runkosarjasijoitus on neljän joukossa?

Kyllähän realistisesti ajateltunu 10 joukkoon sijoittuminen on mestaruus tuolle jengille tällä kaudella. Jos tuolla aletaan hiihtelemään kaukana siitä kymppisijasta ja korona jatkuu vuodenvaihteen yli, mutta pelejä pystytään kuitenkin jatkamaan niin Hippoksella ei ole missään matsissa 1000 ihmistä paikanpäällä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mono

Stiff

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No ensinpäätin olla kommentoimatta mitään, ettei kukaan loukkaannut. Mutta kyllä täytyy sanoa, että Lambert menee hukkaan tuossa Tuppuraisen ja Immosen kentässä. Tirkkonen on kiveen hakannut tuon kentän ja muuta ei edes yritä. Suoraansanottuna valmennus ei tuosta rosterista saa tehoja irti saa. Vahva veikkaus on että joukkueen ja valmennuksen kemia on kaukana.

Tirkkosen saavutukset valmentajana? Kertokaa se. Te viisaat.

Olin itse paikanpäällä ja kyllä vaihtoaition valmennuksen toiminta oli silminpistävän lammastelua. Ei mitään vaihtelua kun peli ei kulje. Ei aikalisää silloin kun se tarvitaan.

JYP kiekko on nyt kaukana siitä mitä se on ollut.

Rooba ja Turkulainen iso plus. Ja Veini.
 
Stiff

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Turkulainen takaisin pappojen ketjuun ja lamperin antti nuorten Puistolan ja vaikka Lahtisen kanssa pelaamaan fiilishokia.
 
koutsikaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samaa mieltä että Turkulainen pappojen ketjuun.
Sitten vois kokeilla ketjua Puistola - Lambert- Rooba. Lambert joka pystyy pelaamaan myös sentterinä, toisi juonikkuutta ja "ruokkivia" käsiä laitureille (varsinkin Puistolalle!) ja Rooba toisi suoraviivaisuutta ja kovuutta tuohon ketjuun!
Mutta tuskin Tirkkonen uskaltaa mitään kokeilla ja muuttaa, vanhoilla koostumuksilla mennään, pusketaan päätä seinään ja samat ongelmat toistuu eikä opita mitään...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös