Käyttäjä on saanut parin viikon pelikiellon henkilökohtaisuuksien vuoksi.
Ihan kaikellla kunnioituksella kysyn, ettei tule väärinkäsityksiä, minkä ajatuksen nuo lihavoimani lauseet sisältävät? Väärässä kuka ja missä asiassa Havun suhteen olisi erittäin narsististinen?Sen takia itse olen näitä pitkäaikaissuunnitelmia vastaan, että niissä ei osata kesken matkaa sitten enää vaihtaa suuntaa. Kärpillä oli varmastikin joku visio, mihin kuului valmentajaputki ja missä Mäntymaa rakentaa pitkäjänteisen projektin ja täällä juhlitaan kultaa sitten taas joskus 2027 kun projekti tulee päätökseen. Haluttiin antaa työrauha, mutta lopulta oli pakko reagoida.
Suunnitelmiin on helppo myös hirttäytyä kun kuvitellaan että asiat voi vain pakottaa tapahtuviksi sen oman vision mukaisesti ja todellisuutta voi muokata mieleisekseen. Vaikka tulokset näyttävät toista, ei silti voi hyväksyä että Mäntymaan kohdalla oltaisiin oltu väärässä. Erittäin narsistinen tapa ajatella.