Virallinen ketjulotto-ketju

  • 49 303
  • 140

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Kuhta on ollut pelikunnossa jo hyvän aikaa, mutta varmuuden vuoksi on hänen annettu levätä harjoituspelien osalta. NT:n lopputurnauksessa mies saattaa piipahtaa jäällä pelituntuman saamiseksi.

Ketjut lienevät aivan kuten ville71 on laittanut, onko sitten kakkonen kolmonen vai kolmonen kakkonen on makuasia. Jouhkimaisen parannuttua on Nielikäisen paikka 13. hyökkääjänä.

Pulustuksessa Heikkinen ja Laakso lienevät ykköspari. Kakkosena ovat kai Pikkarainen ja Cook. Kolmosena Seppänen ja Kovanen. Sitten muut. Nitrot mukaan siis kaikille jotka hiukankaan niitä tarvitsevat.

Tulevalle kaudelle mennään aika paljon samoin teesein kuin parille edelliselle. Eli tiukkoja pelejä on luvassa, oli vastassa kuka tahansa eikä hirmuisia maalikarkeloita tulla pitämään. Kotona voitetaan pelejä maalilla tai kahdella ja vieraissa jatkoajat ja rankkuskabat tullevat tutuiksi. Maalimäärät keskiarvona saattavat nousta noin yhdellä kumpaankin päähän. Jannelle mennee edelleen se yksi helppo / peli, mutta kun hyökkäys on viime kautta parempi, ei se niin haittaa. Vanha Nordenskjöldinkadun lakihan sanoo, että jos teet yhden maalin enemmän kuin vastustaja, voitat pelin.
 

Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
Tulevalle kaudelle mennään aika paljon samoin teesein kuin parille edelliselle.
Voi käydä niinkin, että tulevalle kaudelle mennään kovinkin erilaisilla teeseillä. HIFK on keikkunut koko ajan kärjessä Nordic Trophyn fair-play tilastossa - eli vähiten jäähyjä. Joukkueessa on enää jäähykuninkaat I. Pikkarainen ja Nielikäinen - Karalahti ja Schnabel (yht. 252 min runkosarjassa) eivät enää kuluta jäähypenkkiä HIFK:ssa. Vesce ei ole näköjään sisäistänyt tätä nykyistä tuomarilinjaa ja ottanee kyllä tukun estämis/koukkimisjäähyjä, mutta tuskin "korvaa" poistuneiden saldoja.

Jäähyjen tappamisessa HIFK:lla oli viime kaudella suuria ongelmia (liigan 9.). Näillä pakeilla voi olla yhä vaikeata pelata alivoimalla, mutta luultavimmin ainakin harvemmin tulee noita mahdollisuuksia vastustajille...

Tähän nyt sitten kaikki old time hockey -väki ärähtämään, että HIFK tulee olemaan ensi kaudellakin iso paha ja että "aina sattuu ja tapahtuu" jne.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pikkaraisen pelistä harjoitusotteluissa jo näki, että ukaasi on annettu. Äijä vaan hymyili, kun veskari (Ahonen) mätki pohkeille ja vähän muuallekin. Monessa nokkapokkatilanteessakin Piku hillitsi hermonsa ja kääntyi pois.

Henk koht toivoin, että Kovaselle olisi tullut toinen väkivaltaisuusjäähy sveduja vastaan - olisi ollut ihan kingi ainakin jollain osa-alueella. Mutta se tilanne, josta svedulle vihellettiin väkivaltaisuus, päättyi Kovaselle huitomisjäähyyn :(

Harjoitusotteluiden perusteella Keränen on kyllä meidän ykkössentteri.
 

XXLshirt#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Drumheller Miners
Paluu viime kauteen...?

Hallin kulmilla kuulin, että Baxter on kasannut treeneissä viimevuotisen ykkösen taasen yhteen, eli Petrell-Guolla-Kuhta olisi ainakin rakenteilla...ja miksikä ei, hyvinhän heillä viime kaudellakin sujui. Sitä paitsi syksyn pelejä katsoneena, jotain onkin tehtävä !
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Hallin kulmilla kuulin, että Baxter on kasannut treeneissä viimevuotisen ykkösen taasen yhteen, eli Petrell-Guolla-Kuhta olisi ainakin rakenteilla...ja miksikä ei, hyvinhän heillä viime kaudellakin sujui. Sitä paitsi syksyn pelejä katsoneena, jotain onkin tehtävä !

Nyt voisi summata mikä on todennäköinen aloituskokoonpano huomenna.

Kibe mukana siis, Hank myös

Petrell - Guolla - Kuhta
Laakkonen - Murray - Pikkarainen

Cook - Heikkinen
Kovanen - Pikkarainen

Joku muu voi täyttää kokoonpanon sillä lopulla ylijäämällä mitä rosterista löytyy...


J
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Muuten Jupen linjoilla, mutta Vescen laittaisin Laakkosen ja Pikkaraisen sentteriksi ja Murray saa mennä kolmoseen hakemaan tuntumaa tsemppaavien nuorten , Keränen + Ahtola seurassa. Kun konkari ei ole viitsinyt satsata syksyn alkuun, niin turha pistää häntä vielä vastuullisiin ketjuihin hidasteeksi. Noiden nuorten lupausten keskellä hän toimii myös "isällisenä" motivoijana eli aivan varmasti Janne ja Jerry kasvavat hyvin korkoa viime kauden pistehirmun vieressä.

Myöhemmin syksyllä voidaan ketjukoostumuksia miettiä uusiksi ja Raymondille on tarjolla muitakin ketjukavereita. Murraylle kannattaa antaa aikaa. Erinomaiset näytöt on annettu viime kaudella ja jotkut konkarit tosiaan aloittavat kauden säästöliekillä.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Tässä tämän hetkiset pelaajat:

Sentterit:
Guolla
Murray
Vesce
Keränen
Porthen

Laiturit:
Kuhta
Luttinen (ottelukoht. sop.)
Petrell
Pikkarainen
Laakkonen
Pesonen
Ahtola
Fagersted
Nielikäinen

Pakisto:
Heikkinen
Laakso
Pikkarainen
Turunen
Cook
Kovanen
Holmberg
Korhonen

Maalivahdit:
Lundell
Ahlqvist

Näistä kun rupeaa kokoamaan jengiä huomaa aika nopeasti että missä HIFK:n heikko kohta on. Puolustus kaipaa vähintään kahta vahvistusta ja eikä uudesta maalivahdistakaan haittaa olisi. Ahlqvist jonnekin kasvamaan korkoa ja Lundell omaan paikkaansa kakkosmaalivahdiksi.

- Tinke-80
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Tässä tämän hetkiset pelaajat:
........
........

Näistä kun rupeaa kokoamaan jengiä huomaa aika nopeasti että missä HIFK:n heikko kohta on. Puolustus kaipaa vähintään kahta vahvistusta ja eikä uudesta maalivahdistakaan haittaa olisi. Ahlqvist jonnekin kasvamaan korkoa ja Lundell omaan paikkaansa kakkosmaalivahdiksi.

- Tinke-80
Asiaa voisi ajatella myös toisesta näkövinkkelistä. Jos katsotaan vaikkapa neljä viimeisintä peliä, niin niissähän maalivahti-ja puolustuspeli ovat olleet HIFK:n parasta aluetta ja hyökkäys huonointa. Neljässä viimeisessä matsissa ottelun maalien keskiarvo on tappioksemme 0,75 - 2,75, eli ei ole päästetty montaakaan mutta ei ole tehty kuin kolme - kahdessa pelissä ei yhtään tehtyä ! Jos jengi ei tee maaleja niin se ei voi voittaakaan ! Paljon parjattu Lundell on sen sijaan pelannut hyvin, torjunnat : JyP 2-5, torjunnat Lundell 31, Wallinheimo 22, Lukko 0-1, torj. Lundell 31, Vehanen 27, KalPa 0-2 Ahlqvist 21, Oksa 20, Kärpät 2-5 Lundell 38, Tarkki 14. Eli mv:n torjunnat HIFK 121, vastustajat 83. Tällä hetkellä suurin ongelmamme ei ole puolustuspää/maalivahtipeli vaan onnettoman tehoton hyökkäyspää. Kun se saadaan toimimaan niin menestymme nykyisellä alakerralla ihan hyvin.

PS. kun hyökkäysketjuja sekoitetaan samaan malliin kuin joissakin viime peleissä niin kyllä peli saadaan vieläkin sekavammaksi ; nimet lapuille, laput heitetään ilmaan ja ketjut muodostuvat siinä järjestyksessä kun laput löytyvät :)
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Asiaa voisi ajatella myös toisesta näkövinkkelistä. Jos katsotaan vaikkapa neljä viimeisintä peliä, niin niissähän maalivahti-ja puolustuspeli ovat olleet HIFK:n parasta aluetta ja hyökkäys huonointa. Neljässä viimeisessä matsissa ottelun maalien keskiarvo on tappioksemme 0,75 - 2,75, eli ei ole päästetty montaakaan mutta ei ole tehty kuin kolme - kahdessa pelissä ei yhtään tehtyä ! Jos jengi ei tee maaleja niin se ei voi voittaakaan ! Paljon parjattu Lundell on sen sijaan pelannut hyvin, torjunnat : JyP 2-5, torjunnat Lundell 31, Wallinheimo 22, Lukko 0-1, torj. Lundell 31, Vehanen 27, KalPa 0-2 Ahlqvist 21, Oksa 20, Kärpät 2-5 Lundell 38, Tarkki 14. Eli mv:n torjunnat HIFK 121, vastustajat 83. Tällä hetkellä suurin ongelmamme ei ole puolustuspää/maalivahtipeli vaan onnettoman tehoton hyökkäyspää. Kun se saadaan toimimaan niin menestymme nykyisellä alakerralla ihan hyvin.

Mikään ei valehtele niin paljon kuin tilasto. Ehkei Lundell ole pelannut erityisen huonosti, mutta esim. Jyp-matsin 31 torjuntaa 36 laukauksesta ei ole kovin kummoinen saldo maalivahdille. Lunkallakin on kuitenkin edellisiltä kausilta pelejä, joissa äijä torjui reilusti yli 40 kutia illan aikana. Totuus on kuitenkin se, että joukkue voittaa ottelun vain, jos se tekee enemmän maaleja tai vastaavasti päästää omiin vähemmän kuin vastustaja. Jos itse tehdään vain kaksi maalia, silloin ei saa omiin päästää kuin enintään yhden.

Asiaa voisi siis ajatella myös tästä näkövinkkelistä. Ei torjuntojen määrä mitään auta, jos silti hävitään. Silloin ei ole tullut tarpeeksi torjuntoja. Tätähän on anti-Janne -osasto tolkuttanut vuosikaudet ja vähitellen taidan itsekin nähdä metsän puilta. Toki hyökkääjätkin voivat katsella peiliin ja etsiä sieltä syyllistä vähäiseen tehtyjen maalien määrään. Sitä en suinkaan kiellä.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Toivottovasti huomenna nähdään kutakuinkin tällainen kokoonpano:

Luttinen-Vesce-Kuhta
Laakso-Heikkinen

Kokoon siis vanha tuttu pari Luttinen-Kuhta ja heidän keskelle Vesce, joka on pelannut huomattavasti paremmin kuin Guolla ja pelannut vieläpä aiemmin Artun kanssa. Mikäli jutut Artun tahdosta Vesselin vierelle ovat vielä totisinta totta, niin ykkönen on ihan selviö! Kuhta saa kyllä varmasti osumia, kun tilanteita syntyy. Nythän niitä ei ole ollut juuri nimeksikään. On Kille toki ollut yössä, mutta en mä nyt helvetti lähtis miestä missään nimessä treidaamaan! Syyt ovat toki myös osittain henkilökohtaisia, koska on meikäläisen ykkössuosikkeja. Stadia bamlaava jannu, joka on yksi ainoita "vanhoja" IFK-sydämen omaavia pelureita tän hetken jengissä! Kokemusta on niin jäällä kuin kopissakin. Yksi kunnon matsi, jossa tulee onnistumisia, niin pian ollaan pistepörssin kärkisijoilla, se on varma. Eikä tule unohtaa miehen pitkäaikaista loukkaantumista kesällä. Noh, menipä miehen puolustuspuheeksi, mutta menköön! GO Kille go!
Ketjun takana sitten vahva puolustajapari, jonka edessä uskaltaa hyökätäkin...

Keränen-Murray-Ahtola
Kovanen-Cook

Tämä ketju on toiminut pelillisesti parhaiten ja junnujen on loistava kehittää peliään Remmerin laidoilla.
Kovanen ei niin vahva omassa päässä, mutta onneksi on Remmeri ja junnutkin tulevat kiitettävästi alas apuja antamaan. Cookin on saatava paljon peliaikaa, jotta nähdään mikä on miehiään. En itse olisi heti ulkoistamassa, mutta ekana kiertoon, jos tarve vaatii.

Petrell-Guolla-Laakkonen(?)
Turunen-Pikkarainen

Jospa Guolla heräisi guolleista (ehehe...), kun ykkösen paikka ei olekaan niin selviö. Lennu tekee hyvin tilaa mailataitureille ja Laku on ollut liikkeeltään sekä pelinrakentelultaan jengin parhaimmistoa, joten siitä ei jää kiinni. Pakkipari ei nouse, vaan keskittyy omaan tehtäväänsä, puolustamiseen. Se on sitten taas eri asia, miten onnistuu. Ihan kelpo pakkipari, jos Hank pelaa omalla tasollaan. Perkele, että ketuttaa tommonen lahjojen tuhlaus!!!

Jouhkimainen-Porthen-Nielikäinen
Purolinna/Holmberg

Hyvä rouhijaketju, joka on kentällä tarvittaessa.
Seitsemättä pakkia sitten myös kehiin, jos tarvetta.

Seitsemällä pakilla siis ja mikäli Laakkonen on edelleen pois, niin kolmoseen joko Jouhkimainen tai Nielikäinen ja neloseen sitten joku junnuista Wärn, Koponen, Rouhiainen.

Saa lainata MR. Baxter! ; ))
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottovasti huomenna nähdään kutakuinkin tällainen kokoonpano:

Luttinen-Vesce-Kuhta

Kokoon siis vanha tuttu pari Luttinen-Kuhta ja heidän keskelle Vesce, joka on pelannut huomattavasti paremmin kuin Guolla ja pelannut vieläpä aiemmin Artun kanssa.
Uuge vähän vihjailee, että Luttinen pelaisi Kiben ja Guollan kanssa. Sinnikkäästi Baxter peluuttaa tätä parivaljakkoa yhdessä. Mikäli tänään ei tule tulosta, eikö olisi jo syytä kokeilla jotakin muuta?
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Ensi viikolla Laakkosen ollessa mukana kokoonpanossa? Voisi kokeilla tällaisia ketjuja:

1. Petrell- Guolla- Kuhta

Heikkinen- Laakso

Tässä kentässä kahdella henkilöllä alkaa olla jo viimeiset ajat näyttää, että heistä on vielä hyötyä joukkueelle. Itse pistäisin Guollan jo kiertoon.

2. Ahtola- Murray- Keränen

Pikkarainen- Cook

Itseäni vähän harmittaa, että joukkueen paras pelaaja menee hukkaan kahden hyvin tsemppaavan, mutta tehottoman junnun välissä. No, kai se on pakko rako niin kauan kuin Pesonen ja Pikkarainen ovat sairastuvalla.

3. Luttinen- Vesce- Laakkonen

Kovanen- Turunen

Alkukauden paras tutkapari Laakkonen- Vesce taas yhteen, ja vanha tuttu ketju kaveri Luttinen Vescelle toiseen laitaan.

4. Nielikäinen- Porthen- Jouhkimainen

Holmberg- Haverinen

Tähän ketjuun voisi yhtä hyvin laittaa Branderin kiekkokoululaisia, sillä Baxter fiksuudessaan uuvuttaa joukkueen jo nyt kolmella kentällä.

Lundell
Ahlqvist

Lasse Korhonen voi tuoda avauskiekon Jetpak tytön sijaan kentälle. Toisaalta silloin lähtisi viimeinenkin silmän ilo IFK:n peleistä.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
No nyt kun on varmistunut että puolustukseen ei tullut(kaan) ketään, niin mietitäänpä vähän ketjukoostumuksia.

Turunen siis ilmeisestikin poissa koko loppukauden, joten jätetään hänet kokonaan spekulaatioista pois... Pikkarainen ja Pesonen palannevat todennäköisesti (ja toivottavasti) hyvin pian takaisin lootaan.

ELI:

Haluaisin nähdä jossain matsissa vielä ennen playoffseja täysin sekoitetut ketjut:

Luttinen-Vesce-Kuhta
Pesonen-Guolla-Petrell
Pikkarainen-Murray-Laakkonen
Ahtola-Porthen-Jouhkimainen/Keränen

Jos peli ei toimi niin palattaisiin vanhaan:

Pesonen-Guolla-Kuhta
Laakkonen-Vesce-Pikkarainen
Luttinen-Porthen-Petrell
Ahtola-Murray-Jouhkimainen/Keränen

Pakit voisivat mennä kutakuinkin näin:

Heikkinen-Laakso
Pikkarainen-Ustrnul
Kovanen-Holmberg
Korhonen/Haverinen
 

CaGe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Heikkinen-Laakso
Pikkarainen-Ustrnul
Kovanen-Holmberg
Korhonen/Haverinen

En tajunnut miten puolustajan tarpeessa IFK oli enne kuin näin tämän mustavalkoisella. No too late now, mutta vähintään Turunen olisi ehdottomasti pitänyt paikata. Toivottavasti ei ole koko kautta poissa.
 
Päivällä duunissa sain vision siitä, kuinka homma saadaan toimimaan vieläkin paremmin:

Kuhta - Guolla - Pesonen
Laakkonen - Murray - Ahtola
Petrell - Vesce - Luttinen
Pikkarainen - Porthen - Keränen

Toisaalta tiedän, ettei tule tapahtumaan, mutta haluaisin nähdä mitä ko. kokoonpanoilla tapahtuisi. Tässä olisi kolme tasavahvaa, ratkaisuihin pystyvää ketjua. Ykkösessä Kuhta, Pesonen ja heräämään alkanut Guolla, siis joukkio jotka ovat viime otteluissa saaneet myös maalintekopaikkoja sekä painetta vastustajan päähän, luottoa löytyy. Kakkoseen kaksi erillistä tutkaparia, viime kaudella tuhojaan tehnyt Laakkonen - Murray sekä tällä kaudella etenkin viime aikoina todella suuren määrän töitä tehnyt kaksikko Murray - Ahtola. Jerry on mennyt nokkimisjärjestyksessä Ilkka "jokapelissä vähintään tyhmä kakkonen" Pikkaraisen ohi ja ansaitsee paikkansa Lakun ja Remmerin vierellä. Kolmoseen laituripari Lennu - Arttu, jotka tekevät suuren määrän duunia. Tämä ei ole todellakaan epäluottamuslause Jebe Porthenia kohtaan, mutta uskon Vescen saavan laituriparinsa vielä kovempaan lentoon. Tämä Arttu - Jebe - Lennu -ketju on pelannut hyvin viime ottelut ja pelaavat kyllä niin meikäläisen mieleen olevaa kiekkoa, jossa viedään taklaukset loppuun, taistellaan ja tehdään välillä pisteitäkin, mutta kuitenkaan kaikkea kolmikon hyötyä ei saada mielestäni irti, mutta kun ketjuun laitettaisiin WC keskelle, olisi kyllä hyvännäköinen poppoo kehissä. Arttu ja Lennu osaavat molemmat myös pelata, mutta myös tehdä tilaa- ja antaa helppoja syöttöjä Ryanille, jonka huima yksilötaito vie hänet maalipaikkaan ja ribareita sisään hakkaamaan vaan kaksi sen alan ammattimiestä Lennu ja Arttu. Nelosessa olisi myös kohtalainen määrä käsiä sekä Fagun tultua takaisin ja hänen otettua Keräsen paikka, todella kovan luokan toppatakkiketju.
 

mtuq

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Päivällä duunissa sain vision siitä, kuinka homma saadaan toimimaan vieläkin paremmin:

Kuhta - Guolla - Pesonen
Laakkonen - Murray - Ahtola
Petrell - Vesce - Luttinen
Pikkarainen - Porthen - Keränen

Siis pakkohan se on uskoa, HIFK:n hyökkäysrosteri näyttää kovalta, vaikka miten pyörittäisi. Itse pitäisin mielelläni Lennu-Jermu-Arttu kolmikon yhdessä, varsinkin Porthenin peli on parantunut selkeästi, kun kaveri pääsi pelaamaan tuttujen miesten keskelle. Ketjun kemiat tuntuvat menevän aika hyvin yhteen, ja Porthenin siirtäminen tässä vaiheessa muualle, saattaisi rikkoa yhden toimivan ketjun, joka saattaa pleijareissa olla todella tärkeässä roolissa. Ketju pystyy pelaamaan sekä jarruketjuna, että tekemään pisteitä.

And Now for Something Completely Different..

Kuhta-Vesce-Pesonen
Laakkonen-Guolla-Murray
Petrell-Porthen-Luttinen
Ahtola-Keränen-Pikkarainen
Jouhkimainen/Pöysti

Mielestäni Kuhta ja Guolla pitäisi erottaa ainakin hetkeksi, ja ykkönen olisi kiva nähdä tuossa muodossa. Muuten noita nyt voi pyöritellä vaikka miten, vaikkakin näkisin mielelläni myös Murray-Guolla parivaljakon pelaavan samassa ketjussa, edes kokeeksi.

Pakistoa ei sitten jaksa hirvittävästi pyöritelläkään.

Noh...

Heikkinen-Laakso
Ustrnul-Pikkarainen
Holmberg-Loput junnut
loput junnut - lisää junnuja
Kovanen + Frankin kirja asetettuna siniviivalle poikittain
Korhonen + Tyhjä A4-kokoinen paperiarkki johon on kirjattu Pentti Matikaisen saavutukset HIFK:n toimitusjohtajana.

Kirja ja paperiarkki ovat mukana vain tuomassa fyysisyyttä puolustajapariin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös