Vierasetu piti

  • 802
  • 1

rafalski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Runkosarjan kahdella viimeisellä kierroksella käytiin raivoisa taistelu vierasedusta IFK:n ja Ilveksen välillä. Ilves meinasi tyriä jo toiseksi viimeisessä pelissä mahdollisuuten siirtyessään johtoon 1,5 minuuttia ennen loppua, mutta pelastavaksi enkeliksi tuli viimeisellä minuutilla Tomi Pettinen, joka tarjoili Jypille Sedlakille mahdollisuuden tasoittaa peli. IFK:lla sen sijaan oli peli hyvin hallinnassa kunnes IFK:n Kimmo Kuhta laukoi tasoituksen samoin viimeisellä minuutilla ja Marek Zidlicky vielä täydensi IFK:n epäonnisen illan jatkoaikamaalillaan.

Runkosarjan viimeisellä kierroksella IFK:n taktiikka näytti onnistuvan erinomaisesti Bluesia vastaan tämän luovuttaessa koko kentän hallinnan Espoolaisille. Jukka Tiilikainen kuitenkin muni totaalisesti IFK:n mahdollisuudet epäonnistuen järjestään kuinka helposta paikasta vain. Kesken hyvän Espoon painostuksen Jaroslav Bednar meni vielä karkaamaan läpiajoon ja tasoittamaan kovala työllä ansaitun tappioaseman. Tässä vaiheessa tuomarikin asettui IFK:ta vastaan tarjoamalla IFK:lle 4 minuttia ylivoimaa, mikä poikikin epäonnekkaan johtomaalin.

Samaan aikaan Ilves oli jonkun aikaa menettämässä peli siirtyessään 2-1 johtoon TPS:ää vastaan. Peli saatiin kuitenkin uomiinsa ja pisteenä i:n päälle oli viimeisellä minuutilla TPS:lle tarjottu 2 maalin voitto, mikä vaadittiin vierasedun saavuttamiseksi. IFK:n epäonnensoturi Kimmo Kuhta sen sijaan teki taas ottelun lopussa maalin sammuttaen viimeisenkin tahdonkipinän IFK:lta.

Kuten sitten olettaa saattoikin, Ilveksen vierasetu muodostui tämän ottelusarjan ratkaisevaksi tekijäksi vaikka IFK 2 kertaa onnistuikin Ilveksen jatkoajalle kotona ahdistamaan.

Vakavasti: Kaikenmaailman tilastot näyttävät olevan aika usein paly-offsissa paperia, sillä Ilveshän ei ollut voittanut Helsingissa Tammikuun 1998 jälkeen, eikä IFK:kaan muistaakseni aika pitkään aikaan Tampereella. Samoin viime vuoden play-offsissa IFK yllätti Tapparan Tampereella, vaikka oli viimeksi onnistunut samassa tempussa 1995.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Voi olla Ilveksellä tuskainen välierä, jos Hakemetsässä pelaaminen noinkin pelottaa. ;) Edellinen voitto Hakametsässä on tullut 6.3. Bluesia vastaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös