Verkkoidentiteettisi?

  • 6 049
  • 36

Fordél

Jäsen
Kuuntelin tuossa juuri radiosta keskustelua sosiaalisista medioista. Siinä eräs asiantuntija esitti mielenkiintoisen ajatuksen ihmisten identiteetistä verkossa. Hänen mukaansa esimerkiksi Facebook kehittää ja totuttaa ihmisiä siihen, että verkkominä lähentyy koko ajan siihen todelliseen minään. Tällöin ei ole enää erillistä virtuaalista todellisuutta, jossa käyttäytyy ihan eri tavalla kuin muualla. Tosin vaikka näin tapahtuisi, täytyy edelleen olla myös mahdollisuus anonyymiyteen. Jatkoaika on siis varmasti jatkossakin paikka, jossa voi anonyymisti ilmaista mielipiteitään ja sille on tilausta.

Nyt kysynkin, että kuinka hyvin teillä kohtaavat Jatkoaikaminä ja verkon ulkopuolinen minä? Uskaltaako joku tunnustaa, että ne ovat kaksi täysin erillistä minää? Entä onko jollain erilaisia identiteettejä eri palstoille ja verkkoihin?

Itse kirjoitan oikeastaan vain Jatkoaikaan. En ole aktiivinen sosiaalisten medioiden käyttäjä, joten verkkoidentiteettini on aika pitkälle vain tämä Jatkajan minä. Uskon, että jäsen F. ja verkon ulkopuolinen minä on lähentynyt koko kirjoitteluni ajan. Tottakai täällä pystyy edelleen huutelemaan vaikka mitä nimimerkin takaa, jota ei uskaltaisi muualla tehdä. Tavallaan siis Jatkoaikaminä on ehkä jollain tapaa rohkeampi.

Toisaalta pyrin olemaan myös kaikessa kirjoittelussa mahdollisimman rehellinen ja voisin allekirjoittaa ajatukset ihan omana itsenäni: aivan kuten jotkut kitjoittajat täällä tekevät, jotka kirjoittavat omalla tunnistettavalla nimellään. Jatkoajasta on siis tullut vain kanava erilaisille mielenkiintoisille keskusteluille. Nimerkki on siis lähinnä vain se millä kirjaituu tähän palveluun ja alkaa kirjoittamaan omia ajatuksia. Ihan hyvin sitä voisi kirjoittaa jutut omalla nimelläänkin.

En tiedä oliko tässä ketjunavauksessa suurta järkeä, mutta tällainen asia jäi mietityttämään ja katsotaan millainen keskustelu tästä syntyy. Keskustelun ei tarvitse koskea vain Jatkoajaikaa vaan myös muitakin palstoja ja verkostoja.
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyvä aihe.

Omaa itseään on joskus aika vaikea arvioida, mutta olen suhteellisen monesta suusta kuullut todettavan, että olen oikeasti hyvin samanlainen kuin mitä netissä. Eli ilmeisesti en juurikaan turhan päiten auo päätäni ja esitä jotain vitun coolia ja muita parempaa. Hyvä jos näin on.

Olen silti todennut, että lähestulkoon kaikki ihmiset on nettikeskusteluissa ja mm. ircissä helposti aavistuksen tai enemmänkin "mulkumpia" kuin tosielämässä. Kai se on se tietty anonyymius ja välimatka, joka saa vähän nynnymmästäkin irti kovan karjun. On näitä netti besserwissereitä tavattu ja ovat aika vaisua poikaa naamatusten. No, se sallittakoot heille, hiukan huvittaa vaan joskus.

Pyrin siis pääasiassa sanomaan asiat täällä netissä niin kuin ne mielestäni on ja että netin ulkopuolinen minäni voi seisoa asian takana. Mielestäni mitään roolia en vedä. Eli en siis mitenkään erityisesti nauti mistään palstatappeluista, kun en niistä oikeastikaan pidä. Totean olevani väärässä jos niin koen, kuten oikeastikin. Tietty jos en vaan ole samaa mieltä, niin sitten en ole ja ilmaisen mielipiteeni. Voi toki olla, että jossain kasvotusten keskustellessa ihan niin ärhäkkäästi ei lähde mukaan kiistakapuloihin, mutta sekin on niin paljon sen hetkisen olotilan summa.

Mitään ihan älyttömän tarkkaa oikean persoonallisuuteni salailua en pidä yllä. Todellisen henkilöllisyyteni selvittäminen tuskin vaatii mitään sherlockin taitoja. Jos se selviää jollekulle, niin sittenhän selviää. Aika moni jatkoaikalainen varmasti oikean nimeni tietää ja voisi tunnistaa naamavärkistäkin kadulla tai vaikka jääkiekko-ottelussa.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Meikäläisen muutama jatkoaikalainen taitaa jo tuntea ihan tosielämän tiimoiltakin... Mutta verkkoidentiteetti on silti aina hyvä olla olemassa. Esim. tämä Blue J on hahmo, joka seikkailee ajoittain oikein perkeleesti tuolla kalsarikänniketjussa, mutta toisaalta jääkiekkopuolella pyrkii analyyttiseen ja asialliseen keskusteluun, vaikka ei pahimpiin pelikirjapelleilyihin ja jankkaamisiin lähdekään.

Mutta nykyään kun moni nimimerkki on ns. tuttu, niin sitä kirjoittaa tänne väkisinkin enemmän omana itsenään. Tänne voisi periaatteessa ihan hyvin kirjoittaa omalla nimelläänkin tällä hetkellä, ei se missään tuntuisi. KK-ketju on tosiaan ainoa mesta, missä tulee suihkittua jotain roolia joskus ja sekin kuuluu osittain homman luonteeseen.

Pitäis varmaan kehittää tännekin joku provoilua varten oleva kakkosnicki. :)
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Alkutaipaleella oma verkkoidentiteetti oli enemmän "besserwisser" ja halu osoittaa tietonsa oli kova. Tämä on kuitenkin muuttunut vuosien varrella, varsinkin kun henkilö nimimerkin takaa paljastui kiekkoihmisille. Tämän jälkeen on ollut pakko kirjoittaa asioista siten, että pystyy ne allekirjoittamaan myös "oikeassa elämässä". Tällä hetkellä väittäisin, että verkkoidentiteettini on lähes sama kuin oma persoonani.
 

Theone

Jäsen
Olen silti todennut, että lähestulkoon kaikki ihmiset on nettikeskusteluissa ja mm. ircissä helposti aavistuksen tai enemmänkin "mulkumpia" kuin tosielämässä.

Tämä on kyllä täysin totta ja myönnän, että tulee itsekkin kirjoiteltua paljon herkemmin pientä provoa ja negatiivista tekstiä kuin ihan siviillissä naamatusten on tapana.
 
Parilla eri nimimerkillä verkossa seikkailen, ja jos jotain eroa oikean elämän Ässällä ja internetissä olevalla on, niin se on tuo yleinen avautuminen asiasta tai toisesta (jatkoajassa tiukan linjan takia en juuri täällä uskalla alkaa ettei mene överiksi tavalla tai toisella). Myös pyrkimys hassuttelemaan on kovempi täällä verkossa, mutta uskon, etten täällä juuri muuten eroa "in real life"-minästä eli tästä rauhallisesta ja ystävällistä jampasta, joka kirjoittaa itsestään ja itseään kiinnostavista asioista.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Tämä on kyllä täysin totta ja myönnän, että tulee itsekkin kirjoiteltua paljon herkemmin pientä provoa ja negatiivista tekstiä kuin ihan siviillissä naamatusten on tapana.

Kyllä itsekin tulee kärjistettyä asioita, ja joskus tulee kirjoitettua hieman provoten keskustelun edistämiseksi. Jos kärjistämisen jättää pois, niin olen kyllä kuitenkin siviilissäkin kirjoitusteni kanssa samaa mieltä asioista. Arjessa ei tosin tule avauduttua kaikista mielipiteistä lähellekään niin herkästi kuin netissä. Positiivisena seikkana olen havainnut, että ehkä tässä kuitenkin tarttuu kuitenkin koko ajan lisää suvaitsevaisuutta mukaan, kun huomaa että vaikka jossain asiassa on kovin poikkiteloin jonkun kanssa, niin jossain toisessa asiassa voi olla kovinkin samaa mieltä ko. nimimerkin kanssa. Tämä korostuu jatkiksen vapaan keskustelun puolella.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Tästä aiheesta on tullut kirjoitettua toisella foorumilla aika paljonkin. Mutta lyhenettynä asia on niin että tällä hetkellä "joutuu" esim DK:lla ja Jatkoajassa kirjoittamaan asioista niin että voisi sanoa saman ns oikeassa elämässä kasvotusten. Ihan vain sen takia että tunnen todella paljon Jatkoaikaan kirjoittajia (+30 ihmistä) ja he osaavat yhdistää minut nimimerkkiini. Lähinnä tuon takia on kirjoitustyylini muuttunut vuosien myötä kärkkäämmästä asiapitoisemmaksi.

Nettiminä ja minä itse ehkä olemme vähän erilaisia tai sellaisen kuvan ainakin annan. Lähinnä sen takia että netin netin kautta kirjoittaessa pystyn ilmaisemaan itseäni paljon selkeämmin kuin puhuttaessa. Tai sellainen mielikuva ainakin minulla itselläni on.

-Tinke-80
 

scholl

Jäsen
Nyt kysynkin, että kuinka hyvin teillä kohtaavat Jatkoaikaminä ja verkon ulkopuolinen minä? Uskaltaako joku tunnustaa, että ne ovat kaksi täysin erillistä minää?

Itselläni on erillisiä. Ydin on sama, mutta painopistealueet vaihtelevat. Facebookissa ja Jatkoajassa on erona se, että Facebookissa toimitaan omalla nimellään ja Jatkoajassa ei. Niinpä on luonnollista, että FB:ssä toimitaan samalla identiteetillä kuin henkilö on muuten. Sen sijaan Jatkoajassa on nimimerkki, jolla täytyy olla oma brändinsä. Muutenhan täällä ei olisi nimimerkkejä, vaan kirjoitettaisiin omilla nimillämme. Jos haluan tuotteistaa esim. schollin ja julkaista vaikkapa schollin parisuhdeoppaan niin voin sen silti tehdä ilman, että oma henkilökohtainen elämäni siitä kärsii tai hyötyy.

Toki luon myös itsestäni brändiä parhaillaan, mutta se keskittyy enemmän asiakysymyksiin ja omiin vahvuuksiini. Schollin brändi on vähän eri tyyppinen.

Entä onko jollain erilaisia identiteettejä eri palstoille ja verkkoihin?

Kerron tähän tarinan eräästä toisesta tämän palstan kirjoittajasta. Hän kertoi kesällä minulle, että rekisteröityi erään toisen lajin palstalle ja ristiinnaulittiin siellä heti JA-painolastinsa vuoksi ja sai kai bännitkin. Eli vinkiksi voisi sanoa, ettei kannata ikinä rekisteröityä samalla nimimerkillä kovin erilaisille palstoille. Jos kiinnostaa sekä jääkiekko että pitsinnypläys niin siellä pitsinnypläyspalstalla kirjoitat varmaan eri aiheista, joten luot sinne nimimerkillesi erilaisen identiteetin automaattisesti kuin tänne. Eihän ole edes järkeä olla keskustelemassa monella palstalla, jos jauhaa samat jutut joka paikassa.

Jossain vaiheessa luon verkkoon kokonaan uuden identiteetin. Vähän kuten Alvar Gullichsenin Bonk. Olen suunnitellut sen jo valmiiksi pikkuhiljaa, mutta puuttuu vaan tekijät, enkä ole selvittänyt paljonko se maksaa.
 

scholl

Jäsen
Mitään ihan älyttömän tarkkaa oikean persoonallisuuteni salailua en pidä yllä. Todellisen henkilöllisyyteni selvittäminen tuskin vaatii mitään sherlockin taitoja. Jos se selviää jollekulle, niin sittenhän selviää.

Niin ja mitä hyötyä siitä olisi kellekään. Jos joku käyttää tietojaan sinua vastaan niin voit kiistää kaiken tai muuttaa Raikkaan Tediä millisekunnissa niin, että se onkin oikeassa elämässä monta henkilöä. Kukaan ei pysty todistamaan mitään. Käy kuten Soneran kirjan kirjoittamiscaselle. Epäilyjä, muttei faktaa ja sitten kohu laantuu.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Omana itsenä täällä mennään. Sehän tietenkin luo ongelmiakin, kun ei jaksa eikä huvita lisätä kuuttatoista hymiötä joka viestiin, niin osa porukasta ottaa asiat aivan liian tosissaan, kun ei näe, että naamallani on sellainen tikimäinen, joskin virneetön, virne. Kyllähän sen toisaalta ymmärtää, että joku kepulais-lestadiolaisen kulttuuritaustan henkilö ei voi lainkaan ymmärtää, miten joku voi olla kuten Käyttäjänimetön ja sen vuoksi lataa sitten kuvaelmia kirjoittajasta erinäisillä adjektiiveillä.

Olisi siis hyvä saada lisätä joka viestiin sellaisia tyttömäisiä punaisia kukan kuvia ja sydämiä lähes joka viestiini, niin aivovammapotilaatkin ymmärtäisivät suhtautua. Onhan se tämä väline, pelkät kirjaimet vailla äänen ja persoonan sävyjä, semmoinen väline, että lukijan oma arvomaailma värittää toisten tekstejä. Helposti saattaa tulla vastaus: "älä nyt hermostu..." vaikka kirjoittaja on täysin lunkina. Muuankin tämän palstan jäsen ihmetteli, kun minulle ensi kertaa soitti, että onpas se rentomielinen eikä sitä mitä luuli. Tämä väline on kuin huvipuiston peilitalo, todellisuus väkisinkin vääristyy ja toisaalta, kukin näkee osin sen, mitä itse on.

Se, että osa porukasta tuntee minut nykyisin noin niin kuin oikeassakin elämässä, ei vaikuta mitenkään kirjoituksiini.

Rairai!
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Voin rehellisesti sanoa että mun verkkoidintiteetti on hyvin lähellä ellei täysin sama kuin mun oikea identiteetti. Mitä turhaan sitä jotain roolia vetämään. This is what you get, deal with it.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Voin rehellisesti sanoa että mun verkkoidintiteetti on hyvin lähellä ellei täysin sama kuin mun oikea identiteetti. Mitä turhaan sitä jotain roolia vetämään. This is what you get, deal with it.

Sama, ja pidän itseasiassa sitä jopa hieman säälittävänä että pitää vetää jotain roolia netissä. Miksi? Ei ymmärrä...
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Nimimerkit Pakkipari ja Laitapuolen Hyökkääjät nähtävästi missasivat koko pointin... verkkoidentiteetti ei ikinä ole sama mitä ns oikea identiteetti. Ilmaisukeinona keskustelupalstalle kirjoittaminen on niin eri mitä normaalissa elämässä kommunikoidaan joten väistämättä identiteetti muokkautuu esim sitä kautta. Ja esim itse kirjoittaa jonnekin keskustelupalstalle asioita joista en ikinä keskustelisi normaalissa elämässä. Onko tämä sitten jotain roolin vetämistä vai vaikuttaako se että kirjoitan nimimerkin suojissa ja keskustelumuoto eli kirjoittaminen tyyliini viestiä? Veikkaisin jälkimmäistä. Erikseen on toki jotkun nimimerkit jotka vetävät tarkoituksella jotain roolia (trollit ja sun muut flamettavat) http://fi.wikipedia.org/wiki/Trolli_(internet)

-Tinke-80
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Ihan oma itteni olen ollut alusta asti. Itse asiassa JA on ollut ensimmäinen keskustelupalsta johon olen rekisteröitynyt.

Alkuun juttua tuli vähemmän ja sitten jossain vaiheessa enemmän kun livenä oli parin miitingin kautta tutustunut ihmisiin nimimerkkien takana. Sittemmin elämä on heitellyt ja se on näkynyt myös kirjoittelussa; omalla kohdalla on terveyden puolesta (toivottavasti) pahimmat ajat takana ja kurssi on ylöspäin. Jos vaikka jaksaisi ensi syksynä jatkaa JA-golf-hommiakin, mene ja tiedä.

Samaten tammikuun lopulla on taas aika JA-Seniorien, siitä ei anneta periksi, prkl! Paikka lienee Stadissa sama kuin muutama viime kertaa, mutta ajankohtaa nyt säädetään vähän sen mukaan miten SM-liiga päättää lauantaipelien alkamisen suhteen.

Sinne vaan taas jo mukana olleet että kaikki muutkin vähänkään asiasta kiinnostuneet. Lystiä on ollut ja aika mukavia juttujakin ollut. Vai mitä ....
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Olen huomannut, että nettimaailmassa mielipiteiden ilmaiseminen on helvetisti helpompaa, sillä taustalle saa helpommin tukea eri lähteistä. Oikeassa elämässä mutu-tuntuman merkitys on sen verran korostuneempi, että tietyistä asioista ei välttämättä kannata liikaa vääntää asioista perillä tai täysin hukassa olevien kanssa. Tämä siis molempiin suuntiin: toisen täysin väärät tiedot on helpompi osoittaa nettimaailmassa vääriksi ja vastaavasti omat tiedot on helppo tarkentaa tai osoittaa toteen.

Samoin olen välillä hiukan liian kiltti kasvotusten, eli vääriäkään asioita en välttämättä lähde korjaamaan. Esimerkiksi oikeassa elämässä pelajista keskusteltaessa tulee usein nyökyteltyä ja todettua jotain "ympäripyöreää". Nettimaailmassa puolestaan omaa mielipidettä on helpompi puolustaa esimerkiksi käsillä olevien tilastojen avulla, jolloin on mahdollista saada enemmän vertailukohtaa ja faktatietoa. Toisin sanoen pelkkien mieli- ja muistikuvien varassa toimiminen rajoittaa väittelyä kasvotusten, sillä yllättävän monessakin tilanteessa noihin ei voi täysin luottaa.

Mielipiteet sinällään ovat sanoja molemmissa "maailmoissa", mutta niiden esittämistapa ja tilanteet vaihtelevat. Toki nettimaailman helpompi viestintä tekee sen, että välillä tulee asioita kärjistettyä ja yksinkertaistettua jopa liikaa.

Eri yhteisöjen takia keskusteluaiheet ovat yleensä sitten netissä laajempia. Kiekosta esimerkiksi puhuttaessa täältä löytyy niin paljon enemmän tietoa ja eriäviä mielipiteitä, että keskimäärin täällä käydyt kiekkokeskustelut ovat tosielämän tapauksia laajempia.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Nettimaailmassa puolestaan omaa mielipidettä on helpompi puolustaa esimerkiksi käsillä olevien tilastojen avulla, jolloin on mahdollista saada enemmän vertailukohtaa ja faktatietoa.
- - -

Auts, juuri näin. Itse olen enemmän mielikuvaihminen enkä aina jaksa kaivaa muisteluideni tueksi tarkkaa faktaa, eli joskus joku vuosiluku tai vastaava saattaa hieman heittää, mutta eipä hätää.

Tämä palsta on sellainen, että varmasti joka ainut väärän pilkun paikkakin korjataan, faktoista puhumattakaan.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En ole nähnyt kyllä mitään syytä luoda mitään erillistä verkkoidentiteettiä, vaan pyrin kirjoittamaan siten että pystyisin samat asiat sanomaan ihan kasvotustenkin. Totta kai tällainen anonyyminä kirjoitteleminen antaa mahdollisuuden esittää mielipiteitään ehkä vähän rohkeammin mutta en kyllä mielestäni eroa "livenäkään" suuresti tästä hahmosta joka esim. täällä Jatkoajassa esiintyy.

Kun kirjoittelee jonnekin niinkin paljon kuin minä tänne niin uskoisin että ihan täysin keksityn ja selvästi omasta identiteetistä poikkeavan hahmon ylläpitäminen uskottavasti olisi aika vaikeaa. Jotkut piirteet tietenkin saattavat korostua normaalia enemmän tällaisessa anonyyminä kirjoittelussa ja on helpompaa kärjistää asioita, mutta loppujen lopuksi nekin normaalisti vähän enemmän piilossa olevat piirteet löytyvät itsestä.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Itselläni on erillisiä.
Tämä oli yllättävä ja pysäyttävä tieto. En olisi ikinä osannut kuvitellakaan. Pettymys.

Mitä tulee omaan verkkoidentiteettiini, niin onhan se minullakin todellisuudesta poikkeava. Täällä palstalla olen identifioitunut tiukkana asiakirjoittajana jolla aina faktat kohdallaan. Todellisessa elämässä flöjttaan ja velmuilen joka käänteessä.
 

Kissa Jansson

Jäsen
Suosikkijoukkue
We never give in
Ei ole tullut mieleenkään vetää mitään roolia täällä tai muualla verkon syövereissä. Samanlainen urheiluhullu juoponretale olen täällä ja livenä!
 

Fordél

Jäsen
Hienoa, että monella nimimerkki ja oikea minä on lähes sama asia. Toisaalta onhan sekin arvostettavaa, että ne ovat täysin erilaisia, jolloin pääsee nimimerkin kautta ikään kuin päästelemään höyryjä ulos ja toteuttamaan itseään. Tosin tästä tulee juuri ne Jatkoajankin ongelmat ja törmäykset kun osa vetää tosissaan omana itsenään ja osa roolia.

Itse nostan vielä esiin sellaisen näkökulman, että itselläni kirjoittaminen on paljon vahvempi viestinnän muoto kuin suullinen viestintä. Näin ollen kun lähes kaikki kirjoitotetusta ilmaisustani tapahtuu tämän palstan kautta (en esim. edes kirjoita lehtiin omalla nimellä ym.), muodostuu nimimerkistäni ehkä vähän vääristynyt kuva esimerkiksi sosiaalisuuden suhteen. Jos samat keskustelut mitä täällä käydään pitäisi tehdä omalla minälläni suullisesti niin ulosanti olisi aika erilainen.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Alkujaan kirjoittelin tänne hiukan varoen paljastamatta liikoja minästäni, syynä olivat lähinnä todella huonot kokemuksen chat-maailmasta, mutta hyvin pian huomasin, että parempi olla oma itsensä kuin kantaa turhaa taakkaa harteilla ja olla liian varovainen. Jos joku haluaa teilata minut, on nimeni "helposti" ongittavissa esille tämän palstan viesteistä.

Olen myös huomannut sen, että palstalle kirjoittelu on tuonut varmuutta myös sanalliseen ilmaisuun puhuen. Aiemmin olin liiankin rauhallinen ja jopa ujo, mutta täällä olen oppinut ilmaisemaan mielipiteeni - vankastikin - ja niinpä tämä on sitten välittynyt "oikeaan elämään". No minulle Jatkoaika on yhtä oikeaa elämää kuin elämä ruudun tällä puolen.

vlad.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Itse nostan vielä esiin sellaisen näkökulman, että itselläni kirjoittaminen on paljon vahvempi viestinnän muoto kuin suullinen viestintä. Näin ollen kun lähes kaikki kirjoitotetusta ilmaisustani tapahtuu tämän palstan kautta (en esim. edes kirjoita lehtiin omalla nimellä ym.), muodostuu nimimerkistäni ehkä vähän vääristynyt kuva esimerkiksi sosiaalisuuden suhteen. Jos samat keskustelut mitä täällä käydään pitäisi tehdä omalla minälläni suullisesti niin ulosanti olisi aika erilainen.

Itsellä tilanne on juuri päinvastoin eli haluaisin kirjoittaa paljon enemmän, mutta en pysty kirjoittamaan kaikkea mitä puhuisin.
 

Meister

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itsellä tilanne on juuri päinvastoin eli haluaisin kirjoittaa paljon enemmän, mutta en pysty kirjoittamaan kaikkea mitä puhuisin.

Tähän vahva sama. Sosiaalinen ulosanti on paljon parempi, kuin kirjoitettu. En tiedä sitten johtuuko siitä, että ei vaan jaksa panostaa niin paljon kirjoittamiseen vai etteikö vaan osaa. Ja itse otsikkoon, niin itselläni ainakin verkko minä on aika lähellä sitä mitä oikeesti olen, ainakin niin yritän. Eihän sitä riitä aika kahden persoonan ylläpitoon.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
En mä ole hirveästi mitään eroa huomannut. Ihan samat periaatteet mulla täälläkin on, kuin "normielämässäkin". Tietysti aina eri ihmisten seurassa on eri rooli ja se vaikuttaa myös käytökseen, mutta en mä silti koe, että identiteetti olisi eri.

Se on totta, että osa porukasta on aika kusipäitä verkossa, mutta usein se menee senn piikkiin, että ihmiset kuvittelevat voivansa sanoa mitä vain nimimerkin takaa. Ja luultavasti tyyppi on se sama kusipää myös normielämässsä, mutta se on vaan niin nössö kusipää, ettei uskalla omalla nimellään aukoa päätään. Maybe.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös