1. Mikä etunimi?
10 p. Sekä eräässä naapurimaassamme että Britteinsaarilla on toiminut tämän niminen hallitsija.
8 p. Tuttu myös lehtihyllystä.
Anna
6 p. Raamatullista alkuperää oleva nimi on varsin yleinen Suomessa, mutta käytössä hyvin laajasti myös ympäri maailmaa.
Anna
5 p. Kuvavihje
4 p. Kuvavihje
3 p. Sanamuotona se on imperatiivi.
2 p. …ja myöskin palindromi.
2. Mikä pääkaupunki?
10 p. Pommitettu 1900-luvulla ilman, että kyseinen pommitus olisi liittynyt ensimmäiseen tai toiseen maailmansotaan.
8 p. Kuvavihje
6 p. Kaupungissa on sodittu myös 1700- ja 1800-luvuilla ja varmaan monesti aiemminkin, sillä onhan tämä kaupunki yli 1000 vuotta vanha.
Madrid
5 p. Samalla leveysasteella tämän kaupungin kanssa sijaitsee myös eräs Yhdysvaltojen osavaltion pääkaupunki, jonka nimi alkaa samalla alkukirjaimella kuin kysytyn kaupungin nimi.
4 p. Se on miljoonakaupunki, mutta ei ole väkimääräältään maansa suurin kaupunki.
Madrid
3 p. Sen nimi oli alun perin "nouseva lohikäärme" ja nykyinen "jokien sisällä".
2 p. Tuttu myös Antti Hulkon ja Matti Fagerholmin yhtyeen nimestä.
3. Mikä?
10 p. Ainakin britit, italialaiset ja kreikkalaiset ovat kaikki väittäneet omaksi keksinnökseen.
8 p. Nimen alkuperänä on mahdollisesti pottaa tarkoittava sana.
6 p. Valmistukseen käytetään levyjä.
5 p. Weird Al Yankovichilla on tämän niminen versio Ritchie Valensin hittibiisistä.
Lasaagne
4 p. Bechamel ja ragu.
Lasagne
3 p. Sisältää tyypillisesti vilja-, maito-, kasvis- ja lihatuotteita.
2 p. Napolissa perinteenä syödä varsinkin laskiaisena versiota, joka voi sisältää melkein mitä tahansa: kuten esimerkiksi lihapullia, makkaraa ja kananmunia.
4. Kaikki he ovat tehneet jotain sellaista, mitä suurin osa ihmisistä ei ole tehnyt. Mitä?
10 p. Kuvavihje
8 p. Kuvavihje
6 p. Kuvavihje
5 p. Kuvavihje
Piirrettyjen elokuvien ääninäyttelijöitä
4 p. Kuvavihje
Piirrettyjen elokuvien ääninäyttelijöitä
3 p. Kuvavihje
2 p. Kuvavihje
5. Mikä mittayksikkö?
10 p. Yleinen monessa maassa, mutta ei Suomessa.
8 p. Termi on ilmeisesti alun perin ranskalaislähtöinen
6 p. Kuvavihje
Gallona
5 p. Yksi metri on sata senttimetriä ihan kaikkialla, mutta tämän mittayksikön määrä/määritelmä vaihtelee eri maissa.
Gallona
4 p. Määrä/määritelmä riippuu myös sitä, millaista asiaa mitataan.
3 p. Kuvavihje
2 p. Alun perin sitä käytettiin mittaamaan viinin ja oluen määrää, mutta nykyään ennemminkin esimerkiksi öljyä tai polttoainetta.
6. Mikä soitin?
10 p. Venäläistä alkuperää.
8 p. Toimii sähköllä.
Theremin
6 p. Siihen ei kuulu koskea ollenkaan käsin.
Theremin
5 p. Keksitty alun perin ihan muuhun käyttöön kuin soittimeksi.
4 p. Ääninäyte:
Filebin | w794o7h4lg5kw8x7
3 p. Soittimessa on kaksi antennia.
2 p. Kuvavihje
7. Mikä elokuva?
10 p. Sijoittuu 2200-luvulle.
8 p. Kuvavihje
The Fifth Element
6 p. Pääasiallinen tapahtumapaikka on New York, mutta kuvattu lähinnä Lontoossa.
The Fifth Element
5 p. Ranskalainen ohjaaja.
4 p. Juoni sisältää avaruusolentoja, muinaisen Egyptin mytologiaa sekä keksittyä kieltä puhuvan päähahmon.
3 p. Bruce Willis taksikuskina ja Gary Oldman pahiksena.
2 p. Elokuvan ranskankielinen nimi on Le Cinquième Élément. (englanninkielistä nimeä haetaan siis vastaukseksi)
8. Mikä paikka?
10 p. Nykyisen tietämyksen mukaan tunnemme sen väärällä nimellä.
8 p. Se on maansa suosituin turistikohde.
6 p. Oli käytössä vain noin sadan vuoden ajan.
Uluru eli Ayers Rock
5 p. Löydettiin 1900-luvun alussa.
Uluru eli Ayers Rock
4 p. Sen on arvioitu toimineen kuninkaallisten lomapaikkana.
3 p. Kuvavihje
2 p. Yksi ns. "uuden maailman seitsemästä ihmeestä".
9. Mikä yhtiö?
10 p. Perustettu alun perin valmistamaan yhtä tiettyä tuotetta.
8 p. Nykyään yritysryppäällä on yli puoli miljoonaa työntekijää ja tytäryhtiöitä viidessä eri maanosassa.
BASF
6 p. Alan johtavalle yhdysvaltalaisyritykselle tarjottiin aikoinaan mahdollisuutta ottaa tämän yrityksen tuotanto haltuunsa, mutta se ei nähnyt kyseisessä tuotteessa minkäänlaista kiinnostavaa potentiaalia.
5 p. Moni tuote on nimetty tuulien tai muiden vastaavien luonnonilmiöiden mukaan.
Volkswagen-yhtiöt
4 p. Kuvavihje
3 p. Ala-Saksin osavaltio on yksi yrityksen merkittävimmistä omistajista.
2 p. Logossa ja lyhenteessä kaksi kirjainta.
10. Mikä joukkue / urheiluseura?
10 p. Ykkössijalla kaikkien aikojen mestaruustaulukossa.
8 p. Koutsi voi nakata epäonnistuneet tai kenkkuilevat pelaajansa kirjaimellisesti "Bussin alle".
6 p. Pelaa useimmiten keltaisissa paidoissa.
Brasilian jalkapallomaajoukkue
5 p. Voittanut peräkkäisiä mestaruuksia sekä 1950-, 1980- että 2000-luvuilla
Brasilian jalkapallomaajoukkue
4 p. Muuttanut useamman kerran ja pelannut kolmessa eri kaupungissa.
3 p. Kuvavihje
2 p. Nykyään seuran koti on Kaliforniassa.