Oltiin talvisodassa. Ryhmä lumipukuisia suomalaissotilaita oli metsikössä lähellä aukeaa. Sen toisella puolella näkyi olevan ryssän korsu. Savupiippu vain törötti pienen kummun laella. Ryhmänjohtaja Turunen kysyi miehiltä, löytyisikö vapaaehtoista ryömimään aukean poikki ja pudottamaan savupiippuun käsikranaatin. Kaikki olivat hiljaa. Turunen tiesi, että tehtävä oli vaarallinen. Eteläpohjalainen Hautala kiemurteli vaivaantuneena. Turunen kysyi Hautalalta: "Etkö sie menisi?" Kun kerran kysyttiin, oli Hautalan pakko vastata: "Notta kyllä kai mää sitte meen!."
Hautala lähti ryömimään syvässä lumessa. Muu ryhmä jännitti metsässä kun Hautala ryömi hitaasti, käyttäen taitavasti hyväkseen aukean muutamia kiviä ja tuulenkaatoja, niin ettei vihollinen helposti nähnyt lumeen pikkuhiljaa kehittyvää uraa. Lopulta metsässä olevat miehet näkivät, miten Hautala kömpi korsun päälle ja otti taskustaan kranaatin, aikoen pudottaa sen ryssien niskaan. Hautala kurkisti pikaisesti savupiippuun, laittoi kranaatin takaisin taskuunsa, tuli alas korsun päältä ja käveli sen ovelle, aukean toisella puolella seuraavien suomalaisten hämmästykseksi.
Hautala koputti, ovi avattiin ja Hautala syöksyi sisään. Aukean toiselle puolelle asti kantautui tappelun ääniä, huutoa, kolinaa ja muutamia pistoolin laukauksia. Sitten Hautala ryntäsi vauhdilla ulos, kiiveten salamana takaisin korsun päälle, otti kranaatin taskustaan, veti sokan irti ja pudotti räjähteen savupiippuun. Sitten Hautala lähti rynnimään takaisin aukean poikki, kunnes korsusta kuului räjähdys ja kranaatti teki tehtävänsä.
Hautala käveli vähän rauhallisemmin omien luo, ja nämä rupesivat onnittelemaan ja kehumaan häntä. ryhmänjohtaja Turunen sanoi: "Hautala saa tästä kyllä ylennyksen ja lomaa. Mutta miksi ihmeessä te menitte sinne korsuun sisälle?"
Hautala vastasi: "Notta mä vaan kävin aukaasemas pellin."