Vituttaa niin, ettei veri kierrä!

  • 2 899 662
  • 13 896

Smirnoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS #26
Ainoastaan nyky TPS voi olla näin surkea organisaatio. Ensin pilataan edustus aivan täysin, myydään pelaajat pois ja sitten vielä sekoitetaan hyvin menystyvä a-juniorit näillä avain käsittämättömän säälittävillä ketjusommitelmilla. HYI VITTU MIKÄ SEURA!!

Myykää venäläisille koko paska!
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kai siellä nyt on ihan riittävää roolia tarjolla junnuille, eihän ilman heitä saataisi kuin kaksi kentällistä jalkeille illan otteluun. Tuskin kuitenkaan kahdella kentällisellä TPS koko matsia aikoo vetää. Siksi en ihan ymmärrä niitä näkökulmia, joita jotkut ovat täällä aika ajoin esittäneet, että mestaruudesta pelaavien a-junnujen touhuja ei saisi sen vertaa häiritä, että sieltä nosteltaisiin pelaajia välillä paikkaamaan edustusjoukkueen kokoonpanoa. Pakkohan sinne nyt edes jonkinlainen kokoonpano on edustusjoukkueenkin otteluihin raapia kasaan ja mielestäni ei ole syytä tätä asiaa tässä tilanteessa sitenkään ratkaista, että palkattaisiin jotain "Nestori Lähteitä" kaksi kentällistä loppukaudeksi, jotta ei tarvitsisi lainata a-junnujen joukkueesta. Moni saattaisi sitä vasta erikoisena taktiikkana pitääkin, jos loppukauden merkityksettömiin otteluihin palkattaisiin tällaisia ulkopuolisia turhakkeita eikä annettaisi omille lahjakkaille junnuille näyttöpaikkoja. Kolmas vaihtoehto tietysti olisi sitten tuo, että pöytäkirjaan ilmoitettaisiin vain kaksi kentällistä pelaajia.

Tottakai se on hyvä että annetaan näyttöpaikkoja, ja eihän sinne raumalle voi 7 hyökkääjällä lähteä, mutta tuo oma teksti olikin lähinnä sellainen kannanotto näistä junnujen peluutuksesta. Tuskin siinä mitään häviäisi jos vaikka vaihtaisi Virtalan/Soinnun ja Honkasen paikkoja noissa tämän illan ketjuissa.
 

sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ketuttaa kun ei ole tätä ennen annettu junnuille vastuuta tämän illan tapaan.

Paremminhan nuo pelaa kun ne meitin "liigatasoiset" kotimaiset jyrät..
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Käsittämätöntä miten Suikkanen antaa luottoa yhdelle lempilapsistaan eli J. Pullille, vaikka mies koomailee kentällä miten sattuu. Ylimielistä pelailua, jossa ei mitään järkeä. Aiheutti myös vastustajalle rankkarin( tosin tuli melko heppoisesti) ja kaiken kruunasi h......n tyhmä jäähy ottelun lopussa ja siitä vastustajalle voittomaali. Ei vain haluais ens kaudel enää tuota läpip....a asennevammasta kattella.
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miten ihmeessä mua voi vielä tässäkin vaiheessa vituttaa tappiot. Vitun pansionpoika tuli taas ja näytti habaa eikä taaskaan tullut lehdistötilaisuuteen.

Jere Pulli ja Vittasmäki, voi helvetin kuustoista teidän kanssanne, pikku kullanmussukat, painukaa vittuun.

Nyt siellä oli Suikkiksen mukaan jotain ripuliakin (tai ainakin vatsatautia) menossa pukukopissa ja jätkät jonotti vuorotellen paskalle, Luceniuksella tuli kympit täyteen niin todella jännä nähdä, että millasella kokoonpanolla huomenna pelataan, saatanan saatana.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Käsittämätöntä miten Suikkanen antaa luottoa yhdelle lempilapsistaan eli J. Pullille, vaikka mies koomailee kentällä miten sattuu. Ylimielistä pelailua, jossa ei mitään järkeä. Aiheutti myös vastustajalle rankkarin( tosin tuli melko heppoisesti) ja kaiken kruunasi h......n tyhmä jäähy ottelun lopussa ja siitä vastustajalle voittomaali. Ei vain haluais ens kaudel enää tuota läpip....a asennevammasta kattella.

Samainen pelimies pelasi tänään(kin) ylivoimaa jota ei voi kyllä millään ymmärtään
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Samainen pelimies pelasi tänään(kin) ylivoimaa jota ei voi kyllä millään ymmärtään

Eipä siellä tosin tällä hetkellä kovin montaa vaihtoehtoa ole tuohon viivaan heittää. Tosin ihmetyttää että näkivätkö hieman humalaiset silmäni väärin vai eikö tosiaan M.Pulli pelannut yhtään YV vaihtoa (?)
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Tosin ihmetyttää että näkivätkö hieman humalaiset silmäni väärin vai eikö tosiaan M.Pulli pelannut yhtään YV vaihtoa (?)

Minä en bongannut Matias Pullia jäältä ollenkaan ensimmäisen erän jälkeen. Liekö ollut ripuloimassa vai pelasiko muuten niin näkymättömästi. Saattaa olla, että pari kertaa Pullit sekoittuivat keskenään epähuomiossa.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Minä en bongannut Matias Pullia jäältä ollenkaan ensimmäisen erän jälkeen. Liekö ollut ripuloimassa vai pelasiko muuten niin näkymättömästi. Saattaa olla, että pari kertaa Pullit sekoittuivat keskenään epähuomiossa.

Kyllä se taisi Ässien toista maalia ihan aitoipaikalta seurata.
 

Kooki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Sitä vaan toivoo, että tulevaisuudessa tähän touhuun tulisi edes jotain järkeä.
Tämä. Hieman epäilyttää kuitenkin, että mikään muuttuisi ennen kuin on aivan pakko muuttua.

Vitutus on loppunut jo marraskuussa, tilalle on tullut välinpitämättömyys.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Vitutus on loppunut jo marraskuussa, tilalle on tullut välinpitämättömyys.

Tervetuloa palstalle! Huomaan, että nyt olemme saaneet hyvän kirjoittajan keskuuteemme, ainakin suosikkijoukkueista päätellen. Satutko kannattamaan Slovakiaa? Ei se mitään, TPS ja Sharks ovat jo kelpo kombo.

Samoilla fiiliksin täällä tuntuvat useimmat olevan. Peleissä on toki tullut käytyä, mutta tappiot eivät ole enää pännineet pitkään aikaan. Lähinnä olen huolissani organisaation rappiotilasta. En silti jaksa joukkuetta sääliäkään, sillä kuoppa on ihan ylimmältä taholta asti kaivettu ja nyt on yritettävä kuopasta ylös.

Minua vituttaa se asia, että Jurčinaa ei saatu pidettyä ja taas pitää etsiä muualta pelaajia tuohon pakistoon. Tuskin Morrisonniakaan saadaan ensi kaudeksi kiinnitettyä.

Kesälomat ovat tänäkin vuonna kovin aikaisessa Aurajoen rannoilla. Saataisiin edes yksi vierasvoitto. Onhan tuo häpeällistä.
 

Kooki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Tervetuloa palstalle! Huomaan, että nyt olemme saaneet hyvän kirjoittajan keskuuteemme, ainakin suosikkijoukkueista päätellen. Satutko kannattamaan Slovakiaa?
Joo kiitoosta vaan. Slovakiaa tulee usein sympattua, muttei ehkä kannattamisesta sentään puhuta. Slovakialta löytyy usein hienoja pelaajia, joista on helppo pitää.

Kesälomat ovat tänäkin vuonna kovin aikaisessa Aurajoen rannoilla. Saataisiin edes yksi vierasvoitto. Onhan tuo häpeällistä.
Vaikealta näyttää tuon vierasvoiton metsästys. Oikeastaan näkisin, että kaksi mahdollisuutta vielä on, Kalpaa vastaan 8.3. tai sitten Ilvestä 4.3. Ilvestä vastaan on tällä kaudella esiinnytty hyvin, tai oikestaan vähemmän surkeasti kuin valtaosaa muita seuroja vastaan, ja Kalpalla on samanlainen tilanne kuin Tepsillä. Onneksi syksyllä on lisää vieraspelejä niin saadaan kuitenkin tälle vuodelle vierasvoitto, ehkä.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Miten vitussa palmu, vittusmäki ja jepulli voivat olla kokoonpanossa pelistä toiseen?
Mestiksestä löytyisi varmasti parempia pelaajia pilvin pimein.
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Miten vitussa palmu, vittusmäki ja jepulli voivat olla kokoonpanossa pelistä toiseen?
Mestiksestä löytyisi varmasti parempia pelaajia pilvin pimein.

1) Meillä ei ole muita pelaajia, junnuillakin on jotain voitettavaa
2) Mestiksessä on kahdeksan joukkuetta, joilla on oikeasti panoksia pelissä (liigapaikka/tippumisen välttäminen), nämä eivät tule luovuttamaan pelaajia
3) Loppujen Mestis-joukkueiden liigakelpoisilla pelaajilla on toistakymmentä liigajoukkuetta, joihin menisivät ennen Tepsiä

Sitä paitsi kymmenen kahdestatoista joukkueesta Mestiksessä pelaa pitempään tänä keväänä kuin TPS.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Mietin tuossa pitäisikö katsella tänään taas Liigakiekkoa olympiatauon jälkeen. Avasin Liigan sivuilta TPS:n kokoonpanon ja selvisi että ei tarvitse.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jepjep... Emäntä oli saanut pari lippua matsiin ja halusi päästä näkemään ensimmäistä kertaansa lätkää Hartwallille. Itseä ei kiinnostanut pätkääkään, mutta koska joskus on matsiin lähdetty meikäläisenkin tahdosta niin nyt piti sitten vastavuoroisesti lähteä peliin.

Pelin alussa oli täysin neutraali tunne, ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta kyllä siinä kun Jokerit iski taululle 4-0 ja lähdimme hallista ulos oli taas melkoinen lerssi otsassa.

Aiemman parinkymmenen vuoden aikana mitä olen Tepsin pelejä ollut katsomassa, on ehkä kaikenkaikkiaan pari-kolme kertaa tullut lähdettyä pelistä etuajassa. Tällä kaudella olen lähtenyt molemmista katsomassa olemistani peleistä ennen toisen erän päätöstä. Ja molemmat olivat vielä Jokeri-pelejä... Ei olisi voinut edes ajatella aikoinaan että Jokeri-pelistä lähtisi ennen loppua.

Kyllä taas niin paljon hävettää tämä organisaatio ettei tällä kertaa kehdannut tunnustaa väriä edes hallille mennessä. Kyllä tämä on uskomatonta kärsimysnäytelmää on. Ei löydy enää edes sanoja. Kiitos vaan seurajohto, kohta pääsette nostamaan sitä maljaa (kun kausi on ohi), sen te todella ansaitsette!

Ja näköjään Tepsi vielä pilasi toisella maalillaan meikäläisen tulosvedonkin! Ei saanut edes sitä vähää lohtua tästä nöyryytyksestä. Kertoo aika paljon sekin että Hartwall oli puolityhjä vaikka siellä oli joku opiskelijatempauskin. Ketään ei kiinnosta TPS enää.
 

Naavaparta

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Florida Panthers
Itselläni oli vähän samanlainen tilanne. Mietittiin siskon (jokerifani) kanssa josko sitä menisi katsomaan tuon viimeisen pelin. Ei tullut lähdettyä, miksi olisi? Ei siskoakaan jaksanut TPS enää sytyttää, ei tullut edes perinteistä kuittailuakaan taholtansa. Ei vituta yhtään että ei tullut mentyä, eikä edes sekään vituta että ei vituta. Loppuisi jo tämäkin kausi. Jotenkin tuntuu tällä hetkellä että tähän kauteen loppuu omakin Liigan seuraaminen. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä. Kun ei tule enää minkäänlaisia tunteita tuloksia tai peliä katsoessa. No, ehkä pian alkava pitkä kesäloma palauttaa taas uskoa, tai ainakin jonkinlaista mielenkiintoa seurata TPS:ää. Tai sitten olen gloryhunter ja palaan kun TPS alkaa pelaamaan taas kunnialleen kuuluvalla tasolla. Onko gloryhunttaamista jos tämän rämpimisen jälkeen alkaa seuraamaan taas kun TPS taistelee paikasta edes kymmenen joukkoon?
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuli äsken katottua maalikooste Tuosta Jokerit pelistä. Vaikkei näillä lopuilla peleillä ole tuon taivaallista merkitystä niin kyl rupesi taas sauhu nousee päästä ku katsoi TPS:n puolustuspelaamista ja varsinkin tuon Suikkasen lempilapsen eli J. Pullin halutonta löysäilyä.
Jokereiden ekassa maalissa selostaja mainitsee kahteen otteeseen J. Pullin ja eikä todellakaan missään positiivisessa mielessä( J. Pulli seisovin jaloin ja löysää pelaamista oman maalin edustalla). Jos tuo asennevammainen p...a jatkaa ensi kaudellakin niin ei voi kun ihmetellä varsinkin Suikkasen mutta myös Vuoren ammattitaitoa.
En usko et yksikään muu valmentaja saatika seurajohto olisi katsonut koko kautta tuollaista löysää diivaa joka ei anna kentällä yhdessäkään vaihdossa kaikkeansa. Vituttaa käydä katsomassa pelejä ku pelistä toiseen on joutunu katsoon tuollaista ylimielistä koomailua.
En tiedä onko Suikkasen taktiikan mukaista mutta itsestäni se näyttää melko oudolta ku pakit ryntäilee enemmän kulmissa tai ottamassa vastustajia siniseltä kiinni ku samalla hyökkääjämme joutuvat paikkaamaan heitä oman maalin edustalla. Eikö pakkien pitäis siivota oman maalin edustan ja hyökkääjien peittävän vastustajan pakkien vedot ja pelaavan kulmissa.
 

Fremont

Jäsen
Vittasmäen "tason nosto" ja kehuminen ovat alkaneet -> ensi kaudella taas ne kapteenin natsat ja sementoitu paikka 1. - 2. puolustajapariin. Alkaa pikkuhiljaa vituttaa että TuTo ei vedä ensi kaudella Liigaa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös