Mainos

Ville Pokka

  • 74 546
  • 155

matiasrust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pokka tekee välillä isompiakin munauksia, mutta toisaalta todella loistavia suorituksia. Olen sitä mieltä, että nuoren jannun on uskallettava vaan. Se on ainut tapa kehittyä ja se, joka ei kehity, ei yleensä uskalla mitään tehdäkään. Riskit ovat olemassa, mutta toisaalta ne mahdollisuudet suurempaan ovat huikaisevat.


Samaa mieltä.

Ehkä vertaaminen Sami Vataseen on kuitenkin ainakin vielä pieni loukkaus Vatasta kohtaan.
Mutta kuitenkin Pokka on meidän "timantteja" ja harmihan se olisi jos liiallisella virheiden pelolla tukahdutettaisiin huippulupauksen kehitystä.
Itse muistelen myös, että Vatanen tosiaan teki siinä kovimmassa kehitysvaiheessaan paljonkin virheitä ja lisäksi hänen heikkoutensa (kamppailupelaaminen) tuli välillä räikeästikin näkyviin. Duffa siitä vähät välitti ja ainakin tällä tasolla Vatasen vahvuudet saatiin hiottua lähes huippuunsa. Erittäin suurella mielenkiinnolla seuraan hänen jatkoaan.

Kiekollisen pelin vastuuta taidettiin peräänkuuluttaa Pokalta myös nelosen studiossa. Kait sitä potentiaalia sieltä löytyy. Ja tätä on Villeltä odottanut kauden alla myös moni kärppäkannattaja ja nimenomaan askeleita eteen päin. Rohkeasti vaan.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Maxwellin ketjun tehoillan ja Kukkosen hattutempun varjoon taitaa vähän jäädä Ville Pokan suoritus tämän illan pelissä. Aivan huikea esitys mielestäni. Kiekollisena mainioita ratkaisuja, niin viivalla kuin pelin avaamisessakin. Pokka ei myöskään jäädy paineen alla omissa, kuten esimerkiksi Niemelälle ja Emingerille tuntuu käyvän jatkuvasti.

Pokka on nyt heti Kukkosen jälkeen Kärppien tärkein puolustaja ja olisi sitä, vaikka Lehtonenkin palaisi kaukaloon. Kehitystä on tapahtunut viime vuoteen nähden.
 

Verilepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pokka taitaa pelata viimeistä kauttaan Suomessa, ainakin toistaiseksi. Kannattaa nauttia pojan otteista nyt kun näissä kaukaloissa vielä pyörii. Loistava pelimies.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Ai että mä tykkään tästä jätkästä. Ei ihan heti uskoisi että kyseessä on vielä 19-vuotias pojankoltiainen, sillä sen verran hyvällä tasolla Ville Pokka tällä hetkellä pelaa. Tietysti virheitä tulee aina joskus, mutta kyllä mielestäni ne pahimmat virheet ovat haihtuneet lähes olemattomiin ja todella varmalla tasolla mies kyllä pelaa. Lisäksi Pokan kiekollinen peli on ottanut selkeästi askeleita eteenpäin, sillä nyt kauden 15 ekaa peliä ovat tuottaneet tehot 3+5=8, ja viime kaudella 47 peliä tuottivat pinnat 6+6=12. Lisäksi on hyvä mainita, että Pokka ottaa todella vähän jäähyjä. Viime kaudella tuli 8 minuuttia jäähyjä ja tällä kaudella on tullut neljä minuuttia näissä peleissä.

Ville Pokka on oma suosikkipelaajani tästä joukkueesta.
 

elmorautio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Montreal vs Toronto, KHL-Jokerit
Ville Pokka liigan plus-miinus -tilastossa komeasti toisena 16. kierroksen jälkeen!
 
Tämäkin pelaaja on hienosti päässyt laittamaan jauhot suuhun. En uskonut, että Pokka pelaisi omissa näin hyvin vielä tällä kaudella, mutta ehdottomasti on mennyt siellä eteenpäin. Itseluottamus on myöskin kasvanut, joka näkyy sitten hyökkäyspäässä. Varsinkin hyökkäysten päättämiseen on tullut roimasti päättäväisyyttä.

Mukava tämmöisiä kavereita on seurata.
 

JPL

Jäsen
Kyllä Pokka on pelannut voittoputkessa aivan huikean hyvää peliä. Alkukaudesta tuli vielä aika paljon merkkausvirheitä, mutta nekin on jääneet pois jo melkein kokonaan ja paikkaa kyllä ne harvat oman pään virheet loistavalla viivapelaamisella hyökkäyspäässä.

On noussut jo Kukkosen rinnalle hyökkäyspäässä, mikä on paljon. Nyt kun saadaan Lelukin mukaan, niin alkaa tuo pulustuskalusto olemaan todella kovaa valuuttaa. Niemelä ja Eminger pelaavat sitten sitä kuudetta paikkaa tällä hetkellä ja välillä voi joku muukin saada lepoaikaa, jos paikat on hieman rempallaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pokka on saanut aikaan sen että Kärpät ei tarvi enää puolustukseen sitä kiekollista pakkia mitä koko kesä odotettiin. Meillähän on sellainen, Ville Pokka! Huikea jannu hyökkäyspäässä. Itse varmuus viivassa ja tekee pelkästään oikeita ratkaisuja.

Yksi perushyvä liigatason pakki tarvitaan mutta sellaisen hankkiminen pitäisi olla huomattavasti helpompaa kuin kiekollisen liiderin, kiitos Ville Pokan.
 

Wyrneri

Jäsen
Tosiaan, omalle kohdallekkin Pokka on tähän astisen kauden suurin tasonnostaja yhdessä Viuhkolan kanssa. Kiekollinen peli ja pelinavaus on ollut aina Villen vahvuuksia ja ne ovat vain kasvaneet korkoa tällä kaudella yhä enemmän. Kuitenkin, suurin tasonnosto on ollut luistelun kehittyminen. Jos muistelee Pokan luistelua pari vuotta sitten niin ero on kyllä huima. Draft-vuotena juuri tämä oli suurin kysymysmerkki änäriin pääsemisen suhteen. Toki siinä on vielä parannettavaa.

Jottei täydeksi ylistämiseksi mene, niin täytyy muistaa eri pelaajien kohdalle se, että voittoputkessa on huomattavasti helpompi pelata ja loistaa. Toivotaan kuitenkin tasaista kautta ja hyvää junnuturneeta Villelle!
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Eilisen tehopisteen möytä Pokka sivuaa yhden kauden henkilökohtaista piste-ennätystä liigassa. (6+6 viime kaudella) Tätä menoa pisteet sijoittunee kolmenkymmenen paikkeille. Lisäksi johtaa +/- tilastoa koko liigassa teholukemalla +14.

Tätä menoa rupeaa olemaan Pokan viimeinen kausi liigassa.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Eilisen tehopisteen möytä Pokka sivuaa yhden kauden henkilökohtaista piste-ennätystä liigassa. (6+6 viime kaudella) Tätä menoa pisteet sijoittunee kolmenkymmenen paikkeille. Lisäksi johtaa +/- tilastoa koko liigassa teholukemalla +14.

Tätä menoa rupeaa olemaan Pokan viimeinen kausi liigassa.

Jos Pokka pelaisi etelän seuroissa, etenkin Jokereissa tai HIFK:ssa, hän olisi "varma tapaus" Valko-Venäjän -kisojen MM-joukkueeseen ja sensaatiopakki ja Iltapaskojen suosima superjunnu, vihaan tuota sanaa aivan helevetisti, enkä oikeastaan kirjoittanut sitä. Mutta täällä kaukana julmasta maailmasta pelatessaan asialla ei spekuloida. Minäpä kuitenkin ehdotan Pokkaa MM-Leijoniin.
 

And77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen
Laskiko kukaan montako kertaa pokka antoi viivalla huonon syötön Aaltoselle kun hakivat one-timeria? Itse arvaisin että 4-5.

Huomenna reeneissä homma toimimaan.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Oli muutenkin Pokalta yksi kauden heikoimpia pelejä. Jotenkin ei nyt syötöt tahtoneet löytää omia ja viivalla on tosiaan nähty tällä kaudella yleensä paljon parempi Pokka. Onneksi puolustussuuntaan meni paremmin, ja taisihan sieltä taas +2 tulla tauluun, joten tuossa tilastossa johto varmaan kasvoi.
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Piirun verran heikompaa jaksoa tuo on vetänyt jo tovin. Epätarkkoja syöttöjä ja kiekonmenetyksiä, liekkö taustalla väsymys ja kova treeni. Toivottavasti saa levätä hetkisen junnukisojen jälkeen. Sotilaspassi kuulemma on nyt taskussa, joten ehkä luppoaikaa tulee hivenen enemmän.
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Marjamäki antaa aika paljon vapauksia yrittää noita hieman haastavampiakin yksilösuorituksia. Virheistä oppii ja ne kehittävät parhaiten. Kärpissä muutkin ottavat ihan samaan tapaan laskelmoituja riskejä, jotka usein päättyvät harhasyöttöön tai kiekonmenetykseen. Aaltonen, Huml ja Donskoi nyt vaikka ensimmäisenä tulee mieleen.

Pokan kohdalla itseäni huolestuttaa NHL:ää ajatellen lähinnä vain se, että Villellä ei vielä ole Ristolaisen tai Vatasen tapaan selkeää identiteettiä. Pitäisi olla joko todella fyysinen, aggressiivinen peruspakki tai sitten taiturimainen kiekon kanssa. Mielellään molempia, kuten ehkä Joni Pitkänen hieman on.

En ole ihan vakuuttunut mitkä taas tällaisen monilahjakkuuden mahdollisuudet ovat. Pitäisi ehkä "erikoistua" tarkemmin jompaan kumpaan profiiliin. Ohtamaa voi jopa olla lähempänä NHL-paikkaa, koska osuu tarkemmin tuohon perusvarman luottopakin rooliin kuin Pokka. Mutta onhan kavereilla toki ikäeroakin. Pokasta voi vielä tulla lähivuosina ihan mitä haluaa. AHL:ssä dominoisi jo nyt.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Olipas muuten erinomainen tuo YLE:n julkaisema artikkeli Pokasta! Muutenkin tuosta sai käsityksen, että ei olisi suinkaan mahdottomuus Pokan jatkaminen Kärpissä myös kaudella 14-15. Itseasiassa jopa pidän todennäköisenä Pokan jatkamista vielä kaudella, koska myös Marjamäki on kiinnitetty Kärppiin kevääseen 2015 asti. Ensi kaudella Pokka on varmasti jo huikea kiekollinen puolustaja tähän liigaan!
 

retiisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olipas muuten erinomainen tuo YLE:n julkaisema artikkeli Pokasta! Muutenkin tuosta sai käsityksen, että ei olisi suinkaan mahdottomuus Pokan jatkaminen Kärpissä myös kaudella 14-15. Itseasiassa jopa pidän todennäköisenä Pokan jatkamista vielä kaudella, koska myös Marjamäki on kiinnitetty Kärppiin kevääseen 2015 asti. Ensi kaudella Pokka on varmasti jo huikea kiekollinen puolustaja tähän liigaan!

Oli kyllä. Harvinaista internetin tuodessa journalismiin nopeuskisan ja klikkikalasteluhelvetin. Erittäin miellyttävä poikkeus. Tällaista on mukava lukea ja tällaisesta mielellään vaikka maksaisikin!
 
Voi Ville, missä olet ja kuka on se koko ajan polvillaan oleva hazardisyöttöjä antava "pelaaja", joka paitaasi kaukalossa kantaa?

Ryhtiliikkeen on tultava ennen kevättä. Tällä hetkellä Pokka on täysin vastakohta siitä ensimmäisen kauden kiekkovarmasta puolustajasta. Fyysisyyttä ei ole nimeksikään ja harhasyöttöjä tuli Lukkoakin vastaan useita. Jokin mättää, mutta mikä?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Voi Ville, missä olet ja kuka on se koko ajan polvillaan oleva hazardisyöttöjä antava "pelaaja", joka paitaasi kaukalossa kantaa?

Ryhtiliikkeen on tultava ennen kevättä. Tällä hetkellä Pokka on täysin vastakohta siitä ensimmäisen kauden kiekkovarmasta puolustajasta. Fyysisyyttä ei ole nimeksikään ja harhasyöttöjä tuli Lukkoakin vastaan useita. Jokin mättää, mutta mikä?

Todellakin. Karmea tason lasku kauden alusta viimeisissä matseissa ollut Pokan kohdalla. Alkupuolella ihailin Pokan viivapelaamistakin hyökkäysalueella ja ylivoimissa mutta sekin on tällä hetkellä vain kaukainen muisto. Ja nuo harhasyötöt, voi morjes. Joka pelissä jakelee namupasseja maalipaikkoihin, vastustajalle! Olikos se nyt Numppa vai kuka pääsi Lukkomatsissa tykittämään vastakiekkoon kun Pokka pisti sellaisen sopivan kovan namupalan ihan keskelle kenttää b-pisteiden väliin vähän kaaren taakse. Aivan kuin tämä vetäjä olisi tiennyt sen syötön tulevan kun pääsi vielä kovasta vauhdistakin tälläämään.
 

Verilepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
On toi Pokka hieno pelimies. Harvoja pakkeja U20 turneella joka tarjoaa senttereille helpon syötön suoraan lapaan. Myös voittomaaliin johtanut hyökkäys lähti Pokan komeasta, helposta avauksesta joka johti siihen että keskialue ylitettiin heittämällä ja loppu on historiaa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
On toi Pokka hieno pelimies. Harvoja pakkeja U20 turneella joka tarjoaa senttereille helpon syötön suoraan lapaan. Myös voittomaaliin johtanut hyökkäys lähti Pokan komeasta, helposta avauksesta joka johti siihen että keskialue ylitettiin heittämällä ja loppu on historiaa.
Jostain syystä en ole yllättynyt että Pokka on kokonaisuutena ollut Suomen paras pakki noissa kisoissa. Ainahan se on ollut ikäluokkansa kakkospakki Suomessa Määtän jälkeen. Paljon parempi kuin "änäri" Ristolainen joka on suoraan sanoen ollut ihan susi tähän asti.

Pokan peli on ollut kisoissa huomattavasti parempaa kuin viimeisissä liigapeleissä syyskaudella. Toivotaan että vire säilyy kisojen jälkeen Liigassakin.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Mää en tiedä miksi mun pitää olla Porvoon Kärpän kanssa joka asiasta eri mieltä, mutta jo pelkästään tämän illan viestit Salomäen loistavasta pelisilmästä ja Pokan asemasta joukkueen parhaana pakkina menee mulla ö-mappiin.

Edelleen olen Villen peliin kisoissa jonkin verran pettynyt. Puolustussuuntaan homma toimii rutiinilla jokseenkin hyvin, mutta muuten itseluottamus ei tunnu olevan aivan kohdillaan. Kiekon kanssa ratkaisut kestävät toistuvasti sen sekunnin murto-osan liian pitkään, syötöt ovat yv:llä usein mitä sattuu eikä hyökkäyssuuntaan olla nähty ollenkaan niin aktiivista Pokkaa kuin mitä parhaimmillaan Liigassakin. Toki siihen vaikuttaa sekin että Kärpissä rinnalla on Lasse Kukkonen, jota parempaa pakkiparia ei tietysti helpolla tällä hetkellä Euroopasta löydy. Joka tapauksessa nyt kun Suomi vielä kisojaan jatkaa, niin toivon vieläkin että nähdään vielä sitä loistokasta Pokkaa.

Ja hei, se Ristolainen on pelannut jo nyt 19-vuotiaana 19 NHL-ottelua. Ei ole ollenkaan sanottua, että Pokka saa tuotakaan määrää koskaan kasaan.

Ja lisätäänpä vielä, koska tuo viimeinen kappale varmasti aiheuttaa vastakommentteja. Ei se NHL-pelien määrä tietystikään mikään itseisarvo tai selkeä mittari ole pelaajan hyvyydelle, mutta kyllä se kuitenkin sen kertoo, että poikkeuksellinen lahjakkuus se Ristolainenkin on erityisesti suomalaisena pakkina. En vetäisi pelkästään noista käynnissä olevien kisojen Ristolaisen esityksistä liian suuria johtopäätöksiä pojan tasosta, koska jos noinkin paljon nuori tulokaspakki on saanut maailman kovimmassa kiekkosarjassa peliaikaa, niin ei se ole tullut ihan vaan olemalla Ville Pokkaa selvästi huonompi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mää en tiedä miksi mun pitää olla Porvoon Kärpän kanssa joka asiasta eri mieltä, mutta jo pelkästään tämän illan viestit Salomäen loistavasta pelisilmästä ja Pokan asemasta joukkueen parhaana pakkina menee mulla ö-mappiin.

Ja hei, se Ristolainen on pelannut jo nyt 19-vuotiaana 19 NHL-ottelua. Ei ole ollenkaan sanottua, että Pokka saa tuotakaan määrää koskaan kasaan.
No, ensinnäkään en ole sanonut Salomäellä olevan loistava pelisilmä. Vertasin tuolla maajoukkueosiossa vain Mäenalasta ja Salomäkeä ja näiden kahden välillä on sellainen ero että Salomäellä on kiistämättä parempi pelisilmä.

Toiseksi. Tiedän että RR on pelannut tällä kaudella änäriä mutta jos en tietäisi sitä ja joku väittäisi nyt niin, en todellakaan uskoisi jos näyttöinä olisi vain näiden kisojen esitykset.

Se on totta ettei ole todellakaan sanottua pääseekö Pokka koskaan änäriin asti ja voi aivan hyvin olla että Ristolainen tulee änärissä pelaamaan paremman uran kuin Pokka, mutta näissä kisoissa Pokka on ollut huomattavasti parempi kuin Ristolainen. Se on fakta jota ei voi kuin joku vannoutunut TPS-fani väittää vääräksi.

Mitä tulee siihen kuka on ollut Suomen paras pakki kisoissa, vedin ehkä hieman kotiinpäin mutta en silti ollut kovinkaan väärässä. Honka ja Lindell ovat myöskin pelanneet hyvin mutta omasta mielestäni Pokka on kuitenkin ollut näistä hieman parempi. Pokka on keskimäärin kaikkein vähiten hukassa omassa päässä ja se on kuitenkin se puolustajan päätehtävä.
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pokan kohdalla kannattaa kiinnittää huomio ennenkaikkea lukuisiin kiekonriistoihin sekä aina yhtä loistavaan sijoittumiseen.

Voi kuulostaa erikoiselta, mutta Pokan kiekollinen peli on melkeinpä hänen suurin heikkoutensa verrattuna muihin ominaisuuksiin. Valitettavasti vain kiekolliset suoritukset ihmisillä jäävät useimmiten mieleen.

Jos NHL-skouteilla yhtään on pelisilmää, niin Pokka on kyllä ensi kaudella valmis paketti siirtymään. Täytyy vaan osata huomata nuo pienet asiat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös