Vihjekysymys-tietokilpailu 2

  • 8 427
  • 235

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
5. Frasier
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
1. Mikä kirjain?
10 p.
Se on yhden alkuaineen kemiallinen merkki
8 p. Tämän niminen lehti on ilmestynyt sekä Yhdysvalloissa että Suomessa

2. Mikä kaupunki?
10 p.
Täällä on järjestetty olympialaiset, mutta se ei ole maansa pääkaupunki
Melbourne
8 p.
Perustettu 1800-luvulla

3. Mikä?
10 p.
Vähintään 2500 vuotta vanha keksintö
8 p. Valmistetaan nykyään yleisimmin puusta tai muovista

4. Mikä urheilulaji?
10 p.
Naisten MM-kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa 1980-luvulla
8 p. Lajissa kilpaillaan joko joukkueena tai yksilöinä
Keilailu

5. Mikä tv-sarja?
10 p.
Sen tekeminen aloitettiin 1990-luvulla ja sitä tehtiin yli kymmenen vuoden ajan
Frasier
8 p.
Se oli jatkoa/spin-off toiselle sarjalle
Pakko vastata uudestaan Frasier. On spin-off sarjalle Cheers. Loistavia molemmat!

6. Mikä?
10 p.
Kuvavihje
8 p. Pituus lähes 4000 km
Kiinan muuri (taitaa olla vain 2000 kilometrin mittainen, mutta vastaan sen silti).

7. Kuka?
10 p.
Aloitti stand up -koomikkona
Eddie Murphy
8 p.
Voittanut Oscarin

8. Mikä maa?
10 p.
Ei ole pelannut koskaan jalkapallon miesten MM-kisoissa
8 p. Enemmän asukkaita kuin kaikissa Pohjoismaissa yhteensä

9. Mikä?
10 p.
Keksijä oli scifi-kirjailija
8 p. Kuvavihje

10. Mikä eläin?
10 p.
Maapallolla on elänyt noin norsun kokoisia tällaisia
Laiskiainen
8 p.
Nyky-yksilöt huomattavasti pienempiä kuin esihistorialliset esi-isänsä, yksi alalajeista on löydetty vasta 2000-luvulla
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Ei hajuakaan nyt tällä hetkellä yhdestäkään vastauksesta, joten jätän tämän vastauskierroksen välistä. Huomattavasti vaikeampi kuin ensimmäinen Vihjekysymys-tietokilpailu.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
1. E?
2. Atlanta
3.
4.
5. Frasier (se 10 kautta on vähän kysymysmerkki, mutta pitkään sitä kyllä tehtiin)
6.
7. Robin Williams
8. Indonesia
9.
10. Laiskiaisia on ainakin ollut valtavan kokoisia.
 
Hööty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Penguins
Kahdeksan pisteen vihjeet

1. Mikä kirjain?

10 p. Se on yhden alkuaineen kemiallinen merkki
8 p. Tämän niminen lehti on ilmestynyt sekä Yhdysvalloissa että Suomessa
C
2. Mikä kaupunki?
10 p. Täällä on järjestetty olympialaiset, mutta se ei ole maansa pääkaupunki
8 p. Perustettu 1800-luvulla

3. Mikä?
10 p. Vähintään 2500 vuotta vanha keksintö
8 p. Valmistetaan nykyään yleisimmin puusta tai muovista

4. Mikä urheilulaji?
10 p. Naisten MM-kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa 1980-luvulla
8 p. Lajissa kilpaillaan joko joukkueena tai yksilöinä

5. Mikä tv-sarja?
10 p. Sen tekeminen aloitettiin 1990-luvulla ja sitä tehtiin yli kymmenen vuoden ajan
8 p. Se oli jatkoa/spin-off toiselle sarjalle

6. Mikä?
10 p. Kuvavihje
8 p. Pituus lähes 4000 km

7. Kuka?
10 p. Aloitti stand up -koomikkona
8 p. Voittanut Oscarin
Robin Williams
8. Mikä maa?
10 p. Ei ole pelannut koskaan jalkapallon miesten MM-kisoissa
8 p. Enemmän asukkaita kuin kaikissa Pohjoismaissa yhteensä

9. Mikä?
10 p. Keksijä oli scifi-kirjailija
8 p. Kuvavihje

10. Mikä eläin?
10 p. Maapallolla on elänyt noin norsun kokoisia tällaisia
8 p. Nyky-yksilöt huomattavasti pienempiä kuin esihistorialliset esi-isänsä, yksi alalajeista on löydetty vasta 2000-luvulla

Kuuden pisteen vihjeet tulevat maanantaina.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
1. Mikä kirjain?
10 p. Se on yhden alkuaineen kemiallinen merkki? N
8 p. Tämän niminen lehti on ilmestynyt sekä Yhdysvalloissa että Suomessa

2. Mikä kaupunki?
10 p. Täällä on järjestetty olympialaiset, mutta se ei ole maansa pääkaupunki? SYDNEY
8 p. Perustettu 1800-luvulla

3. Mikä?
10 p. Vähintään 2500 vuotta vanha keksintö. OLUT
8 p. Valmistetaan nykyään yleisimmin puusta tai muovista

4. Mikä urheilulaji?
10 p. Naisten MM-kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa 1980-luvulla
8 p. Lajissa kilpaillaan joko joukkueena tai yksilöinä. MÄKIHYPPY

5. Mikä tv-sarja?
10 p. Sen tekeminen aloitettiin 1990-luvulla ja sitä tehtiin yli kymmenen vuoden ajan
8 p. Se oli jatkoa/spin-off toiselle sarjalle. FRASIER

6. Mikä?
10 p. Kuvavihje
8 p. Pituus lähes 4000 km

7. Kuka?
10 p. Aloitti stand up -koomikkona
8 p. Voittanut Oscarin

8. Mikä maa?
10 p. Ei ole pelannut koskaan jalkapallon miesten MM-kisoissa
8 p. Enemmän asukkaita kuin kaikissa Pohjoismaissa yhteensä

9. Mikä?
10 p. Keksijä oli scifi-kirjailija
8 p. Kuvavihje

10. Mikä eläin?
10 p. Maapallolla on elänyt noin norsun kokoisia tällaisia
8 p. Nyky-yksilöt huomattavasti pienempiä kuin esihistorialliset esi-isänsä, yksi alalajeista on löydetty vasta 2000-luvulla
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
1. Q
5. Frasier
 
Spire

Jäsen
1. Mikä kirjain?
10 p. Se on yhden alkuaineen kemiallinen merkki
B
8 p. Tämän niminen lehti on ilmestynyt sekä Yhdysvalloissa että Suomessa
En tiedä yhtään, mutta veikkaan edelleenkin oikean vastauksen olevan B

2. Mikä kaupunki?

10 p. Täällä on järjestetty olympialaiset, mutta se ei ole maansa pääkaupunki
Barcelona
8 p. Perustettu 1800-luvulla
-

3. Mikä?

10 p. Vähintään 2500 vuotta vanha keksintö
-
8 p. Valmistetaan nykyään yleisimmin puusta tai muovista
-

4. Mikä urheilulaji?

10 p. Naisten MM-kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa 1980-luvulla
-
8 p. Lajissa kilpaillaan joko joukkueena tai yksilöinä
-

5. Mikä tv-sarja?

10 p. Sen tekeminen aloitettiin 1990-luvulla ja sitä tehtiin yli kymmenen vuoden ajan
Kotikatu
8 p. Se oli jatkoa/spin-off toiselle sarjalle
Jaa tää olikin Frasier

6. Mikä?

10 p. Kuvavihje
-
8 p. Pituus lähes 4000 km
Kiinan muuri

7. Kuka?

10 p. Aloitti stand up -koomikkona
Rowan Atkinson
8 p. Voittanut Oscarin
Rowan Atkinson

8. Mikä maa?

10 p. Ei ole pelannut koskaan jalkapallon miesten MM-kisoissa
Suomi
8 p. Enemmän asukkaita kuin kaikissa Pohjoismaissa yhteensä
Jaa ei ollut ainakaan Suomi. Veikataan Myanmaria.
9. Mikä?

10 p. Keksijä oli scifi-kirjailija
-
8 p. Kuvavihje
En tiedä, sanotaan vaikka kaikuluotain.

10. Mikä eläin?

10 p. Maapallolla on elänyt noin norsun kokoisia tällaisia
Kilpikonna
8 p. Nyky-yksilöt huomattavasti pienempiä kuin esihistorialliset esi-isänsä, yksi alalajeista on löydetty vasta 2000-luvulla
Mennään edelleen kilpikonnalla.
 
Big Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, IPK, Manchester United, San Jose Sharks, NFL
1. Mikä kirjain?
10 p. Se on yhden alkuaineen kemiallinen merkki
8 p. Tämän niminen lehti on ilmestynyt sekä Yhdysvalloissa että Suomessa

2. Mikä kaupunki?
10 p. Täällä on järjestetty olympialaiset, mutta se ei ole maansa pääkaupunki
8 p. Perustettu 1800-luvulla

3. Mikä?
10 p. Vähintään 2500 vuotta vanha keksintö
8 p. Valmistetaan nykyään yleisimmin puusta tai muovista

4. Mikä urheilulaji?
10 p. Naisten MM-kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa 1980-luvulla
8 p. Lajissa kilpaillaan joko joukkueena tai yksilöinä

5. Mikä tv-sarja?
10 p. Sen tekeminen aloitettiin 1990-luvulla ja sitä tehtiin yli kymmenen vuoden ajan
8 p. Se oli jatkoa/spin-off toiselle sarjalle
8p vastaus:Luotetaan että edelleen vastaus on Frasier

6. Mikä?

10 p. Kuvavihje
8 p. Pituus lähes 4000 km
8p vastaus: Kiinan muuri

7. Kuka?

10 p. Aloitti stand up -koomikkona
8 p. Voittanut Oscarin

8. Mikä maa?
10 p. Ei ole pelannut koskaan jalkapallon miesten MM-kisoissa
8 p. Enemmän asukkaita kuin kaikissa Pohjoismaissa yhteensä
8p vastaus: Etiopia

9. Mikä?

10 p. Keksijä oli scifi-kirjailija
8 p. Kuvavihje

10. Mikä eläin?
10 p. Maapallolla on elänyt noin norsun kokoisia tällaisia
8 p. Nyky-yksilöt huomattavasti pienempiä kuin esihistorialliset esi-isänsä, yksi alalajeista on löydetty vasta 2000-luvulla
 
kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kahdeksan pisteen vihjeet

1. Mikä kirjain?

10 p. Se on yhden alkuaineen kemiallinen merkki
8 p. Tämän niminen lehti on ilmestynyt sekä Yhdysvalloissa että Suomessa

2. Mikä kaupunki?
10 p. Täällä on järjestetty olympialaiset, mutta se ei ole maansa pääkaupunki
8 p. Perustettu 1800-luvulla MELBOURNE

3. Mikä?
10 p. Vähintään 2500 vuotta vanha keksintö
8 p. Valmistetaan nykyään yleisimmin puusta tai muovista

4. Mikä urheilulaji?
10 p. Naisten MM-kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa 1980-luvulla
8 p. Lajissa kilpaillaan joko joukkueena tai yksilöinä

5. Mikä tv-sarja?
10 p. Sen tekeminen aloitettiin 1990-luvulla ja sitä tehtiin yli kymmenen vuoden ajan
8 p. Se oli jatkoa/spin-off toiselle sarjalle FRAZIER

6. Mikä?
10 p. Kuvavihje
8 p. Pituus lähes 4000 km

7. Kuka?
10 p. Aloitti stand up -koomikkona
8 p. Voittanut Oscarin

8. Mikä maa?
10 p. Ei ole pelannut koskaan jalkapallon miesten MM-kisoissa
8 p. Enemmän asukkaita kuin kaikissa Pohjoismaissa yhteensä

9. Mikä?
10 p. Keksijä oli scifi-kirjailija
8 p. Kuvavihje

10. Mikä eläin?
10 p. Maapallolla on elänyt noin norsun kokoisia tällaisia
8 p. Nyky-yksilöt huomattavasti pienempiä kuin esihistorialliset esi-isänsä, yksi alalajeista on löydetty vasta 2000-luvulla LAISKIAINEN

Kuuden pisteen vihjeet tulevat maanantaina.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kahdeksan pisteen vihjeet

1. Mikä kirjain?

10 p. Se on yhden alkuaineen kemiallinen merkki V
8 p. Tämän niminen lehti on ilmestynyt sekä Yhdysvalloissa että Suomessa V

2. Mikä kaupunki?
10 p. Täällä on järjestetty olympialaiset, mutta se ei ole maansa pääkaupunki Los Angeles
8 p. Perustettu 1800-luvulla Los Angeles

3. Mikä?
10 p. Vähintään 2500 vuotta vanha keksintö Vesimylly
8 p. Valmistetaan nykyään yleisimmin puusta tai muovista Kävelykeppi

4. Mikä urheilulaji?
10 p. Naisten MM-kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa 1980-luvulla Jääkiekko
8 p. Lajissa kilpaillaan joko joukkueena tai yksilöinä Mäkihyppy

5. Mikä tv-sarja?
10 p. Sen tekeminen aloitettiin 1990-luvulla ja sitä tehtiin yli kymmenen vuoden ajan X-files
8 p. Se oli jatkoa/spin-off toiselle sarjalle Frasier

6. Mikä?
10 p. Kuvavihje Maailman väkiluku
8 p. Pituus lähes 4000 km Chilen rannikko

7. Kuka?

10 p. Aloitti stand up -koomikkona Jim Carrey
8 p. Voittanut Oscarin Robin Williams

8. Mikä maa?
10 p. Ei ole pelannut koskaan jalkapallon miesten MM-kisoissa Intia
8 p. Enemmän asukkaita kuin kaikissa Pohjoismaissa yhteensä Intia

9. Mikä?
10 p. Keksijä oli scifi-kirjailija Sähköhammasharja
8 p. Kuvavihje Kaikuluotain

10. Mikä eläin?
10 p. Maapallolla on elänyt noin norsun kokoisia tällaisia Sarvikuono
8 p. Nyky-yksilöt huomattavasti pienempiä kuin esihistorialliset esi-isänsä, yksi alalajeista on löydetty vasta 2000-luvulla Sarvikuono
 
Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Kahdeksan pisteen vihjeet

1. Mikä kirjain?

10 p. Se on yhden alkuaineen kemiallinen merkki
8 p. Tämän niminen lehti on ilmestynyt sekä Yhdysvalloissa että Suomessa

2. Mikä kaupunki?
10 p. Täällä on järjestetty olympialaiset, mutta se ei ole maansa pääkaupunki
8 p. Perustettu 1800-luvulla

Valitaan noista sitten se Calgary

3. Mikä?
10 p. Vähintään 2500 vuotta vanha keksintö
8 p. Valmistetaan nykyään yleisimmin puusta tai muovista

Täytyy olla syömäpuikot

4. Mikä urheilulaji?
10 p. Naisten MM-kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa 1980-luvulla
8 p. Lajissa kilpaillaan joko joukkueena tai yksilöinä

5. Mikä tv-sarja?
10 p. Sen tekeminen aloitettiin 1990-luvulla ja sitä tehtiin yli kymmenen vuoden ajan (Frendit)
8 p. Se oli jatkoa/spin-off toiselle sarjalle

6. Mikä?
10 p. Kuvavihje
8 p. Pituus lähes 4000 km

Kiinan muuri

7. Kuka?
10 p. Aloitti stand up -koomikkona
8 p. Voittanut Oscarin

8. Mikä maa?
10 p. Ei ole pelannut koskaan jalkapallon miesten MM-kisoissa
8 p. Enemmän asukkaita kuin kaikissa Pohjoismaissa yhteensä

9. Mikä?
10 p. Keksijä oli scifi-kirjailija
8 p. Kuvavihje

Veikataa tutka

10. Mikä eläin?
10 p. Maapallolla on elänyt noin norsun kokoisia tällaisia
8 p. Nyky-yksilöt huomattavasti pienempiä kuin esihistorialliset esi-isänsä, yksi alalajeista on löydetty vasta 2000-luvulla
 
Myrsky74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Real Madrid, Nottingham Forest
1. Mikä kirjain?
10 p. Se on yhden alkuaineen kemiallinen merkki
8 p. Tämän niminen lehti on ilmestynyt sekä Yhdysvalloissa että Suomessa

2. Mikä kaupunki?
10 p. Täällä on järjestetty olympialaiset, mutta se ei ole maansa pääkaupunki
8 p. Perustettu 1800-luvulla

3. Mikä?
10 p. Vähintään 2500 vuotta vanha keksintö
8 p. Valmistetaan nykyään yleisimmin puusta tai muovista

4. Mikä urheilulaji?
10 p. Naisten MM-kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa 1980-luvulla
8 p. Lajissa kilpaillaan joko joukkueena tai yksilöinä

5. Mikä tv-sarja?
10 p. Sen tekeminen aloitettiin 1990-luvulla ja sitä tehtiin yli kymmenen vuoden ajan
8 p. Se oli jatkoa/spin-off toiselle sarjalle
Frasier

6. Mikä?

10 p. Kuvavihje
8 p. Pituus lähes 4000 km

7. Kuka?
10 p. Aloitti stand up -koomikkona
8 p. Voittanut Oscarin

8. Mikä maa?
10 p. Ei ole pelannut koskaan jalkapallon miesten MM-kisoissa
8 p. Enemmän asukkaita kuin kaikissa Pohjoismaissa yhteensä

9. Mikä?
10 p. Keksijä oli scifi-kirjailija
8 p. Kuvavihje

10. Mikä eläin?
10 p. Maapallolla on elänyt noin norsun kokoisia tällaisia
8 p. Nyky-yksilöt huomattavasti pienempiä kuin esihistorialliset esi-isänsä, yksi alalajeista on löydetty vasta 2000-luvulla

Varovasti liikkeelle taas tutulla taktiikalla. Seuraavalla kierroksella pitää jo hieman riskeerata.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kahdeksan pisteen vihjeet
5. Mikä tv-sarja?
10 p. Sen tekeminen aloitettiin 1990-luvulla ja sitä tehtiin yli kymmenen vuoden ajan
8 p. Se oli jatkoa/spin-off toiselle sarjalle
- Nyt on sen verran vahva tunne, että tuhlataan arvaus. Frasier. NYPD Blue olisi se toinen vaihtoehto, mutta nyt otetaan riskiä.

7. Kuka?
10 p. Aloitti stand up -koomikkona
8 p. Voittanut Oscarin
- Kokeillaan rohkeasti Robin Williams, kun muita vastaavia yhdistelmiä ei tule heti mieleen.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
En vastaa tällä kierroksella mihinkään.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Lähdetäänpä näillä kahdella liikkeelle.
Kahdeksan pisteen vihjeet

5. Mikä tv-sarja?
10 p. Sen tekeminen aloitettiin 1990-luvulla ja sitä tehtiin yli kymmenen vuoden ajan
8 p. Se oli jatkoa/spin-off toiselle sarjalle
Tätä kokeillaan jo nyt, vaikka vaihtoehtoja lienee liikaa. Frasier.

6. Mikä?
10 p. Kuvavihje
8 p. Pituus lähes 4000 km
Kiinan muuri
 
Salkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ass@ Pori
1. Mikä kirjain?

2. Mikä kaupunki?

3. Mikä?

8 p. Tuoli

4. Mikä urheilulaji?

5. Mikä tv-sarja?

6. Mikä?

7. Kuka?

8. Mikä maa?

9. Mikä?

10. Mikä eläin?
8 p. Krokotiili
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
1. Mikä kirjain?
10 p. Se on yhden alkuaineen kemiallinen merkki
8 p. Tämän niminen lehti on ilmestynyt sekä Yhdysvalloissa että Suomessa

2. Mikä kaupunki?
10 p. Täällä on järjestetty olympialaiset, mutta se ei ole maansa pääkaupunki
8 p. Perustettu 1800-luvulla

3. Mikä?
10 p. Vähintään 2500 vuotta vanha keksintö
8 p. Valmistetaan nykyään yleisimmin puusta tai muovista

4. Mikä urheilulaji?
10 p. Naisten MM-kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa 1980-luvulla
8 p. Lajissa kilpaillaan joko joukkueena tai yksilöinä

5. Mikä tv-sarja?
10 p. Sen tekeminen aloitettiin 1990-luvulla ja sitä tehtiin yli kymmenen vuoden ajan
8 p. Se oli jatkoa/spin-off toiselle sarjalle

6. Mikä?
10 p. Kuvavihje
8 p. Pituus lähes 4000 km

7. Kuka?
10 p. Aloitti stand up -koomikkona
8 p. Voittanut Oscarin

8. Mikä maa?
10 p. Ei ole pelannut koskaan jalkapallon miesten MM-kisoissa
8 p. Enemmän asukkaita kuin kaikissa Pohjoismaissa yhteensä

9. Mikä?
10 p. Keksijä oli scifi-kirjailija
8 p. Kuvavihje

10. Mikä eläin?
10 p. Maapallolla on elänyt noin norsun kokoisia tällaisia
8 p. Nyky-yksilöt huomattavasti pienempiä kuin esihistorialliset esi-isänsä, yksi alalajeista on löydetty vasta 2000-luvulla
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

8 p. Lajissa kilpaillaan joko joukkueena tai yksilöinä Taitouinti

5. Mikä tv-sarja?
10 p. Sen tekeminen aloitettiin 1990-luvulla ja sitä tehtiin yli kymmenen vuoden ajan
8 p. Se oli jatkoa/spin-off toiselle sarjalle Frasier

6. Mikä?
10 p. Kuvavihje
8 p. Pituus lähes 4000 km

7. Kuka?
10 p. Aloitti stand up -koomikkona
8 p. Voittanut Oscarin

8. Mikä maa?
10 p. Ei ole pelannut koskaan jalkapallon miesten MM-kisoissa
8 p. Enemmän asukkaita kuin kaikissa Pohjoismaissa yhteensä

9. Mikä?
10 p. Keksijä oli scifi-kirjailija
8 p. Kuvavihje

10. Mikä eläin?
10 p. Maapallolla on elänyt noin norsun kokoisia tällaisia
8 p. Nyky-yksilöt huomattavasti pienempiä kuin esihistorialliset esi-isänsä, yksi alalajeista on löydetty vasta 2000-luvulla
 
KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kahdeksan pisteen vihjeet

1. Mikä kirjain?

10 p. Se on yhden alkuaineen kemiallinen merkki
8 p. Tämän niminen lehti on ilmestynyt sekä Yhdysvalloissa että Suomessa

2. Mikä kaupunki?
10 p. Täällä on järjestetty olympialaiset, mutta se ei ole maansa pääkaupunki
8 p. Perustettu 1800-luvulla
Heitetään nyt Los Angeles
3. Mikä?
10 p. Vähintään 2500 vuotta vanha keksintö
8 p. Valmistetaan nykyään yleisimmin puusta tai muovista

4. Mikä urheilulaji?
10 p. Naisten MM-kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa 1980-luvulla
8 p. Lajissa kilpaillaan joko joukkueena tai yksilöinä

5. Mikä tv-sarja?
10 p. Sen tekeminen aloitettiin 1990-luvulla ja sitä tehtiin yli kymmenen vuoden ajan
8 p. Se oli jatkoa/spin-off toiselle sarjalle
Frasier
6. Mikä?
10 p. Kuvavihje
8 p. Pituus lähes 4000 km

7. Kuka?
10 p. Aloitti stand up -koomikkona
8 p. Voittanut Oscarin

8. Mikä maa?
10 p. Ei ole pelannut koskaan jalkapallon miesten MM-kisoissa
8 p. Enemmän asukkaita kuin kaikissa Pohjoismaissa yhteensä

9. Mikä?
10 p. Keksijä oli scifi-kirjailija
8 p. Kuvavihje

10. Mikä eläin?
10 p. Maapallolla on elänyt noin norsun kokoisia tällaisia
8 p. Nyky-yksilöt huomattavasti pienempiä kuin esihistorialliset esi-isänsä, yksi alalajeista on löydetty vasta 2000-luvulla
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Seuraavaan viestiin tulee kuuden pisteen vihjeet.

Kuittaan kaikki vastaukset käsitellyiksi tykkäämällä. Jos haluatte muokata vastauksianne, niin ennen tykkäyksen ilmestymistä voitte tehdä sen normaalisti. Sen sijaan tykkäämiseni jälkeen en enää katsele kyseistä viestiä uudelleen, eli laittakaa sitten siinä tapauksessa kokonaan vaikka uusi viesti.

Alla taas taulukko, mistä näkee kuka on vastannut mihinkin, mutta ei ansaittuja pisteitä. Esimerkiksi FASlapsi on siis käyttänyt kaikki arvauksensa 10 ja 8 pisteen vihjeiden kohdalla ja voisi saada tuloksekseen 180 pistettä, jos kaikki vastaukset olisivat oikein.

1.1.2.2.3.3.4.4.5.5.6.6.7.7.8.8.9.9.10.10.
@Arnold3410888
@Big Joe6410101088810
@CuJo#316410810881010
@E1010
@Evil96108101010108101010
@FASlapsi180108108108108108108108108108108
@finnjewel1688
@Hauptmann1010
@heavy88
@heketsu881010
@Huono pakki1688
@Hööty1688
@kehveli24888
@Kiekoton42881088
@KwutsNI36881010
@MacRef1688
@MegaForce201010
@mikko6004610101088
@Myrsky7488
@Ollakseni48888888
@Peltinen1688
@Ralph36108108
@Salkkis1688
@Spire1161081010881081088108
@Surukuku0
@Unkka508810888
@WarWas4010101010

Laitan tähän liitteeksi muistinne tueksi aiemmat kuvavihjeet uusintana, niin teidän ei tarvitse etsiä niitä aiemmista viesteistä.
 
Liitteet

  • 8p-vihjekuvat.jpg
    8p-vihjekuvat.jpg
    138,5 KB · kertaa luettu: 66
  • 10p-vihjekuvat.jpg
    10p-vihjekuvat.jpg
    8,8 KB · kertaa luettu: 67

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kuuden pisteen vihjeet

1. Mikä kirjain?

10 p. Se on yhden alkuaineen kemiallinen merkki
8 p. Tämän niminen lehti on ilmestynyt sekä Yhdysvalloissa että Suomessa
6 p. Tikkukirjaimena se kirjoitetaan yleensä nostamatta välillä kynää ylös paperista

2. Mikä kaupunki?
10 p. Täällä on järjestetty olympialaiset, mutta se ei ole maansa pääkaupunki
8 p. Perustettu 1800-luvulla
6 p. Kuvavihje

3. Mikä?
10 p. Vähintään 2500 vuotta vanha keksintö
8 p. Valmistetaan nykyään yleisimmin puusta tai muovista
6 p. Ruotsalaisen SKF:n valmistamat yksilöt ovat nykyään keräilyharvinaisuuksia

4. Mikä urheilulaji?
10 p. Naisten MM-kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa 1980-luvulla
8 p. Lajissa kilpaillaan joko joukkueena tai yksilöinä
6 p. Olympialaisiin sai alun perin osallistua vain sotilaat

5. Mikä tv-sarja?
10 p. Sen tekeminen aloitettiin 1990-luvulla ja sitä tehtiin yli kymmenen vuoden ajan
8 p. Se oli jatkoa/spin-off toiselle sarjalle
6 p. Muun muassa Robbie Coltrane, Zooey Deschanel ja Woody Harrelson vierailivat sarjassa

6. Mikä?
10 p. Kuvavihje
8 p. Pituus lähes 4000 km
6 p. Siitä on tunnettu kappale, jonka alkuperäisversion esitti Nat King Cole

7. Kuka?
10 p. Aloitti stand up -koomikkona
8 p. Voittanut Oscarin
6 p. Tunnetaan myös ääninäyttelijän rooleistaan

8. Mikä maa?
10 p. Ei ole pelannut koskaan jalkapallon miesten MM-kisoissa
8 p. Enemmän asukkaita kuin kaikissa Pohjoismaissa yhteensä
6 p. Maassa sijaitsee maanosansa toiseksi korkein vuori

9. Mikä?
10 p. Keksijä oli scifi-kirjailija
8 p. Kuvavihje
6 p. Kiellettiin Australiassa 1960-luvulla

10. Mikä eläin?
10 p. Maapallolla on elänyt noin norsun kokoisia tällaisia
8 p. Nyky-yksilöt huomattavasti pienempiä kuin esihistorialliset esi-isänsä, yksi alalajeista on löydetty vasta 2000-luvulla
6 p. Kuvavihje

Viiden pinnan vihjeet tulee torstaina.
 
Liitteet

  • 6p-vihjekuvat.jpg
    6p-vihjekuvat.jpg
    150,5 KB · kertaa luettu: 143
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
1. Mikä kirjain?
10 p. -
8 p. -
6 p. -

2. Mikä kaupunki?
10 p. Torino
8 p. -
6 p. Sydney (vasemmanpuoleinen liikenne sai minut arvaamaan tämän)

3. Mikä?
10 p. -
8 p. -
6 p. -

4. Mikä urheilulaji?
10 p. -
8 p. Ampumahiihto
6 p. Ampumahiihto

5. Mikä tv-sarja?
10 p. Kotikatu
8 p. -
6 p. -

6. Mikä?
10 p. -
8 p. -
6 p. -

7. Kuka?
10 p. -
8 p. -
6 p. Robin Williams

8. Mikä maa?
10 p. -
8 p. Malesia
6 p. - (ei taida olla Malesia sittenkään)

9. Mikä?
10 p. -
8 p. -
6 p. -

10. Mikä eläin?
10 p. -
8 p. -
6 p. Laiskiainen

EDIT: Poistin yhden vastauksen.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös