Mainos

Vihjekysymys-tietokilpailu 9

  • 7 368
  • 237

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lumelle annettu kyytiä, joten nyt tulostenlaskenta ja sen jälkeen massiivinen vastausten paljastus ja mitalienjako häppenki!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Totuttuun tapaan käydään vastaukset läpi kysymys kerrallaan.

1. Mikä numero? - Yksi

Tässä kysymyksessä ei ollut yhtään mitään hämäävää. Siitä huolimatta se oli kysymys, josta jaettiin pisteitä toiseksi vähiten. Kukaan ei arvannut oikein isoilla pisteillä, moni jäi kokonaan nollille ja keskiarvopisteet olivat vain 4,8. Vastaushoukuttelevaisuudessaan tämä oli kakkosena: jos kaikki vastaukset olisivat menneet oikein, niin pistekeskiarvo olisi ollut 12,2.

12 p. Se kirjoitetaan nostamatta kynää välissä.


Tämä ratkaisi jo heti, että numeron täytyy olla välillä 0-9. Tosin niistä ainakin seiska on vähän kyseenalainen, meille opetettiin koulussa, että siihen kuuluu piirtää erikseen se vaakaviivakin. Nelosen ja vitosen minä piirrän ainakin kahdella eri vedolla. Mutta vaihtoehtoja jäi vielä paljon. Neljä rohkeaa lottoajaa löytyi, mutta kellään ei osunut arvontapallo oikeaan koloseen. Nollaa veikkasi kaksi, lisäksi veikattiin kuutosta ja seiskaa.

9 p. Kuvavihje

Kiinalaisessa ja japanilaisessa kirjoituksessa numero yksi merkitään yhdellä vaakaviivalla. Japaniksi sanottuna se on muuten melkein saman kuuloinen kuin suomeksi: ichi. Tässä kohtaa tuli peräti kaksitoista vastausta, mutta ei ainuttakaan oikeaa. Unkka lukitsi nollan ja jäi nollille, Naska Paapurille kävi samalla tavalla kutosen kanssa. Eniten veikattiin nollaa, mutta myös numeroita 2, 5, 6 ja 7 arvattiin.

7 p. Afrikassa emu, Euroopassa korttipeli tai äidin veli ja Aasiassa satu.

Ugandalaisten gandan kielellä numero yksi on emu, italiaksi ja espanjaksi uno, sloveniaksi eno ja ainakin indonesian ja malesian kielillä satu. Nää muut kuin uno oli tässä lähinnä harhauttamassa ja hämäämässä ajatuksianne. Ekat oikeat vastaukset tuli tässä kohtaa: @Myrsky74, @teemu73, @kehveli, @SteelGate, @SepposenSelkä, @Pleksi(t), @Salkkis ja @Rara. Mutta vääriäkin numeroita riitti vielä veikattavaksi: Anselm Raato ja Big Joe lukitsivat seiskan ja samaa numeroa veikkasi kolme muutakin. Lisäksi arvattiin kolmosta.

5 p. Kuvavihje

Kuvissa oli Metallica, U2, Ghostface Killah ja Eddie Murphy. Kaikilla niistä on kappale nimeltä One. Kuusi kisaajaa lukitsi tästä 7+5 pinnaa tililleen, eli parhaan tästä kysymyksestä kerätyn potin. Lisäksi tämän musavihjeen myötä tuli viisi uutta tietäjää. Vaan myös vääriä vastauksiakin tuli viisi kappaletta. Numeroiksi lotottiin tällä kertaa 0, 2, 5, ja kahteen kertaan 7.

4 p. Eräskin.

Sanaa yksi voidaan käyttää eräs-sanan synonyyminina. Esimerkiksi "Kouvola on yksi Suomen kauneimmista kaupungeista". Neljä uutta tietäjää. Mutta muutamalle pysyi vielä hämärän peitossa ja yksi väärä vastauskin (2) tuli. Se jäi kisan viimeiseksi vääräksi vastaukseksi.

3 p. Lensi käenpesän yli.

Kaksi mahdollista vaihtoehtoa. Kaksi lensi yli käenpesän on Freemanin kappale. Tässä vihjeessä viitattiin kuitenkin kirjaan/elokuvaan Yksi lensi yli käenpesän. Yksi uusi oikea vastaus. Enää ei tullut vääriä vastauksia, mutta joku jäi vielä odottamaan viimeisiäkin vihjeitä.

2 p. Binäärinen.

Yksi uusi tietäjä tässäkin kohtaa. Binäärilukuja ovat 0 ja 1. Tai kai mitkä tahansa kaksi numeroa voisivat muodostaa binäärilukuärjestelmän keskenään, mutta 0 ja 1 ovat ne mitä esimerkiksi tietokoneissa käytetään.

1 p. Kuvavihje

"Uuno on numero yksi". Ja vielä yksi kisaaja sai pistetilinsä viime hetkillä avattua.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
2. Mikä? - Vapaudenpatsas

Myös tässä lähdettiin veikkaamaan aika paljon isoilla pisteillä (11,3) - mutta huomattavasti paremmilla tuloksilla kuin ykköskysymyksessä. Muutama sai tästä ison pistepotin ja pistekeskiarvollakin (9,5) mitattuna oli koko kisan toiseksi helpoin kysymys. Kolme osallistujaa jäi kyllä kokonaan nollillekin.

12 p. Iso ja painava lahja.

Tässä kysymyksessä avattiin tosiaan pistetili jo tässä 12 pisteen kohdalla. @E, @Big Joe, @PtG ja @VyötiäsKiisseli veikkasivat tai päättelivät oikein heti ekasta vihjeestä. Lisäksi kaksi veikkasi Troijan hevosta, mikä olisi ollut hyvä kysymyksenaihe kyllä sekin! Ranskan kansa lahjoitti Vapaudenpatsaan Yhdysvalloille vuonna 1886 juhlistamaan maiden välistä ystävyyttä.
9 p. 11-sakaraisen sisällä.

Vapaudenpatsas sijaitsee New Yorkin eteläpuolella olevalla Liberty Islandin saarella, 11-sakaraisen Fort Woodin linnakkeen (vai liekö ennemmin bastioni?) keskellä. E ja VyötiäsKiisseli lukitsivat tästä pistetilastoihinsa maksimipisteet 12+9. Lisäksi uusia tietäjiä tuli peräti kahdeksan. Ei yhtään väärää veikkausta.

7 p. Sellaista suunniteltiin alun perin Egyptiin.

Kolme uutta tietäjää tässä kohtaa. Lisäksi pari väärää vastausta, joissa molemmissa oltiin kyllä oikeilla jäljillä: Washingtonin obeliski ja näköispatsas.

Vapaudenpatsaan suunnittelija Frédéric Auguste Bartholdi oli suunnitellut 1860-luvun lopulla vastavalmistuneen Suezin kanavan suulle majakaksi suuren veistoksen, jossa naishahmo kohottaa lyhtyä. Tätä patsasta ei kuitenkaan koskaan valmistettu. Bartholdi kiisti, että että tämä vanha suunnitelmansa olisi liittynyt millään tavoin toteutuneeseen Vapaudenpatsaaseen, mutta kyllähän siinä nyt ainakin aiempaa ajatusta kierrätettiin.

5 p. Paul Simon näki sen liikkuvan laulussaan ja Hämähäkkimiehet taistelivat siellä elokuvassa.

Tämä selvensi varmaan kaikille, että kysymys on jostain paikasta tai rakennelmasta. "...high up above my eyes could clearly see / The Statue of Liberty / Sailing away to sea / And I dreamed I was flying", lauletaan kappaleessa American Tune. Spider-Man: No Way Home -elokuvan massiivinen lopputaistelu käydään Vapaudenpatsaalla, jossa eri aikakausien Hämikset panevat pahiksia pataan.

Viiden pisteen vihje helpotti taas joitakin, viisi uutta tietäjää. Väärissä vastauksissa Troijan hevonen teki comebackin. Lisäksi veikattiin pyramidia.

4 p. Kuvavihje

Jonkun verran lukituksia ja kolme uutta tietäjää, mutta oli näemmä myös hämäävä kuva. Tätä nimittäin veikattiin nyt kahdessa rivissä Eiffel-torniksi. Näistä kahdesta veikkaajasta CuJo#31 oli jo vastannut viiden pisteen kohdalla oikein, mutta vaihtoi nyt vastaustaan. Ai-jai, kyllä kismittää.

Kuvassa oli Vapaudenpatsas sisältä päin kuvattuna. Se on tosiaan ontto. Keskellä on rautainen neliskanttinen ristikkotorni, jonka sisällä kulkee kierreportaat. Sisempi ristikko on yhdistetty ulompaan metalliristikkoon, johon puolestaan julkisivun muodostavat kuparilevyt on kiinnitetty.

3 p. On itsekin kaukana synnyinmailtaan, mutta otti vastaan siirtolaisia.

Yksi uusi tietäjä ja yksi väärä vastaus: (Eiffel-torni). Ei kuitenkaan ollut ainakaan liian helppo vihje kolmen pisteen kohdalle. Kuudelta kisaajalta jäi nimittäin peli tämän kysymyksen kohdalla avaamatta edelleen.

Yli kymmenen miljoonaa siirtolaista tuli laivalla New Yorkiin 1900-luvun vaihteen tienoilla. Vapaudenpatsas otti kaikki heidät vastaan, sillä vastaanottokeskuksena toiminut Ellis Island sijaitsee aivan Liberty Islandin vieressä.

2 p. Valmistettu Ranskassa.

Tuotiin laivalla meren yli 350 osassa. Kasaaminen Yhdysvalloissa kesti neljä kuukautta. Enää ei tullut vääriä vastauksia. Sen sijaan neljä kisaajaa sai viimein tässä kohtaa pistetilinsä auki.

1 p. Tämä patsas pitää soihtua lähes sadan metrin korkeudessa.

Patsas itsessään on 46-metrinen, mutta kun jalustakin lasketaan mukaan, niin soihtu loistaa peräti 93 metrin korkeudessa. Vielä liittyi mukaan yksi uusi tietäjä tämän vikan vihjeen myötäkin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
3. Kuka? - Harry Houdini

Tämän vähän ajattelinkin olevan vaikea, mutta en ehkä ihan näin vaikeaksi kuitenkaan. Yllättävän monelta tuli nimittäin väärä vastaus vielä ihan loppupäässäkin vihjeitä. Myös vaikeimmista vihjeistä lähdettiin rohkeasti arvailemaan. Pistekeskiarvolla (4,9) mitattuna kisan kolmanneksi vaikein kysymys.

12 p. Hänen nimeään käytetään vertauskuvallisesti/sanana.

"Siehän se oot melekoinen houdiini". Virallinen termi tälla lailla muodostuneelle sanalle on eponyymi. - Peräti kahdeksan vastaajaa lähti koittamaan jo tässä kohtaa. Hyviä veikkauksia tulikin: kaksi arvasi Ville Ritolan, muita arvauksia olivat Urho Kekkonen, Kroisos, Sulo Vilén, Jeesus, Esteri ja Auervaara. Ei kuitenkaan oikeaa vastausta.

9 p. Alun perin Erik, mutta tunnetaan nimellä, jonka nappasi ranskalaiselta esikuvaltaan.

Ei ollut Erik Esteristä tai Erik Nasaretilaisesta kyse. Sen sijaan Harry Houdini on syntyjään Erik Weisz. Nimen hän nappasi ihailemaltaan Jean Eugène Robert-Houdinilta, joka oli 1800-luvun merkittävimpiä taikureita. Kaksi kisaajaa lukitsi tässä kohtaa Auervaaran, mutta ei muita veikkauksia.

7 p. Kuvavihje

No niin, nyt saatiinkin jo ekat tietäjät tähän kysymykseen: @CuJo#31, @PtG, @KwutsNI, @Moto, @Big Joe ja @Ylimääräinen. Muita ei auttanut yhtään - paitsi sen verran, että kukaan ei tuhlannut vastausvuoroon väärään veikkaukseen.

Kaikilla kuvien levyillä (Dua Lipa: Radical Optimism, Eminem: The Death of Slim Shady (Coup de Grâce), Kate Bush: The Dreaming, Foster the People: Torches) on kappale nimeltään Houdini. Eminemin ja Dua Lipan biisit ovat niin tuoreita, että soivat parhaillaankin ahkerasti nuorisoradiokanavilla, eli tämä oli ainakin pikkaisen ajankohtainen vihje.

5 p. Syntyi Budapestissa ja kuoli Detroitissa.

Viisi lukitusta, eli 7+5 oli paras saavutettu pistepotti tässä kysymyksessä. Lisäksi kolme uutta tietäjää, eikä taaskaan yhtään väärää vastausta. Houdini syntyi 1874 silloisessa Itävalta-Unkarissa, josta perhe muutti Yhdysvaltoihin jo vuonna 1878. Hän kuoli kesken kiertueensa vuonna 1926. Hautajaiset pidettiin suuren ihmisjoukon edessä New Yorkissa.

4 p. Oli Sir Arthur Conan Doylen ystävä ja antoi nimen Buster Keatonille.

Tämän vihjeen avulla pystyi ainakin haarukoimaan aikakautta. Moni säästeli vieläkin vastaustaan. Kolme uutta tietäjää ja kaksi lukitusta, mutta ei yhtään väärää veikkausta.

Ystävyyssuhde Doylen kanssa koki säröjä, kun Houdini keskittyi paljastamaan huijareita ja kaikenmaailman huuhaaseen uskovia ja pahoitti siinä samalla spiritismiä harrastaneen Doylen mielen. Joseph "Buster" Keatonin isä oli myöskin viihdetaiteilija. He olivat ystäviä ja työkavereita Houdinin kanssa ja myös Keatonien lapset kiersivät viihdeporukan mukana. Vauhdikkaan pikku-Josephin kaatuilun myötä Houdini alkoi kutsua häntä Busteriksi.

3 p. Nimikirjainkaima on omistanut Jokerit.

Tässä viitattiin luonnollisesti Harry Harkimoon, minkä moni hoksasikin. Tämä vihje helpotti nimittäin kummasti, eli peräti seitsemän uutta tietäjää. Jostain voi siis Hjallistakin kiittää… Tuli kuitenkin myös pari väärää vastausta (Esteri ja Unkarin entinen diktaattori Miklós Horthy) ja lisäksi muutama osallistuja jätti vielä vastausvuoron käyttämättä.

2 p. Oli tottunut pääsemään pinteestä.

Taas helpotti, ainakin osaa vastaajista. Uusia tietäjiä neljä, mutta myös vääriä vastauksia tuli neljä: Horthyn lisäksi veikattiin myös Hulk Hogania, Hannu Hanhea ja Arthur Milleriä. Houdini oli monipuolinen taikuri, mutta parhaiten hänet tunnetaan huimia temppuja tehneenä kahlekuninkaana.

1 p. Kahlekuningas Hytinän esikuva Aku Ankassa.

Kolme kisaajaa (hyväksytty oikeaksi myös taktinen vastaus "Harry tai Henry Houdini. Tai jos vastaan H. Houdini, niin ei mene etunimi väärin.") hoksasi viimein tässä kohtaa. Lisäksi yksi väärä vastaus: Härski Hartikainen
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
4. Mikä? - Volvo

Voiko tämä olla näin helppo, ihmetteli useampikin osallistuja yhdeksän pisteen kohdalla. No, välillä voi, eli läheskään aina vihjeissäni ei ole mitään hämäyksiä tai muita kieroiluja. Paitsi joskus on. Mutta tässä ei ollut. Tästä jaettiin ylivoimaisesti parhaat keskiarvopisteet (11,6). Yhdeksän pisteen vihjeen jälkeen ei tullut ainuttakaan väärää vastausta, eikä kukaan jäänyt kokonaan nollille.

12 p. Nimi on latinaa.

Suomennettuna "minä pyörin". Autot nyt ei varsinaiseti pyöri, mutta ennen autoja Volvo valmistikin kuulalaakereita, joihin tuo sanonta osuukin paremmin. Kukaan ei uskaltautunut arvaamaan vielä tässä kohtaa.

9 p. Logossa ympyrä ja nuoli yläviistoon.

No nytpä lähti tämän vihjeen myötä iso pyörä pyörimään. 19 vastausta ja niistä peräti 16 oikein (@Spire, @Myrsky74, @SepposenSelkä, @SteelGate, @VyötiäsKiisseli, @Lämpö, @E, @Anselm Raato, @Kauko Viisas, @FASlapsi, @Unkka, @Big Joe, @Kiekoton, @Naska Paapuri, @xAnZax ja @Ylimääräinen). Väärinä veikkausina mars ja adonis.

Volvon logoja eri aikakausilta voi katsoa tästä kuvasta: https://fabrikbrands.com/wp-content/uploads/Volvo-Logo-Infographic-scaled.jpg

7 p. Lähtöisin Göteborgista, mutta ei ole heavy metal -yhtye.

Tunnettuja raskaan musiikin göteborgilaisbändejä ovat mm. At The Gates, Amaranthe, Avatar, In Flames ja The Haunted. Mutta sieltä on lähtöisin myös monia yrityksiä: Volvon lisäksi esimerkiksi vaatekauppaketju Lindex. Ei kuitenkaan saanut ketään väärille jäljille. Paljon lukituksia 9+7-pisteeseen ja seitsemän uutta tietäjää. Ei vääriä vastauksia.

5 p. Kuvavihje

Kuvavihje taisi olla paljon hämäävämpi kuin olin tarkoittanut. Aiemmin tienneet lukitsivat kyllä vastauksiaan, mutta uusia oikeita vastauksia tuli vain yksi - ja vääriä veikkauksia ei lainkaan.

Kuvan vinkki ei liittynyt paattiin, vaan siihen, missä paatti lipuu. Eli maailman pisin (tai määritelmästä riippuen toiseksi pisin) joki Amazon. Volvo Amazon on yksi niistä ikonista automalleista, jotka eri-ikäiset tavan tallaajat tunnistavat. Volvo ei kuitenkaan napannut tuota nimeä joelta, vaan kreikkalaisen mytologian naissotureiilta, eli amatsooneilta. Automallin nimikin piti olla Amason, mutta Volvo joutui muuttamaan kirjoitusasua yhdellä kirjaimella saksalaisen moottoripyörävalmistajan vaatimuksesta.

4 p. Kuvavihje

Turvavyöt keksittiin jo 1800-luvulla. Ensimmäisenä automerkkinä sellaiset laittoi vakiovarusteeksi autoonsa Saab 1950-luvulla. Volvolla keskittiin puolestaan nykyistenkin turvavöiden pohjana olevat kolmipisteturvavyöt ja esiteltiin ne vuonna 1959. Viisi uutta tietäjää. Ei yhtään väärää veikkausta, eikä enää jäänyt avoimeksikaan kuin muutamalle osallistujalle.

3 p. Nykyään pääosin kiinalaisten omistama.

Kiinalaisvalmistaja Geely osti Volvon henkilöautopuolen sen edelliseltä omistajalta Fordilta vuonna 2010. Kiinalaiset omistavat nykyään merkittävän osuuden myös mm. linja-autoja, kuorma-autoja ja laivojen moottoreita valmistavasta AB Volvo -emäyhtiöstä. Tämän vihjeen myötä tuli pari lukitusta, mutta ei yhtään uutta vastausta.

2 p. "Ajattele millä ajat".

Ainakin 1980-luvullä käytössä ollut Volvon mainoslause. Kaksi uutta oikeaa vastausta. -

1 p. Erään Markkasen lisänimi.

Matti "Volvo" Markkanen on yksi kuuluisimmista suomalaisista rikollisista. Hän teki ryöstöjä Suomen lisäksi myös ainakin Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Liikanimensä hän sai siitä, että käytti yleensä pankkiryöstökeikoillaan pakoautona nimenomaan Volvoja. Vielä sai tässäkin kysymyksessä yksi kisaaja pistetilinsä viimeisessä mahdollisessa kohtaa avattua.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
5. Mikä kaupunki? - Philadelphia

Keskivaikea kysymys. Vastailemaan lähdettiin suhteellisen rohkeasti (11,4) ja jotkut saivatkin ihan hyviä pinnoja, mutta moni myös jäi tässä nollille tai jämäpinnoihin. Pistekeskiarvo 6,8.

12 p. Oli noin 70 vuotta sitten väkiluvultaan maailman 20 suurimman kaupungin joukossa, mutta nyt ei enää lähelläkään sitä.

Ajattelin, että tähän kysymykseen saattaisi tulla veikkauksia enemmänkin jo tässä veikkaamaan houkuttelevan 12 pisteen kohdalla. Neljään vastaukseen jäi kuitenkin, mutta mikä iloisinta, joukossa oli yksi oikeakin vastaus! Sen kertoi meille kisan debytantti @SepposenSelkä! Väärinä veikattiin pari kertaa Pietaria ja kerran Berliiniä.

Vuonna 1950 Philadelphiassa laskettiin asuvan noin 2 miljoonaa ja sen metropolialueella noin 3,6 miljoonaa asukasta. Näillä lukemilla se jätti taakseen mm. Berliinin, Rio De Janeiron ja Kairon. Nykyään asukkaita kaupungissa on noin 1,5 miljoonaa ja metropolialueella noin 6 miljoonaa. Metropolialueiden vertailussa Philadelphia on nykyään suurin piirtein sijalla 70. koko maailmassa. Pelkkänä kaupunkina se ei kuitenkaan mahdu edes maailman 300 suurimman kaupungin joukkoon.

9 p. On ollut maansa pääkaupunki, mutta ei ole enää. On isännöinyt maailmannäyttelyä, mutta ei olympialaisia.

SepposenSelkä lukitsi tästä itselleen maksimipisteet 12+9. Tietäjien joukkoon liittyivät myös @kehveli, @KwutsNI, @E ja @Big Joe. Vääriä veikkauksiakin tuli viisi kappaletta. Pietaria veikattiin tässäkin kohtaa, lisäksi Istanbulia, New Yorkia ja Osakaa.

Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus julkaistiin Philadelphiassa 1776. Britit valloittivat pian sen jälkeen kaupungin, mutta se vapautettiin vuonna 1783 ja toimi Yhdysvaltojen virallisena pääkaupunkina vuodet 1790–1800 ennen kuin pääkaupungiksi varta vasten rakennettu Washington DC valmistui.

Philadelphian maailmannäyttely järjestettiin ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa maan 100-vuotisjuhlien kunniaksi vuonna 1876. Olympialaisia kaupungissa ei ole kuitenkaan koskaan järjestetty: se tosin haki sekä vuoden 1904 että vuoden 2024 kisoja.

7 p. Kuvavihje

Philly Cheese Steak on kaupungin snägärierikoisuus. Se on vähän kuin hodari, mutta nakkien sijasta sämpylän sisällä on naudanlihasiivuja, sipulia ja sulatettua juustoa. Leipäkuva tuotti paljon vastauksia. Seitsemän uutta tietäjää, mutta myös vääriä vastauksia tuli kuusi. Istanbulia veikattiin viisi kertaa ja sen lisäksi lisäksi lukittiin myös kaikki kiinni Osakaan.

5 p. Veljesrakkauden paikka.

Tässä ei viitata homoseksuaalisuuteen, vaan nimi tarkoittaa tuota ihan kirjaimellisesti. Nimi on peräisin kreikan kielen sanoista rakas (fílos) ja veli (adelfós). Perustaja William Penn oli kveekari ja valitsemansa nimi liittyi jollain tapaa hänen unelmiinsa uskonveljien omasta yhteisöstä.

Reilusti lukituksia ja kuusi uutta oikeaa vastausta, eli suurimmalla osalla tämä alkoi olla oikein viimeistään tässä vaiheessa. Mutta tuli edelleen myös kolme väärää vastausta: Istanbul (pariin kertaan) sekä Hampuri.

4 p. Tiedustelija kertoo päivän kuulumiset.

Lukituksia ja yksi uusi tietäjä. Myös yksi väärä vastaus (Frankfurt). Vuodesta 1829 asti julkaistu Philadelphia Inquirer on Wikipedian mukaan kolmanneksi vanhin edelleen julkaistava sanomalehti Yhdysvalloissa.

3 p. Ainako aurinkoinen? No, ainakin isot pojat leikkivät siellä.

TV-sarjat It's Always Sunny in Philadelphia ja Isojen poikien leikit (Boy Meets World) sijoittuvat Philadelphiaan. Yksi uusi tietäjä ja muutama lukitus. Ei vääriä vastauksia.

2 p. Jokaisessa ns. Big 4 -urheilusarjassa pelaa tämän kaupungin joukkue. Yhdessä näistä sarjoista kaikkien aikojen ensimmäinen mestaruuskin meni tähän kaupunkiin.

NHL:ssä Flyers, NBA:ssa 76ers, NFL:ssä Eagles ja MLB:ssä Phillies. NBA:n eka mestari oli Philadelphia Warriors vuonna 1947. Tämä vihje varmisti nyt aikille ainakin oikean maan. Kaksi uutta oikeaa vastausta ja yksi väärä (Boston).

1 p. Kuvavihje

Kuva vuoden 1994 Oscar-juhlista, jossa Tom Hanks voitti parhaan miespääosan pystin roolistaan elokuvassa Philadelphia. Tompan myötä kolme visaajaa avasi pistetilinsä, mutta tuli myös yksi väärä veikkauskin vielä (New York).
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
6. Mikä? - Aavikko (tai autiomaa)

Viimeiset viisi kysymystä olivat selvästi kinkkisempiä tai ainakin kryptisempiä kuin ensimmäiset viisi. Tässä moni jäi suosiolla odottelemaan lisävihjeitä, eli vastausvuorojen keskiarvo oli 8,8. Tämä oli sikäli hyvä taktiikka, että vääriä vastauksia ei sitten ihan kamalasti tullut. Saaliinne oli keskimäärin 6,5 pinnaa ja vain kolme jäi nollille.

12 p. Useimpien mielestä EU-maista vain Espanjassa on.

WarWas oli ainoa, joka uskaltautui arvaamaan jotain. Hänen vastauksensa (baskit) ei ollut kuitenkaan oikein. Tabernasin aavikko Almeriassa on ainoa selkeästi aavikoksi luokiteltava alue koko Euroopassa. Muun muassa Hyvät, pahat ja rumat -elokuva on kuvattu siellä.

Jätin kysymykseen pienen varauksen, koska autiomaalle tai aavikolle voi olla erilaisia määritelmiä. Esimerkiksi kreikkalaiset kutsuvat Limnoksen saarellaan sijaitsevaa Ammothínesia "Euroopan ainoaksi aavikoksi", mutta varsinaisesti se luokitellaan hiekkadyynialueeksi. Puolassa sijaitsee puolestaan Błędówin aavikko, eli aikoinaan puiden hakkaamisen seurauksena hiekoittunut alue, mutta sinne istutettiin 1960-luvulla onnistuneesti metsää, eli ei sekään mikään varsinainen aavikko ainakaan enää ole.

9 p. Sen sijaan useammassakin Aasian ja Etelä-Amerikan maissa on.

Gobi (Aasiassa) ja Patagonia (Etelä-Amerikassa) kuuluvat maailman kymmenen suurimman aavikon joukkoon. Chilen ja Perun alueella oleva xx aavikkoa pidetään koko maapallon kuivimpana paikkana. Ekat oikeat vastaukset: @PtG, @SepposenSelkä ja @Ylimääräinen. Nyt myös Anselm Raato veikkasi baskeja. Salkkis arvasi puolestaan pulaa puhtaasta vedestä ja Ollakseni apinoita.

7 p. Kuvavihje

Kuvassa pitkän uran instrumentaalimusiikin saralla tehnyt suomalainen Aavikko-yhtye. Tämän kysymyksen kärkipisteet (9+7) menivät PtG:lle ja Ylimääräiselle. Uusia tietäjiä tuli tämän vihjeen myötä neljä. Vain yksi väärä vastaus: luokkayhteiskunta. Kyllähän nuo merkit muusikoissa voisivat jotain kastimerkkejäkin olla.

5 p. Kuningatar Viktorian mukaan on nimetty tällainen.

Tutkimusmatkailija Ernest Giles antoi alueelle Iso Victorian aavikko -nimen kuningattarensa mukaan vuonna 1875. Kolme uutta tietäjää. Vääriä vastauksia oli kuitenkin enemmän, eli neljä. Kaikissa niistä veikattiin vesiputousta. Uskokaa muuten, että en jostain syystä ollut itse edes ajatellut kysymystä laatiessani Viktorianputouksia!

4 p. Kuiva.

Tämä vihje osui sikäli hyvään paikkaan, että edellisen vihjeen kohdalla vesiputouksen vastanneet eivät nyt turhaan tuhlanneet toista vastaustaan siihen samaan. Aavikon merkittävin kriteeri ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykeluokittelussa on kuivuus. Tämän vihjeen voi sanoa räjäyttäneen pankin. Kymmenen uutta tietäjää ja kahdeksan lukitusta. Saatiin kuitenkin vielä yksi väärä veikkauskin (suolajärvi).

3 p. Ex-missi.

Armi Aavikko valittiin Miss Suomeksi vuonna 1977. Viisi uutta tietäjää, mutta yksi väärä vastauskin (putous) saatiin .

2 p. Suurimmat niistä ovat kymmeniä kertoja Suomea suurempia.

Suomi on pinta-alaltaan 338 472 km². Esimerkiksi Saharan pinta-alaksi lasketaan noin 9 200 000 km². Kaksi kisaajaa sai nyt pistetilinsä auki. Mutta edelleen veikattiin myös vesiputousta.

1 p. Sahara, Gobi, Kalahari ja Mojave.

Tunnettuja aavikkoja eripuolilta maailmaa. Ja nämä toivat pisteen yhdelle kisaajalle.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
7. Mikä kieli? - Italia

Tässä kysymyksessä tuli jonkin verran 12 ja 9 pisteen pummeja, mutta kuitenkin ihan kelpo pisteet. Pistekeskiarvo oli 7,5.

12 p. Virallisena kielenä useammassa kuin yhdessä kotimaansa naapurimaista, mutta kotimaan jälkeen toiseksi eniten ensimmäisenä kielenään tätä kieltä käyttäviä on valtiossa, joka sijaitsee toisessa maanosassa.

12 pisteen vihjeen kohdilla eniten vastausvuoroja tässä kisassa käytettiin tämän kysymyksen kohdalla: peräti yhdeksän. @Unkka, @Big Joe ja @Kiekoton nappasivat pisteet, muille tuli puolestaan huti. Yleisin veikkaus oli ranska, jota arvasi neljä kisaajaa. Ranska oli hyvä veikkaus, mutta ei taitaisi sopia tähän vihjeeseen, sillä Kongon demokraattisessa tasavallassa on ymmärtääkseni enemmän ranskankielisiä kuin Ranskassa. Lisäksi veikattiin myös unkaria (Unkarin lisäksi virallisena kielenä ainoastaan osassa Serbiaa) ja espanjaa (eniten puhujia on Meksikossa).

Italia on virallisen kielen asemassa Sveitsissä, San Marinossa ja Vatikaanivaltiossa. Tuo mystinen kaukomaa on Argentiina. Noin 1,5 miljoonaa argentiinalaista puhuu nimittäin äidinkielenään italiaa. Käsittääkseni vain valtakieli espanja on italiaa yleisempi äidinkieli Argentiinassa. Yhdysvalloissa arvellaan olevan lähes neljä miljoonaa italianpuhujaa, mutta lähes kaikki heistä käyttävät kuitenkin pääkielenään englantia.

9 p. Kuvavihje

Pelle (=iho), ratto (=rotta), poro (=huokonen) ja voi (=sinä) ovat kaikki italiankielisiä sanoja. Sen sijaan kaikille pyöräkisojen seuraajille tuttu peloton on ranskaa. Unkka ja Big Joe lukitsivat täydet pisteet 12+9. Lisäksi mukaan tietäjien klubiin liittyi kolme uutta osallistujaa. Pari väärääkin arvausta: ranska ja hollanti.

7 p. Kuvavihje

Myös tela (=kangas), matto (=hullu), potta (=pillu) ja tatti (=kosketukset) ovat kaikki italiankielisiä sanoja. Neljä oikeaa ja kolme väärää (kaksi ranskaa ja uutena veikkauksena ruotsi) vastausta.

5 p. Muta, lima, rapa ja velli ovat sanoja myös tällä kielellä.

Tämä vihje saattoi avata sen, mikä oli ideana noissa kahdessa aiemmassa kuvavihjeessä. Helpottikin enemmän kuin aiemmat, niin kuin tarkoitus olikin. Seitsemän uutta tietäjää. Vääriäkin vastauksia tuli kaksi: Arnold lukitsi unkarinsa ja lisäksi veikattiin espanjaa.

Muta tarkoittaa italiaksi montaa asiaa, mm. märkäpukua. Lima on viila, rapa on nauris ja velli tarkoittaa hiuksia.

4 p. Kuten ovat myös soma, pappa, tappo ja rivo.

Lasta ei kannata kutsua somaksi, koska se tarkoittaa italiaksi taakkaa. Pappa on puolestaan vauvanruokaa tai muuta sosetta, tappo on korkki ja rivo puro tai virtaus. Ei auttanut ihan hirveästi tämä vihje. Vain kaksi uutta tietäjää, lisäksi yksi väärä vastaus (hindi).

3 p. Kuvavihje

Nero tarkoittaa mustaa (ja myöskin mustetta) italiaksi. Johdettu latinankielisestä sanasta nigrum. Tämä auttoi nyt jonkun verran. Neljä uutta tietäjää, eikä enää yhtään väärää vastausta.

2 p. Ghetto ja ooppera -sanat ovat lähtöisin tästä kielestä.

Yksi uusi oikea vastaus, mutta myös yksi väärä (ranska).

Ghetto tulee joko italiankielen valimoa tarkoittavasta sanasta ghetto tai kaupunginosaa tarkoittavasta sanasta borghetto. Opera-sana on alun perin latinaa ja tarkoittaa työtä. Italialaiset kuvasivat näyttelemisen ja musiikin yhdistävää taidemuotoa sanoin 'opera in musica', eli "työ musiikissa". Siitä sitten muutkin nappasivat oopperan kuvaamaan tietynlaista esitystä.

1 p. Esimerkiksi Måneskinin ja Luciano Pavarottin laulukieli.

Måneskin-yhtye on levyttänyt Euroviisu-voittonsa jälkeen myös englanniksi. Ja Pavarotti lauloi toki monilla muillakin kielillä pitkän uransa aikana. Kaksi kisaajaa sai vielä pistetilin avattua.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
8. Mikä? - Mammutti

Tässäkin kysymyksessä maltti oli valttia. Isoja pistepotteja ei jaettu kellekään. Vastaukset käytettiin niin, että niillä olisi voinut saada 7,1 pistettä. Sen verran vääriä veikkauksia kuitenkin, että lopullinen pistekeskiarvo oli 5,1. Lopussa kiitos seisoi, eli nollille jäi vain pari kisaajaa.

12 p. Sana on venäläistä alkuperää.

Ei yhtään oikeaa vastausta, mutta muutama hyvä arvaus. Naska Paapuri veikkasi tapparaa, Unkka Raamattua ja Kiekoton ikkunaa. Nämähän kaikki olisivat tosiaan venäjänkielestä johdettuja sanoja.

Siperialaiset puhuivat näistä mystisistä eläimistä jollain sellaisella nimellä, mikä venäjän kielessä muotoutui muotoon ма́монт (mamont). Venäjän kielestä sen omivat ensin ranskalaiset (mammouth) ja sen perään oikeastaan kaikki muutkin.

9 p. Olivat lähtöisin Afrikasta.

Tämä vihje pani nyt selvästi vetämään mietintämyssyn syvemmälle päähän. Ei nimittäin yhtään arvausta. Mammutit kehittyivät noin neljä miljoonaa vuotta sitten Afrikassa ja levisivät sieltä Eurooppaan, Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan.

7 p. Sellaisen voi nähdä mm. Kuopiossa.

Ei helpottanut vieläkään. Ei tietäjiä ja vääriä veikkauksiakin vain yksi (vossikka).

Sisäministeri Kari Häkämiehen mukaan nimettyä Häkä-mammuttia kutsutaan Kuopion museon suurimmaksi vetonaulaksi. Se on luonnolliseen kokoon tehty rekonstruktaatio.

5 p. Ennen niitä oli, mutta eipä ole enää.

Mammutit kuolivat sukupuuttoon noin 10.000 vuotta sitten. Edelleenkään ei ole täyttä varmuutta siitä, mikä niiden sukupuuton aiheutti: jääkauden loppumisesta aiheutunut raju ilmastonmuutos vaiko ihmisten leviäminen ja kehittyminen metsästyksessä. Luultavasti osansa oli molemmilla näistä tekijöistä. Aikoinaan mammutteja on joka tapauksessa tallustellut myös Suomen kamaralla.

Ekat tietäjät löytyi vasta tässä kohtaa: @FASlapsi, @Myrsky74, @Moto, @Unkka, @Big Joe, @E ja @Anselm Raato. Kaksi vääräää vastausta: vossikkaa veikattiin myös nyt ja sen lisäksi myös denisovan ihminen (voisin kysyä joskus siitä, jos vaan tietäisin että mikä perkele se oikein on!).

4 p. Markkinoitakin mainostavat.

Citymarketeissa on Mammuttimarkkinat. Tässäkin kysymyksessä neljän pisteen vihje osoittautui ratkaisevaksi vinkiksi. Peräti kymmenen kisaajaa sai tässä kohtaa pistetilinsä auki. Myös yksi nokkela väärä veikkaus: helppoheikki

3 p. 10.000 BC -elokuvassa esitetään virheellisesti, että egyptiläiset olisivat käyttäneet niitä pyramidien rakentamiseen.

Sekä neekeriä että orjaa veikattiin. Tuli oikeitakin vastauksia: viisi uutta tietäjää ja runsaasti lukituksia. Kyllä ne tosiaan ihan ihmisvoimin, eli lähinnä orjatyönä rakennutettiin. Apuna käytettiin ramppeja, vinssejä, väkipyöriä ja varmaan jotain härkiä tai muita vastaavia eläimiä.

2 p. Yli tuhat keilapalloa painaisi suurin piirtein saman verran kuin suurimmat.

Keilapallon sallittu maksimipaino on 7,25 kg. Suurimman löydetyn aromammutin luurangon perusteella kyseisen yksilön on arveltu painaneen yli 7 tonnia, eli saman verran kuin isoimmat norsut. Tutkijat pitävät kuitenkin todennäköisenä, että olemassa on ollut yli tuplasti tätä isompiakin yksilöitä.

Neljä vastaajaa sai nyt avattua pistetilinsä. Edelleen veikattiin myös orjaa, ilmeisesti oikein hyvin ruokittua sellaista.

1 p. Norsut ovat niille sukua.

Neljä uutta tietäjää. Aasiannorsun ja villamammutin geeniperimä on yli 99-prosenttisesti sama. Yksi amerikkalainen yritys pyrkiikin parhaillaan luomaan mammutit uudelleen eloon geenimuuntelun avulla.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
9. …tehnyt mitä? - Käyneet avaruudessa

Kysymysmuoto tai sanavalintani olivat ainakin jonkun mielestä hämääviä. Ei ollut tarkoitus, sori siitä. Ajattelin etukäteen, että tämä voi olla tosi vaikea, tai sitten kaikki arvaavat jo heti, että mitä tässä haetaan. Mutta kyllä tämä sinne vaikeampaan suuntaan kallistui selvästi. Keskiarvopisteet vain 5,3. Vääriä vastauksia ei ihan hirveästi tullut, mutta tietoakin alkoi löytyä lähinnä vasta kolmen tai neljän pisteen kohdilla. Muutama laukaisi molemmat kutinsa liian nopeaan ja jäi nollille.

12 p. Kukaan suomalainen ei ole, mutta ruotsalainen ja tanskalainen ovat.

Ei oikeita vastauksia, mutta pari hyvää veikkausta: "voittanut Oscarin" (KwutsNI) ja "otelleet nyrkkeilyn raskaan sarjan ammattilaisten maailmanmestaruudesta" (WarWas).

Oscar-vastaus olisi vähän siinä ja siinä, että olisiko se edes oikein. Ruotsalaiset ja tanskalaiset ovat voittaneet, mutta niin on tavallaan myös Jörn Donner. Fanny ja Alexander voitti parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin vuonna 1983. Ohjaaja Ingmar Bergman ei ollut paikalla gaalassa, joten pienessä laitamyötäisessä seilannut Donner kävi tuottajan ominaisuudessa pokkaamassa pystin ja pitämässä pienen kiitospuheen. Vieraskielisen elokuvan kategoriassa palkintoa ei kuitenkana osoiteta kellekään henkilölle, vaan tuotantomaalle - joka siis tässä tapauksessa oli Ruotsi.

Nyrkkeilykehässä Ingemar Johansson on tuonut Ruotsille kunniaa. Tanskalaisista ainakin Brian Nielsen on mitellyt mestaruudesta, mutta sai köniin Evander Holyfieldilta. Kukaan suomalainen ei ole kuitenkaan tainnut tällaiseen kehään nousta, eli WarWasin vastaus olisi sopinut vihjeeseen. En tiedä olisiko sopinut sitten vielä eteläkorealaiseen ja eteläafrikkalaiseenkin?

Kolme ruotsalaista on käynyt avaruudessa, ensimmäisenä heistä Christer Fuglesang (2006). Tanskalaisista avaruudessa on käynyt vain yksi mies: Andreas Mogensen.

9 p. Kukaan suomalainen ei ole, mutta eteläkorealainen ja eteläafrikkalainen ovat.

Yi So-yeon kävi avaruudessa ensimmäisenä korealaisena ja toisena aasialaisena naisena vuonna 2008. Superrikkaisiin kuuluva Mark Shuttleworth oli maailman toinen avaruusturisti (2002) ja samalla myös ensimmäinen eteläafrikkalainen avaruudessa. Ei edelleenkään oikeita vastauksia, mutta pari väärää veikkausta kuitenkin. WarWas lukitsi nyrkkeilijät. Myös Oscar-voittoa veikattiin tässäkin kohtaa.

7 p. Kukaan suomalainen ei ole, mutta itävaltalainen ja belgialainen ovat.

Samalla linjalla jatkettiin. Kuusi veikkausta, mutta ei yhtään oikeaa vastausta vieläkään. Oscar-palkintoa veikattiin edelleen, lisäksi YK:n pääsihteerin kotimaata, jalkapallon MM-kisoissa pelaamista ja Englannin Valioliigan mestaruutta.

Itävaltalaisastronautti Franz Viehböck vietti venäläiskosmonauttien seurassa aikaa avaruudessa noin kahdeksan päivää vuonna 1991. Belgejä on kyänyt avaruudessa peräti neljä: ensimmäisenä heistä oli pitkän uran alalla tehnyt Dirk Frimout, joka pääsi viimein itse avaruuteen yli 50-vuotiaana vuonna 1992.

5 p. Kukaan suomalainen ei ole, mutta vietnamilainen, kuubalainen, mongolialainen, tsekkoslovakialainen, iranilainen ja kazakstanilainen ovat.

Tämä vihje taisi torpedoida kaikkien edelliskierroksilla rohkeasti veikanneiden toiveet pisteistä... Vahvasti debytoiva @SepposenSelkä oli tässäkin kysymyksessä ensimmäisten tietäjien joukossa. Muita ensimmäisiä oikein vastanneita olivat @Peltinen, @Naska Paapuri, @PtG, @Kiekoton ja @Anselm Raato. Myös yksi väärä vastaus: maali jalkapallon MM-kisoissa. Jään odottamaan TOP-5 ketjuun Arnoldin listaa parhaista mongolialaisista ja vietnamilaista arvokisajalkapalloilijoista!

Neuvostoliitto ja Venäjä lennättivät osin pr-syistäkin ystävämaidensa kansalaisia avaruuteen ihan systemaattisesti. Esimerkkejä näistä kansainvälisistä kosmonauteista ovat mm. Arnaldo Méndez, Jügderdemidiin Gürragchaa ja Vladimír Remek (1978), Phạm Tuân (1979) ja Talgat Musabayev (1990). Iranilaissyntyinen Anousheh Ansari lensi puolestaan avaruuteen NASAn naisena vuonna 2008.

4 p. Kukaan suomalainen ei ole, mutta [kuvavihje] ovat.

Tämä oli yksi eniten apuja tuoneista yksittäisistä vihjeistä koko kisassa. Peräti viisitoista uutta tietäjää. Eikä yhtään väärää vastausta.

Kuvissa avaruusturismibisnestä pyörittävä miljardööri Richard Branson (oli mukana yhtiönsä neitsytmatkalla 2021), Kapteeni Kirkin roolista tunnettu William Shatner (90-vuotias näyttelijä piipahti 11 minuutin mittaisella turistilennolla avaruudessa), Tesla Roadster (Elon Musk ampui käytetyn auton avaruuteen vuonna 2018 - koska miksi ei! - ja siellä se matkaa edelleen kiertoradalla. Itse vein aikoinaan loppuunajetun ooppelini lähimmälle romikselle, mutta kukin tavallaan) ja Yhdysvaltojen lippu.

3 p. Kukaan suomalainen ei ole, mutta Valentina Tereškova teki sen ensimmäisenä naisena.

Neuvostoliittolainen Valentina vietti kolme päivää avaruudessa kesällä 1963. Tämä hieno kappale kertoo hänestä:





Muutamalla pyöri vielä tyhjää tämänkin vihjeen myötä, mutta melkein kaikilla alkoi jo olla oikein. Tässä kohtaa neljä uutta tietäjää, eikä yhtään väärää vastausta.

2 p. Kukaan suomalainen ei ole, mutta hedelmäkärpäset, marsut, apinat ja koirat ovat.

Surettaa ajatellakin Laika-koiran karua kohtaloa... Hedelmäkärpäset toimivat ekoina koekaniineina (1947) ja selvisivät matkastaan jopa hengissä. Seuraavaksi matkaan laitettiin Albert-apina (1949), joka kuoli kotimatkalla. Jenkit siiryivät seuraavaksi hiiriin, kun taas neukut lähettivät taivaalle samaan aikaan kadulta pyydystettyjä koiria.

Kai tässäkin käytiin jotain perverssiä kisaa siitä, että mikä ospauoli keksii lähettää avaruuteen oudoimman eläimen. Vai mikä muu selittää marsun (N-liitto 1961), sammakot (USA 1970), sukkulamadot (USA 1972), siniraitakillin sekä hämähäkit (USA 1973)... Yksi uusi oikea vastaus, mutta myöskin yksi läheltä liipannut väärä vastaus (käynyt kuussa).

1 p. Kukaan suomalainen ei ole, mutta Juri Gagarin ja Buzz Aldrin ovat.

Avaruudessa on käynyt yli 500 ihmistä 40 eri maasta. Joukossa ei ole yhtään suomalaista. Ainakaan vielä. Esimerkiksi vantaalainen Vesa Heilala osti lipun Virginin avaruuslennolle jo vuonna 2010 ja odottaa jonotuslistalla unelmansa toteutumista. Kaksi uutta tietäjää.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
10. Mikä? - Rusina

Tämä kisaformaatti on järjeställekin aina sillä lailla jännä, että monesti ei voi tietää mitkä kysymykset ovat onnistuneita ja mitkä eivät, ennen kuin vastauksia alkaa tulla. Ja minähän olen siis luonut kaikki vihjeet etukäteen, enkä muuttele tai ronki niitä enää kisan ollessa käynnissä, vaikka huomaisinkin että jotain tarvisi helpottaa tai selkeyttää.

Onnistuneen kysymyksen merkkinä pidän sitä, jos osallistujat totetavat, että "hups, eipä ollutkaan se mitä viime vihjeessä arvasin" tai vielä parempi on, kun harmitellaan että "olisi pitänyt keksiä jo edellisestä vihjeestä!"

Sen sijaan silloin olen vähän mokannut jos kaikki peräkkäiset vihjeet sopivat myös johonkin väärään vastaukseen. Ja tässä kävi nyt vähän niin. En ollut jotenkin ajatellut, kuinka paljon erilaisia kuivattuja hedelmiä on, eikä taatelit käyneet edes mielessä. Karkkitaateleistahan on nyt kovasti puhuttu, että se olisi voinut olla hyvä ajankohtainen kysymys tähän kisaan. Mutta eipä nyt ollut.

Jotkut malttoivat odotella (käytettyjen vastausvuorojen keskiarvo 9,2) mutta pummejakin tuli tosi paljon. Kisan huonoin pistekeskiarvo 4,3.

12 p. On yleensä musta/ruskea, mutta voi olla esimerkiksi vaaleakin.

Tummat rusinat on meille kaikille tuttuja ja on moni laittanut glögilasiin myös vaaleampia, kellertävänruskeitakin rusinoita. Mutta lisäksi on olemassa myös ainakin vihreitä, sinisiä ja violetteja rusinoita. Pari väärää veikkausta: karhu (Arnold) ja tryffeli (Kauko Viisas).

9 p. Kuivataan.

Ekat oikeat vastaukset: @SepposenSelkä ja @MacRef. Lisäksi kuusi väärää veikkausta. Tryffelin lisäksi veikattiin suppilovahveroa, kahvipapua, eläimen nahkaa ja taatelia. Rusinat ovat kuivattuja viinirypäleitä. Kuivaaminen voidaan tehdä joko asettelemalla kypsät viinirypäleet auringonpaisteeseen, tai sitten teollisemmin varta vasten tarkoitukseen suunnitellussa kuivatusuunissa.

7 p. Muinaisegyptiläisten tai persialaisten keksimä.

Kuivatut viinirypäleet mainitaan jo Raamatun vanhassa testamentissa ja olivat yleisiä viinirypäleitä tuottavissa maissa Lähi-Idän suunnalla. Sitä ei kuitenkaan varmuudella tiedetä, että missä ne ihan ensimmäisenä keksittiin.

SepposenSelkä lukitsi 9+7. Tietäjien joukkoon liittyivät @kehveli, @Pleksi(t) ja @Kauko Viisas. Kuivattavia erivärisiä juttuja oli tosiaan enemmän kuin olisin itse keksinyt. Tällä kertaa vääriä vastauksia tuli kolme: nahan parkitseminen, kahvi ja mallas.

5 p. Turkki, Yhdysvallat ja Iran ovat suurimpia tuottajamaita.

Sun Maidit tulee tosiaan Kaliforniasta ja muuten perinteistä seutua on ollut tuo Lähi-Idän suunta. Kiina ja Intia ovat kuitenkin iskeneet näiden perinteisten tuottajamaiden joukkoon ihan viime vuosina. Kaksi uutta tietäjää. Vääriä vastauksia kuitenkin enemmän, eli viisi (taatelin ja mallaksen lisäksi uutena viikuna).

4 p. Enemmän sokeria kuin Coca-Colassa.

Suhteessa siis. 100 grammaa rusinoita sisältää noin 60 grammaa sokereita (hedelmäsokereita, mutta kuitenkin). Kolme uutta tietäjää, mutta vääriä veikkauksia peräti seitsemän. taatelin lisäksi nyt veikattiin myös kaki-luumua, tikkaria ja viinirypälettä (olisikohan "kuivattu" ollut parempi sanavalinta 9p. pisteen vihjeeseen kuin "kuivataan"?)

3 p. Kuvavihje


Nyt pistettiin kyllä helppo vihje kolmen pisteen kohdalle, mutta hyvä niin, kun tämä muuten oli vähän huono kysymys. Kuvan myötä tuli peräti 11 uutta tietäjää, eikä kukaan veikannut enää taatelia (tai mitään muutakaan väärää). Kuvissa rusinoita sisältäviä syötäviä/juotavia: maksalaatikko, panettone, rommirusinajäätelö ja sima.

2 p. Jotkut poimivat pullasta.

Poimia rusinat pullasta -sanonta tarkoittaa sitä, että joku valikoi vain kaikista parhaat herkut. Tosin nykyään on varmaan ennemmin toisin päin, eli jotkut nyppivät rusinat pois siksi, etteivät halua syödä niitä. Kaksi edellisvihjeen missannutta sai nyt tästä lohtupisteet. Kukaan ei poiminut enää taateleita tai mitään muitakaan vääriä sattumia pullistaan, eli ei yhtään väärää vastausta.

1 p. Valmistetaan siitä mistä viinitkin yleensä.

Viiniä voi toki valmistaa monesta muustakin. Kaverit tekivät ahkerasti kotiviiniä milloin mistäkin sitrushedelmästä ja kehuivat joka kerran, että nyt tulee herkkua ja hyvää. Ja joka kerran oli vaan entistä kamalampaa kiljua tarjolla. Yksi uusi tietäjä.
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
9. …tehnyt mitä? - Käyneet avaruudessa

Kukaan suomalainen ei ole kuitenkaan tainnut tällaiseen kehään nousta, eli WarWasin vastaus olisi sopinut vihjeeseen. En tiedä olisiko sopinut sitten vielä eteläkorealaiseen ja eteläafrikkalaiseenkin?
Etelä-Afrikkalainen ois vielä kevlannut eli Francis Botha, mutta Etelä-Korealainen ei ole otellut raskaan sarjan maailmanmestaruudesta, aika pitkään muuten sun vihjeet ois sopinut nyrkkeilyn ammattilaismaailmanmestaruuteen :D
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oikeat vastaukset on paljastettu (mikäli niissä kellekään mitään epäselvää enää oli) ja mahdolliset protestit prosessoidaan protestipajalla jälkikäteen, mikäli tarvetta on. Siirtykäämme siis seuraavaksi palkintopodiumin äärelle.

Tällä kertaa kokeiltiin uutta riskeistä palkitsevaa - tai ainakin niiden ottamiseen kannustavaa - pisteytysjärjestelmää. Se muutti hieman kisan luonnetta. Aiemmin voittaja on nimittäin melkein aina ollut se, kuka on kerännyt vastaustaulukkoon vähiten punaisia merkintöjä.

E veti ainoana puhtaan rivin ilman yhtään pummia. Saalisti myös komeat 103 pistettä, mutta se ei riittänyt voittoon. Vapaudenpatsaasta hän nappasi hyvällä intuitiolla täydet 21 pistettä. Sen sijaan esimerkiksi ykkösen, Houdinin tai avaruusmatkailijoiden kohdalla olisi pitänyt uskaltaa kokeilla vihjettä tai paria aikaisemmin. Tuloksena oli nimittäin kakkossija viisi pistettä voittajalle hävinneenä.

Yhdellä pummilla kisan selvittivät puolestaan Myrsky74, Lämpö ja Peltinen. Moninkertainen mestari Myrsky74 olisi päässyt ilman avaruushaksahdusta sataan pisteeseen, mutta konservatiivisehko taktiikkansa ei olisi ilman sitäkään riittänyt tällä kertaa palkintokorokkeelle asti.

Lämpökin jäi kuudessa kysymyksessä maksimissaan seitsemän pisteen pottiin. Jaettu kahdeksas sija on kuitenkin hyvä suoritus. Peltinen ei vetänyt pelti kiinni, vaan aloitti vastailut vasta viiden pisteen vihjeistä. Sillä taktiikalla ei päästy nyt kuin niukasti top-20:een.

Kehveli jäi viime kisassa ensimmäistä kertaa top-kympin ulkopuolelle, mutta oli nyt vetänyt paremmat kisatreenit ja oli kahdesta väärästä vastauksesta huolimatta komeasti neljäs. Hänen edelleen, eli pronssille ylsi kuitenkin yllätysnimi: heti ensimmäisellä osallistumiskerrallaan pelin kesyttänyt SepposenSelkä. Hän jäi sekä Houdinissa että italiassa nollille, mutta oli monessa muussa kysymyksessä ensimmäinen tietäjä ja saalisti komeat 102 pistettä! Myös Ylimääräinen sijoittui kärkikymmenikköön heti ekassa kisassaan.

Olikohan vielä jotain muuta mainitsemisen arvoista?

Ai niin, voittaja tietenkin! Big Joe on tyypillisesti sijoittunut 10. sijan paikkeille, mutta nyt TULI ISO JYTKY! Hän pelasi rohkeasi ja vastasi väärin peräti viisi kertaa - eniten koko kärkikymmenikössä. Mutta se ei haitannut, kun moni ison pisteen veikkaus tai tieto osui myös kohdilleen. Iso-Jooseppi veti täydet pisteet italian kielestä, 12+7 Vapaudenpatsaasta ja kuului ekoihin tietäjiin myös Volvossa, Houdinissa ja mammutissa. 108 pinnaa on kisan uusi ennätys (tosin ei täysin vertailukelpoinen aiempiin kisoihin pisteytysmuutoksesta johtuen).

Kiitos kaikille osallistujille ja onnittelut onnistuneille! Alla vielä pistetaulukko ja liitteenä vastauskaavio.

 

Liitteet

  • pistetaulukko.jpg
    pistetaulukko.jpg
    209,5 KB · kertaa luettu: 29

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Niin ja vielä. Seuraava vihjekysymys-tietokilpailu lienee luvassa heti alkuvuodesta. Ajattelin jatkaa tällä samalla 12-9-7... pisteytyksellä kuin nytkin, mutta jos olette vahvasti eri mieltä asiasta, niin voin harkita asiaa uudestaan.

ps. tulossa on myös kutsuvierasvisa, johon otetaan edelleen vastaan ilmoittautumisia. Lisätietoja:

 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Huh huh, kärki veti hirvittävät pisteet. Ei mitään jakoja meikäläisellä edes kympin sakkiin.

Kiitoksia jälleen mahtavasta visasta, visailuisäntä @Everton!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Huh huh, kärki veti hirvittävät pisteet. Ei mitään jakoja meikäläisellä edes kympin sakkiin.

No ei se kymppisija nyt olisi sinulta kaukana ollut ilman yhtä Eiffelin tornia!
 

Myrsky74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Real Madrid, Nottingham Forest
Nyt oli niin kovatasoinen kisa, että podiumpaikka jäi haaveeksi, vaikka omalla ylärajallani vedinkin.

Kai sitä pitää alkaa riskeeraamaan enemmän uuden pisteytyksen myötä.

Onnittelut voittajalle ja kiitokset visailujen suurmestarlle @Everton
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Iso kiitos @Everton taas visasta! Tämä formaatti on ihan huikean hauska, kun kysymykset on hyvin tehtyjä.

Jos voi jossitella, tuon italian kielen kohdalla jätin pisteitä ottamatta. Eka vihje tuntui ohjaavan niin vahvasti veikkaamaan ranskaa, että olisi ollut liian tyrkky... ja en keksinyt vaihtoehtona silloin kuin italian (ja vain siksi, että varmasti myös jenkeissä on enemmän italialaisia kuin Italian naapurimaissa)... mutta odotin tyhmänä jotain sudenkuoppaa, jota ei ollutkaan. Oli lähellä, etten olisi italiaa siinä heti 12p lukinnut, mutta siinä myöhemminjäädyin lopulta. Samoin Kuopio ja mammutti oli asia, josta jäi fiilis, että olisi pitänyt muistaa.

Tosin tuo 12+9 Vapaudenpatsaasta ja Volvo + Philadephia (Philly varsinkin) sai vastausvaiheessa sitten ne "rohkeuspisteet" käytettyä... kun yleensä aina ekassa kahdessa kohdassa on astuttu ojaan, jos on jotain vastattu. Ja tuo Philadelphia oli hyvin epävarma, mutta jotenkin uskalias riski... joten ei kokonaisuutena kyllä ollut kuin huikea osumisprosentti.

Houdinista otin loppuvaiheessa fiilispäättelyarvauksen... ja sekin osui. Ja avaruudesta olisi ollut otettavissa irtopiste lisää.

Nyt ei myöskään ollut mitään itselle neverheard-vastsuksia kuten Hakki Hamsteri aiemmin... sopi hyvin tämä paletti.

Loppujen lopuksi kokonaisuutena tämä oli kyllä huikea yhdistelmä itseltä, en tekisi mitään toisin - onnea voittajalle, huikea veto, täysin ansaittu voitto!
 

Big Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, IPK, Manchester United, San Jose Sharks, NFL
Aika hiljaiseksi vetää näin aamusta kun alkoi näitä lukemaan. Uskoin ehkä top 5 sijoitukseen noiden muutaman täyden pistepotin ansiosta mutta samalla täydet hudit 1. ja 10. kysymyksestä laski odotuksia. Sanattomaksi tämä tulos vetää.

Iso kiitos @Everton loistavasta visasta jälleen kerran! Tykkäsin myös tästä uudesta pistejaosta, jotenkin tuntui että uskalsi enemmän ottaa riskiä.

Ja kiitos myös muille osallistujille ja onnittelijoille! Seuraavassa visassa tavoitteena ainakin podiumpaikka.
 

KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ranska oli hyvä veikkaus, mutta ei taitaisi sopia tähän vihjeeseen, sillä Kongon demokraattisessa tasavallassa on ymmärtääkseni enemmän ranskankielisiä kuin Ranskassa.
Ei toki. DRC: ssä on enemmän asukkaita, mutta näistä vain puolet on ranskankielisiä. Ainakin wikipedia mukaan vain 42 miljoonaa siis, kun Ranskassa on 66 miljoonaa. Tosin itse ajattelin Kanadaa vastatessani, kun jostain syystä unohdin Afrikan. Niin toki koko maailma yleensä tekee...
8. Mikä? - Mammutti
[...]

12 p. Sana on venäläistä alkuperää.
Onko varsinaisesti? Nyt Wikipediasta katsoen näyttäisi olevan mansia, ei venäjää. En toki olisi silti tiennyt, eli ei voi valittaa.
[...] denisovan ihminen (voisin kysyä joskus siitä, jos vaan tietäisin että mikä perkele se oikein on!).
Lähinnä denisovan ihminen on yksi luu sormesta ja jälkiä (erityisesti aasialaisten) perimässä.

Kiitokset erinomaisesta visasta taas kerran!
 

Naska Paapuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPes, Dallas Stars
Kiitoksia visasta jälleen @Everton ! Kuten edellä mainittiinkin niin nyt oli siinä mielessä hyvät kysymykset että ei tullut sellaisia vastauksia mistä ole ikinä kuullutkaan mitään.

Kisan aikana tuli pohdiskeltua ihan sellaista vastausteknistä asiaa, missä muodossa sinulle on helpoin että vastaukset tulee? Itse tavannut laittaa aina koko kysymyspatteriston ja oman vastauksen aina sen tietyn vihjeen kohdalle lihavoituna. Näin ainakin itsellä pysyy myös paremmin käsitys että mitä sitä onkaan tullut vastattua ja kuinka monta vastausvuoroa on vielä käytettävissä. Nyt on visailumestarillakin mahdollisuus antaa palautetta ja toiveita vastausformaattiinkin kilpailijoiden osalta :)
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kiitos visasta! Taktiikkana oli lähteä arvailemaan isolla riskillä heti alussa. Philadelphia osui nappiin mutta italia ja Houdini eivät.

Ranska oli ainut mieleen tullut kieli, joka täsmäsi ekaan vihjeeseen (tai luulin täsmäävän, kun en tuosta Kongosta tiennyt). Italian sivuutin sillä perusteella, että se ei käsittääkseni ole virallinen kieli missään Euroopan ulkopuolella. No eihän se olekaan, mutta puhujia sillä näköjään löytyy silti. Ranskan lukitsin myöhemmin riskillä, kun en vihjeistä tajunnut mitään.

Houdinin kohdalla veikkasin ekaan vihjeeseen riskillä Auervaaran, ja toisessa vihjeessä olin jo ihan varma että osuin oikeaan. Oli joku muistikuva, että Auervaara olisi ollut syntymänimeltään Erik ja vaihtanut sen myöhemmin, mutta sehän olikin juuri toisin päin. Syntyjään Ruben Oskar ja myöhemmin Erik.

Hyvin meni näköjään noista hudeista huolimatta. Jäädään odottelemaan seuraavaa kierrosta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko varsinaisesti? Nyt Wikipediasta katsoen näyttäisi olevan mansia, ei venäjää. En toki olisi silti tiennyt, eli ei voi valittaa.

"mammoth: from Russian mamo(n)t, probably of Siberian origin." Siperialaiset siis kutsuneet sitä ensin jollain nimellä, mistä sitten tullut venäjään ja sitä kautta muihin kieliin. Mutta tuon takia kirjoitinkin venäläisestä alkuperästä, enkä väittänyt suoraan että olisi lähtöisin venäjän kielestä.

Kisan aikana tuli pohdiskeltua ihan sellaista vastausteknistä asiaa, missä muodossa sinulle on helpoin että vastaukset tulee? Itse tavannut laittaa aina koko kysymyspatteriston ja oman vastauksen aina sen tietyn vihjeen kohdalle lihavoituna. Näin ainakin itsellä pysyy myös paremmin käsitys että mitä sitä onkaan tullut vastattua ja kuinka monta vastausvuoroa on vielä käytettävissä.

Ei ole ihan hirveästi väliä. Toki mitä selvempi vastausrivi, niin sitä pienempi on virheriski tarkistuspäässä. Sinulla on hyvä ja selkeä tyyli.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös