Koko kauden on erityisesti vituttanut organisaation kyvyttömyys ymmärtää spectator sports -kulttuurin (mikä lie penkkiurheilu suomeksi) ja -liiketoiminnan luonnetta. Koko homman ydin on siinä, että kannattajat sitoutuvat emotionaalisesti omaan joukkueeseensa, elävät tunteella mukana voitot ja tappiot, uskovat ja toivovat menestystä ja mestaruutta. Pelaajat, valmennus, kannattajat, seuran johto ja henkilökunta ja koko paikallisyhteisö ovat samassa veneessä ja tavoitteet ovat yhteiset. Yhdessä kirotaan tappiot ja juhlitaan voitot. Mestaruudet ja pienemmätkin sankariteot jäävät kaupungin ja koko seutukunnan yhteiseen kollektiiviseen muistiin, niihin palataan uudelleen ja uudelleen, niistä muodostuu palanen yhteistä identiteettiä.
Tämä paketti toimii silloin, kun kaikki ovat yhteisellä asialla, samassa veneessä. Nyt siinä vuotavassa ruuhessa ovat enää osa pelaajista ja hiipuva ydinkannattajakunta. Seuran johto ja keskeiset toimihenkilöt ovat vetäytyneet jonnekin. Yhteisöllisyydestä on enää rippeet jäljellä. Luottamus on mennyt. Kannattajien oikeutettua kritiikkiä ei kuunnella tai ainakaan siihen ei reagoida. Siihen ei vastata mitenkään. Tiedotusta tai muuta yhteydenpitoa kannattajakuntaan ei juuri ole ja niinä harvoina kertoina se on kauppakorkeassa opitun brändijargonin sävyttämää vakuuttelua, että kriisiä ei ole. Mestaruudesta taistellaan. Musta on valkoista.
Luulen, että tämä on taitamattomuutta eikä tahallista. Ehkä skipattiin kauppakorkean yhteisöviestintäluennot, kun piti ommella haalarimerkkejä. Ehkä aika ei riitä seuran hallitustyöskentelyyn, kun Speakersforumista satelee rahakasta puhujakeikkaa. Ehkä toimenkuva tuntuu epäselvältä, vaikka ovenpielessä lukee Head of Communications. Ehkä ei vaan rohkeus riitä ottamaan vastaan palautetta, tunnustamaan virheet ja kertomaan aidosti ja rehellisesti uusista suunnitelmista. Pitämään kannattajat ajan tasalla.
Halli on tyhjä ja se johtuu tietysti joukkueen kyntämisestä. Mutta yhtä paljon se johtuu yhteisöllisyyden puutteesta. Kuka sitoutuu emotionaalisesti joukkueeseen, jännittää rystyset valkoisina katsomossa, palaa hallille tai ruudun ääreen kerta toisensa jälkeen, jos rooli on olla firmalle pelkkä asiakas ja kuluttaja, liikevoiton tekijä. Osa laumaa, jonka käyttäytymistä ohjaillaan tiputtelemalle tiedonmurusia silloin tällöin, salaamalla olennaisia asioita, kusettamalla järjettömällä businessliturgialla, jonka lapsikin ymmärtää noloksi valheeksi.
Tämän kaiken voi muuttaa, siinä ei tarvita kuin aitoa ja rehellistä avoimuutta, rohkeutta kohdata tosiasiat ja hiukan ymmärrystä siitä, mistä tässä kaikessa on kyse. Ammattimaista urheilujohtamista ja palavasieluista asennetta tässä eniten tarvittaisiin, mutta se taitaa olla liikaa vaadittu.