ÄMMÄT! SAATANAN KITISIJÄT!
Lähdin lauantain matsin jälkeen reissuun, palasin myöhään eilen illalla Suomeen. Luin melko tyrmistyneenä eilen Arlandassa JA-keskustelua liittyen viime aikojen tapahtumiin. Tämä palstahan on kuin suomalainen yhteiskunta minikoossa. Empaattisuuden, ymmärryksen, sitoutumisen ja tunneälyn puute loistavat usein poissaolollaan. Tätä ketjua taaksepäin lukiessa voi todeta, että tämä ei ole vitutusketju, tämä on useimmiten tuomitsemisketju.
Pyytäisin tepsiläisiä sekä muidenkin joukkueiden faneja miettimään suhtautumistaan kannattamiseen sekä urheiluun ja elämään ylipäätään. Mitä hyödymme yksittäisten tapahtumien ja yksittäisten pelaajien tuomitsemisesta? Haluammeko ylipäätään, että meitä arvostetaan ja tuomitaan ihmisinä, työkavereina ja yhteiskunnan jäseninä yksittäisten tapahtumien kautta, vai osana suurempaa kuvaa? Me kaikki mokaamme jonain päivänä esim. työsuhteessa. Haluatko silloin, että yhteisö tukee sinua vai tuleeko pomosi ja työkaverisi heittää sinut bussin alle?
Viime viikonlopun tapahtumat ovat aiheuttaneet laajahkon tuomitsemisreaktion kannattajien ja median joukossa. En missään nimessä ole mielissäni siitä, mitä tapahtui, tai lähde puolustelemaan yksittäisiä tekoja. Itse pitkään lajia harrastaneena ja analysoineena haluan kuitenkin nähdä asiat suuremmassa kuvassa. Katsoin matsia parin pitkän linjan jääkiekkomiehen kanssa ja toisen erän alussa meiltä pääsi kuin yhteen ääneen: ”tuomarit tulevat menettämään otteen tähän peliin.” Tuomarit olivat valmistautuneet huonosti, linja oli poukkoileva ja Tepsi kärsi siitä enemmän – toki Tepsin av oli todella huonoa, sekin osin vääristyneen tunnetilan johdosta, ja peli oli menetetty toisen erän alussa. Lumipallo alkoi vieriä alamäkeen. Pelaajat tunsivat vääryyttä, jota tunnetta lisäsi vastustajan rumat ja vähälle huomiolle jääneet teot (pari aitiosta peliin puuttumista, valmentajan ylimääräiset ”aikalisät” jne.). Tunnetila purkautui vääriin asioihin. Kalabaliikki oli valmis. That’s it!
Tällaista tapahtuu urheilun ja pelin sisällä väistämättä kauden aikana pelattavan vajaan sadan pelin aikana. Ja se johtuu nimenomaan siitä, että urheilijat ja joukkue tuntevat intohimoa, paloa ja voitonhimoa. Aina joukkue ei kerta kaikkiaan pysty käsittelemään tunnetilaa ja läikkyy yli. Jos joku kuvittelee, että joukkue on heitellyt hi-five’ja ja vitsailut pukukopissa matsin jälkeen, niin on väärässä. Eiköhän joukkue ole se, jota vitutti eniten. Olen myös tyrmistynyt järjestelmän reaktiosta. Liiga heitti Tepsin tylysti bussin alle ja tuomitsi julkisesti, vaikka osa tapahtuneesta oli Liigan järjestämien toimihenkilöiden virheistä johtuvaa. Eskolalle kiitos, että antoi julkisesti tukensa joukkueelle.
Ymmärrän, että Tepsin kannattajien ”mielentila” on haavoittuvainen viime vuosien koheltamisen takia. Silti yksittäisten pelaajien tai pelitapahtumien niin vahva tuomitseminen, kuin täällä tapahtuu, on epäoikeudenmukaista. Huono ihmisyys on tuomittavaa, peli on vain peliä niin kauan kuin mitään poikkeuksellisen rikollista ei tapahdu. Ja pieniä rikoksiahan kuuluukin tapahtua – urheilu on kuitenkin lähtökohtaisesti ihmisen verenhimon ja sotaisuuden laillista turruttamista. Johdon vääristä vaikuttimista tekemät suhmuroinnit, jotka vaikuttavat yhteisön jäsenten hyvinvointiin, on tuomittavaa, mutta yksittäisten pelaajien tulisi saada tehdä työtään kannattajien kunnioituksen ja välittämisen alla.
Vitutus on sinun henkilökohtainen tunnetilasi, josta sinun on oikeus puhua. On ilmiselvää, että intohimoinen harrastaja kokee vitutusta tappion hetkellä. Tuomitseminen on toisen yksilön paheksumista, halveksimista ja pahana pitämistä – empaattinen ja välittävä yksilö ei tee sellaista kevyin perustein, eikä meillä taida sellaiseen suurempaa oikeutta ollakaan.
Eli kun joukkue tai yksittäinen pelaaja vetää seuraavan kerran vihkoon, mieti kaksi kertaa tuletko tänne a) kertomaan siitä, kuinka sinua risoo kentällä tapahtunut virhe vai b) leimaamaan virheen tehneen pelaajan tai valmentajan likipitäen antikristukseksi. Kohtaan a) sinulla on urheiluviihteen kuluttajana oikeus, kohtaan b) ei.
PS Suuresti arvostamani P.Sihvonen veti männä sivulla mielestäni aika pahasti vihkoon lähtiessään tähän keskusteluun mukaan – tällainen kesken sarjaa tapahtuva subjektiivinen kannanotto sotii mieheen liittämääni analyyttisen, akateemisen ja objektiivisen tarkkailijan eetosta vastaan.