Pistetilanteesta ei tosiaankaan ole luvassa väliaikapäivityksiä, mutta kerrotaan kuitenkin että mukana kisassa on jo 33 kilpailijaa. Vielä ehtii hypätä mukaan ja nyt ehkä alkaa ollakin viimeinen hetki osallistua, jos haluaa pärjätä. Veikkaan nimittäin, että ainakaan alle 90 pisteen ei pääse tässä skabassa kärkisijoille.
Viiden pisteen vihjeet
1. Mikä urheilulaji?
10 p. Laji on syntynyt 1800-luvun lopussa
8 p. Lajissa käytetään palloa
6 p. Pallo on suurempi kuin tennispallo
5 p. Brasilia, Kuuba ja Japani ovat voittaneet olympiakultaa
2. Mikä valtio?
10 p. Maan lipussa on punaista
8 p. Se on pinta-alaltaan suurempi kuin Suomi
6 p. Mutta sen väkiluku on pienempi kuin Suomen
5 p. Se on sisämaavaltio
3. Mikä väri?
10 p. Se on vähintään yhden jääkiekon Liiga-joukkueen ja vähintään yhden Mestis-joukkueen peliasun pääväri
8 p. Se ei ole yhdenkään Reservoir Dogs -elokuvan hahmon nimi
6 p. Viroksi se on roheline
5 p. Se on yksi sateenkaaren väreistä ja liittyy myös Frendit -tv-sarjaan
4. Kuka?
10 p. Hän kuoli Italiassa
8 p. Hänellä oli italialaisia ja espanjalaisia sukujuuria
6 p. …mutta hän itse ei ollut eurooppalainen
5 p. Hän on ollut San Marinon postimerkissä
5. Mikä yhtye?
10 p. Ensimmäinen julkaisu vuonna 1980
8 p. Suomalainen, mutta teki ensimmäisen keikkansa Suomen rajojen ulkopuolella
6 p. Levytti ensin suomeksi, sitten englanniksi kunnes vaihtoi takaisin suomen kieleen
5 p. Veli-Matti laulaa
6. Mikä laulu?
10 p. Alun perin italialainen laulu, joka tunnetaan ympäri maailman
8 p. Sen tarkkaa alkuperää ei tiedetä, mutta arvellaan, että maatalouden kausityöläiset ovat laulaneet sitä eri sanoilla jo 1800-luvun lopulla
6 p. Suomeksi sen ovat levyttäneet mm. Kai Hyttinen ja Arja Saijonmaa
5 p. Jalkapallofanit hoilaavat kappaletta omilla sanoillaan monella stadionilla
7. Mikä aine?
10 p. Se kelluu vedessä ja on väriltään "hopeisen valkoista"
8 p. Se löydettiin alun perin Ruotsissa
6 p. Sitä voidaan leikata veitsellä, mutta palavana sitä on vaikea sammuttaa
5 p. Sitä voidaan käyttää lääkkeenä
8. Mikä vuosi?
10 p. Suomi voitti useamman kuin yhden olympiakultamitalin
8 p. Yksi Euroopan kuningaskunnista julistautui tasavallaksi, mutta muutos ei jäänyt pysyväksi
6 p. Istuva presidentti voitti Yhdysvaltojen presidentinvaalit
5 p. Kansannousu Georgiassa
9. Kuka?
10 p. Hän on voittanut Nobel-palkinnon
8 p. Hänen isänsä kuului armeijan kantahenkilökuntaan
6 p. Hän on alkuperäiseltä ammatiltaan opettaja
5 p. Hän on toiminut maansa valtionpäämiehenä
10. Mikä hahmo?
10 p. Hän teki ensiesiintymisensä vuonna 1938
8 p. Hän käyttää rusettia ja hattua
6 p. Hän asuu työpaikallaan
5 p. Hän pitää erityisesti kotiruoasta
Neljän pisteen vihjeitä joudutte odottelemaan perjantaihin.