Virallista:Yashin NYI

  • 2 765
  • 30

Xtrmntr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, JYP
Yashinin mahdollisesta siirrosta Saarelle on huhuttu jo pitkään, enkä yhtään ihmettelisi siirron tapahtuessa. Mitähän muuta tuon ensimmäisen kierroksen varauksen lisäksi Mad Mike Milbury saa lahjoitettua Ottawalle. Luultavasti jonkun erittäin lupaavan nuorukaisen tyyliin Tim Connelly. Islandersissa Yashin saisi unohtaa ainakin hetkeksi menestysmahdollisuudet, mutta eiköpähän tukeva rahanippu saa miehen siirtymään. Vaikka Yashin on huippuluokan keskushyökkääjä, olisi Islandersin mietittävä silti mielestäni tarkasti mahdollista siirtoa. Miten paljosta Milbury on valmis luopumaan oikukkaaksi tiedetyn ja kovissa paikoissa hyytyneen tähtisentterin saamiseksi. Pahoin pelkään, että Islanders luopuisi liian paljosta tulevaisuuden kannalta, mutta aika näyttää. Muita potentiaalisia vaihtoehtoja lienevät ainakin NY Rangers ja Tampa Bay Lightning.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Sens haluaa eroon Yashinista, se on selvä mutta Isles ei sovi kuvioon siinä mielessä, että Senators kaipaa nimenomaan veteraaneja saavuttaakseen pudotuspelimenestystä, ei nuoria lupauksia NYI:sta jotka ovat vielä hiomattomia timantteja.

Kauppa Yashin/Connolly-varausvuoroja toki pienentäisi Ottawan pelaajabudjettia, mutta silti se olisi kovaa uhkapeliä jolla Ottawa ei lyhyellä tähtäimellä olisi sen lähempänä Kannua kuin tänä keväänäkään.

Kauan Senators haluaa odottaa?
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Huhutaan seuravaa vaihtoa:
Senators -> Yashin
Islanders -> Idbister, nimeämätön pelaaja ja tämän vuoden ensimmäisen kierroksen varaus (Spezza)
(lähde: www.nhl-canada.com)

Eipä tarvitse kahta kertaa katsoa ja miettiä kumpi voittaa kaupassa.

Mielenkiintoinen skenaario: nimeämätön pelaaja on M. Kiprusoff, jolloin Ottawassa luutisi puolustuksessa Nättinummen puolustajakaverukset Salo ja Kipru. Maalissa kolmas Åbolainen Hurme. Hmm....
 

Janneone

Jäsen
Viestin lähetti Jii
Mielenkiintoinen skenaario: nimeämätön pelaaja on M. Kiprusoff, jolloin Ottawassa luutisi puolustuksessa Nättinummen puolustajakaverukset Salo ja Kipru. Maalissa kolmas Åbolainen Hurme. Hmm....

Tietääkseni Salo ei ole Nätinummesta niikuin ei Hurmekaan.. Salo ja Hurme ovat sen sijaan joukkuekavereita jo pikkunappuloista kun aloittivat kiekkoilun yhtä aikaa TuTossa.. Kipru on pelannut aina Tepsissä.. ja niitä Nättinummen poikia on Koivut,Kiprusoffit ja Nummelin..
 

TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
muut Saaren pelaajat

En ole varma joko täällä on kerrottu asiasta,mutta nyt ainakin itselleni varmistui M.Kiprusoff:in,R.Martinek:in ja R.Giroux:in siirtyminen Islander:sin porukoihin.
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Jos nyt oikein tajusin ottawa haluaa jashinista charan, isbisterin/conollyn ja 2. varauksen(spezza). Toisaalta isles tarvii kovan ykkös sentterin/liiderin, mutta ei aleksei ole esittänyt niin kovia otteita että siitä pitäs tommonen hinta maksaa, varsinkin kun sen palkkakin ilmeisesti nousee.
Kyllä lähes mielummin hommaisin lindrosin kun jashinin.
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
Eiköhän siitä Spezzasta voi leipoa ykkössentterin ja liiderin, ainakaan pudostuspeleissä hän tuskin on Jashinia huonompi, liekö tuo edes mahdollistakaan. Jashinin kauppaamisen jälkeen Bonk olisi joukkueen paras sentteri, ei kuulosta mestarijoukkueelta. Kolmen vuoden päästä Spezza on luultavasti valmis ykkössentteriksi, mutta jos ei Jashinista saada vastineena ykkössentteriä, Stanley Cupin saa ensi vuonna unohtaa. Loistava kauppahan tuo Isles-diili olisi, mutta onko aikaa odottaa, että pelaajat kehittyvät?
 

