Devils teki sen siis taas ja kampesi itsensä änärin finaaleihin. Ei ihan huonosti jengiltä, jonka itse Wayne Gretzky manasi aikanaan Mikki Hiiri -organisaatioksi.
Itse uskon, että Devils kampeaa itsensä mestariksi viidessä ottelussa. Anaheim on ylittänyt itsensä jo kolmessa sarjassa, enkä usko, että paukut riittävät enää kokenutta Devils-laumaa vastaan. Anaheimin vahvuus on ollut J-S Giguere ja se, että ratkaisijoita on ollut monessa ketjussa, mutta tämä voi myös kääntyä itseään vastaan, koska pomminvarmoja ratkaisijoita ei ole oikeastaan muut kuin Kariya ja Sykora.
Anaheimin aseena on yllätysmomentti (edelleen) sekä rohkea pelaaminen. Seisoskelemalla keskialueella Anaheim voi unohtaa Stanley cupin.
Devilsin vahvuutena on Brodeur, loistava puolustus sekä kahteen suuntaan pelaavat hyökkääjät.
Devilsin pelitapa kiehuttaa monen sappea, mutta miksei joukkue pelaisi niillä vahvuuksilla, jotka sillä on? Devilsin riveistä löytyy viisi maailmanluokan pakkia (Niedermayer, Stevens ja Rafalski etunenässä), hyökkäyksestä löytyy työmyyriä, kuten Madden, Brylin, Marshall, Stevenson, Langenbrunner ja Pandolfo ja kaiken kruunaa periksiantamattomuus ja luja työnteko.
Lemaire loi Devilsille trapin, jota Robinson ja Burns ovat avanneet jonkin verran. Varsinaisesti leimaa-antavaa Devilsin pelille on se, etteivät kenenkään egot ole koskaan menneet joukkueen edun edelle. Silloinkin, kun kuuluisa A-line jylläsi pari vuotta sitten, Arnott, Elias ja Sykora puolustivat siinä, missä muutkin.
Devilsin hyvä scouttaus ja toimiva organisaatio saavat nyt palkintonsa työstään. Kolmas kerta finaaleissa neljän vuoden aikana ei ole ihan huonosti. Toivottavasti tämä kolmas kerta myös sanoo sen kuuluisan toden.