Mainos

Ville Peltoselle kenkää!

  • 492 465
  • 3 778

stadinjätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä mä sanoisin että tuon erottamisen voi tehdä myös tyylikkäästi. Ei ole kenenkään etu kohdella seuralegendaa kuin koiranpaskaa. Ville on hieno mies, ja suomalaisen jääkiekon legenda, jotain arvoa tällekin pitää antaa vaikka päävalmentajuus HIFK:ssa tulikin aivan väärässä kohdassa uraa ja mennyt päin persettä.
Mitä vitun väliä?

Minua ei ainakaan lämmitä juuri nyt, kun kaikkien aikojen yksi parhaimpia joukkueita valui viemäriin, joku mömmökisojen voittomaali vuodelta nakkijamuusi, jota lähinnä hk-lenkkimakkara-karjalalippis -kansa jaksaa enää muistella.
 
stadinjätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuskin Nordiksella kuitenkaan tarvitaan Jouhaa, koiria ja projektiiliaseita.
No ei, olihan se vähän kärjistetty tapaus silloin, mutta ainakin nyt armoton vihellyskonsertti, vittuilu-chantit ja useampi eri banderolli olisi aivan helvetin makeita.

Vituttaa jo valmiiks jo HIFK vahingossa tiistaina voittaa ja kausi päättyy Lahteen. Nämä pellet ansaitsee kiitokseksi kaudesta pelkkää buuausta
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ville oli jo nuorena niin vahvasti IFKn tulevaisuus ja isä Esa seuralegenda, joten petturuuden tunne ihan toista tasoa kuin esim Tuomo Ruudun osalta, joka sekin kyllä kirpaisi.

Joo niin olikin. Joten olihan se Villen jokeriloikka aivan anteeksiantamaton teko, jossa varmasti Villellä se raha ajoi sen seurauskollisuuden edelle ja vitutti silloin kyllä erittäin rankasti, kun narrit voittivat sen mestaruuden finaaleissa tuolloin Tapparaa vastaan.

Muutenkin tuntunut tässä vuosien saatossa siltä, että siellä narreissa niitä seurauskollisuuden nimeen vannovia pelaajia on ollut aina huomattavasti enemmän, kun mitä meillä juuri koskaan on ollut, sillä onhan näitä narriloikkaajia ollut meillä just Peltosen lisäksi monia muitakin. Kuten Ruutujen lisäksi myös ainakin Hirso ja Karalahti.
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Kun Ville Peltosen palkkaamisesta aikanaan uutisoitiin, olin pettynyt. Pettynyt siksi, että pidin Pikkaraisesta todella paljon ja mielestäni hänen projekti jäi meillä kesken. Pikkaraisen IFK pelasi viihdyttävää lätkää ja menestys jäi oikeasti aika paskasta tsägästä kiinni. Uskon, että yksi tai kaksi kautta lisää niin Pikkarainen olisi tuonut kannun Stadiin. Ja hän on hieno mies.

Arvostan Ville Peltosta todella paljon, mutta valmentajana hän oli ihan raakile vielä kun meille palkattiin. IFK:n ja Peltosen tiet kohtasivat aivan liian pian. Tämän mielipiteeni kirjoitin tuolloin tännekin. Uskon, että Peltonen olisi parempi valmentajana tänään, jos olisi kasvanut vielä muutaman vuoden jossain muualla kuin kotona.

Olen kuullut todella paljon hyvää Peltosesta valmentajana, mutta se ei riitä. Tämä on a) tulosurheilua ja b) viihdettä. Molemmissa kohdissa Peltonen on meillä epäonnistunut. Ensimmäisen kauden rakentamisen ja opettelun hyväksyin. Toisen kauden rämpimisen annoin anteeksi nousujohteisen lopun ja sen herättäneen uskon paremmasta huomisesta vuoksi. Tämä kolmas kausi, tämä oli se, missä kaikki laitettiin peliin. Ei selityksiä. Tästä kaudesta on muotoutumassa kuitenkin suurin floppi miesmuistiin. Kausi on vielä kesken, ainakin teoriassa. Mikään ei kuitenkaan puhu sen puolesta, että tämä kausi päättyisi vielä onnellisesti.

Kolme kautta ilman tulosta ja ilman viihdettä on tarpeeksi. Nyt on aika muutokselle. Olen todella surullinen, että joudun kirjoittamaan näin Ville Peltosesta, koska arvostan häntä niin. IFK ja Ville Peltonen olisivat ansainneet yhdessä jotain paljon kauniimpaa.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nappasin tuohon alle valmentajat vuodesta 2007 eteenpäin. Tuota listaa kun katsoo, niin Kari Jalonen ja Antti Törmänen ovat ainoat kovat nimet. Petri Matikainen oli toki kuuma nimi, mutta Marjamäkihän myöhemmin paljastui tuon tutkaparin aivoiksi. Ja nyt jos joku tulee naureskelemaan Marjamäelle, niin kyllä mies oli aikanaan todella kova tekijä.

Mutta, HIFK on pärjännyt yllättäen hyvin, kun puikoissa on ollut kovan luokan ammattimies. Kuten Kärpät on pärjänneet osaavan valmennuksen kanssa, tai Tappara, tai Lukko. Joku voisi nähdä tässä kaavan.

Minusta isojen seurojen ykkösprioriteetin tulisi olla valmentajan palkkaus. Ville Peltosella ei minusta ollut vielä sellaisia näyttöjä, joilla hän kuuluisi tuohon A1-kategoriaan. Ja nyt niitä näyttöjä on entistä vähemmän. Tarinana Villen palkkaus ja mestaruus tietysti olisi tietysti urheiluromantiikkaa parhaimmillaan, mutta tämähän on tylysti vain jatkumoa HIFKn touhuille. Palkkaa keskinkertainen valmentaja niin saat keskinkertaisen tuloksen.

2007–08
Paul Baxter​
2008–11
Kari Jalonen​
2011–12
Petri Matikainen​
2012–13
Pasi Sormunen/Raimo Summanen​
2013–14
Raimo Summanen/Harri Rindell​
2014–2017
Antti Törmänen​
2017-2019
Ari-Pekka Selin​
2019-2021
Jarno Pikkarainen​
2021-
Ville Peltonen​

Niin se mestaruuden palaaminen Nordikselle Peltosen valmennuspestin aikana olisikin ollut aikamoista urheiluromantiikkaa, josta fanit voivat melkein vain unelmoida. Nyt varsinkin, kun ne Peltosen näytöt valmentajana olivat hyvin vähäiset IFK:n kaltaiseen suurseuraan.

Olisi ollut myös Villen valmentajauran kannalta järkevämpi vaihtoehto, jos hän olisi hakenut ensin sitä nostetta valmentajauralleen jostain pienemmästä joukkueesta, kuten vaikka esim. HPK:sta, SaiPa:sta tai vaikka Pelicansista.

Kyllä mielestäni IFK:n kaltainen pääkaupungin iso suurseura tarvitsee päävalmentajaksi jonkun ison tunnetun nimen, eikä mitään maakunnista tullutta Pikkaraista tai "omaa miestä" Peltosta, jolla ei ollut edes mitään näyttöjä päävalmentajan pestistä.
 
Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Ville Peltonen on yksi kaikkien aikojen suosikkipelaajistani ja paitansa ensimmäinen game worn, jonka koskaan hankin.

Mutta jokin raja tulee vastaan, jos kausi nyt ensi viikolla päättyy. Toivottavasti se tehdään siististi ja mahdollisimman tyylikkäästi, mutta on aika jatkaa eri suuntiin.
 
C2 huutelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Joo, en mä snaijaa miks Peltonen saisi jatkaa tän kauden jälkeen?

Tolla hyökkäysmateriaalilla ehkä paskinta hyökkäyspeliä vuosiin? Jäbät huidellu koko kauden kentällä ihan kuin ne ei tietäisi mihin pitäis mennä?
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä en epäile, etteikö vaatimustaso olisi Peltosen alaisuudessa kova. En tiedä, mutta luultavasti se on ollut about sama, mitä muillakin joukkueilla.

Sen sijaan Peltosen pelikirja tuo mieleeni pelikirjat jostain 1990-luvun alusta. Aravirran maajoukkueilla oli vähän samantapaista peruuttelua, virheiden välttelyä ja pelokasta palaamista. Asioita on siis tehty, mutta vääriä asioita.

Villellä voi olla joku hienokin visio siitä, miltä pelin tulisi näyttää, mutta Ville ei vaan saa jalkautettua visiotaan toimivaksi peliksi. Vai osaako joku kertoa, minkälaista peli olisi, jos pelaajat osaisivat jalkauttaa Villen visiot peleihin?

Jos pelissä asiat eivät suju valmentajan toivomalla tavalla, palaute on olematonta. Ville seisoo tuppisuuna penkin takana, vaikka kaikki muut valmentajat antavat välitöntä palautetta pelaajilleen -kehuja, kun asioita tehdään oikein ja rakentavia kommentteja, kun otteisiin pitää saada korjausta. Villen valmentaminen instana, siis niissä tilanteissa, joissa muistijälki on tuore, on olematonta. Ville jättää pelaajat vaille tukea peleissä. Ja mikäs se valmentajan homma olikaan? Saada pelaajat pelaamaan paremmin. Ville jättää nämä tilaisuudet käyttämättä. Introvertin luonne ei sovi päävalmentajaksi. Tulokset kertovat, missä Villen kanssa mennään.
 
Sipilpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kolme kautta ilman tulosta ja ilman viihdettä on tarpeeksi. Nyt on aika muutokselle. Olen todella surullinen, että joudun kirjoittamaan näin Ville Peltosesta, koska arvostan häntä niin. IFK ja Ville Peltonen olisivat ansainneet yhdessä jotain paljon kauniimpaa.
Tulin tänne kirjoittamaan jotain saman tyylistä, mutta tämä oli niin hienosti kirjoitettu, että lainaan vaan kyselemättä.

Täysin samoilla fiiliksillä. Uskoin pitkään kevääseen ja sillä jaksoi seurata läpi vaikeimmat hetket runkosarjassa. Pakko se on vaan nostaa käsi pystyyn ja todeta, että Pelicansille todennäköisen tippumisen seurauksena Peltosesta on luovuttava. Tämä tekee todella kipeää. Melkein kuin luopuisi pitkästä parisuhteesta, jossa on ollut aina rakkautta, mutta yhdessä jatkaminen olisi molempien hyvinvoinnin kannalta huono ratkaisu.
 
Zamppaaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sopparia jäljellä kaksi vuotta, joten potkut tulevat kalliiksi. Mutta kalliimmaksi tulee katsella tätä puuhastelua vielä yhtään pidempään. Kaikki ottelut jotka näin tällä kaudella, pelasi joukkue uskomattoman tylsää kiekkoa. Kun seura perii korkeita lipunhintoja niin jengi alkaa pikkuhiljaa äänestämään lompakollaan. Minä ainakin.
Laskin huvikseni oletuksella että Peltonen tienaa 200 000€ vuodessa. Mikäli lippujen hintana pidetään keskimääräisesti 30€, niin 150 katsojan putoaminen keskiarvossa on suurempi raha kuin Peltosen liksa
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt on aika jättää hyvästit ja toivottaa onnea Villelle.

Ei ole enää ylpeyttä, ei röyhkeyttä, ei henkeä, ei yhtään mitään HIFK:n perinteitä. On vain pohjaton tyhjyys epäilemättä läppärissä pyörivine todella hienoine sovelluksineen. On ollut aikaa, on ollut rahaa, on ollut taivas auki ja kaikki oli valmiiksi pedattuna. Nyt ei toiminut.

Kiitos Ville ja hyvää jatkoa.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä en epäile, etteikö vaatimustaso olisi Peltosen alaisuudessa kova. En tiedä, mutta luultavasti se on ollut about sama, mitä muillakin joukkueilla.

Sen sijaan Peltosen pelikirja tuo mieleeni pelikirjat jostain 1990-luvun alusta. Aravirran maajoukkueilla oli vähän samantapaista peruuttelua, virheiden välttelyä ja pelokasta palaamista. Asioita on siis tehty, mutta vääriä asioita.

Villellä voi olla joku hienokin visio siitä, miltä pelin tulisi näyttää, mutta Ville ei vaan saa jalkautettua visiotaan toimivaksi peliksi. Vai osaako joku kertoa, minkälaista peli olisi, jos pelaajat osaisivat jalkauttaa Villen visiot peleihin?

Jos pelissä asiat eivät suju valmentajan toivomalla tavalla, palaute on olematonta. Ville seisoo tuppisuuna penkin takana, vaikka kaikki muut valmentajat antavat välitöntä palautetta pelaajilleen -kehuja, kun asioita tehdään oikein ja rakentavia kommentteja, kun otteisiin pitää saada korjausta. Villen valmentaminen instana, siis niissä tilanteissa, joissa muistijälki on tuore, on olematonta. Ville jättää pelaajat vaille tukea peleissä. Ja mikäs se valmentajan homma olikaan? Saada pelaajat pelaamaan paremmin. Ville jättää nämä tilaisuudet käyttämättä. Introvertin luonne ei sovi päävalmentajaksi. Tulokset kertovat, missä Villen kanssa mennään.

Se on itselläkin pistänyt huomiolle tässä Villen valmennuksessa, että miten Ville yleensä vaan enempi just seisoo rauhallisena siellä vaihtopenkki takana, kun että hän yrittäisi saada tsempattua pelaajiin sitä lisäuskoa pelin loppua ajatellen.

Sitten kun usein Villen toiminta on vielä niin mitäänsanomatonta ja passiivista, jossa ei oteta ikinä edes aikalisiä ajoissa, tai tehdä mitään suuria muutoksia pelaajistoon/kokoonpanoihin, jos tai kun ne ovat osoittautuneet huonoiksi hävityn pelin jälkeen.

Tälläkin kaudella oli jossain kotipelissä peli aivan umpipaskaa, niin sen aikalisän Ville otti muistaakseni vasta joku pari-kolme sekuntia ennen pelin loppua, kun oltiin jo maalin häviöllä!! Kuka tahansa muu valmentaja olisi varmasti ottanut sen aikalisän jo hyvissä ajoin tai viimeistään joku pari minuuttia ennen matsin loppua.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Laskin huvikseni oletuksella että Peltonen tienaa 200 000€ vuodessa. Mikäli lippujen hintana pidetään keskimääräisesti 30€, niin 150 katsojan putoaminen keskiarvossa on suurempi raha kuin Peltosen liksa
Nopealla laskennalla 150 katsojaa tuottaa kaudessa vain 135 keuroa ja eiköhän Villen palkka ole tuota 200ke kovempi ja päälle työnantajakustannukset n. 0,5x palkka, mutta joka tapauksessa kaikki on korjattavissa etenkin JOS seuraava valmentaja olisi nykyistä parempi ja enemmän playoffrahoja tuova. Jätetään yksi 100ke peruspakki hankkimatta/kausi niin silläkin päästään jo pitkälle.
 
Defender

Tuohon vielä sitten uuden valmentajan palkka, niin puhutaan kahden laatupelaajan palkan poisottamisesta pelaajabudjetista. Itse olin alunperin jo Peltosen palkkaamista vastaan,mutta en näe oikein potkuja tässä tilanteessa järkevänä, kun ei ole oikein parempaa markkinoilla tarjolla. Jukka Jalonen on sitä samaa unista meidän peliä, mitä muutkin. Lisäksi tolkuttoman kallis ukko, eikä muutenkaan varmaan olisi tulossa. Kari Jalonen taas on vain vanhempi versio Ville Peltosesta. Lisäksi pitäisi varmaan muokata koko valmennusryhmää uuden valmentajan toiveiden mukaiseksi. Ei helppo operaatio näin keväisin.
 
Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Pahoittelut että tulen teidän hiekkalaatikolle.
Tule vain, kiitos. Kivahan se on saada mielipide ulkopuoleltakin. Sisäpuolella pää räjähtää pelkästä v... harmituksesta.
 
Defender

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
. Siinä on oma kehityksen paikka ja tästä eteenpäin tulen itse pyrkimään siinä parempaan, etten seuraa IFK:n pelejä ollenkaan. Jos jonkun satunnaisen pelin käy paikan päällä katsomassa ja antaa muuten laivan seilailla kovaa arkea.
Kannattaa lopettaa seuraaminen kokonaan, eikä käydä kurkistelemassa tulisiko menestystä ja hyppäisi takaisin junan kyytiin. Ei kyseessä nyt mikään heroiiniriippuvuus ole ja aika moni heroinistikin vierottautuu heroiinista.
 
Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Mua harmittaa valtavasti se Törmäsen ulostaminen kun tulos oli vain neljäs sija. Kuitenkin edellisenä vuonna kaikkien aikojen ainoa runkkarivoitto plakkarissa. Stögö oli kaikkien aikojen tyylikkäin ja älykkäin valmentaja meillä. Narritaustasta viis. Ville saa anteeksi ihan mitä vain. Miksi? Se harmittaa vietävästi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit

Lennulla ja muutamalla muulla oli vaikea sopeutua. Kopissa ei ollut hyvä fiilis kuten nyt. Arki ei ollut laadukasta.
 
Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Katselinpa tässä huvikseni HIFK:n valmentajia 98-mestaruuden jälkeen ja pakko todeta, että on kyllä ”eurooppalaiselle suurseuralle” järkyttäviä rekrytointeja..

Oikeastaan hyviä nimiä ovat vain Aravirta, KJ ja Stögö. Sheddenin rekryssä kävi aikamoinen tuuri. Mutta muuten järkyttäviä valintoja kerta kaikkiaan.

Silmiinpistävää on myös se, ketä on palkattu menestysjaksojen jälkeen peräsimeen: 98-99 —> Ismo Lehkonen, 2011 —> Paskansyöjä, 16-17 —> A-P Selin.. Uskomatonta puuhastelua.. Ja tähän, kun lisätään vielä se legenda, että kaikki haluavat valmentaa HIFK:ssa..

Defender

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Silmiinpistävää on myös se, ketä on palkattu menestysjaksojen jälkeen peräsimeen: 98-99 —> Ismo Lehkonen, 2011 —>
Ismo Lehkosen ja Jönnin palkkaamisessa taisi olla Kekäläisen suositus. Etsittiin uutta Summanen-Westerlund kaksikkoa. Kari Jalosen messiaan asemassa oli aika ratkaisevana tekijänä Hentusen munima läpiajo. Jos se olisi mennyt sisään, niin tulos olisi vielä surkeampi kuin Ville Peltosella.
 
hege

Jäsen
Menestyksen jälkeen varmaan ajateltu aina, että menestys tuli valmentajasta riippumatta ja ensisijaisesti officen ratkaisevan työpanoksen ansiosta eli ei väliä kuka valmentaa. Nyt en jaksa varmistaa mutta mutuna epäilisin, että sama ajatus on välillä koskenut menestyksen jälkeen avainpelaajien korvaamista.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Mua harmittaa valtavasti se Törmäsen ulostaminen kun tulos oli vain neljäs sija. Kuitenkin edellisenä vuonna kaikkien aikojen ainoa runkkarivoitto plakkarissa. Stögö oli kaikkien aikojen tyylikkäin ja älykkäin valmentaja meillä. Narritaustasta viis. Ville saa anteeksi ihan mitä vain. Miksi? Se harmittaa vietävästi.
Eikös Törmänen saanut syksyllä jatkosopparin ja talven aikana mennyt sukset ristiin seurajohdon kanssa ja seurasi joitakin pelejä katsomosta käsin (taisi tosin olla ongelmien havaitsemiseksi)? Kertoo surullisesti sen, että yksittäiset henkilöt nousevat itseään suuremmaksi (aiemmin Lennu, nyt Peltonen).

Joka tapauksessa ainoa valopilkku 15 vuoden aikana Jalosen yhden kauden lisäksi. Ja ei muuten muistaakseni vituttanut ainakaan 1. kaudella puolivälierissä tippuminen, kun Nybarin jengi oli niin paskasti koottu ja sekaisin mother naturen jäljiltä, että tästä huolimatta peli-ilme antoi uskoa johonkin parempaan.
 
Iris

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Lennulla ja muutamalla muulla oli vaikea sopeutua. Kopissa ei ollut hyvä fiilis kuten nyt. Arki ei ollut laadukasta.

Tarttui ja ”valitti liikaa” myös pikkuasioista. Oli kiinni tuomareissa, eli tunteella. Parempi näin. Nyt ollaan taas kiinni niissä punaisissa tiileissä ja kaikilla on tosi hauskaa, mikä on kaikkeista tärkeintä.

En olisi kyllä kauden alussa uskonut, että moottorisaha on taas kaivettava esiin ekan kierroksen neljänteen peliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös