Ville Vahalahti, TPS

  • 198 128
  • 482

JiiTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei kannata olla katkera. Tepsillä ei ollut varaa maksaa toistasataatuhattaeuroa Nurmisesta, Kerholla oli.

Itseäni eniten otti päähän se, ettei Tepsillä olisi muka ollut varaa maksaa Nurmiselle sitä toistasataatuhatta euroa, mutta oli kuitenkin varaa maksaa T.Laineelle ~80k e, joka oli ennakko-odotuksiin nähden liian paljon. Mutta niin kuin jo mainitsinkin, Laine pelasi huikean kauden ylittäen kaikkien odotukset, ja hyvä niin. Laine oli silti ennen kautta suuri kysymysmerkki etenkin tehojen puolesta, kun taas Kaitsulta olisi saanut ne takuuvarmat ~20 häkkiä melkein(?) samalla summalla. Kun kyseessä oli vielä Kaitsun kaltainen TPS-ikoni ja kannattajien pitkäaikainen suosikki, niin katkeruuteni on mielestäni aiheellista. Laineen hienosta kaudesta huolimatta.

Mutta nyt meinaa mennä jo OT:ksi, joten en väännä enää veistä haavassa.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Villeä on tullut tässä tosiaan kehuttua, mutta ei suotta.
Kultapotta ansaittu päässä ja Vaha jaksaa taistella vaihdosta toiseen sata lasissa. Myös fyysisyyttä on Villen otteissa näkynyt ja sekin kertoo jo asenteesta, vaikka ei normaalisti kovin taklaavan pelaajan maineessa ole ollut. Vahan asenteesta voisi jokainen TPS-pelaaja ottaa mallia, C:tä vaan rintaan! Toivottavasti tälle TPS-sydämen omaavalle taistelijalle saadaan se jatkosopimus sorvattua ensi kaudeksi.
 

snumi

Jäsen
Mr TPS

Nyt aktiivisista pelaajista Ville Vahalahti on TPS-ikoni. 400 TPS-tehopisteen raja saattaa mennä rikki tällä kaudella, riippuen hieman joukkueen kevätkunnosta. En tiedä kuka muista nykyisistä pelaajista on tehnyt toiseksi eniten pisteitä Tepsille, ehkä joku tilastovelho kertoo. Mikä parasta, nyt taitaa olla menossa myös Vahalahden tehokkain kausi tähän mennessä.

Täytyy sanoa, että en ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt arvostelijoita. Fakta on se, että Mr TPS on urallaan tehnyt keskimäärin 35 tehopistettä per kausi 11 kauden ajan. Ei noihin tehoihin pääse pelaamalla huonosti.

Voisiko muuten joku tilastonikkari tarkastaa, onko esim yhdelläkään toisella nykyisellä TPS-pelaajalla 100 pistettä tehtynä TPS-paidassa? Käsittääkseni esim Kai Nurminen ei ylittänyt 400 pisteen rajaa TPS-paidassa.
 
Viimeksi muokattu:

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Voisiko muuten joku tilastonikkari tarkastaa, onko esim yhdelläkään toisella nykyisellä TPS-pelaajalla 100 pistettä tehtynä TPS-paidassa? Käsittääkseni esim Kai Nurminen ei ylittänyt 400 pisteen rajaa TPS-paidassa.
Nurminen ei ylittänyt 400 tehopisteen rajaa TPS-paidassa vaan lukema jäi 361:n. Nopealla mietinnällä ainoastaan Reijo Leppänen, Jukka Vilander ja Keskisen Essi lienevät niitä jotka ovat 400 tehopisteen rajapyykin TPS-paidassa ylittäneet.

Tällä hetkellä Vahalahti on TPS-paidassa pelaavista ainoa joka on ylittänyt tuossa paidassa 100. tehopisteen rajan. Seuraavaksi tuon rajan ylittäneet Tuomas Suominen jolla on nyt 91. tehopistettä TPS-paidassa. Sen jälkeen (ulkomuistista heitettynä) taisi olla Erkinjuntti ja sitten Filppula.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Nyt aktiivisista pelaajista Ville Vahalahti on TPS-ikoni. 400 TPS-tehopisteen raja saattaa mennä rikki tällä kaudella, riippuen hieman joukkueen kevätkunnosta.
Oletko tosissasi? Ennen kautta 2009-10 Vahalahdella oli 317 pistettä. 400 pisteeseen Vahalahti tarvitsisi 83 pisteen kauden. Jopa paatuneimmankin VV-fanin luulisi olevan kanssani yhtä mieltä, että Vahalahti ei tule ikinä tällaista kautta TPS:n paidassa pelaamaan.

29.01.2010, jolloin viestisi kirjoitit, Vahalahdella oli 38 pistettä 39 ottelusta eli uran yhteissaldo oli 355 pistettä. Väität siis kirkkain silmin, että riippuen hieman joukkueen kevätkunnosta uskoit tosissasi Vahalahden iskevän vähintään 45 pistettä jäljellä olevista 19 ottelussa. Eihän se teekään kuin 2,37 pistettä per ottelu...

Onhan se tietysti hienoa, että on uskoa omiin, mutta pientä realismia peliin! Tuli jopa mieleeni eräs wanha viesti, jossa arveltiin TPS-puolustajien (kaudella 2008-09) tekevän 144 pistettä (tai jopa 224). Omiin pitää tietysti luottaa, mutta kyllä järjen käyttökin on sallittua!
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
En tiedä kuka muista nykyisistä pelaajista on tehnyt toiseksi eniten pisteitä Tepsille, ehkä joku tilastovelho kertoo.
- - -
Voisiko muuten joku tilastonikkari tarkastaa, onko esim yhdelläkään toisella nykyisellä TPS-pelaajalla 100 pistettä tehtynä TPS-paidassa? Käsittääkseni esim Kai Nurminen ei ylittänyt 400 pisteen rajaa TPS-paidassa.
Kyllähän Vahalahti on aivan TPS:n TOP5:ssa jokaisessa näissä peruskategorioissa. Nämä kaikki tilastot ovat kauden 2008-09 päätteeksi eli tämän kauden tilastot saa lisätä näiden lukujen päälle.

Otteluissa Vahalahti on jo ohittanut Marko Kiprusoffin ja on nyt sijalla yksi. Vastaavasti maaleissa Esa Keskinen on jo jäänyt taakse ja Vahalahti löytyy sijalta neljä. Kymmenellä syötöllä Vahalahti saavuttaisi seuraavat merkkipaalut ja sijoitukset: 200 syöttöä SM-liigassa, Hannu Virran ja Jukka Vilanderin ohitus TPS:n kaikkien aikojen syöttöpörssissä sijalle kolme sekä Kai Nurmisen ohitus TPS:n kaikkien aikojen pistepörssissä sijalle neljä. Tänä keväänä elämme historiallisia hetkiä!

TPS TOP5-ottelut (+ Vahalahden jälkeen seuraava TPS:n paidassa kaudella 2009-10 pelaava aktiivi):
Koodi:
[B][U] ##  Pelaaja            ott  maa syö pis[/U][/B]
  1. Kiprusoff Marko    [B]526[/B]   63+194=257
  [B]2. Vahalahti Ville    511  141+176=317[/B]
  3. Vilander Jukka     [B]506[/B]  249+206=455
  4. Nurminen Kai       [B]443[/B]  187+174=361
  5. Nummelin Timo      [B]441[/B]   95+106=201
...
 51. Berg Aki           [B]170[/B]   17+ 44= 61
TPS TOP5-maalit (+ Vahalahden jälkeen seuraava TPS:n paidassa kaudella 2009-10 pelaava aktiivi):
Koodi:
[B][U] ##  Pelaaja            ott  maa syö pis[/U][/B]
  1. Leppänen Reijo     426  [B]257[/B]+298=555
  2. Vilander Jukka     506  [B]249[/B]+206=455
  3. Nurminen Kai       443  [B]187[/B]+174=361
  4. Keskinen Esa       349  [B]149[/B]+320=469
  [B]5. Vahalahti Ville    511  141+176=317[/B]
...
 60. Suominen Tuomas    156   [B]29[/B]+ 38= 67
TPS TOP5-syötöt (+ Vahalahden jälkeen seuraava TPS:n paidassa kaudella 2009-10 pelaava aktiivi):
Koodi:
[B][U] ##  Pelaaja            ott  maa syö pis[/U][/B]
  1. Keskinen Esa       349  149+[B]320[/B]=469
  2. Leppänen Reijo     426  257+[B]298[/B]=555
  3. Vilander Jukka     506  249+[B]206[/B]=455
  4. Virta Hannu        426   63+[B]202[/B]=265
  [B]5. Vahalahti Ville    511  141+176=317[/B]
...
 56. Berg Aki           170   17+ [B]44[/B]= 61
TPS TOP5-pisteet (+ Vahalahden jälkeen seuraavat TPS:n paidassa kaudella 2009-10 pelaavat aktiivit):
Koodi:
[B][U] ##  Pelaaja            ott  maa syö pis[/U][/B]
  1. Leppänen Reijo     426  257+298=[B]555[/B]
  2. Keskinen Esa       349  149+320=[B]469[/B]
  3. Vilander Jukka     506  249+206=[B]455[/B]
  4. Nurminen Kai       443  187+174=[B]361[/B]
  [B]5. Vahalahti Ville    511  141+176=317[/B]
...
 64. Suominen Tuomas    156   29+ 38= [B]67[/B]
 69. Berg Aki           170   17+ 44= [B]61[/B]
 85. Erkinjuntti Antti  113   16+ 34= [B]50[/B]
113. Uusikartano Aki     64   12+ 23= [B]35[/B]
130. Venäläinen Sami     56    7+ 18= [B]25[/B]
139. Nordlund Markus     56    9+ 14= [B]23[/B]
140. Filppula Ilari      48    6+ 17= [B]23[/B]

EDIT: lisätty teksti "TPS:n paidassa kaudella 2009-10 pelaava (-t)" x4
 
Viimeksi muokattu:

pleimeiker

Jäsen
Suosikkijoukkue
tps
Kyllä on Foxinkin tilastot päin p.......tä jos väittää että esim. maaleissa Vahalahden jälkeen seuraavaksi eniten maaleja Tepsin nutussa aktiiveista on tehnyt Suomisen Tumppi.
 

pleimeiker

Jäsen
Suosikkijoukkue
tps
Niin, noissa tilastoissa aktiivilla tarkoitetaan tällä kaudella TPS:ssä pelaavaa eikä edelleen peliuraansa jossain muualla jatkavaa.

Jaa no sitten. Mä ajattelin heti vaan että kyllä ainakin Kalle "Killeri" Sahlsted ja Marko "Jarna" Jantunen vielä viime kiekkoilivat kun minä tarkistin. Aktiivi-sanaa käytetään tässä nyt hiukan väärin, voisi olla parempi puhua vaikka tällä hetkellä TPS:ssa pelaavasta.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Kyllä on Foxinkin tilastot päin p.......tä jos väittää että esim. maaleissa Vahalahden jälkeen seuraavaksi eniten maaleja Tepsin nutussa aktiiveista on tehnyt Suomisen Tumppi.
TPS:n nutussa kaudella 2009-10 pelaava aktiivi!
Koodi:
[B][U] ##  Pelaaja            ott  maa syö pis[/U][/B]
  [B]5. Vahalahti Ville    511  141+176=317[/B]
  8. Rintanen Kimmo     289  [B]115[/B]+165=280
 24. Sahlstedt Kalle    201   [B]66[/B]+ 76=142
 26. Kiprusoff Marko    526   [B]63[/B]+194=257
 29. Kallio Tomi        206   [B]62[/B]+ 71=133
 30. Koivu Saku         158   [B]61[/B]+ 92=153
 45. Holmqvist Mikael   212   [B]40[/B]+ 46= 86
 49. Lehtinen Jere       81   [B]38[/B]+ 43= 81
 [B]60. Suominen Tuomas    156   29+ 38= 67[/B]
Siinä suurinpiirtein tällä kaudella pääsarjatasolla pelaavat ex-TPS-pelaajat, jotka sijoittuvat TPS:n kaikkien aikojen maalipörssissä Vahalahden ja Suomisen väliin. Lisäksi on tietysti alasarjatason kiekkoilijoita esim. Tony Virta ja Mikko Rautee.
Mä ajattelin heti vaan että kyllä ainakin Kalle "Killeri" Sahlsted ja Marko "Jarna" Jantunen vielä viime kiekkoilivat kun minä tarkistin.
Jantusella on vähemmän TPS-maaleja kuin Suomisella. Tai no kauden 2009-10 alkaessa Suominen ja Jantunen olivat tasoissa (29). Kolmas samassa maalimäärässä on Lasse Pirjetä.
Aktiivi-sanaa käytetään tässä nyt hiukan väärin, voisi olla parempi puhua vaikka tällä hetkellä TPS:ssa pelaavasta.
Kyllä se aktiivi-sanan käyttö siitä aukeaa, kun viestin lukee ajatuksella. Pitänee kuitenkin varmuuden vuoksi muokata tekstiä!

Kai tiedät muuten, että Ville Vahalahti teki tänään tehot 1+0=1. Sun mukaasi VV siis teki tänään oman piste-ennätyksensä.
Ville Vahalahti on pisteen ja Ilari Filppula kahden pisteen päässä omista piste-ennätyksistään.
Väitän edelleen, että 39+1<44. Todista toi kaava ensin vääräksi ennen kuin alat väittää, että muiden tilastot ovat "päin p.......tä"!
 
Viimeksi muokattu:

pleimeiker

Jäsen
Suosikkijoukkue
tps
Kaveri ihan kiehuu, kun vähän dissaa noita sun tilastoja. Ja kyllä Vahalahti teki oman piste-ennätyksensä tällä kaudella. Tietääkö muuten kukaan missä on Lonkkataklaus, mulla on ihan ikävä sitä vääntämistä?
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Ja kyllä Vahalahti teki oman piste-ennätyksensä tällä kaudella.

Pakko kysyä, että mitä sinä sekoilet?

Ville Vahalahden piste-ennätys yhdeltä kaudelta on 44 ja tällä hetkellä hänellä on kasassa 40 pistettä, joten miten niin hän teki oman piste-ennätyksensä? Tulee toki tekemään sen, mutta muuten juttusi menee ohi korkealta ja kovaa.
 

pleimeiker

Jäsen
Suosikkijoukkue
tps
Pakko kysyä, että mitä sinä sekoilet?

Ville Vahalahden piste-ennätys yhdeltä kaudelta on 44 ja tällä hetkellä hänellä on kasassa 40 pistettä, joten miten niin hän teki oman piste-ennätyksensä? Tulee toki tekemään sen, mutta muuten juttusi menee ohi korkealta ja kovaa.

No en mä mitään sekoile. Piruuttani pistin uusiksi. Ekalla kerralla katsoin vaan tilastoa väärin.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ja kyllä Vahalahti teki oman piste-ennätyksensä tällä kaudella.

Tiukille se otti, mutta runkosarjan kolmanneksi viimeisessä ottelussa Ville Vahalahti saalisti uransa 200. syöttöpisteen SM-liigan runkosarjassa ja tämän pisteen turvin syntyi samalla myös Vahalahden uusi yhden kauden piste-ennätys. Edellinen ennätys oli siis Vahalahden viimeiseltä kaudelta ennen Ruotsiin siirtymistä, jolloin Paraisten paroni teki tuhojaan yhdessä Layne Ulmerin ja Kent McDonellin kanssa
 

snumi

Jäsen
Oletko tosissasi? Ennen kautta 2009-10 Vahalahdella oli 317 pistettä. 400 pisteeseen Vahalahti tarvitsisi 83 pisteen kauden. Jopa paatuneimmankin VV-fanin luulisi olevan kanssani yhtä mieltä, että Vahalahti ei tule ikinä tällaista kautta TPS:n paidassa pelaamaan.

29.01.2010, jolloin viestisi kirjoitit, Vahalahdella oli 38 pistettä 39 ottelusta eli uran yhteissaldo oli 355 pistettä. Väität siis kirkkain silmin, että riippuen hieman joukkueen kevätkunnosta uskoit tosissasi Vahalahden iskevän vähintään 45 pistettä jäljellä olevista 19 ottelussa. Eihän se teekään kuin 2,37 pistettä per ottelu...

Onhan se tietysti hienoa, että on uskoa omiin, mutta pientä realismia peliin! Tuli jopa mieleeni eräs wanha viesti, jossa arveltiin TPS-puolustajien (kaudella 2008-09) tekevän 144 pistettä (tai jopa 224). Omiin pitää tietysti luottaa, mutta kyllä järjen käyttökin on sallittua!

Ennen tätä kautta Villellä oli 347 SM-liigapistettä, kirjoittaessani viestiä 29.1. 385, nyt 392. Lähinnä tarvittaisiiin onnistumisia jäljellä olevissa runkosarjamatseissa ja sitten TPS pitkälle pudotuspeleissä. Vai eikö pudotuspelipisteitä lasketa SM-liigapisteiksi?

Esim viime vuonna Ville teki 6 pistettä pleijareissa.

Joku vois vielä kaivaa sen tilaston, jos VV on tehnyt 30 pistettä pudotuspeleissä, ketkä nykyiset TPS-pelaajat ovat edes lähellä tätä lukua? Itse laskin, että Uusikartano 15p ja Venäläinen 12p, oliko muita pudotuspelien pistetehtailijoita TPS rosterissa nyt?

Suunnilleen yhtä kaukaa haettua, että VV saavuttaisi Tepsissä 400p, olisi se että joku nykyisestä rosterista saavuttaisi sitä ennen 100p Tepsin paidassa, ceteris paribus.
 
Viimeksi muokattu:

mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
Vahalahdelta tänään voimahyökkääjän elkeitä! On se hieno mies ja varmasti täyttä rautaa pleijareissa
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On se hieno mies ja varmasti täyttä rautaa pleijareissa

Toivotaan, että Vahalta nähdään samanlainen tasonnosto kuin viime vuonna. Sitä suoraviivaista, nälkäistä ja taklaavaa Vahalahtea TPS todella tarvitsee, jotta edes jonkinnäköisiä saumoja pärjäämisestä. Tällä kaudella Vahalahti on kyllä ollut jo parempi runkosarjassa, joten ihan viime kautista uudelleen syntymistä ei päässe tapahtumaan.

Uskon ja toivon, että Vahalahdella on myös jatkosopimus taskussaan. Ja mielummin monivuotinen.
 

Pottajofa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Huikeaa! Alkaa olla jo pian kärkiketjujen laitahyökkääjät sopimuksissa. En kyllä osaisi kuvitella Villeä mihinkään muuhun kuin TPS-paitaan, ainakaan Suomessa.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Olen jatkoon erittäin tyytyväinen.

Vahasta tulossa jos ei ole jo yksi kaikkien aikojen TPS pelaajista. Suomessa ei muita seuroja edustustasolla ja melkein koko ura TPS:ssä muutenkin tähän asti pelattuna.
 
Erinomainen jatkosopimus, ei voi muulla tavalla kuvailla. Vahalahdella on varmasti vielä pari hyvää kautta edessä ja loistava juttu että hän pelaa ne TPS-paidassa.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
No johan se kesti! Tätä on odotettu jo kaksi kuukautta!
- - - Halonen - - -. Toinen vastaava tapaus on Vahalahti. Toivon todellakin molempien kahden vuoden jatkosopimusta, mutta näitä kumpaakaan on turhaa postata rostereihin niin kauan, kun sopimuksia ei ole julkaistu.
Ville - allekirjoita jo se kahden vuoden jatkopaperi...
Eniten veikkaan Vahalahden kahden vuoden jatkopahvia.
19.03.2010 se sitten vihdoin ja viimein pamautettiin ilmoille!

Ville, ei tällaista saa tehdä kannattajille! Kaikki tietävät, mitä tulevat saamaan, mutta heikkosydämiset saavat vielä hjärtslagin joutuessaan odottamaan. Jätit sen kauden piste-ennätyksesi tekemisenkin kauden kolmanneksi viimeiseen otteluun.

...and that's why I love this game...
 
Viimeksi muokattu:

Kostaja#2

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Hiki-Hockey. Sympatiat Rauman Lukolle.
Hieno ja tärkeä sopimus! Arvostan! Ja kaikki perusteet on tosiaan tehdä Vahan kanssa jatkosopimus, kykenee tekemään maaleja, on miltei elämänsä kunnossa, seurauskollisuus vahvaa, jne jne. Kiitos!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös