Kukaan ei ole tainnut näin väittääkään. Kyse on vaan siitä, että Seppänen on omalla toiminnallaan pilannut lähes kaiken. Väitän ja itseasiassa tiedän faktaksi, että Gardiner aivan taatusti olisi jatkanut täällä, jos Jukka ei olisi vetänyt seuraa vessanpöntöstä alas kesken kauden.Ihan kuin pelaamalla palkkatyölaisenä jossain joukkueessa pitäisi sitä joukkuetta palvoa uransa loppuun asti, ei ei. Nämä ovat vain tekemässä työtään ja tekevät sitä siellä mistä saa milläkin hetkellä parhaan korvauksen.
Kaikki pelaajat aina viihtyvät missä ikinä pelaavatkaan ja niin edelleen.Ihan kuin pelaamalla palkkatyölaisenä jossain joukkueessa pitäisi sitä joukkuetta palvoa uransa loppuun asti, ei ei. Nämä ovat vain tekemässä työtään ja tekevät sitä siellä mistä saa milläkin hetkellä parhaan korvauksen.
Reiska oli päättänyt joka tapauksessa vaihtaa maisemaa ja kiitos viime kauden mafiapomon vessan pöntöstä kauden vetämisen. Hyvää sopimusta tarjottiin täältä, mutta kieltäytyi neuvottelemasta. Oli loppuniitti koko asiaan sekoilu ja ihme ettei lähtenyt jo kesken kauden, kun sellaistakin kuului paljon.Vai että Kaartinen Kärppiin. Kyllähän tuo vituttaa, niin kova tekijä on ollut täällä nämä vuodet. Toivottavasti vaan on viimeiseen asti taisteltu (eiköhän, hullua jos ei olisi) ja sitten ei voi nykyhetkessä mitään, että Reijo päätti valita Kärpät. Eihän se mikään ihme ole, kun miettii mitä täällä tapahtui joulukuun puolivälin jälkeen. Jos Reijo olisi pelannut täällä vain yhden kauden, voisi olla enemmän vaan fiilis, että "yksi pelaaja muiden joukossa", mutta kyllä Reijo alkoi olla jo vähän enemmän JYPille mielestäni. Siitä huolimatta, pelaajia tulee ja menee, eikä kukaan ole lopulta seuraa suurempi.
Heittämällä enemmän tässä vituttaa ja huolestuttaa tuo luultavasti tuleva UTJ. Se tulee vaikuttamaan tulevaisuuteen pitkällä tähtäimellä, joko positiivisesti tai negatiivisesti. Lähtökohdat kaikki tietää, odotukset ei voisi enää tippaakaan alempana olla.
Kyllä meillä on ammattirekrytty viimeisin toimitusjohtaja keväällä 2019. Tuloksena seurahistorian synkin aikakausi. Korpelalla taustalla potkut HPK:sta - potkujen saaminen muualta on meriitti JYP-rekryissä...Yhteenvetona: toivoisin joskus ammattirekryjä myös muualle kuin pelaajistoon. Siinä on tosin riskinä että kyseenalaistetaan hallitusta ja erityisesti pj:tä.
Kyllä mun papereissa Korpela on niitä harvoja onnistujia toimistolla. Taloudelliset tulokset ovat olleet Rivan aikakaudella olosuhteisiin nähden hyviä ja tulokset ovat jääneet odotettua paremmiksi, vaikka on tehty päätöksiä urheilu edellä. Juhlakauden loppulasku on toki vielä näkemättä. Siitä pieni miinus Korpelalle, että harmillisen vähän hänestä näkee tai kuulee, mutta ihan positiivinen kokonaiskuva kaverista on jäänyt.Kyllä meillä on ammattirekrytty viimeisin toimitusjohtaja keväällä 2019. Tuloksena seurahistorian synkin aikakausi. Korpelalla taustalla potkut HPK:sta - potkujen saaminen muualta on meriitti JYP-rekryissä...
Sieltähän se Reijjon sopimus Kärppiin julkaistiin. Kaikkea hyvää Reidille jatkoon mutta on täysi vääryys nähdä hänet toisessa Liigaseurassa varsinkin Kärpissä.
Toivottavasti ei meitä vastaan maaleilla kauheemmin juhli ( tod.näk iskee hatullisen ensimmäisessä pelissä paluussaan Hippoksella JYPin verkkoon)
Ja vielä kaksi vuotta. On ankeaa. Toivottavasti etenee ulkomaille sinä aikana."Kärpät on solminut pelaajasopimuksen hyökkääjä Reid Gardinerin kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2026 saakka ja se sisältää ulkomaanoption.
Eli Reijjo saattaa pellailla näädissä kaksikin sesonkia jos ei käytä ulkomaanoptiota. Tuli kyllä vähän oksennusta suuhun tästä uutisesta.
On sieltä Thorell aika varma tulija ja eiköhän joku toinenkin vielä. Mut kattellaanHarmi, Reid pois ja ei ole kuulunut oikein, että olisi tulossa sisälle hyökkäysvoimaa. Julle meni muualle eikä ilmeisesti JO.Nättinenkään ole tulossa vai?
Tätä en olisi halunnut nähdä. Kyllä vituttaa.
Ostojoukkue mikä ostojoukkue ollut aina, mutta se ärsyttää eniten et se on monesti toiminut menestyksen kannalta.Vittu että syö kyllä miestä tuo Reijon kahden vuoden pahvi Kärppiin. Ihan älytöntä että heillä on varaa kiinnittää näitä pomminvarmoja 30 maalin miehiä useaksi vuodeksi.
Joo Jokereiden ja HIFKin voittokulusta 2000-luvulla oon nähnyt painajaisia harva se hetki.Ostojoukkue mikä ostojoukkue ollut aina, mutta se ärsyttää eniten et se on monesti toiminut menestyksen kannalta.
Lähinnä viittasin Kärppiin itseensä en ylipäätänsä muihin ostojoukkueisiin. Toki on sielläkin kynnetty välillä, mutta pääsääntöisesti toiminut.Joo Jokereiden ja HIFKin voittokulusta 2000-luvulla oon nähnyt painajaisia harva se hetki.