Bomber

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nhl:BuffaloSabres
Luin Hockeysfuture.comista:

Ottawa Senators ja New York Islanders ovat tehneet kaupat

Nyi->Yashin + Ottawan 1. kierroksen varausvuoro 2001
Ott->Zdeno Chara, Bill Muckalt ja 1. kierroksen varausvuoro vuoden 2001 draftissa

Hyvin alkoi päivän treidit ja tapahtumat...

ou shit, oli sillä välin tullut aiheesta jo artikkeli kun tätä naputtelin...anywäys!:D
 
Viimeksi muokattu:

bystander

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki, Mika Saukkosen lenkkikengät
Ja Koivu Minnesotaan

Eipä saanut Saku pikkuveljeään pelikaveriksi - ainakaan vielä. Aika vähän on drafti tarjonnut yllätyksiä ainakin vielä toistaiseksi. Saa nähdä, miten jatkossa.

Seuratkaa ihmeessä <a href="http://www.jatkoaika.com/nhl.php?sivu=uutiset&id=471">Jatkoajan reaaliaikaista draft-seurantaa</a> ja pysytte kuulolla siitä, kuka vie ja kenet.
 

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
Milbury hankki supertähden saarelle, kai hän on sellaista joskus lupaillutkin. Kauppa on Islesin voitto jos Jashin tekee kolmena kautena peräkkäin yli 150 pistettä ja Spezzasta tulee suurempi floppi kuin Daiglesta.

Mad Mike siis jatkaa hulluja kauppojaan, Spezzasta luopuminen oli suuri virhe, Muckalt on peruspelaaja, eikä enää kovin nuorikaan, Chara on kerännyt kahden viime kauden aikana saldon -54, tosin ei ole iällä pilattu ja NHL:n kookkain, toivottavasti onnistuu kun pääsee ensi kertaa kunnon joukkueeseen. Näistä kahdesta pystyi luopumaan, mutta Spezzasta odotetaan Jashinin tasoista pelaajaa. Onneksi Connolly ja Isbister jäivät vielä Islanderssiin.
 

Bomber

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nhl:BuffaloSabres
Näytön paikka

Varmasti yksi päällimmäisistä syistä Yashinin lähtöön oli se että välit Ottawan johtoon eivät olleet kunnossa. Taannoiset sopimusriidat repivät niin pahat haavat tahojen välille että oli kaikkien edun mukaista että Yashin lähti nyt.

Yashinille itselleen siirto voi olla herätyksen paikka. Nyt olisi näytettävä kuuluuko mies todella NHL:n supertähtiluokkaan eli tulosta olisi synnyttävä heti, myös joukkeen henkisenä johtajana.

Ja aika näyttää kumpi kaupasta voittajana selviää Ott vai Nyi, Spezza on todellinen jättilupaus ja Senators varmasti hyvä seura odotuksia lunastella.

Ei voi kuin ihailla Ottawan organisaation aktiivista toimintaa, draftipäivänä...ensin jättikaupat, jolla hankittiin koko draftin 2. varausvuoro ja sitten vielä hankittiin NJ:ltä ykköskierroksen lopuslla toinen vuoro kun huomattiin että Spezzan joukkuekaveri ja yksi suurimmista puolustajalupauksista Dan Gleason oli vielä tarjolla niinkin myöhään. Marshall teki sen taas!!
 

Habby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
Kyllä Ottawaa voi jo nyt sanoa kaupan voittajaksi. Yashin olisi tavoitellut käsittämätöntä summaa - eli n. $10 milj. - itsestään eikä Ottawalla siihen olisi ollut varaa. Mad Mike varmasti sen maksaa. Jo nyt Ottawan palkkabudjetista tippui n. $7 miljoonaa pois, joka on hyvä asia kanadalaiselle joukkueelle.

Palkan lisäksi hyvä syy päästä Yashinista eroon on miehen maine ns. locker room cancerina. Kukaan ei varmastikaan kiellä miehen taitoja ja osaamista eikä ole syytäkään kieltää. Yashin on loistava pelaaja parhaimmillaan. Harmi, että pudotuspeleissä Yashin ei (toistaiseksi?) ole ollut parhaimmillaan.

Nyt Ottawa sai hyvän kolmosketjun laiturin Muckaltista sekä puolustukseen kokoa Charan muodossa. Lisäksi Sens sai paljon kohutun Jason Spezzan, joka ei taatusti tulee olemaan mikään uusi Alex Daigle. Kaikki mitä olen lukenut Spezzasta viittaa siihen, että Spezza on nöyrä, todellinen joukkuepelaaja.

<b>Turek-kaupasta...</b> Mikäköhän Calgaryn GM Craig Buttoniin meni, kun tuon kaupan teki? Soittiko puhelun Mad Mikelle ja kyseli neuvoja, miten teet epäonnistuneen kaupan?

Flames antoi maalivahti Fred Brathwaiten, lupaavan Daniel Tkaczukin vaihdossa St. Louisin maalivahti Roman Turekiin ja neljännen kierroksen varaukseen.

Bratwaite on näyttänyt olevansa hyvä maalivahti, vaikka on saanut olla lähes aina kakkosmaalivahdin roolissa. Viime kaudella Flamesin ykkösmaaliavhtina oli ikääntynyt Mike Vernon, jolle oli pakko antaa peliaikaa huikean palkan vuoksi. Lisäksi, kun Blues sai Tkaczukin, niin täytyy ihmetellä Buttonin toimia. Tkaczukista povaillaan hyvää kahden suunnan hyökkääjää.

Sen sijaan Turek on pelannut melko hyvin runkosarjassa, mutta jostain syystä playoffeissa mies on pettänyt joukkueensa. Vuoden 2000 playoffeissa San Jose yllätti Bluesin Turekin haparoidessa maalin suulla. Tämän vuoden playoffeissa Blues olisi mennyt selvästi Stanley Cup-finaaleihin, jos Patrick Roy ei olisi ollut kirkkaasti parempi kuin Turek Läntisen Konferenssin finaaleissa. Blues on molempina kausina kaatunut maalivahtipeliin.

Blues voitti kaupan selvästi.
 
Viimeksi muokattu:

Habby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
Unohdin äsköiseen lisätä, että Yashinin lähtö merkitsee myös sitä, että Sens saattaa käyttää osan vapautuneesta rahasta UFA-markkinoilla. Ehkä saadakseen lisää hyökkäysvoimaa täyttääkseen Yashinin jättämän tyhjän aukon.

Kuitenkin tuon hyökkääjän täytyisi olla melko halpa, sillä en usko että Sens lähtee kalastelemaan mitään Luc Robitaillea, Joe Sakicia tai Pierre Turgeonia.

Elämme kaikin puolin mielenkiintoisia aikoja NHL-maailmassa.
 

Habby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
Heh, kolmas peräkkäinen viesti samaan ketjuun, mutta kun ihmismuisti on hatara, niin ei voi mitään. V. Bure-kaupasta piti puhua...

Mitä mieltä olette? Valeri Bure ja Jason Wiemer Floridaan ja Rob Niedermayer ja 2nd round pick Calgaryyn. Omasta mielestäni Florida voitti kaupan selvästi. Tarkoittanee sitä, että Flames-GM Button on tosiaan käynyt Milbury High Schoolin läpi hyvin arvosanoin ;)

Valeri Bure tullee pelaamaan veljensä rinnalla ja uskon heidän pelaavan loistavasti yhteen. Rikkoutuuko jopa vuoden takainen NHL-ennätys veljesten yhteenlasketussa maalimäärässä? Heidän yhteispelinsä tulee varmasti olemaan mukavaa katseltavaa, NHL:n paras pariveljakko ensi kaudella? Sen aika näyttää, mutta Floridan fanit ovat varmasti innoissaan. Lisäksi Florida sai melko kovaa pelaavan Wiemerin, joka on varmasti hyvä lisä Panthersien puolustaviin ketjuihin.

Rob Niedermayer ei ole oikeastaan koskaan vastannut niitä odotuksia, joita Florida häneen laittoi, kun he varasivat Robin ensimmäisellä kierroksella ja Panthersien kautta aikojen ensimmäisenä pelaajana vuonna 1993. Parhaalla kaudellaan 1995-96 Niedermayer onnistui keräämään 61 pistettä, joka oli hyvä saavutus, mutta sen jälkeen ei kovin montaa tähtihetkeä hänen kohdalleen ole osunut. Toivottavasti maisemanvaihdos auttaa.

Florida voitti kaupan.
 

pp33

Jäsen
Blueshan sai tuossa Turek-kaupassa myös Sergei Varlamovin. Vapauttaa mukavasti kauppatavaraa, sillä Varlamov paikkaa hyvinkin esim. Barteckon.

Vaikka Brathwaite onkin hyvä maalivahti, en usko hänen olevan vastaus St. Louisin maalivahtiongelmiin. Huhujen mukaanhan Blues on Hasekin perässä. Toisaalta Brtahwaite/Johnsonilla on ihan hyvä lähteä kauteen ja odotella sitä kauppaa rauhassa.

Tkaczukin kaappaaminen oli jälleen hyvä veto. Mihin niitä ykköskierroksen varauksia tarvitaan, kun kerran ne pelaajat saa hankittua myöhemminkin (TKaczuk, Van Ryn)? :)
 

Habby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
Viestin lähetti pp33
Blueshan sai tuossa Turek-kaupassa myös Sergei Varlamovin. Vapauttaa mukavasti kauppatavaraa, sillä Varlamov paikkaa hyvinkin esim. Barteckon.

Joo, Varlamov oli mulla mielessä, mutta kun en löytänyt mistään virallisista lähteistä varmistusta hänen mukana ololleen kaupassa. Esim. ESPN:llä ei ole mitään mainintaa.
 

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
Habby, voisi melkein sanoa, että sekä Button, että Milbury ovat käyneet Houle High Schoolin ja olleet tietenkin koulun priimuksia. Tai kenties Bobby Clarke High Schoolin, kyllähän Lindros-kauppa oli historian huonoin tähän mennessä.

Turek on ihan hyvä maalivahti, Vezina ehdokaskin vuosi sitten. Pudostuspeleissä ei ole sujunut, mutta ei se Coloradolle konfrenssifinaalissa putoaminen minun mielestäni katastrofi ole. Dallaskin kaatui selvästi 4-0 toisella kierroksella. Brathwaite, Varlamov ja Tkaczuk on tosin turhan suuri korvaus Turekista ja varauksesta, varsinkin kun Calgary ei olisi edes tarvinnut uutta maalivahtia.

Sitten Button vielä myi joukkueensa parhaan pelaajan Valeri Buren aivan liian halvalla, kolmosketjun duunari ja kakkosvaraus eivät ole mikään korvaus Buresta. Tosin kun sopimusta olisi uusittu, Calgarylla tuskin olisi ollut varaa tehdä uutta sopparia Buren kanssa. Olisi kuitenkin pitänyt saada parempi korvaus.

Lumme lähti, ei Torontoon vaan Dallasiin. En kyllä ymmärrä mitä Dallas Lumpeella tekee, Sydor ja Zubov tekivät molemmat suunnilleen 50 pistettä viime kaudella, eiköhän noiden miesten myötä ylivoima ole ihan kunnossa. Tietysti hyvähän se on helpottaa heidän urakkaansa, kukaan muu Dallasin pakeista ei oikein ylivoimaa pystykään pelaamaan. Mutta halvemmankin ylivoimapakin olisi varmasti jostain saanut.

Dopitan oikeuksista maksettiin muuten yllättävän paljon, kakkosvaraus, vaikkei tiedä, haluaako Dopita edes pelata NHL:ssä. Toivottavasti haluaa tulla, olisi mukava nähdä, miten Dopita pärjää maailman kovimmassa kiekkosarjassa.

Smith hankki kaverinsa Korolevin vielä Chicagoonkin, halvallahan tuo lähti ja käyttöäkin taitaa olla, toivottavasti osoittautuu yhtä hyväksi hankinnaksi kuin Steve Sullivan. Samalla Quintal sitten lähti, rahaa vapautui käyttöön pari miljoonaa. Mahtaako Roenick olla Chicagon haavissa?

Mad Mike teki minun mielestäni ihan kohtalaisen kaupan Tampan kanssa, Kharitonovista voi tulla ihan hyväkin pelaaja ja Aucoin on hyvä lisä ylivoimaan. Hamrlik-Aucoin on suht pelottava kaksikko viivalla. Vaihdossa meni lupaus ja korkea varaus, Aucoinin ja Kharitovin pitää siis onnistua vähintään kohtuullisesti, että kauppa olisi Islesin voitto. Biron on varattu kolme vuotta sitten ensimmäisellä kierroksella, eikä pystynyt valtaamaan paikkaa edes Islanderssin puolustuksesta, toivottavasti Tampassa onnistuu.

Kohtalaisen vilkasta on ollut kaupparintamalla, ja lisää on varmasti tulossa.
 

Habby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
Ottawa myy eurojaan pois. Kanadassa jossain kiekko-ohjelmassa raportointiin, että Canadiens on hankkinut Andreas Dackellin vaihdossa kahdeksannen kierroksen varaukseen. Mielestäni Montreal teki hyvän kaupan. 8. kierroksen varaus Dackellista ei ole paljoa. Hurri tuo leveyttä Montrealin hyökkäyskalustoon, vaikka mitään pistehirmua hänestä ei tule. Noin 30 pisteen mies.
 

pp33

Jäsen
Piti Mad Miken sitten päästä sanomaan viimeinen sana. TSN:n mukaan Connolly ja Pyatt vaihdossa Pecaan. Eihän niillä lupauksilla mitään tee....
 

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Pää on vielä aika tyhjä juhannuksen jälkeen, mutta joitakin asioita.

Kauppa vaikuttaa hyvältä Ottawan kannalta. Yashin on parhaimmillaan loistava pelaaja, mutta Sens pärjää myös ilman häntä. Joukkue on tasainen kokonaisuus, jonne Spezza, Muckalt ja Chara vahvistavat paljon. Ottawa alkaa saamaan uutta ilmettä porukkaan. Muckalt on fyysinen laituri joka osaa myös pelata, Chara tuo pakistoon fyysisyyttä ja Spezza on tulevaisuuden pelaaja. Puheet uudesta Daiglesta voidaan unohtaa, miehen työmoraalin pitäisi olla todella korkealla. En ihmettele yhtään että Marshall suostui Vihaisen Miken ehdotukseen tästä dealista.

Mielenkiintoista nähdä Yashin Saarella. Nyt seuralla on se supertähti jota ollaan hankittu jo kolme vuotta. Tosin jos menestys jatkuu tällaisena niin luulen että kaverilla alkaa jossakin vaiheessa tulemaan riitaa myös Islesissä. Pelikavereiden arvostelua sellaista pientä.

Korolev Chicagoon. Smith toi taas yhden kaverinsa joukkueeseen. Vaihdossa meni pick joten ei vastine ollut edes paha. Igor on nopea kaveri ja häntä voidaan käyttää monessa tehtävässä. Varmasti parempi hankinta kuin esimerkiksi Zelepukin. Vielä en ole pelaajaan kovin hyvin tutustunut, mutta pitää hakea tietoa nyt kun on taas juhlat juhlittu.
 

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Habseista lisää

Viimeinen varaus tänä vuonna oli 29-vuotias tsekkilaituri Victor Ujcik. Mahdollisesti pelaisi joukkueessa jo ensi kaudella. Kuten hyvän leirin jälkeen myös jopa Martti Järventie. Muutenkin ensi kausi alkaa jo tässä vaiheessa näytää hieman valoisammalta. Viime kauden alussahan kolmosketju oli Brunet-Zholtok-Poulin ja nykyisin ilmeisesti Kilger-Juneau-Dackell. Leveyttä on materiaaliin tullut huomattattavasti lisää vielä Quintalinkin muodossa.

Pakko jo tässä vaiheessa myöntää että Savard on tehnyt hyvää työtä, tosin Koivu taitaa on vielä ilman sopparia. George Gillett, jr:n sanojen mukaan joukkueen rakentamisessa raha ei tule olemaan mikään ongelma. Ehkäpä vielä joku kotiinpalaaja tulisi palkanalennuksen mukana Habseihin Juneaun ja Quintalin lailla?

Itse odotan innolla ensi viikonloppua kun UFA-markkinat aukeaa. Marty Lapointe olisi hyvä vahvistus. Lisäksi joitakin muita kauppoja on odotettavissa; ainakin maalivahdeista joku saattaisi lähteä ja samoin vielä joku puolustajakin.
 

Habby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
TSN raportoi myös, että Graves olisi mennyt San Joseen. Sieltä oltaisiin lähetetty Rangersiin kaksi prospectia, Mikael Samuelsson ja Christian Gosselin.

Lähitulevaisuutta koskien varmasti hyvä kauppa Sharkseille. Uskon, että viime kausi oli Gravesin kohdalla vain välivuosi murheellisten tapahtumien vuoksi. Sharks sai hyvän pelurin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös