Vesa Toskala ja Martti Järventie Ilvekseen

  • 29 064
  • 80

Fordél

Jäsen
Onhan tuokin kommentti esillä siellä Ilves.comin jutuissa, mutta Juupen sanomisia ei aina kannata ottaa aivan kirjaimellisesti. Itse pidän Jessen pelaamista keskellä kuitenkin huomattavasti todennäköisempänä kuin hänen siirtämistään esimerkiksi vasemman pakin tontille...

Eiköhän tossa kuitenkin vinha perä ole eli Niinimäki jatkaa pelaamistaan laidassa ja kakkossentterin puute eli Mätskyn korvaaja haetaan joko Raskista tai Myttysestä. Itse alan uskoa, että Juupe kallistuu jälkimmäiseen. Tällöin voidaan sanoa, että meillä on lähtökohtaisesti liigan heikoin kakkossentteri. Tosin SaiPa voi vielä kiriä ohi. No, Blueskin näytti viime kaudella ja Ilves myös, että ei näitä karkeloita ratkaista paperilla vaan joukkuepelillä, joten ei Ilves tuohon välttämättä kaadu. Kuitenkin selkeä riski siihen liittyy ja itse en olisi sitä riskiä ottanut.

Mitä tulee taas Toskalan floppimahdollisuuteen niin tottakai sellainen on olemassa. Lähtökohtaisesti hän on kuitenkin eri tason veska kuin Hurme ja lisäksi tulee kasvattajaseuraansa, joten asetelma on eri. Hurmeen floppi oli suht selvä enkä silloin käsittänyt hankintaa. En käsitä kyllä Toskalankaan hankintaa, koska tarvetta ei ollut, mutta mikäs siinä jos kerran halvalla pelaa. Toskala on kuitenkin todella lähellä ilvesläisten sydäntä, joten jätetään Hurme-vertailut sikseen. Uskon, että Toskala tulee olemaan hyvä veska SM-liigaan ja ihan eri tason kaveri kuin Hurme.

Harmittaa kuitenkin Aittokallion kohtalo. Wiikmanista pitäisi mielestäni päästä eroon vaikka Hiitelä muuta onkin toitottanut. Onneksi kausi on pitkä ja tilanteet muuttuu muissakin seuroissa, joten ehkä Wiikmanille on vielä ottajia liigasta tai sitten vaikka Allsvenskanista.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Määttänen vs. Myttynen

Jos Matias Myttynen saa kakkossentterin paikan ja peliajan (myös ylivoima) hän tulee taatusti korvaamaan Määttäsen. Määttänen teki viime kaudella 12+18=30 ja Myttynen 9+10=19. Kun katsoo Radio 957:n sivuilta missä lihassa Myttynen on niin taatusti EOM. Lisäksi Myttynen otti 60 minuuttia vähemmän jäähyjä kuin Pasi "en jaksa luistella - otan 2min koukkaamisesta" Määttänen joten Ilves istuu 30 jäähyä vähemmän ensi kaudella. Lisäksi täytyy muistaa että Myttynen kävi intin viime kaudella joten sekin rasite on poissa!
 
Viimeksi muokattu:

Becksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Käsittämätön rekordi Toskalalla: ensimmäisessä ottelussaan nollapeli ja voitto, mutta sen jälkeen 12 ottelua putkeen tappioita. Tänäänkin lahjoitti Lukolle voiton.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Käsittämätön rekordi Toskalalla: ensimmäisessä ottelussaan nollapeli ja voitto, mutta sen jälkeen 12 ottelua putkeen tappioita. Tänäänkin lahjoitti Lukolle voiton.

Olen kyllä siitäkin huolimatta tyytyväinen Toskalan peliin, maaleja kun tuo ei suuremmin pysty tekemään (paitsi tyhjiin). Todellakaan ei Ilves tänään kaatunut Toskalaan, vaikka näkyvän virheen tekikin. Kuitenkin mm. heti tuon maalin jälkeen teki erittäin hyvän torjunnan kun Ilveksen pakki hukkasi kiekon ja Lukon hyökkääjä pääsi nokikkain.

Eli en sanoisi, että olisi millään tapaa lahjoittanut voittoa Lukolle.
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olen kyllä siitäkin huolimatta tyytyväinen Toskalan peliin, maaleja kun tuo ei suuremmin pysty tekemään (paitsi tyhjiin). Todellakaan ei Ilves tänään kaatunut Toskalaan, vaikka näkyvän virheen tekikin. Kuitenkin mm. heti tuon maalin jälkeen teki erittäin hyvän torjunnan kun Ilveksen pakki hukkasi kiekon ja Lukon hyökkääjä pääsi nokikkain.

Eli en sanoisi, että olisi millään tapaa lahjoittanut voittoa Lukolle.

Ei hän sitä voittoa lahjoittanut suoraan, mutta juuri tuo hirvittävä ja silkasta huolimattomuudesta johtuva moka katkaisi Ilveksen täydellisen hallinnan toisessa erässä.

Kun joukkueen henkinen tila on sellainen kuin se nyt on Ilveksellä, niin kokenut maalivahti ei saa hölmöillä noin.
 

Iku-Turso

Jäsen
Suosikkijoukkue
NYR
Toskalan lopettaminen on jäänyt melko vähälle huomiolle Ilves-keskusteluissa, joten yritetään korjata tilannetta.

Omasta puolestani haluan kiittää Veskua näistä vuosista. Hän oli/on kuitenkin selkeä suosikkini Ilveksen pelaajista, jos kultaista 60-luvulla syntynyttä ikäluokkaa ei huomioida.

Ja kertoi tilastot mitä tahansa, niin paikan päältä nähtynä Toskala oli mielestäni viime kaudella Ilveksen paras maalivahti. Välillä sattui tietysti lapsuksia, mutta myös tukku huippupelastuksi nähtiin lähes joka pelissä. Ja viimeisenä työnään hän oli kiistatta karsintojen paras maalivahti ja torjui Ilvekselle sarjapaikan myös täksi kaudeksi. Toskala oli myös yksi niistä harvoista syistä, jonka vuoksi viime kaudella hallille jaksoi raahautua. Ja kaikesta Toronto-paskasta huolimatta, pelasi hän myös loistavan NHL-uran.

Nöyrä kumarrus Toskalan suuntaan.

Nimim. 25 vuotta tolppien välissä seisonut
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös