Vituttaa niin, ettei veri kierrä!

  • 2 874 064
  • 13 835

jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On hienoa, että henkilöt, jotka eivät ikinä ole käyneet Nokia Areenalla osaavat ammattitaitoisesti luonnehtia hallin tunnelmaa.

Ite kävin viime keväänä kattomassa neljä peliä Nokia-areenalla. Yhen suomen pelin ja 2x Tappara-TPS 1x Ilves-TPS. NHL-pelejä (vain runkosarjaa) käyny katsomassa ja Ruotsissa SHL-runkosarjaa.

Turussa kävin katsomassa varmaan kaikki playoff kotipelit viime kaudella ja paljon tulee muutenkin pelejä katottua.

Ihan ylivoimasesti voi sanoa, että Gatoradella on kyllä ihan maailman luokkaa oleva tunnelma ja pesee kyllä Nokia-areenan ihan mennentullen. Syykin tähän on ihan selvä ja tieteellisesti perusteltavissa. (Teen akustiikan kanssa muum muassa ihan päivätyötä, joten tiedän mistä on kyse). Syy on pääasiassa ihan tilasuunnittelussa. Nokia Areenalla on keskitytty siihen, että voi pitää myös paremmin keikkoja ja muita tapahtumia, joten siellä jälkikaiunta-aika on muum maussa pienempi ja todennäköisesti heijastukset ihan myös pinnan muodoista lähtien. Tämä vaikuttaa merkittävästi tunnelmaan, koska yleisön ääni katoaa halliin eri tavalla Nokia areenalla kuin Gatoradella. Tästä syystä myös Turussa nostetaan esille, että Kupittaalla on hallin ollessa täynnä paljon parempi tunnelma. Siellä vielä suurempi jälkikaiunta-aika kuin Gatoradella.

Nokia-areena on kyllä joissain muissa tapauksissa parempi kuin Gatorade, mutta tunnelmaltaan kyllä Gatorade on varmasti parempi. Tai toki riippuu mistä tykkää. Joku voi toki pitää syksyistä CHL-peliä tunnelmaltaan parempana kuin keväistä Playoff-ottelua.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Aika ihmeellistä, että kun kirjoittaa vitutusketjuun, osa porukasta kuvittelee, että on kirjoitettu positiivisuusketjuun. Joskus olisi hyvä katsoa ketjun otsikko eikä vedellä omia ihan vääriä johtopäätöksiä.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Max Power
Pulkkamäessä Auris on ihmettelemässä todennäköisemmin minne lumet ovat haihtuneet, kuin tällä hetkellä on Tampereen areenassa ottelua seuraamassa.
Kunhan pääsee provoilemaan.
 

YOLO 1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Penguins
"Musta on valkoista"

"Ei poika, kyllä musta on mustaa"

"Ihmellistä kun kirjoitan vitustusketjuun, että musta on valkoista niin luulet isä että kirjoitin positiivisuusketjuun"

Täh.
 

Juketsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
On hienoa, että henkilöt, jotka eivät ikinä ole käyneet Nokia Areenalla osaavat ammattitaitoisesti luonnehtia hallin tunnelmaa.
Sen mitä olen siellä kaksi matsia käynyt katsomassa (ensimmäinen viime kevään loppuunmyyty välieräpeli), niin onhan halli hieno, mutta ei tunnelmaltaan lähellekään voita täyttä nakkikattilaa, missä ääni oikeasti kaikuu ja jytisee.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aika ihmeellistä, että kun kirjoittaa vitutusketjuun, osa porukasta kuvittelee, että on kirjoitettu positiivisuusketjuun. Joskus olisi hyvä katsoa ketjun otsikko eikä vedellä omia ihan vääriä johtopäätöksiä.

Vituttaa, että jotkut luulevat jossain Tampereen kirkossa olevan parempi tunnelma keväisin kuin Turun hornankattilassa. Vituttaa myös, että samat ihmiset lähtevät aina siirtämään tolppia.
 

Tuuletin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps, änäri suomalaiset
Lopettakaa nyt prkl se vastaan väittäminen. Menee aurikselta hyvät negailut sivusuun kun ei ollutkaan pelkää paskaa tarjolla.
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nimenomaan !! Kyllä maailmaan mielipiteitä mahtuu, varsinkin kun toisella osapuolella ne ovat aina oikeita ja perusteltuja. Toinen tykkää äidistä ja toinen Tampereesta.
Mielipiteitä pitää ollakin mutta ei niistä tarvitse sen enempää kinastella ja mennä jopa henkilökohtaisuuksiin.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Terry Broadhurst
Auriksen lihava rapala upposi kyllä hyvin täällä.

Eiköhän tätä myötä ole selvä, että janari on täysi trolli ja tuotantonsa on jokin väkevä kokonaistaideteos.

Muuten kannattaisi tosiaan vaihtaa osastoa ja alkaa fanittaa ihan muita jengejä. Siis jos oikeasti on sitä mieltä, että kiima jäi parina viime vuonna piippuun ja meno on kovempaa nyt Nokialla.
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Auriksen lihava rapala upposi kyllä hyvin täällä.

Eiköhän tätä myötä ole selvä, että janari on täysi trolli ja tuotantonsa on jokin väkevä kokonaistaideteos.

Muuten kannattaisi tosiaan vaihtaa osastoa ja alkaa fanittaa ihan muita jengejä. Siis jos oikeasti on sitä mieltä, että kiima jäi parina viime vuonna piippuun ja meno on kovempaa nyt Nokialla.
Jos joku on trolli niin paras keino päästä eroon on se että jättää sen kokonaan huomioimatta. Kukaan ei jaksa yksinään keskustella.
 

kerpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pride FC, Iron Maiden
Kesärenkaat ehti olla päivän verran auton alla, kunnes yhdessä gummissa törötti ruuvi pystyssä.

Ainahan se vituttaa, mutta nyt eritoten, koska olen varma että Urama on syyllinen kyseiseen tapahtumaan.
 

Khoenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat
Näyttelijäpoppoo joutikin tippua. Vielä ennen välieriä olin Tampereen keskinäisen finaalin kannalla, mutta en enää tuon filmauskerhon jälkeen.
Noh noh... Tepsi itse tippui samaan kuoppaan corona-kaudella.
Pelicansia vastaan Pelicans aloitti Björnisen ja Kangasniemen johdolla filmaamisen, mihin Tepsin pelaajat turhautuivat ja lähtivät hieman mukaan... Varsinkin Nurmi ja Pajuniemi.. Pojat vaan olivat niin hiton huonoja siinä että kaikki puhuivat vain heidän filmeistään.. Nurmellahan se maine on jo jäänyt vähän elämään... Joten kiitti Pelicans kun yhä pärjäät sillä tyylillä...

Oikein sapetti katsoa kun joku Björninen naureskellen nousi ja meni vaihtoaitioon antamaan vieruskaverille kivet onnistuneen jäähynhankkimis liukastumisen jälkeen..
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kotisivujen "joukkue" osio ei edelleenkään toimi edarin osalta. On se niin pirun vaikeaa.
 

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
Onkohan rikki, vai onko vain laitettu "kiinni" siksi aikaa kun viritelmä ensi kauden komppaniasta saadaan valmiiksi.

Sekin voi olla, mutta ajankohta siihen nähden vähän erikoinen, että eikös pelaajat ole vielä sopimuksen alaisia Tepsiin, ts. tuo joukkuesivu on tällä hetkellä sopimusteknisesti "ihan oikein"?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös