Eli sama, kuin Lahdessa. Tätä tämä on ollut ja tulee olemaan.Pahoittelut, että annoimme lisäaikaa Havulle. Aivan karmeeta peliä molemmilta, ihankuin olisi ollut elokuun reenimatsi.
Eli sama, kuin Lahdessa. Tätä tämä on ollut ja tulee olemaan.Pahoittelut, että annoimme lisäaikaa Havulle. Aivan karmeeta peliä molemmilta, ihankuin olisi ollut elokuun reenimatsi.
No, lopulta ei ollut paskempi pelillisesti, eikä tuloksellisesti. Toki ensimmäisen erän jälkeen ei toden totta ollut itselläkään paljon uskoa jäljellä.Mieti, Kärpät on pelillisesti paljon paskempi kuin Pelicans, joka on toinen näistä kriisijoukkueista.
Tänään oli yksilöiden voitto. Ei päävalmentajan eikä yleensäkään valmentajien voitto. Ajatelkaa millainen kiekkopöhinä Oulussa ois päällä, jos ois osaavat miehet puikoissa + tämä joukkue.
Ikävä kyllä taitaa olla päätetty että tällä valmennuksella mennään kausi loppuun. Jos tähän saataisiin osaava valmentaja niin ehkä taivas vain olisi rajana. Mutta ei tällä mennään. Itse pidän tätä kannattajien / katsojien aliarvioimisena ja kohta alkaa tuntua että Aaltosen tiputtamana mestikseen on ihan oikea osoite huonon johtamisen takia. En lynkkaisi Havua, tulevaisuudessa voi tulla vaikka mitä kun saa vähän kasvaa. Ylempään johtoon olen erittäin pettynyt ja hallille en enää mene ennen kuin tuuletusta on tapahtunut vähän isommalla kädellä.Nyt sai Mäntymaa ainakin pari viikkoa lisäaikaa tällä voitolla. Nähdäkseni tämä oli huippuyksilöiden taidonnäyte, Peli sinänsä ei ollut mennyt eteenpäin. Vaatisi sen 5 peräkkäistä 3 pisteen voittoa, jotta alkaisi pientä luottoa olemaan, että homma menossa oikeaan suuntaan. Tuskin tapahtuu.
Yleensä näin menee siihen asti että on pakko tehdä jotain. Ikävä kyllä. Se on 150€ reissu aina per peli kun minä lasten kanssa peliin lähden lihapiirakoineen ja limukoineen. Aika hemmetin kalliiksi käy tätä hommaa katsoessa eli täytyy oikeasti saada jotain muuta kuin ainaista pettymystä ennen kuin enää hallille rahani kannan.Mua vähän huolettaa, että hallille menemättömyydestä kärsii enemmän joukkue kuin johto, jota vastaan jotkut boikotilla kuulostavat protestoivan. Toivottavasti olen väärässä.
Ymmärrän toki tuon puolen asiasta.Yleensä näin menee siihen asti että on pakko tehdä jotain. Ikävä kyllä. Se on 150€ reissu aina per peli kun minä lasten kanssa peliin lähden lihapiirakoineen ja limukoineen. Aika hemmetin kalliiksi käy tätä hommaa katsoessa eli täytyy oikeasti saada jotain muuta kuin ainaista pettymystä ennen kuin enää hallille rahani kannan.
Kyllä, juuri noin. Vaikka Turunen sai kyytiä hyökkäykseen, on puolustus edelleen täyttä huttua.Nyt sai Mäntymaa ainakin pari viikkoa lisäaikaa tällä voitolla. Nähdäkseni tämä oli huippuyksilöiden taidonnäyte, Peli sinänsä ei ollut mennyt eteenpäin.
Yleensä näin menee siihen asti että on pakko tehdä jotain. Ikävä kyllä. Se on 150€ reissu aina per peli kun minä lasten kanssa peliin lähden lihapiirakoineen ja limukoineen. Aika hemmetin kalliiksi käy tätä hommaa katsoessa eli täytyy oikeasti saada jotain muuta kuin ainaista pettymystä ennen kuin enää hallille rahani kannan.
Nythän siis ainakin julkisesti on kerrottu, että valmennuksen roolitusmuutokset koskevat vain peluutusta, eikä vastuuta pelitavasta. Suikkasen kaudella taas nimenomaan se pelitapavastuu siirrettiin Mannerille, mikä oli isompi muutos. Nyt Havu keskittyy kokonaisuuteen, millä uskon itse asiassa haettavan sitä, hän pystyisi jopa aiempaa paremmin huomioimaan pelitavallista puolta otteluidenkin aikana. Eli ei tämä nyt ainakaan suoraan näytä minulle siltä, että Havun vastuu pelitavasta olisi vähenemässä.Tulee tästä valmentajien roolituksesta deja vuna mieleen Suikkasen kausi 2016-2017. Sillon vastaavalla tavalla roolin saivat Manner ja Sihvonen kun peli ei lähtenyt sujumaan.
Suomikiekko kirjoitti näin: ”Manner vetää viisikkoharjoitteet, antaa taktisia ohjeita pelaajille ja Suikkanen toimii hengenluojana”.
”Hengenluojan” pesti päättyi keväällä potkuihin. Aika näyttää millaiseen lopputulokseen tällä kertaa päädytään.
Eiköhän tälläkin kertaa kauden päätteeksi nähdä jonkinlainen muutos valmennustiimin kokoonpanossa. Useammasta lähteestä uutisoitu Kärppien ja Petri Karjalaisen välinen sopimus tarkoittanee, että Karjalainen on joko apuvalmentajana tai päävalmentajana Kärppien miesten edustusjoukkueessa ensi kaudella.Tulee tästä valmentajien roolituksesta deja vuna mieleen Suikkasen kausi 2016-2017. Sillon vastaavalla tavalla roolin saivat Manner ja Sihvonen kun peli ei lähtenyt sujumaan.
Suomikiekko kirjoitti näin: ”Manner vetää viisikkoharjoitteet, antaa taktisia ohjeita pelaajille ja Suikkanen toimii hengenluojana”.
”Hengenluojan” pesti päättyi keväällä potkuihin. Aika näyttää millaiseen lopputulokseen tällä kertaa päädytään.
Kyllä tuohon hintaan on jo oikeutettu vaatimaan joukkueelta ja valmennukselta tunnetta peliin. Tappiokaan ei tunnu niin pahalta ja sen voi sietää jos se tulee pelillä jossa on laitettu kaikki likoon siihen viimeiseen pisaraan. Valitettavasti liian usein tällä kaudella pelit ovat olleet tunteetonta läpsyttelyä.
Kunhan pelissä alkaa näkymään Kärppäsydäntä, vain sitä kautta yleisö löytää hallille. Kukaan ei viitsi noilla pääsylippujen hinnalla katsomaan suojatyöpaikasta nauttivan päävalmentajan lammaskatraan rusettiluistelua, ei! Kyllä sen pitää olla hokia kuten luvattu!
Vaikka Karjalaisen tuloon ihan myönteisesti suhtaudunkin, niin on siinä myös omat riskinsä siirtyä selkeän peli-identiteetin seurasta Kärppien tapaiseen sekametelisoppaan. Lisäksi mikäli Karjalainen ei pääse valmennustiimin kokoonpanoon vaikuttamaan ja se tulee seuran antamana ns. "omana orkesterina" voi tuokin omalta osaltaan vaikuttaa Karjalaisen onnistumisen edellytyksiin.
Mietin tätä jo aiemminkin mutta voiko olla niin että Teme on se joka ohjeistaa ja saa joukkueen pelaamaan? Vaarallista jos yksi pelaaja vie Joko joukkueen finaaliin tai loukkaantuessaan ( ikävä kyllä jonkun toimesta laitetaan telakalle) pelataan karsintasarjaan. Kyllä valmennuksen pitäisi saada joukkue pelaamaan oli poissa kuka vain.Noilla vaatimuksilla kaikkien olisi kannattanut olla eilen hallilla. Vaikka puolustaa ei osattu edelleenkään niin oli kuitenkin sitä kaivattua vauhtia, pelinhallintaa ja tunnetta, koko joukkue pelasi isolla kärppäsydämellä ja meidän supertähdet loisti, Teme kirkkaimpana tähtenä.
Hymyssä suin sai lähteä kotiin ja hymyilyttää vieläkin.
Niin nämä asiathan voi kokea niin monella tavalla henkilöstä riippuen. Itselläni taas oli ekaa kertaa ikinä semmoinen tilanne paikan päällä ollessani ettei Kärppien maalit tuntuneet juuri missään.Noilla vaatimuksilla kaikkien olisi kannattanut olla eilen hallilla. Vaikka puolustaa ei osattu edelleenkään niin oli kuitenkin sitä kaivattua vauhtia, pelinhallintaa ja tunnetta, koko joukkue pelasi isolla kärppäsydämellä ja meidän supertähdet loisti, Teme kirkkaimpana tähtenä.
Hymyssä suin sai lähteä kotiin ja hymyilyttää vieläkin.
Kuin myös niistä 18 edellisestä pelistä ne 14 peliä, joita ei Kärpät voittanut.Tämä peli olisi pitänyt ehdottomasti voittaa. Mäntymaa eväät on syöty kuukausia sitten.