Mainos

Ville Peltonen HIFK:hon

  • 883 374
  • 2 331

scholl

Jäsen
Jos risteily on huomenna niin miksi Peltosen piti ylipäätänsä vappuna kertoa, että ura jatkuu. Hän olisi voinut sanoa, että ei kommentoi asiaa vielä millään tavalla. Kummallista antaa tuollainen epämääräinen lausunto, jos kerran silloin, kun tuli IFK:hon pari vuotta sitten, antoi ymmärtää, että kiertäminen on nyt loppu ja palattiin loppu-uraksi sinne, mistä ammattilaisura alkoi.
 

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eipä tuosta liene epäselvyyttä, missä jatkaa, kun näin on päättänyt. Viime viikonloppuna Peltosta siteerattiin näin Hesarissa:

Peltonen yrittää urallaan viimeisen kerran MM-joukkueeseen. Samaan aikaan hän pohtii pelien jatkumista ylipäätään.

Kaksi viime kautta meni Helsingin IFK:ssa. Viime kausi toi mestaruuden ja tämä kevät pettymyksen. "Seura ei ole auki, mutta katsotaan rauhassa, miten hommat jatkuvat", Peltonen sanoo.


(Boldaus oma).
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ei Ville kelaile edes unissaan muuta seuraa Suomesta. Ulkomaat on se asia, jota meidän enää pitää pelätä Villen suhteen. Ottajia olisi Venäjällä, Sveitsissä ja Ruotsissa.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Vaikuttaa taas siltä, että Peltosen lausunnosta on vedetty vähän turhankin jyrkkiä johtopäätöksiä. Ammattimies ei nyt vain sano tuon enempää, jos joukkueen kanssa on sovittu tarkemmin tiedottamisesta. Joku Jyppiin Saksan divarista siirtyvä voi mela ojossa puhua ohi suunsa, mutta ei yksi suomikiekon rautaisimmista ammattilaisista. Oli se seura sitten HIFK tai joku ruotsalainen/sveitsiläinen, niin tuon Villen lausuman perusteella on ihan turha lähteä spekuloimaan.
 

scholl

Jäsen
Oli se seura sitten HIFK tai joku ruotsalainen/sveitsiläinen, niin tuon Villen lausuman perusteella on ihan turha lähteä spekuloimaan.

Kun hän tuli Suomeen, hän sanoi, että ulkomaiden kiertäminen oli nyt siinä. Se loppui Minskiin. Silloin seura ei voi olla ruotsalainen tai sveitsiläinen. Kyllähän siinä jonkinlaista kusetuksen makua siinä lausunnossa nyt on, jos jää edes pienikään mahdollisuus sen suhteen, että hän söisi sanansa. Olisi ollut parempi olla puhumatta yhtään mitään ja julkistaa sopimus sitten risteilyllä tai lopettaa ura kokonaan. Se on niin marginaalinen summa, minkä hän enää ulkomailta saisi, että hänen on aivan turha lähteä enää uraansa likaamaan.
 
Mihin se täältä lähtisi, kotimaassa ei kukaan maksa hänelle enempää ja ulkomailla ei merkittävästi parempaa palkkaakaan enää saa. Lisäksi meillä voi paita nousta kattoon, jollei Hjallis ehdi tehdä sitä ensin;). En usko että on Petunkaan kanssa ongelmia, koska tuossa iässä kaverit jo tietävät pelin hengen ja näinollen osaavat elää sen mukaan. En usko että kummallakaan on ongelmia palautteen antamisessa tai sen vastaanottamisessa.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
"Pukukopissa on herra nimeltään Ville Peltonen. Oli hän sitten pelikunnossa tai ei, niin varmasti herra osaa ohjata joukkuettaan nyt itse peliin. Olisi itseasiassa helvetin mielenkiintoista nähdä VP penkin takana mikäli ei ole vielä pelikuntoinen! ; ) Mutta ehkä maltan odottaa vielä jonkun tovin, sillä kyllä #16:sta on vielä paljon annettavaa jäälläkin. Itseasiassa uskon tämän herran johdattavan joukkueensa voittoon ylihuomenna.

Mielenkiintoinen matsi tulossa, erittäin mielenkiintoinen!"

Yllä lainaus kirjoituksestani odotukset kaudelle 2013-ketjusta. Kukas se kissan hännän nostaisi, jos ei kissa itse? ; D

UPEA pelaaja, ei voi muuta sanoa!

Tässä linkki vielä UL:n Seppäden kirjoitukseen. Allekirjoitan, vaikka aika shaissea on usein tämän lehden ja Seppäsenkin anti...
 

VSP73

Jäsen
Tunteikas paluu

Kyllähän Peltosen panos tässä ottelussa oli iso. Ennen peliä puhe joukkueelle kopissa. Vaikka tuskinpa HIFK-joukkoja oli tänään vaikea motivoida! Villen apu pelin aikana kiirastuleen joutuneelle/päässeelle Pennaselle oli hienoa seurattavaa. Puhumattakaan siitä, mitä maestro teki jäällä.

Pelin jälkeiset haastattelut kertoivat omalla tavallaan siitä, miksi monet kutsuvat tätä miestä "kapteenien kapteeniksi".

Saamme kaikki olla erittäin onnellisia ja kiitollisia, ettei 1.9.2012 käynyt kuitenkaan vakavammin. Ainekset nimittäin olivat olemassa.
 

2Six

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ville Nieminen hetki sitten Twitterissä: "Ville Peltonen on aikas kova pelimanne."

Mitäs tohon nyt sitten muuta tarvitsee enää...
 

N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd
Villeltä maaginen matsi. Mutta tätä itkemistä vasten meni kyllä arvostus Ville "pää pipinä" Peltonen. Ja niin toivoin todellakin, että Ville on pelikunnossa heti kauden alkaessa olisi jättänyt sen itkemisen ja valehtelun vaan väliin. Mutta kyllä se kertoo liigan tasostakin, kun pieni kun kirppua ja vanha ku taivas dominoi edelleen pelejä. 95nevöföget.

Miten tästä Jatkoajasta on yhtäkkiä tullut lähes yhtä tasokas foorumi kuin Facebookin fanisivuista? Antaisitte vaan nyt jo olla, omakin olo helpottuisi kummasti.

Ville on maaginen kaveri! Käsittämätön kyky ammentaa vastoinkäymisistä voimaa. Kiitos Kapteeni!
 

Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Villeltä maaginen matsi. Mutta tätä itkemistä vasten meni kyllä arvostus Ville "pää pipinä" Peltonen. Ja niin toivoin todellakin, että Ville on pelikunnossa heti kauden alkaessa olisi jättänyt sen itkemisen ja valehtelun vaan väliin. Mutta kyllä se kertoo liigan tasostakin, kun pieni kun kirppua ja vanha ku taivas dominoi edelleen pelejä. 95nevöföget.

No mutta hei se on hieno juttu ja kiva, että tulit meille kertomaan sun arvostuksen loppumisestä. Itse et varmaan olisi kommentoinut mitenkään, jos joku olisi takaapäin hakannut sinut kanveesiin. Eli sen lisäksi, että narrit pahoinpiteli Peltosen niin Villen:

a) Ei olisi pitänyt pelaa eilen, koska oli epistä että Ville ehkä valehteli.

b) Nyt kun pelasi niin ei olisi saanut tehdä maaleja, koska sekin on epistä.

c) Villen olisi pitänyt pelaa silmät sidottuina niin ei olisi ollut niin epistä. Silloin narrifanien ei olisi jatkuvasti tarvinut tehdä "vemppausliikettä" katsomossa ja juna matka keravallekin olisi ollut paljon kivempi.

d) Jee maali!
 
Ja kai tää Seppäsen kolumnin loppukin ihan paikallaan on:

" Olit sitten HIFK- tai jokerifani, niin olet hiljaisen kiitoksen Ville Peltoselle velkaa juuri nyt.

Hän näytti käytännön tasolla, mitä johtajuus on."

Lähde: Tyly temppu Helsingissä – â€Ville Peltosen kosto oli jotakin jääkiekkoa suurempaa†| Jääkiekko | Urheilulehti.fi

Itse en nähnyt tässä asiassa mitään johtajuutta, vaan hyvin pelattu peli jossa antoi kaikkensa (pukukopissa tilanne tietenkin voi olla toinen). Sen sijaan olisin toivonut Villeltä munaa myöntää että hän olisi itse voinut halutessaan estää edellisen ottelun tapahtumat. Olettaen tietenkin että hän on IFK:n pelaajille se johtohahmo. Sen sijaan ihmetteli naapurien tekemisiä ja ravisteli oman vastuunsakin heille, ei näin. Hyvä johtaja osaa ja jaksaa kantaa vastuunsa myös negatiivisissa asioissa, eikä pelkästään positiivisissa.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Sen sijaan olisin toivonut Villeltä munaa myöntää että hän olisi itse voinut halutessaan estää edellisen ottelun tapahtumat.

Joo, olisi jäänyt vaihtoaitoon aina kun Semir kentälle tuli. Ja sitten pää kylmänä, kun hakatiin maassa, niin aivotärähdyksen oireita olisi voitu vähentää.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, olisi jäänyt vaihtoaitoon aina kun Semir kentälle tuli. Ja sitten pää kylmänä, kun hakatiin maassa, niin aivotärähdyksen oireita olisi voitu vähentää.

Ja tänään olisi syytää pyytää anteeksi kaikilta loukatuilta jokerifaneilta (osin myös niin 'äijää' olevilta omilta), kun kehtasi eilen edes pelata ja tehdä kaiken lisäksi pisteitä. Voi Jokereita ja voi Ben-Amor parkaa. Kehdataankin arvostella yhdestä liigan likaisimmista ja järjettömimmistä tempuista. Perheellinen mieskin vielä ja organisaatio on suoraselkäinen, miehekäs ja vastuullinen mallitoiminnan liirumlaarumlaitos.

PS. Ai niin, Ruutu ja Filppula meinasivat kuolla, kun kaverit tulivat täysin samoin ottein ja iskuin vastaan kuin B-A. Vai tulivatko? Ei mitään eroa?
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Itse en nähnyt tässä asiassa mitään johtajuutta, vaan hyvin pelattu peli jossa antoi kaikkensa (pukukopissa tilanne tietenkin voi olla toinen). Sen sijaan olisin toivonut Villeltä munaa myöntää että hän olisi itse voinut halutessaan estää edellisen ottelun tapahtumat.

Jaaha, miten ihmeessä Ville olisi voinut estää tapahtumat?
Käsittämätön väite!

Johtajuutta on myös juurikin tuo kaikkensa antaminen ja sitä kautta esimerkin antaminen muille.
 
Suosikkijoukkue
Helsinki, Savo ja Leijonat
Erittäin suurta johtajuutta kentällä, loistava pelaaja. Joillekin tuntuu olevan melkolailla katkera pala niellä että mies on vieläkin noin loistavassa kunnossa. HIFK:n ykköketju Pakarinen-Redenbach-Peltonen oli aivan pitelemätön vastustajalle eilen, eikä vähiten Herra Peltosen ansiosta.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Ja tänään olisi syytää pyytää anteeksi kaikilta loukatuilta jokerifaneilta (osin myös niin 'äijää' olevilta omilta), kun kehtasi eilen edes pelata ja tehdä kaiken lisäksi pisteitä. Voi Jokereita ja voi Ben-Amor parkaa. Kehdataankin arvostella yhdestä liigan likaisimmista ja järjettömimmistä tempuista. Perheellinen mieskin vielä ja organisaatio on suoraselkäinen, miehekäs ja vastuullinen mallitoiminnan liirumlaarumlaitos.

PS. Ai niin, Ruutu ja Filppula meinasivat kuolla, kun kaverit tulivat täysin samoin ottein ja iskuin vastaan kuin B-A. Vai tulivatko? Ei mitään eroa?

Vedä henkeä välillä jooko. Kukaan ei ole sanonut, että teoilla ei ole mitään eroa, tai no teoilla ei nyt olekaan, mutta seurauksilla on. Kukaan ei ole puolustellut BA:n tekoa. Tässä nyt hiertää se, että Jokerit tuli seurana esiin heti tapahtumien jälkeen ja pahoitteli omasta puolestaan tapahtunutta. IFK:n pahoittelut tulivat vasta kurinpitopäätösten jälkeen. Siihen asti oltiin aina kapteeni Peltosta ja ex-pelaajia myöten vieritetty koko tapahtuman syy pelkästään Jokerien niskoille. Täällä huhuttiin Peltoselle niskanikaman murtumaa ja uran loppumista, mediassa puhuttiin pahasta aivotärähdyksestä, miehen ei pitänyt missään nimessä pelata avauspelissä...

Tää on tätä mediapeliä, joo tiedetään, mutta kyseinen peli oli sen verran ainutlaatuinen koko Suomen jääkiekkohistoriassa, että olisin kyllä odottanut IFK:ltakin hieman suoraselkäisempää esiintymistä mediassa enkä pelkästään marttyyrin viitan pukemista.

[OFFTOPIC]
Muistaako kukaan HIFK-Manchester Storm -pelin oisko ollut 1999? Ottelussa jaettiin joku 400min jäähyjä ja koko peli oli yhtä turpaanvetoa. Missä oli kohu silloin?
[/OFFTOPIC]
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täällä huhuttiin Peltoselle niskanikaman murtumaa ja uran loppumista, mediassa puhuttiin pahasta aivotärähdyksestä, miehen ei pitänyt missään nimessä pelata avauspelissä...

Samaa sinne suuntaan ja varsinkin pahalle mielelle silmätikuksi joutumisesta. Mun mielestä oli normaalia, että B-A:n täysin ylivertaisesti ylimitoitetun teon jälkeen, on suurempi huomio Jokereissa. Kaikki lausunnot olivat pelkkää larumia ja suorastaan naurettavan urpoakin osittain (lähinnä penaalin terävimmän eli B-A:n kommentit). Tällä palstalla on vain yksi henkilö puhunut niskanikaman murtumisesta ja arviot mediassa Peltosen toipumisesta ovat olleet vaihtelevia. Kaiken lisäksi käsittääkseni aivotärähdys on diagnosoitu puolueettoman lääkärin taholta puolueettomassa sairaalassa, joten tämänkin suhteen kannattaa vetää henkeä salaliittoteorioiden osalta. Kertoo herkästä mielestä, että noinkin ohueiden seikkojen valossa on kyyneleet kanavissa. Nyt ne nessut piiloon ja kannattaa hyväksyä, että saitte mitä ansaitsitte ja on luonnollista, että HIFK on pienemmässä osassa mitä tulee tapahtuman törkeyteen.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Samaa sinne suuntaan ja varsinkin pahalle mielelle silmätikuksi joutumisesta. Mun mielestä oli normaalia, että B-A:n täysin ylivertaisesti ylimitoitetun teon jälkeen, on suurempi huomio Jokereissa. Kaikki lausunnot olivat pelkkää larumia ja suorastaan naurettavan urpoakin osittain (lähinnä penaalin terävimmän eli B-A:n kommentit). Tällä palstalla on vain yksi henkilö puhunut niskanikaman murtumisesta ja arviot mediassa Peltosen toipumisesta ovat olleet vaihtelevia. Kaiken lisäksi käsittääkseni aivotärähdys on diagnosoitu puolueettoman lääkärin taholta puolueettomassa sairaalassa, joten tämänkin suhteen kannattaa vetää henkeä salaliittoteorioiden osalta. Kertoo herkästä mielestä, että noinkin ohueiden seikkojen valossa on kyyneleet kanavissa. Nyt ne nessut piiloon ja kannattaa hyväksyä, että saitte mitä ansaitsitte ja on luonnollista, että HIFK on pienemmässä osassa mitä tulee tapahtuman törkeyteen.

Kyllä, IFK ei esittänyt niin törkeitä otteita kuin B-A. Tuli vaan mieleen taas, mistä koko juttu lähti liikkeelle. Ruudun taklaus perjantaina 31.8. Näkeekö kukaan yhtäläisyyksiä tuossa taklauksessa eiliseen Lindbohmin taklaukseen Granlundiin. Aivan samanlainen ja jäähy 2+10min ja case closed. Mutta ei, Ruutu kun taklasi, oli Ruutu noudettava seuraavassa pelissä, koska se on Jarkko Ruutu. Sitähän se IFK:kin oli sanonut kurinpitolautakunnalle toimittamassaan lauselmassa.

Tuon Ruudun noudon olisi Peltonen voinut halutessaan estää ja samalla olisi estänyt B-A teon. Mutta ei, capitan Peltonen hyväksyy sotilas Melartin teot omassa joukkueessaan, hyväksyy kyseisen penaalin terävimmän kynän suorittamat säälittävät noudot.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös