Vituttaa niin, ettei veri kierrä!

  • 2 918 493
  • 13 924

Rotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Minnesota Wild, New York Rangers
Vituttaa, kun pilasin iltani katsomalla pelin Ruudusta jälkikäteen. Onneksi ristiäiset pelastivat hallille menemiseltä. Varsinaista HMV-kiekkoa parhaimmillaan. Sitten ihmetellään ja voivotellaan, kun kukaan ei ole pelejä katsomassa. Kuka haluaa tuollaista halutonta paskaa käydä katsomassa? Lauantai-ilta, vastassa kriisijoukkue, turpaan 3-0, kiekonmenetyksiä noin miljoona ja hyvät maalipaikat yhden käden sormilla laskettavissa. Miksei meiltä esim. Morrissonn herättelisi joukkuetta hakemalla jonkun tanssiin tai pelaisi oikeasti aiempaa fyysisempää peliä, itse ainakin odotin mieheltä paljon enemmän fyysistä preesensiä kentälle, meidän maalille ei pitäisi olla kiva tulla. "Vain makuupaikkoja"? Meillä asetellaan punainen matto molarin eteen ja toivotetaan tervetulleeksi.

Lisäksi vituttaa seuraavat asiat:

1. Meillä ei ole voittavaa maalivahtia.

2. Meidän YV on täysin ennalta-arvattavaa paskaa, joka pyörii joka kerta samojen äijien kautta yhtä vitun huonosti. Ainoa oikeasti luovuutta tuova pelaaja on Lucenius. Tämäkin mies luultavasti kustaan johonkin muuhun seuraan. Lisäksi, vaikka meillä maalinedustalla on kaveri sohimassa kiekkoja, vain Halpern pystyi tekemään siellä maaleja. Mikä siinä on, että kaveri kyllä tekee meidän maalinedustalta maalit, mutta meidän miehet ei saa koskaan kiekkoon edes kunnon kosketusta?

3. Oman maalinedustan pelaaminen. On ilmeisesti niin vitun vaikeeta pitää se yksi kaveri kiinni siinä edustalla neljän miehen voimin, tänään nähtiin jälleen hieno esimerkki. Lisäksi kun vastustajan pelaajat useimmiten ovat alimittaisia kääpiöitä meidän pakkeihin verrattuna.

4. Mikkihiiri-hyökkääjät. Jos fyysisyys on selkeä heikkous, luulisi olevan jotain muita vahvuuksia? Vastustajan yli satakiloiset pakitkin luistelee meidän hyökkääjien ohi. Kulmissa tavoitteena on kalastella jäähy tekemällä kuolevia joutsenia (vrt. Sexton), koska muuhun ei pystytä.

Seuraavaan peliin: Famularea ja Tuomaista tuloskenttiin tekemään tilaa meidän ykköshyökkääjille, vaikkapa Soinnun ja Parén tilalle. Jälkimmäiset kaverit ovat olleet täysin näkymättömiä, eivätkä ainakaan tällä hetkellä paikkojaan ansaitse.
 

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En osaa oikeasti sanoa onko oloni ollut ikinä näin haikea, pettynyt sekä vittuuntunut matkalla Turkuhallilta kotio TPS:n pelin jälkeen. Kaikkeni annan katsomossa ja vastapalkkioksi peli on tällaista. Odottaisin pelaajilta (kaikilta) jonkinlaista vastakaikua; kamppailua ja yritystä. Mutta heiltä emme saa edes tunnustusta! Pelin jälkeen suorinta tietä pukukoppiin, eikä edes vilkaista Mutkaa kohti! Vaikka näin jatkoajassa on turha antaa, mutta silti synninpäästöt nelosketjulle, eteenkin Laaksolle ja Famularelle. He antavat kentällä kaikkensa ja osoittavat sen Mutkalle joka hetki.

Koko viikon pistesaldo 0/9. Kyllä kannattajia koetellaan ja kovalla kädellä.
 

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä nyt on usko aika vähissä jumalasta seuraavaan eli Suikkaseen. Miten tolla porukalla voi pelata noin huonosti. Liigan kärjessä viilettävät mm. Saipa ja Ilves, katsokaa herrajumala millaisilla rostereilla em. joukkueet pelaavat, mutta me ei saada maaliakaan aikaiseksi kriisijoukkuetta vastaan.
Toki joukkue on väärin koottu, esim. pakkeja liian vähän mutta silti, kyllä tosta nipusta pitäisi enemmän saada irti.
 

Smirnoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS #26
Olen koittanut olla positiivisin mielin vaikka vaikeuksia on ollut, mutta kyllä nyt viimepelit osoittavat sen että Norrenan on aika siirtyä mv-valmentajaksi. Ei sillä että hän olisi huono ei missään nimessä, mutta kun kentällä perseillään oikeen urakalla niin ei näytä norreakaan kiinnostavan.
Onhan noi ulkomaalaiset vahvistukset oikeasti ihan huikeita ei perkele tähän liigaan Sexton - Pare - Morrisson - Willsie vittu kuulu. Aikuisten oikeasti perkeleen kovia äijiä, mutta meillä ei ole sitä saatanan runkoa sitä TPS SYDÄNTÄ mitä noi tarvitsee!! PASKASTA EI SAATANA SAA KONVEHTIA. Ketään ei saatana taistele logolle vaan sille saatanan khl sopimukselle (LUE VITTU PISTEILLE) ei ole taistelijoita saatana missä vitussa on nyt ne vahalahdet ja nummelinit perkele!? Tappeleeko tuolla edes kukaan? Jos ei saatana maistu ni ottakoot kunnolla turpaan nyrkeilläkin vielä!
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joka kausi sama juttu. Valmentajat vaihtuu, pelaajat vaihtuu, tulos kaudesta toiseen sama. Vituttaa tuo päämäärättömyys pelistä toiseen. Ollaan paikalla, mutta ei tehdä töitä kunnolla. Saatana, Kerho tulee Turkuun kuuden pelin tappioputkessa, organisaatio täysin sekaisin, ja tällaisellekin joukkueelle onnistutaan häviämään. Miten vitussa voi 20 pelaaja näyttää siltä, että pelattaisiin jotain uran ensimmäistä A-junnumatsia? 120 minuuttia ilman maalia kotona, hiljaseksi vetää.

Vituttaa myös meidän avainpelaajien puolihuolimaton pelaaminen. En ole vielä jaksanut näitä ulkomaalaisia suuremmin haukkua, kun ovat tuoneet ne vähäisetkin pisteet, mutta tänään oli kyllä vahvaa surffailun makua touhussa mm. Sextonilla. Tuosta hommasta välittyy muutenkin karmealla tavalla johtajuuden puute. Vaikea uskoa mihinkään parempaan enää, moni pelaaja on viimeisen kolmen vuoden aikana näyttänyt, ettei taso vain riitä parempaan. Tähän päälle järjestäen epäonnistuneet uudet vahvistukset, niin soppa on valmis. Mihin se enää tuosta paranisi?
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Säälittävä lauantai-ilta HK-Areenalla. Paikalla oikeasti noin 3000 ihmistä. Ei tunnelmaa. Ei intohimoa. Ei sähköä. Ei mitään. Ei kentällä eikä katsomossa. Vittu jääkonekin hajosi.

Kaiken jäällä tapahtuvan perseilyn lisäksi näin tänään, kun TPS-fani saatettiin ulos katsomosta huonon käytöksen vuoksi. Ko. henkilöllä paloi täysin kiinni, koska TPS oli niin tavattoman huono joukkue ja turhautuminen johti pieniin ylilyönteihin. Ymmärsin tuota henkilöä erittäin hyvin.

Saatan tehdä ensi viikolla isomman ulostulon tästä bäst före-tuotteesta nimeltä TPS, lauantai-iltaani en aio siihen tuhlata. Katotaan nappaako ensi viikolla sen enempää.

PS TPS-johto & hallitus: oliko hyvä myynti tänään hallilla? Tunsitteko ylpeyttä kannattajien ja yhteistyökumppaneiden edessä? Tuliko täyttymyksen tunne siitä, että olette tehneet kaikkenne tämän illan elämyksellisyyden suhteen?
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Edelleenkin olen sitä mieltä, että TPS:n joukkue on väärin koottu. Roolitus on täysin perseestä. Onko sitä edes olemassa?

Monet muutkin aikaisemmin "TPS-touhuiluille" silmänsä ummistaneet alkavat näköjään huomata, että, kun organisaatiolta puuttuu yhtä aikaa sekä pitkän että lyhyen tähtäimen suunnitelmat, niin joukkue on juuri siksi tällainen tivoli, jossa "hevoset" vaihtuu vuodesta toiseen, mutta ohjelma (lue:menestymättömyys) pysyy ennallaan.

Montako vuotta tätä pitää vielä katsoa, ennenkuin tajutaan, että "se on tulos tai ulos". Hyvä Veli-systeemi on jo nähty, mihin se johtaa.
 

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tällä hetkellä on aivan turha syyttää mitään hallitusta tai muutakaan johtoa, nyt on täysin valmentajan ja pelaajien katsoa peiliin ja pitkään; ei näin pojat, ei.
 

Smirnoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS #26
Missä se kaikki veri, paska ja suolen pätkät on mitä joukkueen piti jättää kentälle kävi miten kävi? Pitääkö toi koko porukka lähettää Kalingradiin hakemaan munaa. TPS vois sijoittaa 500 000€ kultaketjuihin noille pelaajille ja pistää edes 12 tunniksi tonne Kalingradiin selviytymään. Pelipaikan saa ne kenellä on edes joku ketju mukana reissun jälkeen. Mukavoituneitä mätisäkkejä saatana kaikki. Sitten kun tämä homma lakaa ehkä joskus luistaman niin kotioteluun pelaajaesittelymusiikiksi enter sand manin tilalle Avenged Sevenfold - Hail to the king ja SUIKKANEN luistelee ekana jäälle.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Sisääntulomusiikiksi sopii varsin hyvin tällä hetkellä,
mikkihiiri merihädässä, Georg Malmsteen.
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
VITUN VITUN VITTU. Miks vitussa tuli taaskaan raahauduttua hallille kun saa palkkioksi siitä tällästä vitun paskaa niskaan. Miks vitussa tuli ostettua joku helvetin Jokerit-matka, jossa ei todellakaan tulla voittamaan, kun ei saatana saatas kiekkoa maaliin vaikka vastustajalla olis pahvimolari. Saatanan saatana ku tuli tuhlattua rahaa tälläseen helvetin paskaan. Vittu.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Aivan turhaa syyttää hallitusta, johtoa, Arsea ym. tämän hetkisestä tilanteesta. Se on pelaajat ja valmennus, jotka alisuorittavat tällä hetkellä. Hyvät palikat on annettu, mutta nämä palikat alisuorittavat rankasti tällä hetkellä.

Markus Seikola 0+2, Charles Bertrand 0+0, Camilo Miettinen 1+1, Matias Sointu 1+4 jne. Käsittämättömän huonot saldot kaikilla.
 

TheLazaruz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #96, #55, #9
Tekisi mieli avata Suikkaselle kenkää ketju, vituttaa sen verran.
Mutta kuka pelastaa? Pajuoja?

Jätän avaamatta tykkään Suikkasen tyylistä mutta vituttaa suunnattomasti
tämä saamaton pelaaminen.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Aivan turhaa syyttää hallitusta, johtoa, Arsea ym. tämän hetkisestä tilanteesta. Se on pelaajat ja valmennus, jotka alisuorittavat tällä hetkellä.

Kyllähän nykyisestä tilanteesta pitää nimenomaan näitä hallituksen sankareita syyttää. Nykyisistä peliotteista voidaan syyttää joukkuetta ja varsinkin valmennusta joka ei tee mitään muutoksia pelien välillä. Toki tänään lopussa Seigo ja Seiko vaihtoivat paikkoja.

Suurin syy löytyy kuitenkin sieltä herrojen peilistä. Viimeiset kahdeksan vuotta on vedetty sellaista alasajoa, että oksat pois. Nykyään meininki on se, että kunhan tilinpäätös on plussalla, niin kaikki on hyvin. Joukkueen rakennus hoidetaan aina, niin että kärkipelaajat vievät budjetin lähes kokonaan ja sitten loput kootaan muiden jämistä ja omista luottoratsuista joista puolet voisi laittaa mestikseen eivätkä silti pärjäisi.

Vituttaa myös suuresti, että se Willsie täytyi raahata väkisin sieltä Kroatiasta. Näkyy nimittäin selvästi, että ei kiinnostaisi yhtään pelata Turussa. Norrenaan oli mulla luottoa ennen kautta, mutta on ollut aivan paska ja Hostikkaakaan ei uskalleta päästää maaliin.

Toisaalta eihän tässä mikään ole muuttunut viimeisen kolmen vuoden aikana, joten ei tämä nyt aivan puskista taaskaan tule tämä paska.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aivan turhaa syyttää hallitusta, johtoa, Arsea ym. tämän hetkisestä tilanteesta. Se on pelaajat ja valmennus, jotka alisuorittavat tällä hetkellä. Hyvät palikat on annettu, mutta nämä palikat alisuorittavat rankasti tällä hetkellä.

Ja kuinka kauan nämä palikat ovat Tepsissä alisuorittaneet? On siinä ehkä jotain syy-yhteyttä johtoonkin, että vuodesta toiseen pelaajat ja valmentajat tulevat vetämään vihkoon meidän Tepsissä. Vaihdetaanko taas kaikki pelaajat, paraneeko sillä?
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Tekisi mieli avata Suikkaselle kenkää ketju, vituttaa sen verran.
Mutta kuka pelastaa? Pajuoja?

Jätän avaamatta tykkään Suikkasen tyylistä mutta vituttaa suunnattomasti
tämä saamaton pelaaminen.

Annetaan tämän kortin nyt jo olla, ei markkinoilla ole parempia vapaana. Ei tää sekoilu parane siitä, että valmentajia vedetään kehiin sieltä sun täältä. Nyt valmennuksen on vaan keksittävä tohon maalintekoon jotain, siitä tää eniten jumittaa. Rentous pelaamiseen tulee maalien kautta. Joten videot pyörimään ja varsinkin toi ylivoima kaipaa nyt jotain uutta oivallusta.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Eka matsi tällä kaudella, jonka jätin tietoisesti seuraamatta kokonaan. Ei vaan jaksa kiinnostaa, sen verta on paskat kommentit täällä myös eilisestäkin.

TPS niminen joukkue täyttää kaikki kriisijoukkueen määritelmät. Tässä muutamia kohtia:

1) Miten voi olla joukkue jälleen niin vajaasti koottu, vaikka silti on loistavia pelaajia? Miten vitussa tuo Vuori voi vaan jatkaa tuolla?? Ei toi nyt voi vittu olla mahdollista, jos asiaa oikein miettii. Kaikki ympäriltä on jo muutettu. Sentteritilanne vuodesta toiseen aivan paska. Lisäksi peruspakkeja ja voimaa alakerrasta puuttuu ihan liikaa. Kokemus myös loistaa poissaolollaan.
2) Alisuorittajia on todella paljon. Mistä se johtuu? Koottu väärin? Valmennettu väärin?
3) Joukkueen sisällä on pakko kuohua ja todella kovaa. Otteet on niin vitun heikkoja, et on vaikea uskoa noiden olevan mitään ammattilaisia.

Noita matseja kun katsoo, niin ei siellä kyllä näy parantavia merkkejä missään. Me ollaan nyt jo jäämässä playoff-junasta ja säälijunaankin tulee olemaan kiire kohta.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Näyttää siltä, että tuo jengi ei pelaa valmennukselle tai Tepsille.Sekoittaako pakkaa "aina avautuva" Seikola vai joku muu? Todella hengetöntä pelaamista ja vittuuntuneeena tullaan vaihtoon. Nyt ei ole kaikki kohdillaan organisaatiossa...siis siellä lähellä pelaajia.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Annetaan tämän kortin nyt jo olla, ei markkinoilla ole parempia vapaana.

On, Kari Heikkilä. Mutta joo, ei ole tarvetta uudelle koutsille. Jos seuraavat viisi matsia hävitään putkeen, sitten on.
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On, Kari Heikkilä. Mutta joo, ei ole tarvetta uudelle koutsille. Jos seuraavat viisi matsia hävitään putkeen, sitten on.

Ei tilanne ole oikeastaan koskaan miksikään tuhkimotarinaksi muuttunut valmentajaa vaihtamalla. Vaikka vituttaakin ankarasti, kyllä mä Suikkasen näen tuolla penkin takana mieluiten kauden loppuun asti, vaikka vedeltäis jumbona, jos ensi kaudella samalaine alku niin sitten. Tähän kauteen on ihan turha ruveta jotain valmentajaa vaihtamaan, nyt, huomenna tai 10 ottelun päästä.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Älkää edes unissanne ehdottako valmentajanvaihdosta tässä kohtaa. Siinä vaiheessa, kun TPS ilmoittaa antaneensa kenkää Suikkaselle, menee TPS minulta boikottiin. Kaikkein typerin ratkaisu mitä Palloseura voisi tässä tilanteessa tehdä, olisi nimenomaan Suikkasen erottaminen.

Niin typerää ratkaisua edes TPS ei voi tehdä.
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei tilanne ole oikeastaan koskaan miksikään tuhkimotarinaksi muuttunut valmentajaa vaihtamalla. Vaikka vituttaakin ankarasti, kyllä mä Suikkasen näen tuolla penkin takana mieluiten kauden loppuun asti, vaikka vedeltäis jumbona, jos ensi kaudella samalaine alku niin sitten. Tähän kauteen on ihan turha ruveta jotain valmentajaa vaihtamaan, nyt, huomenna tai 10 ottelun päästä.

Vahvasti samaa mieltä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, ainakin minä olen väsynyt näihin jokavuotisiin valmentajan vaihdoksiin. Tepsistä ei saa tulla organisaatiota, jossa jatkuvasti valmentaja saa olla tulisilla hiilillä, kun kentällä pelaajat alisuorittavat. Tai kun pelaajakoordinaattori ei osaa korjata rosterin selviä puutteita vaan kauteen lähdetään aina vähän sinne päin valmiilla joukkueella. Viime vuosina nämä vaihdokset ovat tuoneet vain marginaalista parannusta otteisiin. Voisi oikeastaan sanoa Kaitsua vapaasti lainaten, että ihan sama kuka turakainen siellä heiluu, Tepsi on silti playoffien ulkopuolella. Jos nytkin jäädään playoffien ulkopuolelle, niin Vuoren asema alkaa kärsivällisimpienkin silmissä olla erittäin kyseenalainen.

Eipä silti Suikkanen mikään sateentekijä ole ollut. Eivät ne kausien 2008-2010 joukkueet mitään kovin ihmeellisiä olleet nekään, mutta voitettiin silti enemmän kuin hävittiin. Nyt on jotenkin huomattavasti tahmeampaa pelaamista kaikella tapaa. Tuo ulkomaalaisten määrä varmasti vaikeuttaa tätä pelitavan sisäistämistä ja muutenkin joukkuepelaamista. Lisäksi nyt ei ole aivan Salak/Engren tason ihmemiestä pelastamassa pisteitä, vaikkei Norrena ole missään nimessä suurin ongelma. Lapsellisesti yritän uskoa siihen, että kärsivällisyydellä saadaan joukkuepelaaminen kuntoon ja sitä kautta viimeistään keväällä vähän lentokeliäkin. Vaikeaa se kuitenkin on tällä hetkellä. Hirveä homma valmennuksella muuttaa nämä vuosia samalla keskinkertaisella tasolla puurtaneet jätkät parissa kuukaudessa hyviksi pelaajiksi. Yksilöiden teoista se hyvä tai huono pelaaminen kuitenkin lopulta muodostuu.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Aivan turhaa syyttää hallitusta, johtoa, Arsea ym. tämän hetkisestä tilanteesta. Se on pelaajat ja valmennus, jotka alisuorittavat tällä hetkellä. Hyvät palikat on annettu, mutta nämä palikat alisuorittavat rankasti tällä hetkellä.

Onko? Missä ovat esimerkiksi ne johtavat puolustavat puolustajat? Jos joku kuvitteli ennen kauden alkua, että esim. M. Seikola kuuluu tähän jengiin niin ei ole jääkiekkoa katsonut. Muitakin aika merkittäviä aukkoja joukkueesta löytyy, vaikka paperilla ehkä yllättäväkin nimekäs nippu on. Päin persettä roolitettu ja koottu, mielestäni. Tämä ei toki vapauta valmentajia tai pelaajia vastuusta. Moni jätkä vetää siellä selkä pystyssä ja puolivaloilla, minkä pitäisi taata automaattinen lähtölippu joukkueesta.

EDIT: eikä todellakaan kenkää Suikkaselle. Kaveri on näyttöonsä antanut niin liigassa kuin Tepsissäkin. Ei tänne ole aineita parempaa miestä saada, eikä toisaalta se nykytilanteessa mitään auttaisi vaikka penkin takana seisoisi Scotty Bowman.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös