Mainos

Viimeinen kausi NHL:ssä vai?

  • 488 280
  • 1 029

Nick Neim

Jäsen
Joo oli muutamaa vuotta ennen draftia rankingeissa ykkösenä, mutta New Jersey ei halunnut ottaa häntä juurikin aivotärähdyshistorian takia.
Itse asiassa Nolan Patrick kärsi ensimmäisestä aivotärähdyksestään vasta NHL:ssä, tai näin minä olen käsittänyt. Loukkaantumishistoria tosiaan Devilsiä taisi huolettaa, eli siinä mielessä olit ihan hajulla.

2013-2014 kaudella olkapäävamma
2014-2015 ala- tai yläraajavamma (tästä löytyy kahta eri tietoa, yläraajavamman alle voisi mennä aivotärähdyskin ja tämä ainoa "mahdollinen" aivotärähdys juniorina)
2015-2016 urheilijan tyrä ja offseasonilla eli tulevana kesänä leikkaukseen
2016-2017 urheilijan tyrä uusiutui, koska kesällä oli leikattu pelkkä oikea puoli, eikä havaittu, että myös vasen puoli oli kärsinyt vaivasta

Ensimmäiset kaksi kauttahan meni Patrickilla mukavasti NHL:ssäkin pelimäärienkin osalta, mutta sitten tuli se migreeni, joka "ei johtunut jääkiekosta", vaan oli ilmeisesti perinnöllistä. Sitä, kuinka iso vaikutus jääkiekossa tapahtuvilla mahdollisilla pääosumilla niiden pahentumiseen oli, on varmaan lääkärienkään vaikea arvioida. Ei se varmaan tilannetta ainakaan parantanut, jos näin maallikkona asiaa miettii. Kolmas kausi jäi kuitenkin näiden syiden takia kokonaan välistä.

Migreenikauden jälkeen kuitenkin taas 52/56 ottelua CoVID-kaudella, joten nuo ongelmat saatiin toistaiseksi selätettyä. Tuolloinkin sai kuitenkin kiekon päähänsä korvan seudulle oman joukkuetoverin laukomana. Ei kuitenkaan raportoitu aivotärähdyksestä, mutta yksi päätälli jo muutenkin kovia kokeneeseen päähän lisää.

Seuraavalla kaudella nämä mystiset vaivat alkoivat useamminkin vaivaamaan, ja oikeastaan ainoastaan tuossa MacKinnonin tapauksessa loukkaantuminen ja sen aiheuttaja on selvä; se julkistettiin heti aivotärähdyksenä ja Patrick olikin n. kuukauden verran tuolloin peleistä sivussa aivotärähdyksen takia. Esimerkiksi tuon 2021-2022 kauden ensimmäisessä loukkaantumisessa pelasi Edmontonia vastaan ottelun kokonaan loppuun, kunnes jäikin peleistä yli 2 kuukauden ajaksi sivuun ilman näkyvää osumaa tai tilannetta, ja loukkaantumisesta puhuttiin yläraajavammana. Edellinen kausi oli kuitenkin pelattu normaalisti runkosarjan osalta loppuun ja migreenistä johtuneista poissaoloistakin oli jo pitkän pitkä tovi aikaa. Lopulta MacKinnonin töötin jälkeen Patrick ehti pelata 6 kokonaista ottelua, kunnes Predatorsia vastaan peli jäi kesken (ilman näkyvää tilannetta) ensimmäisessä erässä kolmen vaihdon jälkeen, ja se jäikin sitten uran viimeiseksi peliksi.

Alla olevassa jutussa noita aika hyvin käyty läpi:

Voi siinä sanoa olleen kyllä kovan onnen poika, kun miettii, minkälaista sattumusta on noin nuorelle iälle ehtinyt tapahtua. Toivottavasti ei jää vaikutuksia loppuelämään ja tuo perinnöllinen sairauskin oltaisiin jollain tavalla saatu kuriin, ettei vaikuta millään tavalla normaaliin elämään. Tiedä sitten kuinka paljon tosiaan nuo pääosumat + perinnöllinen vaiva yhdessä tuota uraa mahdottomaksi teki, mutta on siinä nuorta miestä koeteltu.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Joo oli muutamaa vuotta ennen draftia rankingeissa ykkösenä, mutta New Jersey ei halunnut ottaa häntä juurikin aivotärähdyshistorian takia.

Philadelphiankaan pelaajatarkkailijat eivät olisi halunneet Nolania ottaa, mutta GM Hextall oli toista mieltä. https://thehockeynews.com/news/bobby-clarke-none-of-our-scouts-wanted-nolan-patrick

Ikävä tarina kokonaisuudessaan Patrickin NHL-ura. Toivottavasti pystyy kuitenkin elämään mahdollisimman terveenä loppuelämänsä.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
Harmittava uutinen, joskin odotettu sellainen. Kaikista ihmisistä ei vain fyysisesti ole ammattlaisjääkiekkoilijoiksi, vaikka taitoja ehkä siihen löytyisikin.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Itse asiassa Nolan Patrick kärsi ensimmäisestä aivotärähdyksestään vasta NHL:ssä, tai näin minä olen käsittänyt. Loukkaantumishistoria tosiaan Devilsiä taisi huolettaa, eli siinä mielessä olit ihan hajulla.

Jännästi nämä jutut omassa päässä kääntyy ajan kanssa, eli itsekin olin varma, että oli saanut aivotärähdyksiä jo aikaisemmin. Aika kovia ongelmia on ollut, jos on ollut tyrä molemmissa nivusissa jo junioriaikana.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Philadelphiankaan pelaajatarkkailijat eivät olisi halunneet Nolania ottaa, mutta GM Hextall oli toista mieltä. https://thehockeynews.com/news/bobby-clarke-none-of-our-scouts-wanted-nolan-patrick

Ikävä tarina kokonaisuudessaan Patrickin NHL-ura. Toivottavasti pystyy kuitenkin elämään mahdollisimman terveenä loppuelämänsä.
Huonoa tuuria Patrickilla kyllä ollut. Vuosi ennen draftia taisi olla melko selkeä ykköspicki, mutta vammat nostivat niin monta kysymysmerkkiä, että Devils väisti. Jos oikein muistan niin Flyers oli vahvasti sentterin perässä ja siksi varmasti Hextall Patrickin halusi. Jälkikäteen toki helppo sanoa, että kuka tahansa kolmesta seuraavasta valinnasta olisi pitänyt ottaa, mutta taisi noihin aikoihin jo riskejä ilmoilla olla Nolanin kannalta, mikä scouttienkin puheista on havaittavissa.
 
agent082

Jäsen
Christopher Gibsonia on toivottu tai ainakin ennakoitu jättämään NHL-haaveensa. Nyt kuulemma Suomeen siirtynyt, josta on ainakin pidempi matka änäriin kuin Pohjois-Amerikasta.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Christopher Gibsonia on toivottu tai ainakin ennakoitu jättämään NHL-haaveensa. Nyt kuulemma Suomeen siirtynyt, josta on ainakin pidempi matka änäriin kuin Pohjois-Amerikasta.

Siis mihin jengiin Kristoffer Gibbons on siirtynyt? Mulla mennyt ihan ohi.. Eikös se just ollut jossain tryoutillakin alkukaudesta..?

edit. Eikun joo, tuossahan tuo näkyy etusivun uutisissa..
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Pistetään sittenkin tähän ketjuun.

Spittin' Chicletsin ukkelit spekuloivat Patrice Bergeronin paluulla Bruinsin riveihin. Bergeron on käynyt jäillä luistelemassa ollakseen valmiina alumnipeleihin, mitä Chicletsin ukkelit eivät tietenkään usko. No, aika näyttää, miten Bergeronin kanssa käy.

Kävi tuo Bergeronin mahdollinen paluu itselläkin mielessä jo kauden alkupuoliskolla, jolloin Bruins veti ehkä hieman yllättäenkin NHL:n kärkikahinoissa.

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh

Vielä ehtii voittaa Selken...

Pari kautta sitten viimeksi NHL:ssä pelannut Tyler Ennis on ripustanut hokkarit naulaan:

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal

Kunnioitettava ura Simmondsilla. Mies ei ollut nähnytkään lahjakasta jääkiekkoilijaa, mutta niin vain grindasi hienon uran ja kehittyi parhaimmillaan tasaiseksi 30 maalin ja 60 pisteen pelaajaksi aikana, jolloin ne olivat kovia määriä. Samalla kovaa fyysistä peliä ja hanskahommatkin sujuivat, vaikka miehen fysiikka ulkoisesti muistutti lähinnä jotain lipputankoa.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Vuonna 2008 10. varattu Cody Hodgson lopetti NHL-pelit 2015–2016 kauteen. Lopettamisen jälkeen hän paljasti pelanneensa pahanlaatuisen hypertermian kanssa, joiden takia hän kärsi kovista kivuista. Ongelmia ilmeni hänen mukaansa keuhkoissa ja sydämessä.

No, nyt terveystilanne sallii pelaamisen uudestaan ja Hodgson teki HS:n jutun mukaan ekan maalinsa kahdeksaan vuoteen, kun hän iski AHL:ssä Milwaukee Admiralsin paidassa maalin. Syötön maaliin tarjoili Juuso Pärssinen. Hienoa että Hodgsonin tarina on saanut tällaisen positiivisen käänteen.

Mahtava uutinen! Voisiko Mastertonin jakaa poikkeuksellisesti pelkästään AHL-pelaajalle?

Silloin kun Hodgson edellisen kerran pelasi jääkiekkoa, NHL:n pistepörssin top-4:ssä oli Jamie Benn ja Joe Thornton, ja jopa Jagr oli vielä sijalla 22.
 
Tenho2K3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Wayne Gretzky teki 137 pistettä ensimmäisellä NHL-kaudellaan mikä on yhä liigan ennätys, mutta kuka on tehnyt eniten pisteitä viimeisellä NHL-kaudellaan?
Kysyn koska en löytänyt varmaa vastausta mistään. Asia tuli mieleen viime kauden jälkeen kun Bostonin senttereistä Bergeron ja Krejci lopettivat uransa yli 50 pisteen kausien jälkeen.

Ohessa pelaajia joiden viimeinen kausi oli tuottelias, kuka puuttuu listalta?

1) Håkan Loob 79 27+58= 85
2) Frank Maholivich 71 31+49= 80
3) Jean Beliveau 70 25+51= 76
4) Mike Bossy 63 38+37= 75
5) Pekka Rautakallio 80 17+51= 68
6) Pat Lafontaine 67 23+39= 62
7) Wayne Gretzky 70 9+53= 62
8) Jason Allison 66 17+43= 60
9) Bobby Clarke 73 17+43= 60
10) Ray Bourque 80 7+52= 59

Aktiivipelaajia en tietenkään ottanut mukaan, koska heistä ei vielä tiedä jatkuuko ura NHL:ssä.
 
Largo

Vastaan että kovin huipulla lopettanut pelaaja on maalivahti. Ken Dryden lopetti uransa kauteen 78-79 ja viimeisellä kaudellaan voitti Vezinan ja Stanley Cupin. Ja jos otetaan tähän laajempi otos, niin Dryden voitti viimeisellä neljällä kaudellaan 4x Stanley Cup ja 4x Vezina Trophya.

Oli kyllä aikanaan melkoinen seppä. Kaudella 70-71 hän pelasi ensimmäiset ottelunsa NHL:ssä. Runkosarjassa 6 ottelua huimin lukemin ja siitä sitten Stanley Cup ja Conn Smythe keväältä talteen. Seuraavalla kaudella sitten Calder-trophy kaappiin ja eniten voittoja maalivahdeista. Kaudella 72-73 mies voitti taas kaikki maalivahtitilastot ja nappasi uran ensimmäisen Vezinan ja toisen Stanley Cupin. Kauden päätteeksi alkoi sopimuskiista ja kausi 73-74 jäi kokonaan väliin. Tämän vuoden hän työskenteli lakifirmassa ja Canadiens tippui ekalla kierroksella pudotuspeleissä. Kaudeksi 74-75 hän teki paluun mutta pelaamattomuus näkyi sen verran, ettei mainittaviin urotekoihin kyennyt. Sitten seuraavat 4 kautta tulikin nuo mainitut 4x Vezinaa ja 4x Stanley Cup. 7 täyttä kautta NHL:ssä, 6 Stanley Cupia, 5 Vezinaa ja Conn Smythe ennen Calderia.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Wayne Gretzky teki 137 pistettä ensimmäisellä NHL-kaudellaan mikä on yhä liigan ennätys, mutta kuka on tehnyt eniten pisteitä viimeisellä NHL-kaudellaan?
Kysyn koska en löytänyt varmaa vastausta mistään. Asia tuli mieleen viime kauden jälkeen kun Bostonin senttereistä Bergeron ja Krejci lopettivat uransa yli 50 pisteen kausien jälkeen.

Ohessa pelaajia joiden viimeinen kausi oli tuottelias, kuka puuttuu listalta?

1) Håkan Loob 79 27+58= 85
2) Frank Maholivich 71 31+49= 80
3) Jean Beliveau 70 25+51= 76
4) Mike Bossy 63 38+37= 75
5) Pekka Rautakallio 80 17+51= 68
6) Pat Lafontaine 67 23+39= 62
7) Wayne Gretzky 70 9+53= 62
8) Jason Allison 66 17+43= 60
9) Bobby Clarke 73 17+43= 60
10) Ray Bourque 80 7+52= 59

Täältä löytyy jotain puuttuvia nimiä:

En ala tarkistaa pitääkö tuon sivuston tarjoama listaus paikkansa mutta näin voinee olettaa.
 
JakkeKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Ei mitenkään ihan mahtavasti menny toi:

Jiri Tlusty (ex-Carolina Hurricanes) shares insider info on Zack Kassian's early end in Sparta Prague: "He played in the NHL, he thought he would come here and smash it with no training. It didn't go according to his expectations, he was removed from the team and that was the last straw for him."

Ihan ku olisin kuullu vastaavan tarinan Liigassa tällä kaudella.

Linkki lähteeseen (vie tsekin kieliseen youtubevideoon en ite osaa tarpeeks hyvin kieltä että voisin joko sanoo quoten olevan totta tai tarua vaikka Tsekissä olen lähes puoli vuotta elämästäni viettäny):

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös