Venäjän diktaattori Vladimir Putin

  • 143 605
  • 576

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Steve Jobsia ei pystytty pitämään kovin kauaa elossa, vaikka hänellä oli varmaan käytössä kaikki rahat ja mahdollisuudet. Tuskin Venäjällä pystytään lähellekään tuota. Oma usko lääketieteeseen on siellä varmasti kova, ja myönnettäköön, ettei Venäjä noissa asioissa ole ihan huono. Esimerkiksi myrkyttämisestä siellä on varmaan maailman kovinta osaamista, mutta hengissä pitäminen on eri asia.
Offtopic, mutta 2003 todettiin Steve jobsin haimasyöpä ja kuoli siihen 2011. Olisi saattanut jopa parantua taudista, jos ei olisi hörhöillyt kaiken maailman dieettien ja kuppausten parissa 9 kk ajan alkuun, ennen kuin suostui leikkaukseen.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS

omaha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Oikeudenmukaisena, yhteistyökykyisenä, helposti lähestyttävänä, kuuntelee ja tukee alaisiaan ja on heille aidosti läsnä. Antaa rakentavaa palautetta ja motivoi parempaan suoritukseen, haluaa kehittää ja kehittyä. Osaa keskustella…. Näistä on hyvä länsimainen johtaja tehty.
Putinilla ei ole johtajan taitoja eikä erityistä älykkyyttäkään lainkaan. Keskinkertaisuutta kautta linjan. Lakeijonsa avulla saanut kuitenkin rakennettua pelon kautta johtajuuden. Kansalle arvoisensa johtaja.

Haluan heittää pienen täkyn: olisikohan Putinin pikkumuna siittänyt esim. noin vuonna 2000 tai sitten vaikka vasta noin 2010 jonkin pojan, josta kasvatettu Putin nro 2 tsaaria täysin salassa. Tarkoitus nostaa esiin vasta silloin kun päämulkulta on varmasti happi loppumassa. Olisi varmasti monta syytä pitää seuraajakasvatti salassa kansalta. Tyhmä kansa voisi hullaantua täysin sopivalla hetkellä tehdystä paljastuksesta. Voi ####** jos näin kävisi.
”Jatkan isäni työtä… suuri isänmaallinen sota yhdistämään cccp kansat… lets make russia great again…”

Valitettavasti uskon Putinin elävän vielä vuosia, jos ei Kremlistä löydy Brutusta.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Steve Jobsia ei pystytty pitämään kovin kauaa elossa, vaikka hänellä oli varmaan käytössä kaikki rahat ja mahdollisuudet. Tuskin Venäjällä pystytään lähellekään tuota. Oma usko lääketieteeseen on siellä varmasti kova, ja myönnettäköön, ettei Venäjä noissa asioissa ole ihan huono. Esimerkiksi myrkyttämisestä siellä on varmaan maailman kovinta osaamista, mutta hengissä pitäminen on eri asia.
Steve Jobs saattaisi olla hengissä jos ei olisi koittanut hoitaa syöpäänsä hedelmillä yms.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Haluan heittää pienen täkyn: olisikohan Putinin pikkumuna siittänyt esim. noin vuonna 2000 tai sitten vaikka vasta noin 2010 jonkin pojan, josta kasvatettu Putin nro 2 tsaaria täysin salassa. Tarkoitus nostaa esiin vasta silloin kun päämulkulta on varmasti happi loppumassa. Olisi varmasti monta syytä pitää seuraajakasvatti salassa kansalta. Tyhmä kansa voisi hullaantua täysin sopivalla hetkellä tehdystä paljastuksesta. Voi ####** jos näin kävisi.
”Jatkan isäni työtä… suuri isänmaallinen sota yhdistämään cccp kansat… lets make russia great again…”
Pakko tuottaa pettymys, olen syntynyt jo 80-luvulla. Lupaan kuitenkin jatkaa Putinin työtä, eli ajaa Venäjää paariaan ja lisätään panoksia sen verta, että helvetti! eiköhän tässä mennä samaan syssyyn uudeksi Pohjois-Koreaksi. Jos eivät perkele minua uudeksi hallitsijaksi tunnusta niin saatanpa varata jonkun erkoikoissotilasoperaation varata noille pelleille.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
En usko, että seuraavan voitonpäivän aikana Putin on enää elossa, johtuen sairaudestansa. Seuraajansa hyppää sitten suoraan sotavaiheessa tilalle, mikä saattaa laittaa uuden johtajan näyttämään ns. kovuutta ja tilanne pahenee.

Toki pieni toivo on siitäkin että uusi johtaja lopettaisi ensitöikseen sodan. Tuskin sillä siihen tosin ballseja on, erikoisoperaation korkeintaan lopettaisi.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Putinin kuolema ei valitettavasti ratkaisisi yhtään mitään. Hän ei kuitenkaan, tietystä itsevaltaisuudestaan huolimatta, ole mikään Stalin jota monet lähimmätkin alaiset pelkäsivät vaan tietyn vahvan sisäpiirin esiin nostama keulakuva. Jos Putin kuoleentuisi, tilalle nousisi vieläkin kovemman linjan edustaja tai täysi nukkehallitsija.

Sukupolvenvaihdos on se mitä Venäjän johtoon tarvittaisiin; Putinismin nujertamiseen auttaa vain aika.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Suurin osa maapallon väestöstä asuu muualla kuin meidän kaltaisessa länsimaassa ja venäläiset kuuluvat tähän joukkoon. Enemmin kai viime aikoina on haluttu siirtyä länsimaalaisesta yhteiskunnasta paskavaltioksi kuin toisin päin. Kun perusmallinen länsimaalainen demokratia on itänaapurille osoittautunut liian vaikeaksi käyttää ja ego kuvittelee olevansa suurvalta, jolla on etupiirejä, niin en jaksa uskoa roistovaltion paremmaksi muuttuvan.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Suurin osa maapallon väestöstä asuu muualla kuin meidän kaltaisessa länsimaassa ja venäläiset kuuluvat tähän joukkoon. Enemmin kai viime aikoina on haluttu siirtyä länsimaalaisesta yhteiskunnasta paskavaltioksi kuin toisin päin.
Tämä on ihan totta ja sen todistaa mm. se että sotatoimia ei ole tuomittu länsimaiden ulkopuolella lainkaan niin yksiselitteisesti kuin täällä meidän kuplassamme.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: msg

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Tämä on ihan totta ja sen todistaa mm. se että sotatoimia ei ole tuomittu lainkaan länsimaiden ulkopuolella lainkaan niin yksiselitteisesti kuin täällä meidän kuplassamme.

Tuosta voi kuunnella miksi Afrikassa ja Etelä-Amerikassa ei olla ihan samalla linjalla kuin me roistovaltion naapurissa.
 
Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Jos Putin nyt vuoden, kahden sisään menehtyisi, niin uskoisin jonkinlaisen sekasorron syntyyn. Kun Putinin valtaa ja egoa on rakennettu 20 vuotta, niin kukaan ei kiistattomasti pysty hänen paikkaansa ottamaan.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
En tiedä milloin kuolee, mutta molopää toivottavasti kituu ja kärsii kuollessaan.

Edit: Tässä minun panokseni tähän keskusteluun.

Minä suosittelisin Putelle Minnesota-hoitoa, mistä sairaudesta sitten ikinä kärsiikään. Ja paino sanalla kärsii. Tai jos ollaan poliittisesti korrekteja niin se on Minnesotilaallinenerikoisoperaatio-hoitoa.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Minä suosittelisin Putelle Minnesota-hoitoa, mistä sairaudesta sitten ikinä kärsiikään. Ja paino sanalla kärsii. Tai jos ollaan poliittisesti korrekteja niin se on Minnesotilaallinenerikoisoperaatio-hoitoa.
Tuossa tosin olisi myös riskejä. Putteja voisi vielä keksiä laajentaa sotaansa ties Minne.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Putinilla on arveltu olevan leukemia. Koska itselläni on aiheesta kokemusta, spekuloin vähän.

Leukemian (eli verisyövän) moni käsittää hyvin tappavansa ja lapsilla suhteellisen yleisenä sairautena. Se onkin yleisin syöpä lapsilla, ja silloin puhutaan useimmiten ALL:stä, akuuteista lymfaattisesta leukemiasta. Toinen akuutti leukemia on AML, M=myeeloinen.
Akuutit leukemia ovat siitä onnellisia sairauksia, että niistä joko paranee hoitojen onnistuessa, tai sitten noutaja tulee melko lyhyellä aikavälillä.

Sitten on toinen leukemia tyyppi, krooninen. Se onkin harmillisempi, koska se ei parane. Sen kanssa eletään, kuten monien kroonisten sairauksien kanssa on, oireiden vaihdellessa ja lääkityksen kanssa. Näiden ihmisten kanssa jaloin sairaalahuoneita TAYSssa 2009. Osa heistä arveli jopa puolet päivistään sairaalapäiviksi. Oli suolisto- ja iho-oireita, kortisonien aiheuttamaa harmia yms.

Akuuttia leukemiaa ei kyllä voida hoitaa niin, etteivät hiukset lähtisi. Putinilla on hiukset päässään tai sitten järjettömän hyvä maskeeraaja käytössään. Näin ollen jos hänellä on leukemia, se lienee krooninen.

Summaan hyviin ja huonoihin uutisiin:
Huonot on, että hän saattaa elää paljon pidempään, kuin lääkärinsä.
Hyvät on, että se elämä on todennäköisesti paskamaista, kivuliasta ja erittäin rajoitettua.

Olipa sairaus mikä hyvänsä, niin siihen tulevaisuudessa saattaa olla parempia hoitoja, koska venäläisen lääketieteen huippuosaajilla on rajattomat resurssit käytössään hoitojen kehittämiseen juuri nyt.
 
mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Heh, tuosta puten jalan vispauksesta tulee mieleen Big Bang Rajeshin käden pakkoliike lääkkeen sivuvaikutuksena. Liekö käynyt samalla purkilla. Sillähän helpotettiin sosiaalisen tilanteen pelkoa.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Putinin kuolema ei valitettavasti ratkaisisi yhtään mitään. Hän ei kuitenkaan, tietystä itsevaltaisuudestaan huolimatta, ole mikään Stalin jota monet lähimmätkin alaiset pelkäsivät vaan tietyn vahvan sisäpiirin esiin nostama keulakuva. Jos Putin kuoleentuisi, tilalle nousisi vieläkin kovemman linjan edustaja tai täysi nukkehallitsija.

Sukupolvenvaihdos on se mitä Venäjän johtoon tarvittaisiin; Putinismin nujertamiseen auttaa vain aika.

Venäjän ongelma on osittain se, että kun joku pääsee valtaan niin sieltä ei ihan hevillä luovuta. Jos nuorehko ihminen sinne pääpaikalle pääsee niin hän on siellä seuraavat 20-30 vuotta. Putinista voi päätellä, että siinä ajassa valta muuttaa ihmistä. Neuvostoliitossa tämä tavallaan osattiin ja valtaan pääsi vanha ukko, joka sitten kuoli suhteellisen nopeasti eikä sellaista liian suurta valtakeskittymää päässyt syntymään. Valta oli puolueella eikä yksittäisellä johtajalla.

Venäjä täytyisi muuttua pois kleptokratiasta, jotta sillä olisi säädyllinen tulevaisuus. Nyt eliitti ryöstää sen uudelleen ja uudelleen. Minulla ei ole lääkettä siihen miten kleptokratiasta pääsisi pois, siksi olen vähän pessimistinen myös Venäjän muutoksen suhteen.

Tuohon Putinin kuolemaan sen verran, että se voisi lopettaa sodan. Uusi kasvo voi olla tarpeeksi uskottava Lännen suuntaan, että Venäjä voi vetäytyä siipeensä ottaneena pois ja pakotteet poistetaan. Sitten pikku hiljaa sama leikki alkaa taas propagandana väestölle ja eliitin vetäessä kaikki välistä.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kuka tahtoo kalifiksi kalifin paikalle? Tässä muutama nimi.

Kilpailevan lafkan esilletuomat nimet:
- Moskovan pormestari Sergei Sobjanin,
- Venäjän entinen pääministeri Dmitri Medvedev,
- presidentinhallinnon varajohtaja Sergei Kirijenko.

Listoilla ei yhtään KGB/FSB:n tyyppiä. Ei ole siis realistinen lista.

Viimeksi muokattu:

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Pikkaisen on tunne, että jonkunlainen sotilas nousee Putinin jälkeen valtaan tavalla tai toisella. Seuraaja voisi tulla vallankaappauksen kautta tai mahdollisesti myös Putinin valintana.

Yksi todella yllättävä ja Putiniakin paljon karmeampi vaihtoehto voisi olla jopa Ramzan Kadyrov. Hän on rakentanut itsestään vähän samanlaista julkisuuskuvaa kuin Putin ja osittain saattaisi sopia samalle lähipiirille ja propagandalle. Iso ongelma lienee muslimi tausta, mutta toisaalta tärkeässä Lähi-idässä sillä voi kerätä myös tukijoita. En silti koskaan haluaisi nähdä Venäjän ydinasearsenaalia tällaisen henkilön käsissä.

Kadyrov tai Shoigu ei käy isovenäläisille ideologioille, vääriä vähemmistöjä. Lisäksi 99% varmuudella henkilö tulee joko Moskovasta tai Pietarista. Läpeensä rasistinen ja Moskovakeskeinen maa.
 
tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Yksi todella yllättävä ja Putiniakin paljon karmeampi vaihtoehto voisi olla jopa Ramzan Kadyrov. Hän on rakentanut itsestään vähän samanlaista julkisuuskuvaa kuin Putin ja osittain saattaisi sopia samalle lähipiirille ja propagandalle.
Kadyrov ja FSB ovat tiettävästi erittäin huonoissa väleissä, tuosta seuraisi iso sisäinen hässäkkä.

Kuulemma myöskään Kremlissä ei olla ihan tyytyväisiä Kadyrovin Tiktok-sodankäyntiin, ja näkyvyyteen mitä hän kerää. Muistaakseni Kamil Galeev kirjoitti tästä aiheesta Twitterissä, että Kremlissä ei ylipäätään tykätä siitä jos omat kätyrit alkavat kerätä kansansuosiota ja näkyvyyttä. Silloin heistä muodostuu uhka. Tiettävästi tämän vuoksi Ukrainan sodassa ei ole edes yritetty rakentaa minkäänlaisia sankaritarinoita, jotka keskittyisivät yhteen henkilön. Yleisen moraalin puolesta se voisi olla edullista, mutta jos joku kenraali nostetaan jalustalle ja hänestä syötetään positiivista (palvovaa) propagandaa, niin samalla luodaan myös sisäinen uhkatekijä jolla on komennossaan aseistettuja sotilaita.

Kadyrovhan yrittää omaa sankaritarinaansa rakentaa ihan itse. Jos Kadyrov nousee valtaan (jota pidän erittäin epätodennäköisenä) uskon että se tapahtuisi nimenomaan vallankaappauksen omaisesti.
 
mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Niin kansansuosio on myrkkyä venäläiselle kenraalille tai siis siitä nopeasti tulee. Stalin laittoi Zukovin Odessaan sivuun ja lopulta Uralin sotilaspiirin johtoon. Sitten järjesteltiin maanpetturuus yms syytteet ja kotiaresti. Säilyi toki hengissä ja nousi ns pelikentälle mukaan Stalinin kuoleman jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Niin kansansuosio on myrkkyä venäläiselle kenraalille tai siis siitä nopeasti tulee. Stalin laittoi Zukovin Odessaan sivuun ja lopulta Uralin sotilaspiirin johtoon. Sitten järjesteltiin maanpetturuus yms syytteet ja kotiaresti. Säilyi toki hengissä ja nousi ns pelikentälle mukaan Stalinin kuoleman jälkeen.
Jep, sai toimia hetken Hrustsevin käsikassarana ja sitten taas sujuvasti eläkkeelle, kun ei ollut enää tarpeellinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös