Vitutusketju

  • 10 548 142
  • 56 138

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Ampiainen on pistänyt minua syyttä nolla kertaa. Älkää hutkiko tai säikyttäkö niitä, niin ne eivät pistä. Ihan samalla lailla kuin muutkin eläinlajit, ne puolustautuvat, jos kokevat olevansa uhattuina. Jos eivät koe, ei niillä ole tarvetta pistääkään.

Jos ampiainen tulee lähelläni tai vaikka kävelemään huulten yli, annan sen kävellä. Ei se pistä, jos se tulee tutkimaan.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Tulin hetki sitten kahvin kanssa kahvilan terassille istuskelemaan. Ehkä puolentoista sekunnin päästä paikalle pölähti myös ampiainen pörräämään. Ilmeisesti pimpiäiseen kohdistamani vihainen katse oli vakuuttava, sillä lähes välittömästi surisija teki omat johtopäätöksensä. Se teki itsemurhan sukeltamalla kymmenen sentin korkeudelta, 90 asteen kulmassa kahvimukiini. Eksodus tapahtui välittömästi sillä kyseessä oli pannukahvi.
Jos rinnastamme ampiaiset mehiläisiin, ja uskomme soveltaen Johanna Sinisalon "Enkelten verta" -teosta, jossa mehiläiset ovat olentoja rinnakkaistodellisuudesta - eräänlaisesta koskemattomasta, luonnontilaisesta paratiisista - voimme olettaa, että ampiainen voi todella suorittaa kuvaamassasi tilanteessa tosiasiallisen universumisäie-eksoduksen lakkaamalla olemasta materiaan sidotussa olomuodossa ja vapautumalla näin toiseen, ihmisaistien ulottumattomissa olevaan ulottuvuusasteeseen.

Koska en kuitenkaan tunne tarkemmin ampiaisten biologista elinkaarta ja astraalitason valoruumiin projektioherkkyyttä, pidän todennäköisenä, että kyseessä oli sittenkin exitus.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Jos rinnastamme ampiaiset mehiläisiin, ja uskomme soveltaen Johanna Sinisalon "Enkelten verta" -teosta, jossa mehiläiset ovat olentoja rinnakkaistodellisuudesta - eräänlaisesta koskemattomasta, luonnontilaisesta paratiisista - voimme olettaa, että ampiainen voi todella suorittaa kuvaamassasi tilanteessa tosiasiallisen universumisäie-eksoduksen lakkaamalla olemasta materiaan sidotussa olomuodossa ja vapautumalla näin toiseen, ihmisaistien ulottumattomissa olevaan ulottuvuusasteeseen.

Koska en kuitenkaan tunne tarkemmin ampiaisten biologista elinkaarta ja astraalitason valoruumiin projektioherkkyyttä, pidän todennäköisenä, että kyseessä oli sittenkin exitus.

Toisaalta, koska on iso mahdollisuus että elämme tietokonesimulaatiossa, on koko tämä keskustelu irrelevantti.
http://www.simulation-argument.com/simulation.pdf
Nick Bostrom - The Simulation Argument (Full) - YouTube
 
Jos rinnastamme ampiaiset mehiläisiin, ja uskomme soveltaen Johanna Sinisalon "Enkelten verta" -teosta, jossa mehiläiset ovat olentoja rinnakkaistodellisuudesta - eräänlaisesta koskemattomasta, luonnontilaisesta paratiisista - voimme olettaa, että ampiainen voi todella suorittaa kuvaamassasi tilanteessa tosiasiallisen universumisäie-eksoduksen lakkaamalla olemasta materiaan sidotussa olomuodossa ja vapautumalla näin toiseen, ihmisaistien ulottumattomissa olevaan ulottuvuusasteeseen.
Koska olen käytännöllisesti katsoen patologi, tarkoitin juuri tätä korrelaatiota. Olenkin lähestynyt asian johdosta kirjeellä Vuorihallitusta.

Kaikki alkoi kukosta.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siirryn vitutusmoodiin jo etukäteen. Syynä Danske Bankin kirjautumisongelma, jonka vuoksi Viking loton päävoitto jäi tältä viikolta minun osaltani saavuttamatta. Laskuja maksaessa sentään vielä toimi, joten siitä suuret kiitokset tanskaan.
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Suomalaisten liikennekäyttäytyminen. 100-rajoituksella reilusti yli 50% ihmisistä ajaa sen 80-95 nopeudella. Mikä vittu siinä on niin vaikeeta?

Ajan aina 110 mittarissa jolloin oikea nopeus on noin 102-104 km/h, ja vähintään joka toisen eteen tulevan auton joutuu ohittamaan.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Suomalaisten liikennekäyttäytyminen. 100-rajoituksella reilusti yli 50% ihmisistä ajaa sen 80-95 nopeudella. Mikä vittu siinä on niin vaikeeta?

Ajan aina 110 mittarissa jolloin oikea nopeus on noin 102-104 km/h, ja vähintään joka toisen eteen tulevan auton joutuu ohittamaan.
Hämmentävää. Minä ajelen tuolla rajoituksella niin liki 100 km/h kuin pystyn. GPS:stä olen tarkistanut mittarivirheen, vaikken sitä päivittäin käytäkään. Veikkaisin, että pysyy +- 2 km/h tuosta rajoituksesta suurimman osan aikaa. Huomattavasti enemmän minua ohitellaan tuolla maantiellä, kuin joudun ihmettelemään hidastelijoita. Joku aika sitten vedin 1200 km:n road tripin, jonka aikana ajelin rajoitusten mukaan. Ohitseni meni autoja (siis ylinopeutta) kymmeniä, mutta perä edellä taisi tulla vastaan vain kolme sellaista autoa, jotka eivät olleet ns. hitaampaa liikennettä (peräkärryt ym.). Ja tuolla matkalla oli GPS käytössä, eli todellakin nopeuteni oli varmasti tiedossani. Nuo hitaat tosin taisivat kaikki olla Turku-Pori välillä (oletan, että vaikutat sielläpäin), joten ehkäpä se on oikea ongelma siellä.'

Sinänsä vitutuksesta samaa mieltä, alinopeutta syyttä suotta ajavat ovat ärsyttäviä. Ehkä sinun ongelmaasi avittaisi ainakin jossain määrin matkanopeuden alentaminen 2-4 km/h? Tällöin ainakaan ei tarvitsisi ohitella rajoitusten mukaan ajajia (tämä mystisin olento suomalaisessa liikenteessä), ja alinopeuksellisetkin tulisivat vähän harvemmin haittaamaan etenemistä.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Suomalaisten liikennekäyttäytyminen. 100-rajoituksella reilusti yli 50% ihmisistä ajaa sen 80-95 nopeudella. Mikä vittu siinä on niin vaikeeta?
Kuten tuossa Shardik totesi, lienee tuo kuitenkin aika paikallinen ilmiö, sillä omien kokemuksieni mukaan ne pahimmat liikennetörttöilijät ovat joka tapauksessa niitä kaahareita. Ja heitä näkee absoluuttisesti enemmän kuin sunnuntaiköröttelijöitä.

Omalla, joskin hävettävän suppealla kokemuksella sanoisin, että näinköhän yleinen kyvyttömyys nopeusrajoituksien noudattamiseen on jotenkin painottunut tietyille tiealueille. Esimerkiksi 5-tie, jota olen kohtuu paljon suhannut eestaas, tuntuu olevan melko vapaa sekä kaahareista että niistä pahimmista kuppaajista. Sen sijaan, tänä kesänä pariin otteeseen 9-tietä ajaneena tuntui siltä, että jossei edessä ollut perävaunu/karavaani/rekka -sektorin edustajaa, niin aina löytyi joku saatanan hiihtäjä juuri tuolla vittumaisella 90+ -nopeudella. Nämä kaverit ovat sitten niitä, jotka puoli tuntia jonomuodostelmaa johdettuaan kiristävät takana ajavien hermoja niin, että sieltä tullaan vittusaatanalla ohi vaarallisissakin paikoissa.

On vaikea sanoa, kummalla kuskiryhmällä on sitten suurempi riskipotentiaali, vaikka toki tilastollisesti ylinopeudet lienevät melkoisella enemmistöllä johdossa onnettomuuden ensisijaisena aiheuttajina. Siitäkin huolimatta nämä jatkuvaa alinopeutta ajavat ovat pitkälti yhtä vittumaista sakkia.
 

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jo tuossa alkuviikosta ihmeltiin pientä paukamaa tyttären päässä ja vasta eilen illalla tajusimme sen punkiksi. Saatiin öttiäinen irti, eikä siinä mitään...

Mutta ärsyttää olla tällainen stressaaja. Punkin puremastahan voi saada ikäviä pöpöjä, mutta tässä vaiheessa pitää vain "seurata" ilmestyykö oireita. Ja tätä pitää jatkaa usean viikon ajan. Lasten suhteen oon just sellainen, että tiedän jo stressaavani tuosta pitkään.

Eihän tuossa järjellä mietittynä kovin suurta vaaraa ole, kun mahdollisen borrelioosin saa hoidettua antibiooteilla alkuvaiheessa melko hyvin. Mutta silti, en tykkää.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jo tuossa alkuviikosta ihmeltiin pientä paukamaa tyttären päässä ja vasta eilen illalla tajusimme sen punkiksi. Saatiin öttiäinen irti, eikä siinä mitään......

Ei sillä enää kiirettä ollut. Borrelioosi tarttuu sitä kantavasta punkista kahdeksassa tunnissa ja puutiaisaivokuume, mikä on merkittävästi pahempi tapaus, minuuteissa.

Borrelioosia kantaa noin viidennes punkeista ja aivokuumetta prosentti pari.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Tarkoituksenani on viettää huominen päivä ja ilta Kuopijjossa, joten päätin tarkistaa paikkakunnan sääennusteen terassiasiointiaikeiden varalta (n. klo 21 eteenpäin).

Ilmatieteen laitoksen sääennusteet, jotka koskevat tulevaisuutta, eivät tunnetusti pidä koskaan paikkaansa - paitsi arvatenkin tällä kertaa (ks. liite). Vittujen vittu...
 

Liitteet

  • fmi_paskaa.png
    fmi_paskaa.png
    12,5 KB · kertaa luettu: 511

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ei sillä enää kiirettä ollut. Borrelioosi tarttuu sitä kantavasta punkista kahdeksassa tunnissa ja puutiaisaivokuume, mikä on merkittävästi pahempi tapaus, minuuteissa.

Borrelioosia kantaa noin viidennes punkeista ja aivokuumetta prosentti pari.

Näin juuri. Joitakin vuosia sitten kesken perjantaisen saunaillan huomasin hyvässä nousukkaassa juuri sellaisen punaisen renkulan mistä varoitellaan. Siinä mietin hetken mitähän tässä tekisi ja 60km päähän lääkäriin, onneksi oli kuski. Kello oli sentään ehkä jotain vasta 22 siinä vaiheessa.

Kysyin sitten lekurilta olikohan tänne edes pakko tällä tavalla yöllä tulla. Piti siinä vähän kokeita ottaa, mutta hän vain totesi, että ei kyllä olisi tarvinnut.

Tämä on huonosti tiedetty ja tiedotettu asia vai onko se tarkoituksella jätetty kertomatta, että ihmiset olisivat tarkempia? Sain seuraavana päivänä kokeiden tulokset ja mitään ei löytynyt.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Ilmatieteen laitoksen sääennusteet, jotka koskevat tulevaisuutta, eivät tunnetusti pidä koskaan paikkaansa - paitsi arvatenkin tällä kertaa (ks. liite). Vittujen vittu...
Hieman erilaiset uumoilut Forecalla.

Minä käytän sääpalveluna aina ensisijaisesti Forecaa, jonka osumatarkkuus on viime vuodet ollut varsin kelvollinen. Joskus tulee mahdollisten sateiden vuoksi tsekattua tilanne myös Ilmatieteenlaitokselta, mutta tämän puljun povailut ovat kyllä aina olleet ainakin sateen suhteen raakasti liiottelevia. Forecan varaan olen laskenut useasti ja harvoin on tullut ikäviä yllätyksiä.

Sinuna en siis vielä heittäisi kirvestä kaivoon.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä on huonosti tiedetty ja tiedotettu asia vai onko se tarkoituksella jätetty kertomatta, että ihmiset olisivat tarkempia? Sain seuraavana päivänä kokeiden tulokset ja mitään ei löytynyt.

Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta sitäkin enemmän näitä keskusteluja aina kuulee, että suomalaiset testit ovat antaneet ymmärtää negatiivista tulosta, mutta tarkemmat saksalaiset ovatkin antaneet positiivisen. Näitäkin tapauksia aina välillä kuulee, jossa borrelioosi on edennyt hermotautivaiheeseen, ja silloinkin suomalaisen testin perusteella tautia ei veressä olisi. Helvetin vittumaisesta pöpöstä on kyse siis.

En halua maalata piruja seinille, mutta kannattaa luonnollisesti seurata pureman kehittymistä. Samoin, jos jotain outoja oireita alkaa tulla, kannattaa testien uusimista vaatia. Ehkä jopa varmuuden vuoksi kannattaa harkita testausta vielä toiseen kertaan jonkin ajan kuluessa.

Minä käytän sääpalveluna aina ensisijaisesti Forecaa, jonka osumatarkkuus on viime vuodet ollut varsin kelvollinen. Joskus tulee mahdollisten sateiden vuoksi tsekattua tilanne myös Ilmatieteenlaitokselta, mutta tämän puljun povailut ovat kyllä aina olleet ainakin sateen suhteen raakasti liiottelevia. Forecan varaan olen laskenut useasti ja harvoin on tullut ikäviä yllätyksiä.

Itse olen helmikuun lopulta seurannut näiden kahden puljun ennustuksia nimenomaan ennustetun päivälämpötilan osalta, ja ainakin näillä kulmilla Ilmatieteenlaitos on tässä kyseisessä mittauksessa piessyt Forecan mennen tullen niin saman päivän, kuin 1 - 5 päivän päähän osuvissa ennustuksissa.
 

Rixa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta sitäkin enemmän näitä keskusteluja aina kuulee,
^^ Lyhensin tarkoituksella lainausta tuohon pilkkuun asti.

Tiedustelen, että oletko omakohtaisesti nähnyt nämä testitulokset?
Samaten koska testit on tehty, vuosi sitten, 10 vuotta sitten, 1900 luvulla?

Lähetin minäkin kerran kissojen yhden laboratoriotestin Australiaan enkä Suomssa toimivaan laboratorioon.

Tämä johtui kylläkin siitä että Aussilabra oli halvempi kuin Suomilabra, eikä testitulosten lähetyksen viiveellä (lentorahti) ollut merkitystä kun testin tuloksien valmistuminen vaati usean viikon viljelyn.

Mutuilu joka puetaan totuuden muotoon vituttaa. Kerrotaan kuulleen jostakin vittu jotain ja toisaalta vittu jotain.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tiedustelen, että oletko omakohtaisesti nähnyt nämä testitulokset?

Luulisin, että tiedät sen jo automaattisesti, että en ole. Tästä oli ihan tänä kesänä tarinaa mediassa, ja siinä haastateltiin myös suomalaisia lääkäreitä aiheen tiimoilta. Testausmenetelmät olivat muistaakseni erilaiset Saksassa ja Suomessa. En muista aiheesta tarkemmin.

Muistaakseni viime vuonna televisiosta tuli YLE:n keskusteluohjelma punkkien levittämistä taudeista, ja siellä eräs suomalainen borrelioosin invalidisoima lääkärikin kertoi, kuinka pirullisesta bakteerista on kyse. Voin muistaa jo väärinkin, mutta muistelen hänen kertoneen, että toisinaan bakteeri ei näy testeissä, toisinaan taas näkyy. Se saattaa siis "lymyillä kropassa" piilossa ja aktivoitua jossain vaiheessa uudestaan.

Mitä testausmenetelmiin tulee, niin oma käsitykseni näiden tietojen perusteella on, että Saksassa käytettävät testit ovat herkempiä ja kykenevät paljastamaan borreliainfektion aikaisemmassa vaiheessa kuin suomalaiset.

Tässä on borrelioosiyhdistyksen tietosivu, joka vastailee ehkä jotain näihin kysymyksiisi, ja toisaalta vahvistaa ainakin osan käsityksistäni: Borrelioosin diagnostiikka - Borrelioosi ry

En tosin ole lääkäri, joten en osaa arvioida aiheen paikkaansapitävyyttä.

Vituttaa, että hyvää hyvyyttään antaa neuvoja palstaveljelle pahimmillaan vakavan sairauden suhteen, ja saa siitä mutuilevan hörhön maineen. Sanotaan nyt loppuun, että luotan pääsääntöisesti suomalaiseen lääketieteeseen, kuten tieteeseen yleisestikin. Tiedostan kuitenkin sen, että joissain asioissa tietämys ja tekniikka voi olla pidemmällä jossain toisessa maassa.
 

Rixa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Luulisin, että tiedät sen jo automaattisesti, että en ole.

Pyydän anteeksi, ei tarkoitukseni ollut sinua loukata millään lailla.

Minulta itseltäni oli mennyt tuo Saksa / Suomi vertailu ohitse ja luulinkin että kyseessä on jokin vanha asia joka on vuosien saatossa muuttunut.

Borreoloosi & Puutiaisaivokuume ovat ihan saatanan paskamaisia sairauksia, hyvä että näistä asioista puhutaan, lisää ihmisten tietoisuutta.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Vituttaa, että hyvää hyvyyttään antaa neuvoja palstaveljelle pahimmillaan vakavan sairauden suhteen, ja saa siitä mutuilevan hörhön maineen.

Muistan itsekin hämärästi jotain juttua saksalaisten paremmasta osaamisesta tässä asiassa. Borrelioosiyhdistyksen sivuille en mene enää koskaan. Meinaa vieläkin tulla kylmät väreet, kun muistan käyneeni sieltä lukemassa, että en välttämättä saa edes kuolla rauhassa vaan joutuu kärsimään ties mistä vaivoista.

Turha näitä on liikaa etukäteen opiskella, todennäköisempää lienee Tom Nybondasin potkut tai raitiovaunun alle jääminen.
 

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jees, yllättäen tuli googleteltua noita borreliosijuttuja sun muita koko eilisilta.

Niitä renkuloitahan Suomessa kehotetaan seuraamaan, että tuleeko. Varmuudeksi ei anneta antibioottikuuria, kuten Saksassa, mutta se perustellaan Keski-Euroopan ärhäkämmillä pöpöillä yms. Se suoraan hermoihin menevä muoto taudista on ilmeisesti hyvin harvinainen ja renkulavaiheessa annettu hoito yleensä tepsii siihen normaalimuotoon.

Paljonhan noita punkkeja tuolla luonnossa on, ja päivittäin varmasti kymmenissä ellei sadoissa puremamäärätkin. Kiroilin tuossa, ettei löydy kunnon tietopakettia, mutta kyllähän sitä tietoa saa. Objektiivisesti ajalteltuna hyvin ja riittävästi, mutta eihän niistä varmaksi löydy tietoa just meidän tytön kohdalta, mitä subjektiivisesti kaipaisin...
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pyydän anteeksi, ei tarkoitukseni ollut sinua loukata millään lailla.

Ei haittaa ollenkaan, en minä loukkaantunut. Jatkoin ehkä tarkoituksella vähän muka-katkeralla sävyllä tuon muka-härnäilevän viestisi jälkeen.

Niitä renkuloitahan Suomessa kehotetaan seuraamaan, että tuleeko.

Ja tätä minä ihmettelen ihan aidosti. On käsittääkseni ihan yleisesti tunnustettu fakta (ihan virallisista lääkärilähteistäkin löytyy mielestäni infoa), että kaikissa tapauksissa tuota renkulaa ei edes tule. Se tekee borrelioosista v-mäisen pöpön.
 

Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saksassa taitaa olla se ero borrelioosin tutkimisessa, että siellä testataan ihossa kiinni ollut punkki. Mikäli otus kantaa bakteeria, niin sitten aloitetaan hoidot.

Borrelioosin esiintyminen punkeissa taitaa olla vähän paikkakohtaista. Jossakin päin jopa 50 % saattaa kantaa bakteeria, toisaalla vain 10 %. Mikäli punkki tuota pirulaista kantaa, niin sen siirtyminen ihmiseen tapahtuu noin 10-20 % todennäköisyydellä. Toki nämä ovat jonkinasteisia arvioita ja todennäköisyydet vaihtelevat lähteestä riippuen.

Aika yleisesti kuitenkin puhutaan sellaisesta todennäköisyydestä, että 4 % punkinpuremista johtaa borrelioosiin. Riittävän aikainen hoito on äärettömän tärkeää.

Ja ettei mene ihan OT:ksi, niin vituttaa sitten vaikka nuo punkit, vaikkei omakohtaista kokemusta olekaan. Tärkeä asia kuitenkin, joten tsekatkaa ainakin lapsenne, jos ette itseänne viitsi syynätä.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Päätän hiljaiseloni palstalla tähän.

Pakko se on tulla avautumaan. Täytyi sitten eilen ottaa pari lonkeroa. Ei siis tullut juotua koppakaupalla vaan noin 6-8kpl (en muista, kaveri tarjosi). Ihan hirveä puuskutus nyt sitten töissä. Ei saatana ole vanhaksi tulemista.

Ei ole ikinä tullut noin vähäisestä alkoholimäärästä kunnon krapulaa. Tuntuu kokoajan, että on pieni pala kurkussa eikä voi syödä tai juoda mitään. Omaa syytähän tää kuitenkin on, ei siinä mitään. Kyllä silti vituttaa ja kovalla kädellä, kun saa kykkiä 12h täällä kuitenkin.

Onneksi on sentään lauantai ja hiljainen päivä.
 
Vituttaa. Rikoin vuosi sitten salilla selkäni, kiitos erittäin virheellisen ja typerän saliohjelman, minkä kuntosalin pitäjä minulle räätälöi. Sain selän kuntoon, mutta kävin tuossa viikolla työleirillä (kesämökillä) pyörähtämässä ja rikoin jo niin hyvässä tikissä olleen selkäni uudelleen. Viikon päästä on tarkoitus lähteä kalareissulle norjaan, mikä nyt ei sinänsä ole vaarassa, mutta jos nämä kivut eivät tästä yhtään parane, ei tuollaista 20 kilon pallasta mistään 100 metristä ylös tällä selällä pumpata.

Minulla on jo yksi toisen henkilön aiheuttama krooninen sairaus, mikä on helvetin viheliäinen ja olen sen kanssa oppinut elämään. Nyt jos tämä selkä alkaa muodostua myös sellaiseksi niin aika paljon tässä saa kyllä taistella taas, ettei katkeroidu.
 

Gestapo

Jäsen
Vituttaa. Rikoin vuosi sitten salilla selkäni, kiitos erittäin virheellisen ja typerän saliohjelman, minkä kuntosalin pitäjä minulle räätälöi.

Yli 15 vuotta punttia vääntäneenä ja kerran omaa typeryyttäni selän venäyttäneenä kiinnostaisi tietää, että millä tavalla se virheellinen saliohjelma sinun selkäsi rikkoi? Se painoi 215kg ja piti poimia maasta köyryselällä?
 
Yli 15 vuotta punttia vääntäneenä ja kerran omaa typeryyttäni selän venäyttäneenä kiinnostaisi tietää, että millä tavalla se virheellinen saliohjelma sinun selkäsi rikkoi? Se painoi 215kg ja piti poimia maasta köyryselällä?

Oma jääkiekko-/pesäpallo"ura" loppui aikoinaan pieneen selkävammaan, joten olen sen jälkeen välttänyt salilla maastavetoa ja hieman kyykkyäkin ja olen lähinnä keskittynyt tekemään liikkeitä omalla painolla. Rohkaistuin kuitenkin tosiaan reilu vuosi sitten menemään salille missä tämä uuden salin omistaja teki minulle ruokavalion ja treeniohjelman harrastamieni lajien mukaan. Vaikka mm. "hyvää huomenta" aiheutti aluksi epäluuloja, tein liikkeet siitä huolimatta.

Selkä meni paskaksi kuitenkin mavessa, mihin oli merkitty 12-15 toistoa. Kädestä pitäen minut ohjattiin vetämään kapealla otteella ja siinä yhdessä testattiin, minkälaista painoa jaksan nostaa. Tuon mukaan aloin tekemään, mutta nuo sarjat olivat aivan liian pitkiä ja selkä ehti väsyä sarjan aikana. Vaikka aloitin käskettyä pienemmillä painoilla ja selkä kesti sen, kävi salin omistaja yksi päivä huikkaamassa että lisää rautaa vaan tankoon kun voimaa löytyy. Liekkö sitten tekniikka petti ja oma vikahan se toki oli, kun en osannut kuunnella omaa kehoa, mutta jotenkin naiivisti ajattelin, että kun nyt on oikein testattu/näytetty/opastettu niin tämä kaveri tietää minua paremmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös