Mainos

Ville Mäntymaalle kenkää!

  • 406 546
  • 3 322

Janatuine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen
Kyl mää vahvasti uskon jotta hallitus on se joka päättää potkitaanko Havu penkin takaa pois. Samoin uskon jotta hallitus valitsi Havu päävalmentajaksi.

Eiköhän se Ahon häipyminenkin ollu reagointia siihen että hallitus veti suitsia kiinni Marjamäen kanssa.

En siis tiedä, mutta uskon vahvasti näin
 

-junho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Joko soosi on maanantaina päävalmentaja? Vai meneekö Silander soosin ohi ja otetaan sit junnuista kolmas valmentaja joukkoon mukaan. Ei tänne ketään ulkopuolista ole tulossa
 

Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
"– Kun valmentaja vaihtuu, pelaajat tuumaavat keskenään, että ei helvetti, nyt meillä ei ole enää mitään tekosyitä, vaan nyt homma on meidän käsissämme. Koska fakta on se, että pelaajat tuolla kaukalossa loppupeleissä pelaavat. Jos heille tulee sellainen fiilis, että nyt on pakko tehdä asioita eri tavalla ja paremmin kuin aiemmin, niin kyllähän tuo on vaikuttanut siihen, että meillä ihan kaikki tekeminen on parantunut. Se on näkynyt tuloksissa, Kärppien urheilupomo Myllykoski perkaa."
Myllykoskella tavallaan on pointti tässä. Viime kaudella tuloskunto parantui, kun joukkueen ilmapiiri vapautui Marjamäen potkujen myötä. Tämän osa pelaajista ihan avoimesti myönsi haastatteluissa. Nytkin joukkue on turhautunut mutta syyt ovat erit. Henkilökemiat varmasti toimii Havun kanssa paremmin ja uskon, että pelaajat ihan oikeasti tykkäävät pelata Mäntymaalle. Kärpät häviää kuitenkin nimenomaan pelitavallisesti joka ikiselle vastustajalle. Viisikon rakenne on sekaisin ja yksinkertaisesti kentällä tulee kokoajan tilanteita missä pelaaja ei tiedä mitä pitäisi tehdä tai kuinka pitäisi sijoittua kiekollisena tai kiekottomana. Puuttuu selkeä rakenne jonka varassa toimia.

Tavallaan tilanne on paljon viime kautta huonompi. Marjamäen kanssa pelissä oli selkeä sapluuna johon Mäntymaa ja Manner toivat hieman liikkumavaraa ja rentoutta. Nyt pelitapaa ei ole ja mahdollinen uusi valmennus joutuu aloittamaan aivan nollasta. Tai no ei ihan nollasta. On tuolla paljon kokeneita ammattilaisia ja pelitavoissa nyt ei niin paljon eroa ole, että jonkinlaisen rakenteen tuonne saa vielä ajettua sisään. Takamatka kilpailijoihin on kuitenkin valtava ja kirkkaimpiin sijoituksiin tällä kaudella ei missään realistisessa skenaariossa tulla enää yltämään. Pitäisi kuitenkin pelastaa mitä pelastettavissa on ja tehdä jokin kasvojen säilytys ryhtiliike tulevaisuutta ja pelaajamarkkinoita ajatellen. Näyttää, että kyllä me ihan tosissaan täällä ollaan eikä mikään yleinen naurunaihe.

Vituttaa tällainen puuhastelu..
 

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Etsinnässä
Alla sanomalehti Kalevan otteluraportti.
Tuon luettuaan, ei ole enää mitään mahdollisuutta sille, että Mäntymaa olisi seuraavassa pelissä Kärppien valmentaja. Hyvin kylmäävä ja pysäyttävästi kirjoitettu teksti Joonas Hentilältä.

"Kärpät on ollut kriisissä jo hyvän aikaa. Enää ei ole kyse siitä.

Nyt kriisi on ottanut uusia kierroksia ja syventynyt apatiaksi, joka on valloittanut koko joukkueen. Kärpät ei enää edes usko voittavansa otteluita.
Lauantaina kotijoukkue pääsi Raksilan jäällä avauserässä kahdesti kahden maalin johtoon. HPK imi eron kiinni päätöserässä. Sen jälkeen voittoa tyrkytettiin harmaissa kotipaidoissa kauden 1997–1998 hengessä pelanneelle Kärpille, kun Miika Koiviston siniviivalaukaus sujahti vieraiden verkkoon kaksi minuuttia ennen loppua.
Näyttötaulun digitaalit lähestyivät nollaa, Kärppien pelaajat nostivat kädet ilmaan, ja ottelukuuluttaja ehti aloittaa voittohehkutuksen, mutta ilo oli ennenaikaista. Kun aikaa oli jäljellä vain sekunnin kymmenys tai kaksi, kiekko olikin Kärppien maalissa ja ottelu menossa jatkoajalle.
HPK:n viimeisen sekunnin tasoituksen ja jatkoajan alkamisen väliset minuutit Kärppien vaihtoaitiossa olivat kuin ruumiinvalvojaisista. Päävalmentaja Ville Mäntymaa totesi lehdistötilaisuudessa, ettei hän nähnyt viime hetken tasoituksen vaikuttaneen joukkueen valmistautumisessa jatkoaikaan tai lisäajan otteissa.
Tuskin hän itsekään uskoi sanomaansa. Matto oli vedetty Kärppien luistinten alta, eikä ryhmä syttynyt lainkaan hakemaan voittoa. Koko syyskauden surkeus ja alakulo kulminoitui HPK:n voittomaaliin. Kärppien miehet seisoivat tappion jälkeen jäällä kuin kausi olisi päättynyt pudotuspelien seitsemännessä ottelussa.
Pelaajat valuivat hiljaisina koppiin, jonka ovi pysyi kiinni pitkään. "
 

Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä kausi on menetetty, ellei.... ja tiedätte mitä tarkoitan. Silti, se ei tarkoita, että tehtäisiin mitä tahansa, kausi olisi pelastettu. Nyt ollaan syvissä vesissä, ja matkaa pinnalle on ... ja paljon.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Tämä kausi on menetetty
Lainasin olennaisimman, koska tämä on se todennäköisin toteuma tämän kauden osalta. Siis jos puhutaan siitä, että Kärpät pelaisi resurssiensa mukaisesti ja taistelisi mestaruudesta. Puoli kautta on niin iso takamatka, että sitä ei edes valmentajan vaihdokseella enää pelasteta.

Jälleen kerran yksi kausi on valunut hukkaan.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Tuon luettuaan, ei ole enää mitään mahdollisuutta sille, että Mäntymaa olisi seuraavassa pelissä Kärppien valmentaja.
Onneksi Myli tuntuu "mummo"-kommentteineen tietävän, että jos ei paina punaista nappia oikeaan aikaan on kohta itse raketin kyydissä. Pidän suoranaisena ihmeenä, jos ei maanantaina ala tulla savua piipusta.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Huomenna sen on tapahduttava.
Maanantaina uudella valmentajalla viikkoon.
En usko että sillä on teknisesti mitään väliä, toki voihan se olla että Havulle ilmoitetaan asiasta jo huomenna ja julkisuuteen asia tulee maanantaina aamulla. Yleensähän nämä kait ilmoitetaan kun arki koittaa, mikäli siis viikon päätteeksi monoa annetaan.

Nyt on ollut kolme peliä neljään päivään, joten veikkaan että huomenna ei tehdä sen kummempaa joukkueen kanssa muutenkaan. Toki eipä siellä olla tehty varmaan koko kautena.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Alla sanomalehti Kalevan otteluraportti.
Tuon luettuaan, ei ole enää mitään mahdollisuutta sille, että Mäntymaa olisi seuraavassa pelissä Kärppien valmentaja. Hyvin kylmäävä ja pysäyttävästi kirjoitettu teksti Joonas Hentilältä.

"Kärpät on ollut kriisissä jo hyvän aikaa. Enää ei ole kyse siitä.

Nyt kriisi on ottanut uusia kierroksia ja syventynyt apatiaksi, joka on valloittanut koko joukkueen. Kärpät ei enää edes usko voittavansa otteluita.
Lauantaina kotijoukkue pääsi Raksilan jäällä avauserässä kahdesti kahden maalin johtoon. HPK imi eron kiinni päätöserässä. Sen jälkeen voittoa tyrkytettiin harmaissa kotipaidoissa kauden 1997–1998 hengessä pelanneelle Kärpille, kun Miika Koiviston siniviivalaukaus sujahti vieraiden verkkoon kaksi minuuttia ennen loppua.
Näyttötaulun digitaalit lähestyivät nollaa, Kärppien pelaajat nostivat kädet ilmaan, ja ottelukuuluttaja ehti aloittaa voittohehkutuksen, mutta ilo oli ennenaikaista. Kun aikaa oli jäljellä vain sekunnin kymmenys tai kaksi, kiekko olikin Kärppien maalissa ja ottelu menossa jatkoajalle.
HPK:n viimeisen sekunnin tasoituksen ja jatkoajan alkamisen väliset minuutit Kärppien vaihtoaitiossa olivat kuin ruumiinvalvojaisista. Päävalmentaja Ville Mäntymaa totesi lehdistötilaisuudessa, ettei hän nähnyt viime hetken tasoituksen vaikuttaneen joukkueen valmistautumisessa jatkoaikaan tai lisäajan otteissa.
Tuskin hän itsekään uskoi sanomaansa. Matto oli vedetty Kärppien luistinten alta, eikä ryhmä syttynyt lainkaan hakemaan voittoa. Koko syyskauden surkeus ja alakulo kulminoitui HPK:n voittomaaliin. Kärppien miehet seisoivat tappion jälkeen jäällä kuin kausi olisi päättynyt pudotuspelien seitsemännessä ottelussa.
Pelaajat valuivat hiljaisina koppiin, jonka ovi pysyi kiinni pitkään. "

Noin periaatteessa ei varmaan ole oikein kaataa ihan kaikkea Mäntymaan niskaan. Itse tiedätte varmaan paremmin.

Mutta tällaisessa ilmapiirissä, tuloskunnossa ja ulkopuolisessa paineessa se ratkaisu voittopuolisesti on pistää valmennus vaihtoon. Ellei Kärpät keksi tähän nyt jotain viisasten kiveä niin se lie todennäköisin vaihtoehto.
 

Jupi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Napoli
Kertokaa nyt joku kun en koskaan ole ymmärtänyt. Miksi ammattilaisorganisaation avainpaikoille tuntuu pääsevän sillä meriitillä, että on joskus pelannut kiekkoa Kärpissä?

Miten Kukkonen on pätevä tehtäväänsä? Tai Myllykoski? Menivät palkkaamaan seuran tärkeimpään tehtävään täysin kokemattoman kaverin, koska "urapolku" ja "kärppäsydän". Luuleeko joku oikeasti, että ammattivalmentaja tekee työnsä jotenkin vähemmällä motivaatiolla, jos tausta on eri organisaatiossa?

Koko tausta pitäisi rakentaa nyt uudelleen ja etsiä parhaat tekijät mitä alalta löytyy.
Valmentajan pitää olla seuran visioon ja pelitapaan sopiva, kannuksena muualla hankkknut tekijä. Jos tällainen löytyy, olen valmis antamaan aikaa pelitavan läpiviemiseen. Saunaseuratouhuamisen on pakko loppua. Mäntymaa on potkittava pois. Valitettavaa hänelle.
 

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Etsinnässä
Karri Kivi olisi kyllä oikea lääke tähän pulmaan. Sitä en tiedä, että lähtisikö. Rahalla varmaan ja sitähän teiltä löytyy.

Tuloksellisesti ihan kuka tahansa valmentaja olisi oikea lääke.
Lääke ei välttämättä paranna tautia, mutta auttaa pahimpaan särkyyn ja vaivaan.
Kärpillä on silti tämän sekamelskan keskellä hyvä joukkue, joka oikealla valmentajalla, oikealla tavalla motivoituna ja ennen kaikkea oikealla tavalla vahvistettuna saattaisi olla keväällä todella vahva.

Olisin valmis lyömään vetoa jopa 1000 eurosta, että ammattivalmentaja veisi tuon joukkueen heittämällä välieriin ja jopa finaaleihin, muutamalla vahvistuksella.

Valmentaja joka osaa:
Alla olevat on helppoja ammattilaiselle, Ville Mäntymaa ei välttämättä ymmärrä jokaista kohtaa.

1. Ymmärtää viisikoiden tiiveyden merkityksen
2. Osaa roolittaa joukkuetta
3. Ymmärtää mitä tarkoittaa kuumat ja kylmät pelaajat
4. Uskaltaa kommunikoida tuomareille
5. Ymmärtää jotain pelin kääntämisestä, pelin avaamisesta, tukitoimista molemmissa päissä kenttää..
6. Ottelun valmistautumisen merkityksestä
7. Vastustajan yli ja alivoiman skouttaamisesta
8. Peluuttamisen merkityksen ( kenttä vs kenttä )
9. Tehdä tilastoista työkaluja pelin kehittämiselle tai yleensä on niistä kiinnostunut.
10. Luoda voittavan joukkueen ilmapiirin ja oikean auktoriteetin luomisen
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Kukkonen tuntuu olevan jonkunlainen maskotti. Samoin Mikkola.

Ehkä seura katsoo, että kaverien tuoma pr-arvo on niin suuri, että ihan sama mitä duunaavat. Naamat myy ja se riittää. Money talks. Tavallaan ymmärrän.
Missä helvetissä se Kukkosen pr-arvo näkyy? Eihän miestä näy mailla eikä halmeilla.
 

Since 1953

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers, Jokerit vol. 2023
Kertokaa nyt joku kun en koskaan ole ymmärtänyt. Miksi ammattilaisorganisaation avainpaikoille tuntuu pääsevän sillä meriitillä, että on joskus pelannut kiekkoa Kärpissä?

Miten Kukkonen on pätevä tehtäväänsä? Tai Myllykoski? Menivät palkkaamaan seuran tärkeimpään tehtävään täysin kokemattoman kaverin, koska "urapolku" ja "kärppäsydän". Luuleeko joku oikeasti, että ammattivalmentaja tekee työnsä jotenkin vähemmällä motivaatiolla, jos tausta on eri organisaatiossa?

Koko tausta pitäisi rakentaa nyt uudelleen ja etsiä parhaat tekijät mitä alalta löytyy.
Valmentajan pitää olla seuran visioon ja pelitapaan sopiva, kannuksena muualla hankkknut tekijä. Jos tällainen löytyy, olen valmis antamaan aikaa pelitavan läpiviemiseen. Saunaseuratouhuamisen on pakko loppua. Mäntymaa on potkittava pois. Valitettavaa hänelle.
Siksi, että koko kiekkoskeneä hallitsee täysin vääristynyt ajatus, että kiekkoilijana menestynyt henkilö automaattisesti menestyy myös kaikissa muissa tehtävissä. Itse en rekrytoisi koskaan keskeisiin tehtäviin henkilöä, jonka koko aiempi toiminta "työmarkkinoilla" perustuu toisen henkilön määräämien toimien orjalliseen toteuttamiseen. Silloin emme saavuttaisi yhtään mitään, koska tällainen henkilö kykenee parhaaseen vain jonkun toisen riittävän tarkan ohjeistuksen perusteella. Keskeisillä paikoilla menestyminen kun vaatii sen sijaan omilla aivoilla ajattelemista.
 

Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ensi viikolla tarjolla menussa: Ke KooKoo Kouvolassa, Pe JYP Jyväskylässä ja La Ässät Raksilassa. Siispä taas 9 pistettä jaossa. Ja mikä parasta (sarkasmitutka päälle) "Itseään huonompia vastaan". No, Ässät on nyt edellä, mutta ei kai nyt Ässät isoa ja mahtavaa Kärppää haasta? Eihän?

Verrokkina. Kaksi viimeistä kolmen pelin viikkoa, joissa siis 9 pistettä jaossa, on mennyt 3/9 ja 2/9 eli
riemastuttavat 5/18 pistettä parissa viikossa. Ja vastassa on ollut myös alapuolelle sijoittuneita joukkueita???

Jos ja valitettavasti kun Havu on puikoissa?? ensi viikollakin, niin pisteodottaman ei liene kolmea suurempi. Mutta jos tavoite on play offsesissa, niin tahdissa ollaan... toistaiseksi. Onneksi systeemi muuttui niin, että 12 parasta pääsee pudotuspeleihin. Se on Kärppien onni, sillä sen vuoksi on yhä mahdollisuus yltää siihen.

Jos Kärpille (Virkkunen & co) riittää, että Qstock ja Ihku vetää väkeä ja tuo tuloja, niin ok. Ja kolikon toisella puolen ei haittaa vaikka Raksilan lehterit tyhjenee peli peliltä, niin kai sekin on ok, jos talous on muuten kunnossa. Eipä siinä se urheilullinen puoli niin merkkaa... Paitsi meille suurelle yleisölle, joille se todellakin merkitsee. Talous on toki tärkeää, mutta urheilu puolen takia me Kärppiä seurataan.

Eli jotain tarvis tehdä. Otsikosta löytynee vastaus?
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Potkujen antamista on viivytelty jo niin pitkään. Kuinka kauan vielä katsotaan ja toivotaan tehtaantakuun ihmeellisesti ilmestyvän jostain? Niin halutonta meininkiä...
 

Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Mylin ulos huutamisessa minä rauhoittuisin sen verran, että odottaisin jos tämän kauden sekoiluista joku totuuspohjainen tieto saataisiin. Minusta kaikki Mylin kommentointi vaikuttaa siltä, että on siellä jo jotain tehty mutta ei ole kelvannut. Havun sopimus on ainoa isompi miinus tällä hetkellä.

Mitä Havuun tulee, niin se 23.10 pelattu Saipa-matsi näytti ettei joukkue todellisuudessa ole enää miehen takana. Silloin olisi pitänyt potkut tulla ja jokainen päivä joka kuluu tuon pelin ja potkujen välillä, on vain enemmän tuhoa aiheuttava päivä. Tämänkin jälkeen on sama asia nähty pari kertaa, mutta ei. Aina silloin tällöin sitä toivoo että Kärpätkin olisi ammattimainen urheiluorganisaatio, mutta se päivä on vielä näkemättä. Ahoa haukuttiin vuosia koska ei saanut mitään aikaa, "erosi" ja siirtyi muualle missä jälki onkin ollut aivan helvetin hyvää, meille tuli mies ulkopuolelta ja ainoa mikä erottaa miehen Ahosta on nimi. Pitäisi pistää sen paatuneimmankin kannattajan miettimään miksi.

Vittu mitä paskaa.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Kyllä se kenkä heiluu nyt. Mylikin varmasti tajuaa, että tämä on se hetki. Ei tuosta touhusta kaukalossa tule vittuakaan. Aikailu vain kusee koko kauden vessanpöntöstä alas. Mummokin sen näkee, kuten myös Myli itse todennut.

Ja joka tapauksessa vääjäämätön on tehtävä, joten en kertakaikkiaan keksi ainuttakaan syytä miksi tiedotustilaisuutta ei pidettäisi maanantaina klo 10.

En yhtäkään. Myös Myli tietää tämän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös