Alkoholin käyttö tahtoo kuulua tavalla tai toisella yhden jos toisenkin henkilön kuvioihin ja suurin osa tutustuu tähän puoleen hyvinkin nuorena. Niin kävi omallekin kohdalleni joskus kauan kauan sitten, kun ensimmäisen kerran join pullon kaljaa. Sattuipa käymään tuossa kolmisen vuotta sitten niin, että päätin lopettaa alkoholin nauttimisen kokonaan. Mitäs sitten tapahtui ja miten tähän päädyin?
Jos kelataan vielä sen verran taaksepäin taustojen vuoksi, niin kyllä minäkin oman osani ehdin tästä vuotuisesta viinan kulutuksesta hoitamaan - silloin parikymppisenä vähän reilummalla kaavalla, hummaten yössä viikonloput läpeensä. Jos otin, niin otin oman mittapuun mukaan kunnolla, mitään yhden oluen nautiskelua en koskaan harrastanut. Alkoholi kuului kuvioihin viikonloppuisin ja porukalla irroteltiin nuoruuden innolla.
Pikkuhiljaa kuitenkin se tuikitavallinen jälkitila eli kankkunen alkoi paheta ikävuosien myötä aina vain pahemmaksi ja pahemmaksi. Krapula ei hävinnytkään enää päivässä eikä kahdessa vaan vähitellen meni kolme-neljä päivää ja pahimmillaan viikon verran. Empiiristä testausta tuli suoritettua niin määrällä kuin laadullakin ja jonkinlainen raja löytyi; aivan sama mitä otti, mutta jos määrä meni kaljapulloskaalalla neljän pullon yli, kärsittiin seuraamuksista vähintäin se nelisen päivää - se ensimmäinen oli yleensä parhain olotilaltaan.
Kankkuset eivät olleetkaan enää "tavallisia", vaan selvästi kyseessä olikin jonkinlainen elimistön jatkuvampi reaktio. Koskaan en ole käynyt tutkituttamassa, että onko maksa jo rusina, vai jokin geeni poikittain - ehkä pitäisi? Kuitenkin siitä "normaalista" päänsärystä/huonovointisuudesta jne. kun selvisi päivän/parin aikana, niin homma jatkui messevästi. Sen jälkeen alkoivat limakalvot aristamaan, silmät vuotamaan, aataminomena oli koko ajan kurkussa, maha sekaisin - joka solu huusi armoa pari päivää, kunnes olo alkoi pikkuhiljaa paranemaan. Eli jos perjantaina kävit kapakassa, niin keskiviikkona tai torstaina alkoi olla täysin normaali olo.
Viimeisen kerran kun otin viunaa, join ystäväni kanssa viiniä. Itse otin kaksi lasillista ja seuraavana päivänä oli kankkunen! Sen jälkeen päätin, että piruako sitä itseänsä kiusaa - jätän vinetot kokonaan pois. Eikä ole kaduttanut, vaikka jonkinverran kylläkin harmittanut.
Nimittäin tällä päätöksellä oli yllättäviäkin vaikutuksia sosiaaliseen elämään; ei mitään suurempia, mutta kuitenkin joitakin juttuja on hyvinkin rekisteröinyt kanssaihmisten suunnalta. Ensinnäkin kaverit tietysti eivät uskoneet millään, ettei se muka enää ota viinaa missään muodossa. Sitkeät houkuttelut jatkuivat hyvinkin pitkään, kunnes ennenpitkää he alkoivat uskomaan, että tosissaanhan tuo taitaa olla. Yksikään ei kaverisuhteita tämän takia ole poikki laittanut, joten siinä suhteessa kaikki hyvin ;)
Työelämän puolella olen huomannut selkeämmin näitä suhtautumistapojen vivahteisia muutoksia. Isossa talossa kaikennäköistä kekkeriä riittää ja yleensä niissä on myös viunakset mukana kuvioissa. Risteilyä, toimintapäivää...ja kylkiäisenä tai naamioituna pääasiana bilettäminen ja rentoutuminen työkavereiden kanssa. Näihin ns. päivähommiin olenkin päätökseni jälkeen osallistunut, mutta skipannut sitten ne huuruisemmat osiot pois. Ja selitettävää on riittänyt, että miksi näin? Mikset jää, mikset lähde, mikä sulla on? Vaikka olen kertonut juomattomuuteni syyksi tämän helvetin moisen krapulan (joka tulee naurettavan pienistä määristäkin), se ei ole useinkaan tuntunut riittävän. "No kyllä sitä kankkusta kestää, älä ole ilonpilaaja!"
Sitähän ei kukaan tietoisesti (ainakaan usemmiten) halua olla, joten olenkin katsonut paremmaksi skipata näitä firman tilaisuuksia kokonaan. Vaikka todennäköisesti silloinkin on jokin outolintu, kun ei lähde yhteisiin tilaisuuksiin mukaan? Onneksi on myös niitä, jotka ovat ymmärtäneet asian vallan mainiosti, eivätkä ole tehneet asiasta numeroa ollenkaan.
Taitaa kuulua lähtemättömästi tähän suomalaiseen yhteiskuntaan se, että viinaa otetaan ja siitä myös miehekkäästi kärsitään? Entäpä sitten, kun siitä ei selviäkään viikonlopun aikana, vaan seuraava työviikko saattaa mennä sairastaessa? Ei ole mikään työläisen vaihtoehto, todellakaan.
Niin, itse päätös oli tavallaan suuri helpotus. Ei enää pahaa oloa, tosin niitä hauskoja iltoja hyvässä seurassa kyllä kaipaa! Onneksi niitä on ollut selväpäisenäkin, ei siinä mitään. Tietysti aikaa on myös riittänyt moneen muuhunkin asiaan, samoin talouspuoli on tältä menoerältä (joka on aika hemmetin suuri!) myöskin säästynyt. Tai oikeammin, sijoituskohde on sitten ollut jokin muu.
No juu, tässä oli ehkä sekavakin"avautumiseni" tässä vinettoasiassa, täällä varmaan on monia muitakin, jotka valitsevat syystä tai toisesta vineton sijaan vissyn? Enkä mitenkään halveksu niitä, jotka napanderia ottavat kohtuudella- teinhän sitä itsekin melkoisen pitkään - kunhan haluan tässä tuoda esille vain sen, että ilmankin voi olla ja hommelit sujuvat varsin kelvollisesti.
Jos kelataan vielä sen verran taaksepäin taustojen vuoksi, niin kyllä minäkin oman osani ehdin tästä vuotuisesta viinan kulutuksesta hoitamaan - silloin parikymppisenä vähän reilummalla kaavalla, hummaten yössä viikonloput läpeensä. Jos otin, niin otin oman mittapuun mukaan kunnolla, mitään yhden oluen nautiskelua en koskaan harrastanut. Alkoholi kuului kuvioihin viikonloppuisin ja porukalla irroteltiin nuoruuden innolla.
Pikkuhiljaa kuitenkin se tuikitavallinen jälkitila eli kankkunen alkoi paheta ikävuosien myötä aina vain pahemmaksi ja pahemmaksi. Krapula ei hävinnytkään enää päivässä eikä kahdessa vaan vähitellen meni kolme-neljä päivää ja pahimmillaan viikon verran. Empiiristä testausta tuli suoritettua niin määrällä kuin laadullakin ja jonkinlainen raja löytyi; aivan sama mitä otti, mutta jos määrä meni kaljapulloskaalalla neljän pullon yli, kärsittiin seuraamuksista vähintäin se nelisen päivää - se ensimmäinen oli yleensä parhain olotilaltaan.
Kankkuset eivät olleetkaan enää "tavallisia", vaan selvästi kyseessä olikin jonkinlainen elimistön jatkuvampi reaktio. Koskaan en ole käynyt tutkituttamassa, että onko maksa jo rusina, vai jokin geeni poikittain - ehkä pitäisi? Kuitenkin siitä "normaalista" päänsärystä/huonovointisuudesta jne. kun selvisi päivän/parin aikana, niin homma jatkui messevästi. Sen jälkeen alkoivat limakalvot aristamaan, silmät vuotamaan, aataminomena oli koko ajan kurkussa, maha sekaisin - joka solu huusi armoa pari päivää, kunnes olo alkoi pikkuhiljaa paranemaan. Eli jos perjantaina kävit kapakassa, niin keskiviikkona tai torstaina alkoi olla täysin normaali olo.
Viimeisen kerran kun otin viunaa, join ystäväni kanssa viiniä. Itse otin kaksi lasillista ja seuraavana päivänä oli kankkunen! Sen jälkeen päätin, että piruako sitä itseänsä kiusaa - jätän vinetot kokonaan pois. Eikä ole kaduttanut, vaikka jonkinverran kylläkin harmittanut.
Nimittäin tällä päätöksellä oli yllättäviäkin vaikutuksia sosiaaliseen elämään; ei mitään suurempia, mutta kuitenkin joitakin juttuja on hyvinkin rekisteröinyt kanssaihmisten suunnalta. Ensinnäkin kaverit tietysti eivät uskoneet millään, ettei se muka enää ota viinaa missään muodossa. Sitkeät houkuttelut jatkuivat hyvinkin pitkään, kunnes ennenpitkää he alkoivat uskomaan, että tosissaanhan tuo taitaa olla. Yksikään ei kaverisuhteita tämän takia ole poikki laittanut, joten siinä suhteessa kaikki hyvin ;)
Työelämän puolella olen huomannut selkeämmin näitä suhtautumistapojen vivahteisia muutoksia. Isossa talossa kaikennäköistä kekkeriä riittää ja yleensä niissä on myös viunakset mukana kuvioissa. Risteilyä, toimintapäivää...ja kylkiäisenä tai naamioituna pääasiana bilettäminen ja rentoutuminen työkavereiden kanssa. Näihin ns. päivähommiin olenkin päätökseni jälkeen osallistunut, mutta skipannut sitten ne huuruisemmat osiot pois. Ja selitettävää on riittänyt, että miksi näin? Mikset jää, mikset lähde, mikä sulla on? Vaikka olen kertonut juomattomuuteni syyksi tämän helvetin moisen krapulan (joka tulee naurettavan pienistä määristäkin), se ei ole useinkaan tuntunut riittävän. "No kyllä sitä kankkusta kestää, älä ole ilonpilaaja!"
Sitähän ei kukaan tietoisesti (ainakaan usemmiten) halua olla, joten olenkin katsonut paremmaksi skipata näitä firman tilaisuuksia kokonaan. Vaikka todennäköisesti silloinkin on jokin outolintu, kun ei lähde yhteisiin tilaisuuksiin mukaan? Onneksi on myös niitä, jotka ovat ymmärtäneet asian vallan mainiosti, eivätkä ole tehneet asiasta numeroa ollenkaan.
Taitaa kuulua lähtemättömästi tähän suomalaiseen yhteiskuntaan se, että viinaa otetaan ja siitä myös miehekkäästi kärsitään? Entäpä sitten, kun siitä ei selviäkään viikonlopun aikana, vaan seuraava työviikko saattaa mennä sairastaessa? Ei ole mikään työläisen vaihtoehto, todellakaan.
Niin, itse päätös oli tavallaan suuri helpotus. Ei enää pahaa oloa, tosin niitä hauskoja iltoja hyvässä seurassa kyllä kaipaa! Onneksi niitä on ollut selväpäisenäkin, ei siinä mitään. Tietysti aikaa on myös riittänyt moneen muuhunkin asiaan, samoin talouspuoli on tältä menoerältä (joka on aika hemmetin suuri!) myöskin säästynyt. Tai oikeammin, sijoituskohde on sitten ollut jokin muu.
No juu, tässä oli ehkä sekavakin"avautumiseni" tässä vinettoasiassa, täällä varmaan on monia muitakin, jotka valitsevat syystä tai toisesta vineton sijaan vissyn? Enkä mitenkään halveksu niitä, jotka napanderia ottavat kohtuudella- teinhän sitä itsekin melkoisen pitkään - kunhan haluan tässä tuoda esille vain sen, että ilmankin voi olla ja hommelit sujuvat varsin kelvollisesti.